Kärsimyshelvetti

Lahkolaiset ja luterilaiset eriseuraiset pyrkivät palstalla kamaloittamaan hirveillä helvetin kärsimysten uhkauksilla ihmisiä uskoontuloon, mutta helvetin pelko on jo vähentynyt lähes minimiin ja vähenee edelleen. Kirkko on taas lopettanut uhkailut ja pyrkii suuntaamaan katseet siihen, mitä Kristus on tehnyt meidän hyväksemme.

Reformaation idea ei suinkaan ollut, että valtaosa kristityistäkin joutuisi helvettiin, vaan siinä, että alkujaan Augustinuksen käsitystä Jumalan kaikkivallasta pelastuksessakin piti opetaa selkeästi kansalle, ja että paavin kirkolle menevät rahahanat tuli laittaa kiinni. Niin Rooman kirkko kuin reformaattoritkin pitivät selvänä, että myös ne kristityn kansan jäsenet, jotka eivät opissa kovin edistyneet, olivat matkalla taivaaseen.

Nyt lahkolaiset ja luterilaiset eriseuraiset ovat sitä mieltä, että kristityistäkin suurin osa on "nimikristittyjä", jotka ovat menossa helvettiin, ja vain pienen pieni osa on oikeita kristittyjä, jotka ovat menossa taivaaseen. Mutta eihän kansa sitä usko.

Koko ajatus kärsimyshelvetistä on niin puistattava, että kristikunnan olon aikana ei ole puolustettu pelkästään tavallisten ihmisten taivaaseen pääsyä, vaan koko oppi iankaikkisesta helvetistä on kiistetty.

20 - 30 -luvun konservatiivinen teologi Antti J. Pietilä esitti, että kun "kaikki jälleen kohdallensa asetetaan" (Ap.t. 3), myös helvetti on käynyt tarpeettomaksi. Ajatus oli jo kauan sitten julistettu harhaopiksi kirkolliskokouksessa, mutta luterilainen kirkkohan ei tunnusta niiden erehtymättömyyttä.

Eräs helvetin vertaus tulee Jerusalemin kaatopaikasta, Hinnomin laaksosta, Gehennasta, jossa paloi ikuinen tuli joka poltti poroksi aina uuden erän roskia. Adventistit selittävät, että tuli lopullisesti polttaa jumalattomat.

60-luvulla, kun aloitin alkoholismin takia kesken jääneitä opintojani, kävin ortodoksiajattelijaa Tito Collianderia kuulemassa. Hän selitti, ettei helvetti sen kummempi ole kuin, että jos ei pidä sampanjasta, olkoon sitten ilman. Jos ei mielisty Jumalan valtakuntaan, ei ole pakko.

Kun runsas parikymmentä vuotta eräs pappi ilmoitti, että hän uskoo lopulta kaikkien pelastuvan, piispa Huovinen kutsui hänet puhutteluun. Ei kerrottu, mitä oli puhuttu, mutta pian pappi jatkoi sanomaansa.

Luin maininnan, että Ruotsin kirkko olisi tullut jo 20-luvulla sille kannalle, ettei helvettiä ole, samoin kerrotaan nykyisen Rooman piispan, paavin, sanoneen, että helvetti on suljettu. En tiedä onko kumpikaan väite tosi, mutta niin ainakin kerrotaan.

Pitäisi osata tehdä myös päätelmiä siitä, että kirkkomme papeista enää aniharvat koskaan vetoavat iankaikkisen kärsimyksen mahdollisuuteen. Kyllä siitä on osattava lukea, etteivät siihen usko. Jos uskoisivat, tekisivät henkihieverissä työtä varjellakseen ihmisiä helvetin kauhuilta, jotka sitä paitsi ovat aivan kohtuuttomia.

Kristuksella oli aivan toinen sanoma, vaikka myähäissyntyisissä evankeliumeissa väitetään hänenkin pelotelleen helvetillä: "Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän." (Joh 10:10)
27359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ai nytkö sinä kelvoton heittiö kiellät jo evankeliumitkin?

Äänestä

Mitä noista paadutetuista heittiöistä. Heilläkin on hieman järkeä päässä, omatunto syyttää ja helvetin kauhut nousevat mieleen, vaikkei sitä heistä uskoisi. Vapisevat kasvot hiestä märkänä kun sairaus iskee ja kuolema kolkuttelee oven takana. Kun sitten hänen seuralaisensa pahat henget ilmestyvät kuolinvuoteen ääreen, ottamaan vastaan ihmisen, jota ovat käyttäneet ja kuljettaneet kuin haisevaa koiraa talutusnuorassaan, eivät enää naura uskon asioille. Oletko valmis tuomiopäivänä? Jumalanpilkka sekö on sinulle elämäntarkoitus? Maailmassa ja suomessakin on ihmisiä niitä pienempiä joille pitää puhua pelastuksesta ja varoittaa kaikenlaisista heittiöistä, ja selittää vertaus sioista ja koirista eli minkälaisista ihmisistä Jeesus puhui?

Äänestä
  • Eenokki ja te vastaavat höperöt tiedätte muka paremmin, mitä ihmiset mielessään ajattelevat. Ette te tiedä.
    Tuo on muuten hyvin yksinkertaisten, lapsen asteelle jääneiden ihmisten puhetta ja te kehtaatte tehdä sen julkisesti.

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Eenokki ja te vastaavat höperöt tiedätte muka paremmin, mitä ihmiset mielessään ajattelevat. Ette te tiedä.
    Tuo on muuten hyvin yksinkertaisten, lapsen asteelle jääneiden ihmisten puhetta ja te kehtaatte tehdä sen julkisesti.

    Miksi emme tietäisi sillä ihmisiähän mekin olemme. Tosin paljon viisaampia kuin jumalattomat ateistit ja muut petomaanit.

    Äänestä

  • Eenokki12 kirjoitti:

    Miksi emme tietäisi sillä ihmisiähän mekin olemme. Tosin paljon viisaampia kuin jumalattomat ateistit ja muut petomaanit.

    Varmaan sitten olet kuollut ilman uskoa Jumalaan ja saanut selville, mitä kuoleva siinä tilassa kokee.

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Eenokki ja te vastaavat höperöt tiedätte muka paremmin, mitä ihmiset mielessään ajattelevat. Ette te tiedä.
    Tuo on muuten hyvin yksinkertaisten, lapsen asteelle jääneiden ihmisten puhetta ja te kehtaatte tehdä sen julkisesti.

    >Eenokki ja te vastaavat höperöt tiedätte muka paremmin, mitä ihmiset mielessään ajattelevat.<

    Sanoo eräs palstan pahimmista uskovien ajatusten tietäjistä ja omien ajatusten istuttajista uskovien päähän.! !

    Asioista tietää kertoa ne, jotka ovat kuolevien vuoteen vierssä olleet, kun kuolema lähestyy. On kuultu kauheaa karjuntaa kun on nähty pahuuden puoli. Mutta kun uskova kuolee, on kuultu kuolevan sanovan esim.: Nyt Jeesus tulee hakemaan. Kasvoilla on rauha toisin kuin jumalattomana kuolleen kasvoilla on kauhu.

    Äänestä

  • Eenokki12 kirjoitti:

    Miksi emme tietäisi sillä ihmisiähän mekin olemme. Tosin paljon viisaampia kuin jumalattomat ateistit ja muut petomaanit.

    >>+Miksi+emme+tietäisi+sillä+ihmisiähän+mekin+olemme.+<<<Ei+se,+että+olet+ihminen+vielä+tarkoita,+että+kaikki+kuvittelemasi+olisi+totta.+Sinulla+on+kyllä+kova+mielikuvitus,+kuten+lapsella+ikään.Lisäksi+et+tunnista+resurssiesi+rajoja+eli+et+näytä+kykenevän+tekemään+eroa+toden+ja+mielikuvituksesi+välillä.+Noin+5%+suomalaisista+ei+erota+omaa+mielikuvitustaan+ja+vallitsevaa+todellisuutta+toisistaan.+Sinä+taidatkin+kuulua+tuohon+porukkaan.

