Meillä on Kalevalat ja Tuonelat, Väinämöinen laulaa suohon ja ilmarinen takoo Sammon. Valtavan rikas ja upea mytologinen muinaishistoria. Onkos ruotsalaiset vain aikamme pintakiiltoa, kun heillä ei ole mitään mytologiaa. On tietysti joku satu Peppi Pitkätossusta, että jaksaa nostaa hevosen, mutta siihen se jääkin.
Miksi ei ruåtsalaisilla ole mytologiaa?
21
411
Vastaukset
- brorpå
Kyllä ruotsalaisilla on ja vahva onkin, viikinkihistoria jolla on vaikutettu niin Britannian ja Ukrainan alueilla aina Mustallemerelle saakka. Ei Ukrainan lipun sininen ja keltainen väri, eikä vaakunan viikinkivene ihan sattumaa ole. Ruotsalaiset olivat aika eteviä kulttuurinsa levittäjiä jo 1000 vuotta sitten. Suomalaiset taas samaan aikaan kyttäsivät korpilampien rannoilla mehukkaita sammakoita ravinnoikseen ja kotoonviemisikseen täiselle lapsijoukolle jota keuhkotautinen emo piti vihaisella vitsalla kurissa. Eiks jeh?
- juu.näin
höpö höpö, ruotsalaisilla ei ole mitään omaa mytologiaa pari viikinki esinettä löytynyt, mutta niitäkin on Suomessa enemmän. Yrittävät vain omia norjan NORSE mytology juttuja.
- voivoivoo
Kerro joku vanha ruotsalainen tarina (sellaista ei ole)
- heraldisti
Ruotsin sinikeltainen on kylläkin pöllitty Varsinais-Suomen vaakunalipusta, joka on siis vanhempi kuin Ruotsin lippu.
- FMYlHist
No voi kuule håmå! Skandinaaveilla on totaalisesti übereimmät mytologiat kuin meillä. Skandeilla on Edda. Sitten on koko germaanista kielialuetta koskevat Aasa-jumalien tarut. Kuten ei ollut mitään "Ruotsia" muinaisella ajalla (kuten ei ollut mitään Suomeakaan), vaan muinais-skandinaavista kieltä (jota puhuttiin Englannissa vielä n. 800-luvulla) puhuvien kuningaskuntien verkko, oli mytologia aikas samaa koko alueella ennen kristinuskoa.
- kylmä.fakta
ei ole ruotsalaisilla mitää. Edda on islantilaisten.
- lykkäät-pötyä
Ruotsalaisten mytologia on pohjoisgermaanista.
- Anonyymi
Viikingit olivat hajanaisia rosvojoukkioita, eivät järjestyneitä yhteiskuntia niinkuin Suomen muinaiskuninkailla. Ruotsin nykyjohto on Napoleonin ja Hitlerin pakkotuomaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viikingit olivat hajanaisia rosvojoukkioita, eivät järjestyneitä yhteiskuntia niinkuin Suomen muinaiskuninkailla. Ruotsin nykyjohto on Napoleonin ja Hitlerin pakkotuomaa.
Viikingit kykenivät muodostamaan myös järjestäytyneitä sotajoukkoja useista eri heimoista ja valtaamaan mm.Pariisin.
Suomen muinaiskuninkaat ovat keksittyä tarustoa. Ennen ristiretkiä suomalaiset olivat kyenneet järjestäytymään lähinnä klaanikunniksi,jotka muopdostivat alkeellisen pitäjälaitoksen.
Ruotsin nykyjohto on demokraattisesti valittu poliittisen johdon osalta.Kuningashuone on vailla valtaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viikingit kykenivät muodostamaan myös järjestäytyneitä sotajoukkoja useista eri heimoista ja valtaamaan mm.Pariisin.
Suomen muinaiskuninkaat ovat keksittyä tarustoa. Ennen ristiretkiä suomalaiset olivat kyenneet järjestäytymään lähinnä klaanikunniksi,jotka muopdostivat alkeellisen pitäjälaitoksen.
Ruotsin nykyjohto on demokraattisesti valittu poliittisen johdon osalta.Kuningashuone on vailla valtaa.Höh, viikingit nyt olivat lähinnä kylätappelijoita, monilla ilmeisesti sukumenneisyys sotilaina suurvaltojen armeijoissa usean sukupolven ajalta kylläkin. Riehuivat aikana, jolloin muillakaan ei ollut yhteinäisiä sotajoukkoja. Ranskan vallanneet frankitkin, eli jotkut kielellä poskessa väännetyt varankit, olivat samanlaisia entisiä legioonasta karanneita rosvoja ja joidenkin hunnien sekoitusta, ei niistä ollut vastusta kuten Caesarin joukoista olisi ollut.
- Mytologiaa-riittää
Skandinaavisella mytologialla tarkoitetaan Skandinavian rautakautisten asukkaiden, kuten viikinkien, jumaltarustoa, myyttejä ja uskomuksia. Skandinaavinen mytologia muistuttaa läheisesti muuta germaanista mytologiaa ja siinä on yhtymäkohtia moniin muihinkin Euroopan esikristillisiin myyttimaailmoihin. Tiedot skandinaavisesta mytologiasta perustuvat ennen kaikkea Edda-runoihin, jotka kirjoitettiin Islannissa muistiin kristinuskoon kääntymisen jälkeen, islantilaisiin saagoihin, Snorri Sturlusonin kirjoittamaan runousopin käsikirjaan (niin sanottu Snorra Edda) sekä Saxo Grammaticuksen kirjaan De Gesta Danorum.
Skandinaavisessa mytologiassa maailma syntyi Ymir-jättiläisen ruumiista. Yksi Ymirin kolmesta pojasta on Odin, josta tuli jumalten johtaja. Jumalia on kahta eri tyyppiä, aasat ja vaanit. Skandinaavinen mytologia kertoo yleensä jumalten ja ihmissankarien seikkailuista ja taisteluista pahaa tai ihmisille vihamielisiä voimia edustavia jättiläisiä vastaan.
Merkittäviä jumalhahmoja ovat Odinin lisäksi olivat muun muassa ukkosenjumala Thor, rakkauden jumalatar Freija, sodanjumala Tyr, merenjumala Njord, tulenjumala, jättiläisen poika ja Odinin kasvattiveli Loki, sekä hänen jälkeläisensä kuoleman valtiatar Hel, Midgårdin käärme ja Fenris-susi.- mitään.ei.löydy
Muilla germaaneilla on jotain, mutta rotsissa on vähän hiljaisempaa mytologiasaralla
- maschas
Jotenkin tuntuu juu, että se surkia viikinkihistoria ei ehkä koske näitä nykyruotsalaisia niinkään.
Mutta virallisestihan niillä se viikinkihistoria on, vaikka luultavasti sekin historia on toteutettu pääosin suomalaisella geeniperimällä. Siitä vain ei mainita!
Jos ihan totuuteen päästäisiin tässä ruottalaisten nykyään niin häpeämässä viikinkihistoriassa, niin osottautuisi, että suomalaiset hoitivat ruotsalaisten puolesta luultavasti isoimman osan heille kirjoitetusta historiasta.
Kattokaa nyt noita ruotsalaisia.. ei hyvänen aika! - vikyki
suomessa nimenomaan viikinkigeeniä enemmän kuin missään muualla pohjoismaissa. Tosin vain länsirannikolla.
- harmittaa.oikein
vain kehittyneillä kansoilla on hieno muinaishistoria. Norjalaisillakin on mytologi ja islantilaisilla varsinkin, suomalaisilla on kuitenkin tätäkin upeampi Kalevala. Harmi ettei ruotsissa ole kuin tyhjyys täsää kohtaa.
- ahtiainen
Kyllä vain; Iku-Turso on kovinta mitä on keksitty.
- Anonyymi
Kalevala ja myös Virolaisten Kalevipoeg ovat mahtavia! Ruotsalaiset siipeilevät Islantilaisten kokoamien saagojen kanssa, EDDA joka on upea teos sisältää skandinaavien yhteistä mythologiaa, toki täytyy muistaa että se on kirjoitettu Islannissa ja suuri kunnia EDDAsta ja monista muistakin hienoista saagoista Islannille. Näissä Islantilaisissa saagoissa käsitellään myös Suomen muinaiskuninkaita ja suomalaiskansojen asuttamaa Bjarmiaa, josta viikingit ryöstivät Jomale patsaan irtaimistoa. Eeppistä kamaa, suosittelen tutustumaan.
Kalevalainen ja Skandinaavinen mythologia jakavat myös paljon yhteisiä teemoja, esim. pohjola on pahapaikka ja manalan/tuonelan virtaukset terineen jne. Thor ukkosen jumala ja meidän Ukko (ukkonen) ovat myös selvästi samasta puusta veistettyjä.
Mutta joo, sääli että Ruotsi ei omasta maastaan ryhtynyt keräämään tarinoita/loitsuja jne. niin kuin Islannissa, Suomessa ja Virossa tapahtui. Ruotsin kulttuurinen itsemurha valitettavasti ei ota laantuakseen vaan se kiihtyy, sääli, oli joskus hieno maa.- Anonyymi
Se voi olla, että tarinat oli vaan vähä heikompia , kun norskeilla
- Anonyymi
Ruotsalaisilla on yhteinen mytologia muun Skandinavian kanssa.
Skandinaavinen mytologia (myös pohjoismainen mytologia tai muinaisnorjalainen mytologia) tarkoittaa Skandinavian rautakautisten ja varsinkin viikinkiaikaisten asukkaiden myyttejä ja uskomuksia. Myytit kertovat maailman synnystä, rakenteesta ja tuhosta sekä jumalten, jättiläisten ja muiden olentojen seikkailuista. Tärkein myyttien lähde on Edda, joka kirjoitettiin muistiin 1200-luvulla Islannissa. - Anonyymi
Hah hah! Ruotsalaiset ovatkin nykyaikaisia eivätkä halua muistella mitään vuodelta miekka ja tuohivirsu olevia juttuja. Heillä on kohta siellä taas ihan uudet jutut, kun ihonvärikin tummenee. Ja uutta kerrottavaa syntyy lähiössä koko ajan, toisin kuin uneliaassa Impiwaara-Suomessa. Nykyisiin juttuihin verratuna viikinkitarinat onkin ihan päiväkerhojuttuja.
Sori nyt vaan, mutta Kalevala ei ole suomalainen. Se on sikermä kreikkalaisia taruja, jotka ovat muuttuneet kuljettuaan ajan ja idän kautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252104Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.911931Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881901MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131603Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881466Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11464Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241397Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481267Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731134Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351129