Tässä jokin aika sitten kuuntelin hyvän esitelmän, jossa oli aivan järjellisiä asioita.
Kun esitelmänpitäjä kertoi, niistä odotuksista joiden vuoksi jotkut ovat pettyneet, siis kun Harmagedon ei nyt ole vielä saapunut, niin ei kuulemma hätää, sillä NYT olemme lähempänä Harmagedonia kuin noina vuosina, jolloin odotimme Harmagedonia oikein tosissaan.
Jos en olisi lukenut viheliäitä luopiopalstoja olsin asialle vain nyökytellyt, mutta mieleeni tuli vuoden 1974 valtakunnanpalvelus jossa todettiin näin:
"Olemme kuulleet veljistä, jotka ovat myyneet kotinsa ja omaisuuttaan ja jotka suunnittelevat käyttävänsä jäljellä olevan aikansa tässä vanhassa järjestelmässä tienraivauspalvelukseen. Tämä on varmasti erinomainen tapa käyttää lyhyt jäljellä oleva aika ennen jumalattoman maailman loppua. 1.Joh.2:17"
Joten jos nyt Harmagedon olisi lähempänä kuin kesällä 1974, niin olisiko nyt vielä paljon suurempi syy myydä omaisuutensa ja kotinsa?
Minulla oli vaikeuksia pitää naamani sellaisella peruslukemalla, ettei vaimoni huomaa mitään, joka vieressäni istui.
Kehittelin ajatusta, että hommaisin alkuperäisen kappaleen valtakunnanpalveluksesta ja kysyisin asiaa oikein Tikkurilasta Veikko Leinoselta kirjeellä, mutta niin hullu en sentäs ole ja tekisi selvää "hengellistä itsemurhaa"
OK mutta kuitenkin noita omaisuuntensa jakaneita ja talonsa myyneitä on nykyään aika vähän, joten kyllä suurella enemmistöllä saleilla taitaa sittenkin pieni epäilys olla harmagedonin pikaisesta tulemisesta.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Siitä kirjeen lähettämisestä siis. Äärimmäisen typerä temppu sellaiselle, joka "tavoittelee palvelusetuja", mutta jos olet päättänyt tyytyä rivijulistajan uraan, niin mikä ettei. Saisihan siinä kunnolla nauraa olemattomaan partaansa. "Tervehdyskäynti" siitä epäilemättä seuraisi, mutta pääsisipä vaihteeksi selittelemään ja "katumaan".
Liian hauskaa minulle, jätän suosiolla väliin.
Mutta ainahan voi ajatuksella leikitellä. Kyllä siinä veli Leinosen naama venähtäisi, kun näkisi mitä asioita kysellään. Eihän tuossa muuten mitään, mutta oman porukan sisältä ja omalla nimellä, ilman aikomusta erota...
En usko että kukaan olisi jakanut rahojaan mihinkään, ellei nyt sattunut kovasti ylimääräistä olemaan.
Eiköhän se myyminen liity lähinnä toiselle alueelle muuttamiseen tai vastaavaan.
On outoa olettaa, että joku olisi myynyt koko omaisuutensa, lahjoittanut sen pois ja sitten asettunut kerjuulle.
Tämä olisi jo Raamatun vastaista toimintaa.
Fil 4:5
5 Tulkoon *järkevyytenne* tunnetuksi kaikille ihmisille. Herra on lähellä.
Luukas 14:28
28 Esimerkiksi: Kuka teistä, joka haluaa rakentaa tornin, ei ensin istu laskemaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varaa tehdä se loppuun? 29 Muutoin hän saattaisi laskea sen perustuksen, mutta ei pystyisi saamaan sitä valmiiksi, ja kaikki katselijat saattaisivat ruveta *pilkkaamaan* häntä 30 sanoen: ’Tämä mies rupesi rakentamaan, mutta ei pystynyt saamaan valmiiksi.’
Mutta näin on todella tapahtunut, sillä samanen sivu jolta asian tarkistin jatkaa näin:
"Melkoisen moni todistaja teki juuri niin", kirjoittaa Raymond Franz. Ja jatkaa:
"Eräät myivät liikeyrityksensä, lopettivat työnsä, myivät kotinsa, tilansa ja muuttivat vaimonsa ja lastensa kanssa muille alueille 'palvellakseen siellä, missä tarve on suurempi', laskien heillä olevan varaa siihen aina vuoden 1975 loppuun.Toiset taas, kuten jotkin vanhemmat todistajat, rahastivat vakuutuskirjansa tai muut arvopaperinsa. Jotkut lykkäsivät kirurgisia leikkauksia siinä toivossa, että tuhatvuotiskauden saapuminen poistaisi tarpeen niihin. Kun vuosi 1975 meni menojaan ja heidän varansa loppuivat tai heidän terveytensä heikkeni vakavasti, heidän täytyi nyt yrittää selviytyä kovassa todellisuudessa ja rakentaa elämänsä uudelleen miten parhaiten pystyivät."
Oletko sinä Fger Jehovantodistaja? Sillä en ole koskaan kenenkään kuullut epäilevän, ettei järjestön painettu sana olisi varteenotettava ohje.
Olen minäkin kuullut, että jotkut olisivat myyneet omaisuutensa ja jopa jättäneet viljelemättä satoa, kun odottivat reppanat niin kovasti tuhoa.
>>jopa jättäneet viljelemättä satoa
Tämä tapahtui ainakin 1925 Harmagedonhuuhaan aikoihin Kanadassa:
"Membership's belief in this date was so total that many farmers did not plant crops in the spring of 1925! The authors were personally told of two examples of this in western Canada. In one case witness told us that his grandfather went ahead and planted his crops in the spring, though other members of his congrecation did not. The congrecation elders chastised this man for his lack of faith. That winter the grandfather was looked to for assistance by those who had not planted their crops."
(Leonard & Marjorie Chretien: Witnesses of Jehovah, p. 43, ISBN 0-89081-587-9)
Kohtuullista meille Jehovantodistajille sanoa totuus eli se, ettei hallintoelin tai mikä sakki seuraa nykyään johtaakin tiedä harmagedonin aikataulusta muutako sen, mitä raamattu sanoo Jeesuksen toisesta tulemisesta.
Eli mitään kiireellisyyden tuntua ei tarvitse pitää koska loppu voi tulla vaikkapa vasta 100-vuoden kuluttua, koska ainoastaan ISÄ tietää finaalin ajankohdan ja kaikki muu on harrastelijoiden arvailua.
Niin ja keskityttäisiin olemaan sellainen seurakunta, jonka Jeesus hyväksyy sitten joskus kun se paluun ajankohta on. Sillä Fger nyt ei näytä kovin hyvältä, sillä suorittaessaan tarkastusta pääkallopaikalla Jeesus saattaa hieman yllättyä kun löytää nimilistan ihmisistä, jotka ovat hieman leikkineet pikkuisten lasten kanssa. Tai mitäs Jeesus ajattelee kun suorittaa Vartiotorniseuran tilintarkastusta ja löytää asetehtaan osakkeita hyi, hyi hyi sanoo Jeesus ja nipistää Dan Adamssia poskesta.
No leikki sikseen.
jehovantodistajat sitten vielä ovat todistajia, vaikka epäilevät Harmagedonin tuloa. Eivätkö he vieläkään huomaa, että heitä kustaan silmään ja pahasti. No, tapansa kullakin; ketä heittää mitenkin.
Asia on niin kuin sen kerroit, mutta hauskana lisänä vielä seuraukset.. 1974 - 75 Jehovantodistajien katras väheni n. 10% ja kesti vuosia ennekuin lähetysinto palautui ennalleen :)
Lainaamasi paikka oli kokemus eikä ohje, tunnen nykyänkin todistajia jotka ovat myyneet, esim. talon ja lähteneet lähetystyöhön jonkin maahan jossa on tarvetta.
Jos tämä kerrottaisiin valtakunnan palveluksessa, niin ymmärtäisitkö sen tosiaan ohjeeksi?.