    Äänestä

  • todellisuuden.kasvot kirjoitti:

    >Eenokki ja te vastaavat höperöt tiedätte muka paremmin, mitä ihmiset mielessään ajattelevat.<

    Sanoo eräs palstan pahimmista uskovien ajatusten tietäjistä ja omien ajatusten istuttajista uskovien päähän.! !

    Asioista tietää kertoa ne, jotka ovat kuolevien vuoteen vierssä olleet, kun kuolema lähestyy. On kuultu kauheaa karjuntaa kun on nähty pahuuden puoli. Mutta kun uskova kuolee, on kuultu kuolevan sanovan esim.: Nyt Jeesus tulee hakemaan. Kasvoilla on rauha toisin kuin jumalattomana kuolleen kasvoilla on kauhu.

    >> Asioista tietää kertoa ne, jotka ovat kuolevien vuoteen vierssä olleet, kun kuolema lähestyy. <<

    Enää ei puutu kuin todisteet. Liki jokaisella on kännykamera, mutta noita jalopeuran karjahduksia ei ole onnistuttu tallentamaan.

    Ikänsä saattohoitajana ollut sairaanhoitaja kertoi lehtijutussa, että mitä ihmiset kuoleman lähestyessä miettivät. Oman sairaanhoitajana työskentelevän tyttäreni kertoman ja tuon lehtijutun perusteella teidän fundamentalistien kuvitelmat lopunajan kuolemanpelosta saati jostain demonien kohtaamisista eivät pidä vähääkään paikkaansa. Ne on vain teille syötettyä fundamentalistista propagandaa.

    Anna sinulle tämän aamun ensimmäisen facepalm-palkinnon.

    Eiskös Tornion kärrinlinna sulle mittää totista?

    Äänestä

  • jahventotistaja kirjoitti:

    Eiskös Tornion kärrinlinna sulle mittää totista?

    Todistaa se sen, että tuollaiset ihmekalut ovat hyviä turistimagneetteja ja vankentavat niihin uskovien jumaluskoa. Pikkuisen kouriintuntuvaa konkretiaa muuten utuiseen henkimaailmaan.

    Äänestä

Alottaja on tulipunainen Perkele.

Äänestä

oranssinkeltainen on kuumempi. ja sinivalkohohtoinen vielä kuumempi.

Äänestä

Ei toistemme väheksymällä, muutu se tosiasia, että luodessa meihin on puhallettu elämän Henki Jumalasta. Juuri se mikä erottaa meidät eläimistä. Ei se ole evoluutiossa kehittynyt, vaan sen Hengen kautta meillä on mahdollisuus Jumalan yhteyteen. Se ei tule teologiaa höpisemällä tai ymmärtämällä jotain, vaan siitä että voimme tuntea Jumalan läsnäolon sisimmässämme, jos rikkiviisaudessamme vain nöyrrymme siihen, että olemme vain maan tomua.

Se Henki ei voi kuolla eikä hävitä. Eihän Jumala kuole. Pelastus on siinä, että me Hengessä pääsemme Jumalan luo kun olemme eläessämme eläneet Hengen tahdon mukaan eikä tämän maailman villitsijöiden mukaan. Olemme sisimmässämme tunteneet Jumalan läsnäolon ja johdatuksen. Siitä tulee pelastus eikä siitä mitä joku Augustus tai Luther on joskus sanonut.

Ellemme ole kuuliaisia meihin istutetulle Jumalan Hengelle, kadotuksessa meidät erotetaan Jumalan yhteydestä ja Henki mellastaa yhdessä muiden pahojen Henkien kanssa Helvetissä tai käytettiin siitä mitä nimitystä tahansa. Se ei ole ruumiillista kärsimystä, koska ei meillä ole enää kuoltuamme ja ylösnousemuksessa maallista kehoamme.

Hengen uskovaisuuden tilaa lähetyskirjeet juuri todistaa ja varottaa, että emme uskossamme vain jaarittele kaikenlaista ja ole hengellisesti kuolleita.

