En ole kristitty. Seksiä saavat mielestäni harrastaa keskenään kaikki aikuiset ihmiset aivan vapaasti kunhan ketään ei loukata. Mutta jos tapahtuu loukkaus (=uhka hylätyksi tulemisesta), tulee siinäkin käyttää maalaisjärkeä ja miettiä että oliko se nyt maailman suurin katastrofi.
Asiaan. Minua ihmetyttää minkä vuoksi media ja keskustelufoorumit vaikuttavat huutavan enemmän tästä tapauksesta jossa piispa "huorasi" papittaren kanssa, kuin siitä missä pappi paljastui 30 v vaimoaan pahoinpidelleeksi ihmishirviöksi.
Onko nyt edelleenkin niin, että seksi ja seksuaalisuus ovat suomalaisillekin niin vaikea pala purtavaksi, että väkivaltakin on pikkujuttu sen rinnalla?
Lähinnä kiinnitin huomiota siihen kuinka muistutettiin sen pahoinpitelyä harrastaneen papin tapauksessa siitä että "pappikin se on vain ihminen". Jos itse rääkkäisin, kiduttaisin ja halventaisin lähimmäiseni ihmisarvoa, voisinko minä todellakin vedota siihen että "minähän olen vain ihminen"? Ehkäpä voisin, mutta en haluaisi niin tehdä.
Valitettavasti mielestäni väkivalta on ainakin 100 x enemmän väärin kuin se että hyppää punkkaan jonkun muun kuin kumppaninsa kanssa!

Vastaukset 2
Vanhimmat
ei tunne aviorikosta. Eikä pidäkään. Onko kirkolla oma laki, yhteiskunta yhteiskunnassa. Tämähän on laitonta!
Kirkko on erotettava valtiosta!!!!
Tutustu vetoomukseen, ota kantaa:
http://www.kantolavetoomus.net