SKE TÄYSIN SEKAISIN

Ripeästitoimiin

SKE-lla sääntömääräinen syyskokous. Valittiin uusi hallitus, joka aloitti het työnsä syyskokouksen jälkeen.
Muuten meni hyvin, mutta säntömääräisesti hallitus voi aloittaa vasta 1.1.2019.

Yhdistyksen tilikausi kalenterivuosi. Jotta muu kuin kalenterivuosi olisi voimassa, se vaatisi sääntömuutoksen, josta olisi tehtävä päätös kahdessa peräkkäisissä kokouksissa ja uusi tilikausi olisi myös oltava merkittynä yhdistysrekisteriin.
Ensimmäinen tilikausi näin luen päättyi 31.12.2017 ja tilit olisi ollut vahvistettava ja tilintarkastuskertomus hyväksyttävä kevätkokouksessa. Tätä ei tapahtunut ja kevätkokouksessa ei lankaan liene käsitelty sääntömääräisiä ja yhdistyslain edellyttämiä päätöksiä.
Eli aivan keskeiset juridiset velvoitteet on syrjäytetty ja sekametelisoppa valmis.
Huomio on yhdistyksessä kiinnitetty miekkareihn ja videointiin eikä yhdistyslain keskeisiä määräyksiä ole huomioitu tietämättömyyden tai välinpitämättömyyden vuoksi. Veikkaan ensiksi mainittua, vaikka kaksikin keskeistä jäsentä on valittu tehtäviinsä juuri yhdistysoikeuden muka asiantuntijoina.
Tämän kirjoituksen tarkoitus herättää korjaamaan asiat, jotta yhdistys pääsisi puolueena rekisteröitymään kevään vaaleihin.

93

2820

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Numero5

      Miksi et laita heille palautetta sähköpostiin joka löytyy heidän netti sivuiltaan ennen kuin alat tälläistä asiaa julkisiin kirjoittamaan.

      • Skeidanpuhujat

        Jospa joku täysipäinen selittää tuon jutun perusteella niille skeidalaisille miten yhdistyksessä kuuluu toimia, sillä tuskinpa siitä henkisesti jälkeenjääneiden porukasta löytyy yhtään sellaista henkilöä jolla olisi tietoa ja taitoa sitä itse selvittää.


    • EinEinwohner

      Ei hätää. SKE tekee AINA KAIKKI OIKEIN! Senhän todistaa jo sekin, että yhdistyksen motto on ASUMISEN ARVOINEN SUOMI ja yhdistyksen tosiasiallinen vetäjä on hallituksen jäsen, joka ASUU ITÄVALLASSA VAKITUISESTI! Haloo! Herätys!!!

    • 107

      Sken vaaleissa voi saada enemmän ääniä kuin on äänestäjiä. Kun joku laskutaitoinen huomautti ettei ole mahdollista. Tarvittiin 6 ääntenlaskijaa laskemaan reilua 50 äänestyslippua.

      Diktaattorivaltioissa johtaja ja johtajan alaiset saavat vain 100% kannatuksen. Ske laittaa tuossakin paremmaksi yli 100% prosentin kannatus.

    • Yhdistyksenkirjanpitäjä

      Yhdistyksenkirjanpitoon 2.000€/vuosi.
      Kuulostaa aivan siltä kun joku laittaisi nyt hieman liikaa omaan pussiin?

      • Whisker

        Isompia yhdistyksiä kuin SKE pyöritetään alle tonnin kirjanpito kuluilla.


    • MatemaattinenIhme

      Ske kokouksen osallistujista 10% ääntenlaskijoina. 52 ääntä laskee 6 ihmistä.
      Mitä ihmeellistä siinä on? Ihmisellähän on vain 10 sormea.

      • repesin

        Nauroin ääneen, hyvä oivallus!


    • Oudoksuttaa

      Mutta mitähän traagista sille Jyväskylän punapäälle on tapahtunut minkä vuoksi se on ajautunut mukaan tuohon porukkaan?

    • Whisker

      Eniten jäi mieleen videosta kohta jossa mari nielaisee palan kurkustaan ja nopeasti ilmoittaa jäsenille "yhdistykselle haetaan lainanhaku mahdollisuutta" eli muut takaa lainat ja treen rasistinen pariskunta vetää omiin liiveihin rahat.

    • Älämölöttäjät

      Skeidalaisten kannattaisi kosia Juhana Vartiaista riveihinsä, ihan hykerryttää kun näen sieluni silmin vaahtosuisia Marcoa ja Juhanaa köijättävän poliisiautoon Rautatientorin "miekkareista".

    • Suruapukkaa

      Onkohan Marille ja Marcolle tullut ryppy rakkauteen, koska näyttäisivät majailevan eri osoitteissa, ja kovin on marin silmänalukset mustina?

    • PyhäMaria1

      PyhäMaria1 ei enää hymyile. Olisko pieniin päin kun on pyöristyny?
      Nyt PyhäJoosef1 on tullut aikasi.
      Hienoa!

      • Ymmärtäjä

        Kyllä siinä hymy hyytyisi paljon isommaltakin ihmiseltä kuin PyhäMaria1 :ltä, jos joutuisi pelkillä heinillä elämään ja sekopään ukon vaahtoamista päivästä toiseen kuuntelemaan.


    • SatutätiTopelius

      Katariina "Mengele" vaikuttaa myös kovin maaniselle.

    • Siliconvallei

      Olisiko Mark Bark "HelppoElämä" Levengood tyyppinen striimaaja-striimintekijä Mikki Silikooni hyvä SKE hallitukseen? Panu on tietysti ehdoton idoli ja MacAivwer. Tsemppi molemmille.

    • Nekala
    • Kanatajakorti

      Hienoa kuitenkin että noille heikompiälyisillekin on annettu mahdollisuus yrittää rekisteröityä puolueeksi.

    • Nekala
    • Ammattiasut

      On tuosta skeidaajien porukasta jokunen miespuolinen ilmeisesti tehnyt edes hetken ajan jotain työtäkin, koska näyttävät saaneen irtisanomislahjana pitää itsellään omat firman kustantamat työvaatteensa.
      Marco tosin erottuu joukosta aina tyylikkäine hauturin asuineen, mutta useimmat heistä ovat olleet mitä ilmeisimmin ns. paskaduuneissa.

    • TLN

      Sken ja Marco De Witin
      Suurmielenosoituksessa
      Kankaanpäässä jopa yli 30 ihmistä järjestäjät mukaan lukien.
      Mielenosoitus oli erittäin, erittäin onnistunut. Ihmisten lukumäärä lähenteli jopa järjestäjien lukumäärä.

      • Tsiisuskraist

        Ymmärrän täysin viestini poiston, sillä olihan se tietysti rumasti kerrottu skeidalaisista, että että nämä "miekkarin" järjestäjät söivät ihan omalla porukallaan vähäosaisille kankaanpääläisille tarkoitetut lahjoitusmakkarat.


    • HuhHuhHuh

      Ja nyt sitten kirjoittelevat nettiin kuinka onnistunut SUURMIEKKARI oli.

      Saattoi olla jopa 30 ihmistä joista melkein kaikki järjestäjiä.

    • Diskriminointia

      Epistä, puoluehallitukseen valittiin naisjäsenten joukosta työpaikkansa polttanut tavallinen opettajatar, vaan ei virkaheittoa korkeammin koulutettua tsykiatria.

    • Päiväysratkaisee

      SKE :n kannatuskorttikerääjillä alkaa olla jo todella kiire päivätä tyhjät korttinsa!
      Muutenhan niiden jälkitoimituksessa laskettavaksi lähetettäviin kortteihin saattaa lipsahtaa todellinen kortin allekirjoituspäivä, ja silloinhan ne menevät automaattisesti hylkyyn.

      • Uskomatonta

        Taas anarkistit ja kommunistit yrittävät mustamaalata meitä kansallismielisiä. SKE :n korttikerääjät ei alistu tekemään vilppiä puolue työssä, me ollaan ainoa puolue Suomessa jossa vilppiä ei harrasteta ja se tuomitaan.


    • Vinopino

      Oliko se lokakuun loppu takaraja sille päiväykselle, vai vieläkö tälle päivälle päivätyt kortit lasketaan?

    • Demine
    • TuijaKerttu

      Vastustamme väkivaltaa.
      Marcohan vain pelottelee ja vahingossa tönäisee kun meinaa kaatua.
      Ske ja väkivaltaosasto

    • Tuominen

      Ske ja Marco de Wit eivät tuomitse lapsipornografiaa?

    • Demine
    • SKE. Heh heh.

    • Skeidanpuhujat

      Näyttää siltä että mengele-Katariinan käytös alkaa jo ärsyttää monia muita skeidalaisia, poisluettuna tietenkin tossukka opiskelija-Olli.

    • miakkari

      Mä ainaski järjestän miakkarin.

      • Aristotelerssi

        Misä se on? Mää oon kyllä kaasina, jos järjestät mullekkii suikkarin.


    • Taalasmaalla

      Ske menetti maineensa totaalisesti kun puheenjohtajan väkivaltainen käytös leviää netissä kulovalkian tapaan.

      https://youtu.be/8Y2aXAszDCI

      Miksi Ske ja sensuuriosasto ei tee mitään?

      S ensuroimme
      K aiken
      E nsin

    • Nekala

      Todella, todella törkeää.
      Väkivalta Marco, häpeä.

    • TALVISOTA88

      SKE on täynnä koviksia, joille ei hipit ryttyile.

      • Aivanupeeta

        Kerhon puheenjohtajakin on sylipaininut polpolaisten lisäksi jopa ruumiidenkin kanssa, ja se jos mikä on upea näyttö kansalaisrohkeudesta.


      • Lippisatakit

        Lippisjengin turvallisuusvastaava kalmukki-Mikko pitää kyllä hipit ja muut vihervassarit loitolla. Hyvin harva äärettömän väkivaltainen äärianarkistikaan rohkenee lähestyä lippisjengiläisten parveilualuetta lippalakkiatakki mielessään silloin kun Mikko on paikalla.


    • Tuurinka

      "Ske menetti maineensa totaalisesti kun puheenjohtajan väkivaltainen käytös leviää netissä kulovalkian tapaan."

      https://youtu.be/8Y2aXAszDCI

      Miksi ?

    • Uraputki

      Presidentin kansliassa ei ilmeisesti olla tietoisia Mikon kyvyistä, muutenhan he olisivat jo palkanneet Mikon valtionpäämiehemme henkilökohtaiseksi turvamieheksi.

    • Taalasmaalla
    • Katokäynyt

      Skeidaajien "ilta-striimiin" ei ole tunkua, pian kerhon puheenjohtaja saa sönkätä siellä ihan keskenään.

      • TukTukilla

        Ainakin se kaiken kaikesta tietävä safööri pysyy uskollisena Marcolle, vaikka sen matkat aina vie viekin sirojen tyttöpoikien pariin.


    • Rehellistätoimintaa

      Vieläkö ske :n hallituksen puheenjohtaja on ehdonalaisessa entisistä talousrikoksistaan, vai joko se on loppunut? Onneksi hänellä on apunaan lähes puhdas naisystävä, joka on voinut, ja myös nimelliseti hoitaakin kaiken kerhon rahaliikenteen.

    • Kademieli

      Vuoden rakkaustarina: Olli Heikkilä rakastaa henkilöä Karoliina Topelius!
      (Lähde: Olli Heikkilän VK-sivut)

    • Klm

      Onko Hollannin vinttikoiran äiti sukujuuriltaan Viron vinttikoira?

      Hlp
      15.11.2018 13:23

      Marco koiralauman johtajana hyökkää heikompien yksilöiden kimppuun...
      https://youtu.be/8Y2aXAszDCI

      ...Ja koirarakkuri ottaa kiinni villiintyneen ja valehtelevan koiran...
      https://youtu.be/8IYKziTFdNw

    • Mitäihmettä

      Onkohan joku antifalainen kaapannut skeidaajien puheenjohtajan avokin lapsen, kun se on haihtunut kokonaan kuvioista kuin pieru saharaan?

      • Mahdollisesti

        Eiköhän se poika ole otettu huostaan lastensuojeluviranomaisten toimesta.


    • Ske

      Ske kannatus laskee

    • VäkivallatonSiipi
    • Skeida6

      Pari K-kirjaimella alkavaa skeidanaista on juuri nyt ottaneessa tilassa.

    • TotuusEsiin

      Marco De Wit puhui ja avautui uudelleen raiskauksesta hyvin vaikeasti ja epäponnekkaasti. Taitaa omatunto painaa tyyppiä ja Matti Simolan nimeä ei ole kukaan missään uskaltanut mainita noista lampaista ketään. Marco uhosi nyt 3 päivää sitten videollaan varasuunnitelmillaan...

    • Puolueimago

      SKE :ssä on parhaillaan menossa SUURI jäsenpuhdistus!
      Kerhon puheenjohtaja kehoitti eilisellä videollaan rivijäseniä eroamaan ske :stä ja menemään pois "menkää pois, menkää pois, menkää pois", jos hänen johtamismetodinsa on joidenkin raukkisjäsenten mielestä liian katurakkimaista.

    • SimolanPehtoori

      Joopa joo - SKE pariskunta on aivan sekasin mutta niin näkyy olevan kyllä myöskin 1.varapuheenjohtaja Lindström todistettavasti alla olevasta videosta.

      https://youtu.be/DVqC7lndDys

      Homma nousussa ja hyvissä asemissa!

    • J.K.L

      Nyt keittää yli. Voiko raiskauksen uhria nimitellä ja kohdella näin. Täysin pyöristyttävää. Raukkamaisen raukkamaista käytöstä.

      Tässä video ns. Sken järkevän siiven toiminnasta. Sken varapuheenjohtajan nimittely uhrista on täysin käsittämätöntä. Törkeän törkeää. Nyt käännän takkini ja en voi enää kannattaa Ske:tä. Hyvästi Marco ja Ske.
      https://youtu.be/SWO3gVXq38c

    • TotuusVelvottaa

      Kääntyykö Marco De Witin takki?
      Totuus velvoittaa!

    • Sveitsinmalliin

      Ari ja Matti eivät alistu eivätkä antaudu, he perustavat yhdessä Huhtasaaren Lauran kanssa uuden Suomenmielisten SVP (Sanan Vapauden Puolesta) puolueen, jonka jäseniksi ei Marco de Witin kaltaisia hyssyttelijöitä hyväksytä.

      • Nekala

        Justhan Marco striimillään kertoi. Hyssyttelijät pois.
        Ja kun hallitus tekee, mitä puheenjohtaja pyytää. Niin ei ole hyvä?


    • PaskovaMaritzu

      Juntunen ja Helo korjaa satoa kun pariskunta nauttii kielletyn puun hedelmiä. Ihmiset ovat siis helposti ja nopeasti korvattavissa.

    • Tuuteli

      Hienoa uskallusta naisten oikeuksien puolesta. Kiitos Carlos. Jos Ske ei anna sinulle timanttista pinssiä, niin suukon saat.

      https://youtu.be/SWO3gVXq38c

    • Osaamisalueet

      Katsoin juuri skeidalaisen de Witin striimin Tikkurilasta, ja panin merkille parin muun striimaajan erikoisosaamisalueet joissa he ovat tosi eteviä.
      Jyri osaa liikutella pipoaan käsin koskematta pelkän päänahkansa avulla edestakaisin vuoroon silmille ja sitten taas takaisin ylös. Kemputin puolestaan osaa pullistaa päänsä peloissaan ollessaan pallokalaa muistuttavaksi palloksi.

      • Kummeksuja

        Syöttääkö ne pojalle jotain omia mielialantasaajiaan, eihän se vielä maidaneilla noin vaitonainen ollut?


    • Mitäihmettä

      Sen vielä jotenkin voi ymmärtää miksi Katarina ja Kristiina pyörivät noiden skeidaajien porukoissa, niillähän on ne omat vainoharhansa, mutta sitä on vaikea käsittää mitä ihmettä ne muutamat lähes normaaleilta vaikuttavat naiset siellä tekevät.

    • ExSke
    • Ystävätyhdessä

      Keväällä reilu vuosi sitten Marco vielä paistatteli Oulun torilla hyvässä yhteisymmärryksessä Arin ja poliisien kanssa, vaan sittemmin Marcon ja Arin välit ovat kärjistyneet äärimmilleen.
      Sen sijaan poliisin ja Marcon välit ovat edelleenkin hyvin läheiset ja lämpimät.
      https://www.youtube.com/watch?v=BqyV16ZyWDE

    • Hlp

      Onko HolyMarco jo tarpeeksi lämmin uudelle yhdistykselle. Nyt on aika uuden yhdistyksen.
      ME puolue.
      Marco ensin puolue.

      Se ja Ske alkaa olemaan muissa käsissä, kuten videolta näkee.

      https://youtu.be/mVkWdyJt6fQ

      • Tappiokierre

        Jopas ske :n hallituksen räyhäsiipi on tuossa videossa alamaissa kuin olisivat maansa myyneet.


      • Jäsenoulusta
        Tappiokierre kirjoitti:

        Jopas ske :n hallituksen räyhäsiipi on tuossa videossa alamaissa kuin olisivat maansa myyneet.

        Mene sinä de Witin perseennuolija nuoleskelemaan sitä suurta johtajaasi.


      • Rautavitonen
        Jäsenoulusta kirjoitti:

        Mene sinä de Witin perseennuolija nuoleskelemaan sitä suurta johtajaasi.

        Pidä turpasi kiinni idiootti myyrä,tai me tullaan panemaan se kiinni!!!


    • Kukkotappelu

      Mukava seurata kun skeidaajien eteläisen ja pohjoisen Suomen kukkopojat ottavat mittaa toisistaan.

    • Vedonlyönti

      Konfliktin syvetessä lyön vetoa Arin puolesta.
      Marco kun on sellainen hentoluinen ikänsä oikeata työtä vältellyt rehveli, ja Ari taas puolestaan raskaasssa ruumillisessa työssä muhkeat vatsalihakset itselleen hankkinut atleetti, joten jos Ari saa niljakkaasta Marcosta pitävän otteen ja painettua sen lattiaan, niin siellä se myös pysyy.

    • SimolanOppiMarcolle

      https://youtu.be/l7yNYkRk-eY

      Ihanaa Simola heittää lisää löylyä saunassa!
      Jäätävä ukko pistää moraalittomat kuriin!

      Voin kuvitella joidenkin henkilöiden kiroavan noita videoita koska totuus velvoittaa miestä

    • Clt

      Pitääkö netissä liikkuva huhu paikkaansa etteivät kannatinkortit riitäkkään? Kortteja väärennetty?

      • SKEAhdingossa

        Kysykää Simolalta että miten on asian laita?


    • SKEAhdingossa
    • TuonenJoutsen

      Miten kukaan on voinut tehdä noin omille kannattajille? Marco ja Ske voi.

    • ferrymeisön

      Nyt tulee striimejä kempulttin ja mitä tuolla on. SKE On hassu yks puhuu talmudistia, yks free bride meisöniä kolmas ydinvoimaa ufoa.

    • Miakkarissatapahtuu

      Skeidaajien puheenjohtaja rähisi ensin kuin tasmanialainen pussipiru, vaan kun tosipaikka tuli eteen, niin luikki välittömästi karkuun korvat luimussa.

    • MikäRöyhkeys

      14 pidätettiin ja vietiin putkaan edarin vierestä. SKE ja Reformi ihmisiä.

      Homma nousussa taas!

      • masturoikaaitsenne

        Hävetkää! Mikä röyhkeys! Hävetkää matut!


      • TLN

        Marco johti johtajan tapojensa mukaisesti joukkoja!


    • Marko ja Mari suoraan kapitillisen autonsa Suoraan Sorrin polisiasemalle kulkematta Kisahallin putkan kautta. Heillä on Tasmpereen Polisilaitokella kanta koppi.
      Kyllä. Kysykää vaikka Tapolalta.

    • Alamäessä

      Nyt ei mene Marcon puoluehankkeella kovin lujaa, vaikka jopa 95 % ske :n kaikista muutamasta kymmenestä jäsenestä kannattaakin Marcon omien sanojen mukaan häntä itseään.

    • Lakionlaki

      Ilmeisesti tämän viestiketjun aloituskommentti aiheutti sen, että ilman jäsenkokousta vanha hallitus tulkitsi olevansa edelleen vallassa. Laillinen eli laajempi hallitus ol ainakin 9.10.2018 toiminnassa. Mielenkiintoista, antaako puheenjohtaja tai sihteeri pöytäkrjat ajalta 6.10.-9.10.18 . Jäsenet You! Pyytäkää kopiot tuolta ajalta sihteeriltä.

    • SolistiyhtyeSuomiEnsin

      Miten tulee käymään Marcon, Marin ja Arin yhdessä perustaman Solistiyhtye Suomi Ensin lauluyhtyeen? Hajoaako sekin sisäisiin näkemyseroihin kuten kävi SKE :lle, ja tulevatko he julkaisemaan koskaan enään toista yhteistä vinyyliä?

    • Hiphuraa

      Kaikki SKE :läisten facebook-kanavat on bannattu!

    • Lakimuaennensyntynyt

      JÄRKYTTÄVÄÄ katsella tuota täydellistä välinpitämätömyyttä yhdistyslakia kohtaan. Ei kokousta, jossa ei olisi yhdistyslain rikkomusta.
      Syyskokouksessa valittiin uusi hallitus ja kaikki yksimielisiä siitä, että hallitus aloitti toimintansa 6.10.18.
      Kun mm. Tällä palstalla huomautttiin, että päätös on sääntöjen vastainen,, koska hallituksen toimikausi on kalenterivuosi, korjasi vanha hallitus itsensä virkaan ilman uutta jäsenkokousta. Uusi hallitus, vaikkakin moitteenvaraisesti pätemätön , on täysin laillinen hallitus, jonka lue välittömästi ottaa valta itselleen siihen asti, kunnes määräaika moitteelle on umpeutunut 06.01.2019, jolloin uusi hallitus riidattomasti on muutoinkin toiminnassa.

      Äänestyksessä, jossa hallitus valittiin, on siinäkin virhe, koska uudet ääntenlaskijat valittiin vasta tuloksen julistamisen JÄLKEEN. Ääntenlaskijat saivat yhdistyksen sihteerille 54 ääntä eli enemmän kuin äänestäjiä olikaan. Ehkä yhdistys on jo niin Venäjän pauloissa, ettei olisi mikään ongelma, josko ääniä olisi yli 100%, kunhan ovat menneet puheenjohtajan suosikille. Onhan yhdistyksen mielenosoituksissa tullut kyllin selväksi se, että Suomi on mätäpätä maa, varsinkin viranomaiset ja erityisesti ”vääryyslaiokset, poliittinen poliisi ja sossumafia”.

    • Syynäkäätarkkaan

      Toivottavasti pöytäkirjat on vielä tarkastamatta. Pöytäkirjantarkastajien olisi ehdottomasti kieltäydyttävä hyväksymästä pöytäkirjoja, jos eivä vastaa kokouksen kulkua.

    • Lähentymistä

      Riidan osapuolet näyttäisivät olevan jo aika lähellä sopua, tässä ihan vähän aikaa sitten myllärin livestriimin chatista kopsattua matskua.

      "Matti Loimupalo: ​Marco, Mari, Olli ja Kalevi yrittävät erottaa meidät SKEsta jouluaattona. Helvekon kallis kirje lähetetty Yhdistyksen (nyk. puolueen) rahoilla. 2017 Joulukuun 31.pv päätettiin että hallitus on 3 10 hl"

      "Matti Loimupalo: ​Eräs narsisti rakkikoirineen yrittää ottaa kaiken rakentamamme itselleen."

    Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6649
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4300
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2730
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1603
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1094
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1051
    Aihe