1Äänestä
  • Onko meidät ja meidän lapsemme laitettu alulle kysymättä haluaako joku syntyä tällaiseen maailmaan, tällaiseen aikaan ja kyseisille vanhemmilleen?
    Olemmeko me vanhempiemme luovuttamien sukusolujen sisältämän informaation kaltaisia vai voimmeko itse vaikuttaa millaisia olemme syntyessämme - millaisia meistä tulee kasvaessamme ymmärtämään elämäämme osana luomakuntaa.
    Eräs ystäväni sanoi joskus meidän muuttuvan elämänkokemuksiemme sekä taitojemme karttuessa, mutta aina on kappale syntymävaatetta mukana.

    Kirjoitat meihin jokaiseen istutetusta Jumalan Hengestä, tarkoitatko Jumalan Hengen todellakin joutuvan Helvettiin meidän toimintamme seurauksena?

    Äänestä

  • Henki se näyttää hallintavaltansa sieppaamansa idiootin kautta. Joka täynnä upotus kasteesta, lahjaksi saatujen henkien heiluttaessa häntä tyynellä säälläkin.

    Äänestä

Aloittaja

On kaksi tapaa tulkita Raamattua, 1. Raamatussa on jumalansanaa, 2. Raamattu on jumalansanaa.

Luterilainen käsitys on AINA ollut edellinen. Lahkolaiset ja eriseuraiset luterilaiset ovat tuoneet jälkimmäisen tulkintatavan. Amerikassa se on korkeassa arvossa, ei meillä.

Äänestä
  • Hmm... no onhan Raamatussa saatanankin sanoja... tai fariseusten ja kirjanoppineitten, joita kyykäärmeen sikiöiksi kutsuttiin. Tai sitten Jobin ystävien, jotka puhuivat väärin Jumalasta. Lutherkin jo sanoi, ettei Raamattua pidä lukea lehmän silmin.

    Olet myös jo lapsuudestasi asti tuntenut pyhät Kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen ja varustautunut kaikkiin hyviin tekoihin. (2. kirje Timoteukselle 3:15-17 [FinRK])

    1Äänestä

  • Paskaa.

    Äänestä

Jeesus puhui Helvetistä. Leo Meller kertoi TMV - radiolähetyksessä että Jeesuksen mukaan ihmiselle pahin kohtalo on joutua Helvettiin.

Tästä olen täysin samaa mieltä.Oikea Jumala ei yllytä valehtelemaan. Monet ovat uskonnot, monet ovat valheet, monet ovat eksytykset, monet ovat epäjumalat.

Raamatun Jumala on rehellinen.Muut uskonnot turvautuvat valheisiin ja epäjumaliin. Valheen seurassa viihtyy väkivalta ja murha.

Äänestä
  • Minä en usko että eettinen Jeesus olisi puhunut helvetistä niinkuin Raamattuun on präntätty.

    Mellerit ja kumppanit kyllä puhuvat helvetistä työkseen. Eivätkä selittele motiivia siihen ymmärrettävästi.

    Äänestä

  • >Leo Meller kertoi TMV - radiolähetyksessä että Jeesuksen mukaan ihmiselle pahin kohtalo on joutua Helvettiin.

    No sittenhän se varmasti on niin, jos oikein Melleri omassa ratiossaan niin kertoi.

    Äänestä

Jos nyt todella joku haluaa tutkia mitä Raamattu opettaa helvetistä ja ikuisesta piinasta, kehoitan tutkimaan kotisivua
http://siintoensio.wixsite.com/minsida-2

Kirjoittaja on kreikkalaiseen alkutekstiin perustuen ottanut esille kaikki Uuden testamentin jakeet joissa ikuisuudesta ja helvetistä puhutaan, tai usein ei edes puhuta, koska sama sana on käännetty erilailla eri paikoissa suomen kielessä.
Helvetti-sanaa ei ole Raamatussa. Ikuisuus on käännetty sanalla maailma, maailmanaika, monessa kohdin. Kadotus-sanaa käytetään alkutekstissä rahasta joka on kadonnut. Joh.3:16 puhuu myös katoamisesta, sama sana, joten raha ja syntinen ja vieläpä leivän tähteet joutuvat samaan "kadotukseen".
Piinaaminen on sama sana jota käytetään soutamisesta vastatuuleen.
Syntisetkö heitetään kamiinaan palamaan, vai onko kyse roskista?

Mielenkiintoista sille joka todella haluaa tietää ja itse tutkia.

Äänestä

Uskossa ei ole olennaista se miten kääntelee kirjoituksia, vaan se miten tuntee sisimmässään Jumalan Hengen läsnäolon. Sitä tulee etsiä Raamatun tekstistä, miten alkuseurakunta rakentui Hengessä ja mitkä vaarat heitä siinä uhkasi. He eivät suinkaan kokoontunet tutkimaan kirjoituksen käännösvirheitä, vaan odottivat Pyhää Henkeä.

Joskin hieman hassulta Jeesuksen puheet kuulostaisivat jos olisi käännetty, että joudutte kaatopaikalle poltettavaksi. Siitä huolimatta että kyse olisi vertauksesta. Että joudutte kaatopaikalle poltettavaksi ja siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

Olennaisinta uskonelämässä on se minkä Hengen vallassa vaellamme, eikä se mitä käännösvirheitä löydämme Raamatun teksteistä. Jos uskomme perustuu niihin, niin tosiaan joudumme kyllä kaatopaikalle poltettavaksi.

1Äänestä
  • Valitettavasti ei ole kysymys käännösvirheistä vaan alkuperäisestä sanomasta. Meille on annettu järki.
    Ikuisen elämän vastakohta ei ole ikuinen elämä vaan ikuinen kuolema! Usko on tärkeämpää kuin miltä tuntuu!
    Miltä tuntuu seuraava sana:
    Mal.4:1. Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki
    julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja HEIDÄT POLTTAA
    SE PÄIVÄ JOKA TULEVA ON, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.
    2. Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat
    3. ja tallaatte jumalattomat; sillä HE TULEVAT TOMUKSI teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.

    Tuntuuko se todelta vai valheelta? Löytyikö käännösvirhettä?

    Äänestä

Uskonpuhdistus ei tuottanut sitä mitä siltä odotettiin, se jäi kesken, se ei muuttanut oloja, eikä tuonut veljeyttä, jota sitten kastajat kokivat omassa yhteisössään, he elivät kuin alkuseurakunnassa. Mutta heidät tapettiin, koska he löysin autuuden ja veljeyden, siksi he uhrasivat henkensä sen edestä. Ruotsin Kustaa Vaasa ryösti Katolisen kirkon omaisuuden. koska se palautetaan takaisin.
Oikean opin saa kun sitä noudattaa, näin toimii neuroverkot ja koneoppiminen.
Nyt on tunne-elämä mediassa ihan kamala, ilkeä, julma j.n.e miten se vaikuttaa lapsiin ja nuoriin, koska media on kouluttaja esimerkki lapsille?
Luulisi että kallokuristajat ottaisivat asiaa ajakseen, niile riittä työmaata mistä valita, -rumasti sanottu, se ei saa haitta viestin perillemenoa, onhan sivistyneistä ihmisistä kysymys, jotka osaa lukea syntyjä syviä.

Äänestä

"Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Jeesuksen vertauksesta Viimeinen tuomio.

Miten tämän viimeisen tuomion itse kukin käsittääkään, niin aika oudosti se täytyy käsittää jos kaikille loppupeleissä kävisi samalla tavalla.
Onko se rangaistus, kadotus, helvetti, tai mikä lienee, mutta sitä tilaa kuvataan, että siellä on oleva "itku ja hammasten kiristys".

Äänestä
  • Eikö ikuinen elämä ja ikuinen kuolema ole toistensa vastakohtia? Onko sama häviääkö
    kokonaan olemassaolosta tulijärvessä, tai elää ikuisesti paratiisissa?

    Eikö Jeesus sano että itku ja hammasten kiristys johtuu siitä että jää ulkopuolelle, eikä siitä että vaivataan ikuisesti?

    Jos itkua ja parkua ei enää ole, ja kaikki entinen on mennyt, mitä se tarkoittaa muuta kuin mitä siinä sanotaan!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Dogmatikos kirjoitti:

Lahkolaiset ja luterilaiset eriseuraiset pyrkivät palstalla kamaloittamaan hirveillä helvetin kärsimysten uhkauksilla ihmisiä uskoontuloon, mutta helvetin pelko on jo vähentynyt lähes minimiin ja vähenee edelleen. Kirkko on taas lopettanut uhkailut ja pyrkii suuntaamaan katseet siihen, mitä Kristus on tehnyt meidän hyväksemme.

Reformaation idea ei suinkaan ollut, että valtaosa kristityistäkin joutuisi helvettiin, vaan siinä, että alkujaan Augustinuksen käsitystä Jumalan kaikkivallasta pelastuksessakin piti opetaa selkeästi kansalle, ja että paavin kirkolle menevät rahahanat tuli laittaa kiinni. Niin Rooman kirkko kuin reformaattoritkin pitivät selvänä, että myös ne kristityn kansan jäsenet, jotka eivät opissa kovin edistyneet, olivat matkalla taivaaseen.

Nyt lahkolaiset ja luterilaiset eriseuraiset ovat sitä mieltä, että kristityistäkin suurin osa on "nimikristittyjä", jotka ovat menossa helvettiin, ja vain pienen pieni osa on oikeita kristittyjä, jotka ovat menossa taivaaseen. Mutta eihän kansa sitä usko.

Koko ajatus kärsimyshelvetistä on niin puistattava, että kristikunnan olon aikana ei ole puolustettu pelkästään tavallisten ihmisten taivaaseen pääsyä, vaan koko oppi iankaikkisesta helvetistä on kiistetty.

20 - 30 -luvun konservatiivinen teologi Antti J. Pietilä esitti, että kun "kaikki jälleen kohdallensa asetetaan" (Ap.t. 3), myös helvetti on käynyt tarpeettomaksi. Ajatus oli jo kauan sitten julistettu harhaopiksi kirkolliskokouksessa, mutta luterilainen kirkkohan ei tunnusta niiden erehtymättömyyttä.

Eräs helvetin vertaus tulee Jerusalemin kaatopaikasta, Hinnomin laaksosta, Gehennasta, jossa paloi ikuinen tuli joka poltti poroksi aina uuden erän roskia. Adventistit selittävät, että tuli lopullisesti polttaa jumalattomat.

60-luvulla, kun aloitin alkoholismin takia kesken jääneitä opintojani, kävin ortodoksiajattelijaa Tito Collianderia kuulemassa. Hän selitti, ettei helvetti sen kummempi ole kuin, että jos ei pidä sampanjasta, olkoon sitten ilman. Jos ei mielisty Jumalan valtakuntaan, ei ole pakko.

Kun runsas parikymmentä vuotta eräs pappi ilmoitti, että hän uskoo lopulta kaikkien pelastuvan, piispa Huovinen kutsui hänet puhutteluun. Ei kerrottu, mitä oli puhuttu, mutta pian pappi jatkoi sanomaansa.

Luin maininnan, että Ruotsin kirkko olisi tullut jo 20-luvulla sille kannalle, ettei helvettiä ole, samoin kerrotaan nykyisen Rooman piispan, paavin, sanoneen, että helvetti on suljettu. En tiedä onko kumpikaan väite tosi, mutta niin ainakin kerrotaan.

Pitäisi osata tehdä myös päätelmiä siitä, että kirkkomme papeista enää aniharvat koskaan vetoavat iankaikkisen kärsimyksen mahdollisuuteen. Kyllä siitä on osattava lukea, etteivät siihen usko. Jos uskoisivat, tekisivät henkihieverissä työtä varjellakseen ihmisiä helvetin kauhuilta, jotka sitä paitsi ovat aivan kohtuuttomia.

Kristuksella oli aivan toinen sanoma, vaikka myähäissyntyisissä evankeliumeissa väitetään hänenkin pelotelleen helvetillä: "Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän." (Joh 10:10)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu