Turun kaupoista kaikki loppu?

Oli vapaapäivä. Lähdin shoppailemaan Turun keskustaan.

Olisin ostanut mustat nahkahousut kokoa 38 (pituuteni 169 cm ja paino 55 kg), mutta ei ollut housuja, sillä olivat loppu kaikista liikkeistä. Turussa ei ole enää varsinaista nahkavaateliikettä, sillä perinteikäs Toppolino lopetti viime syksynä. Olisin ostanut mustan peruspoolopaidan, mutta ei ollut tänä syksynä tai olivat loppu. Olisin ostanut mustat tukisukkahousut kokoa 40, mutta niitä valmistava tehdas oli mennyt konkurssiin "eikä nyt juuri ollut saatavilla tätä kokoa mustina". Olisin ostanut pitkävartiset mustat saapikkaat kokoa 39, mutta olisi pitänyt olla kapea varsi. En löytänyt, oli vain leveille jaloille ns. keskivarsi. Olisin ostanut käteisellä tuotteet, rahaa olisi ollut.

Kun mitään ei löytynyt, ajattelin mennä kahville, mutta pelkäsin, että minun kohdallani Turun keskustan pulla ja kahvi ovat loppuneet, joten ajoin kotiin X-paikkakunnalle ja matkalla poikkesin toisen alueen baarissa kahvilla.

Ikinä en enää mene Turun keskustaan ostoksille. Loppu mikä loppu.
5231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En ihmettele yhtään kun edes yhtä vapaata hotellihuonetta ei löytynyt jokin aika sitten.

Äänestä

Yleensäkin aika negatiivista asukasta siinä kaupungissa, ei käytöstapoja. Siellä mulla on sukujuuret kumpaakaan ei olisi.

Äänestä

Entä siellä x-paikkakunnalla? Eipä ole sielläkään mitään, kun Turkuun lähdit!

Äänestä

Itse en harrasta näitä nahkajuttuja. En saa sellalsesta kiksejä.
Aina olen löytänyt vaatekaupasta (Turku) itselleni sopivat kledjut.
No problemos.

Äänestä

Mikä sun kuppikokos muuten on ? Niin ja vielä se ympärys..!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toriparkkiko kirjoitti:

Oli vapaapäivä. Lähdin shoppailemaan Turun keskustaan.

Olisin ostanut mustat nahkahousut kokoa 38 (pituuteni 169 cm ja paino 55 kg), mutta ei ollut housuja, sillä olivat loppu kaikista liikkeistä. Turussa ei ole enää varsinaista nahkavaateliikettä, sillä perinteikäs Toppolino lopetti viime syksynä. Olisin ostanut mustan peruspoolopaidan, mutta ei ollut tänä syksynä tai olivat loppu. Olisin ostanut mustat tukisukkahousut kokoa 40, mutta niitä valmistava tehdas oli mennyt konkurssiin "eikä nyt juuri ollut saatavilla tätä kokoa mustina". Olisin ostanut pitkävartiset mustat saapikkaat kokoa 39, mutta olisi pitänyt olla kapea varsi. En löytänyt, oli vain leveille jaloille ns. keskivarsi. Olisin ostanut käteisellä tuotteet, rahaa olisi ollut.

Kun mitään ei löytynyt, ajattelin mennä kahville, mutta pelkäsin, että minun kohdallani Turun keskustan pulla ja kahvi ovat loppuneet, joten ajoin kotiin X-paikkakunnalle ja matkalla poikkesin toisen alueen baarissa kahvilla.

Ikinä en enää mene Turun keskustaan ostoksille. Loppu mikä loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu