Todellinen hyväntekijä! Jorma hankki kylmässä talo

sipilämyvaikkaäiteensä

Sipilän hallitus saa tämän kaiken aikaan.Köyhät kyykkyyn ja hänen vallansa alle.Ei apuja heille.Maahanmuuttajakin on paremmassa asemassa kuin suomalainen tämän päivän suomessa.

12

187

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sipilävieitteelleen

      Siihenhän hallitus tähtää että tavallinen kansa rientää apuun kun tulee suuri hätä ihmisille. Enempi jää koplattavaa yhteiskunnalta hallitus herroille kun eivät jakele veronmaksajille heidän rahojaan.
      Niin on kansalaiset maksaneet lastensairaalankin, siihenkään sipilä ei verorahoja antanut vaan kansan piti se maksaa. Ovat huomanneet ett kun eivät rahoita niin köyhä kansa maksaa, ja he voivat taas vetää itselleen välistä suuria summia.

      • dfgdgdfh

        Keräyksellä ei katettu kuin murto-osa sairaalan hinnasta ja Sipilä ei edes ollut pääministeri tuohon aikaan.


    • muistaseuraavatvaalit

      Älä syytä hallitusta, meillä on yksi parhaista hallituksista pitkään aikaan. Ja jää sitä seuraavallakin hallitukselle vielä ongelmia. Katsokaa vaan miten Antilta kääntyy takki, kun pitää alkaa muodostamaan hallitusta ja hallitusohjelmaa kasaillaan.

      • eiksokaan

        Ilamn muuta kääntyy, kaikilta kääntyy kun valtaan pääsee. Siksi en ole edes äänestänyt koska se on turhaa. Luvataan ja petetään. Ei kukaan valtaan päässyt muita ajattele kuin itseään, miten pääsee kusettamaan kansaa ja muita. Onhan se nähty joka ikisessä hallituksessa.
        Sitähän politiikka on, puhetta ja puhetta mutta ei tekoja, eikä ainakaan heikompiosaisten ajattelemista ja auttamista.
        Valhetta ja huijaamista. Sitä se on.
        Ei tarvi itseään hävetä kun ei äänestä, että on antanut luvan valehdella ja kurjistaa muita ja kerätä itselleen sitä rahaa ylenmäärin.
        Onneksi tajusin jo nuorena miten tämä politiikka pyörii, valheiden ja valheiden kanssa, oli hallituksessa kuka tahansa, se ei ikinä muutu.


      • EtTeeMitään
        eiksokaan kirjoitti:

        Ilamn muuta kääntyy, kaikilta kääntyy kun valtaan pääsee. Siksi en ole edes äänestänyt koska se on turhaa. Luvataan ja petetään. Ei kukaan valtaan päässyt muita ajattele kuin itseään, miten pääsee kusettamaan kansaa ja muita. Onhan se nähty joka ikisessä hallituksessa.
        Sitähän politiikka on, puhetta ja puhetta mutta ei tekoja, eikä ainakaan heikompiosaisten ajattelemista ja auttamista.
        Valhetta ja huijaamista. Sitä se on.
        Ei tarvi itseään hävetä kun ei äänestä, että on antanut luvan valehdella ja kurjistaa muita ja kerätä itselleen sitä rahaa ylenmäärin.
        Onneksi tajusin jo nuorena miten tämä politiikka pyörii, valheiden ja valheiden kanssa, oli hallituksessa kuka tahansa, se ei ikinä muutu.

        Yrittäisit sinäkin aikuistua, etkä möllöttäisi siellä omahyväisyyden kuplassasi.


    • Mitämuutajäänytväliin

      Taas jälleen yksi jolla on puurot ja vellit todella pahasti sekaisin.

    • jussuppi

      joo nyky hallituksen vika,kun olin jo koulu aikoinani niin laiska ja tyhmä,jottei musta sitten ollu muuta kun kynsiäni pureksimaan tässä yhteiskunnassa

      • Twelvepoints

        Tämä on hyvä kommentti ja liippaa läheltä todellisuutta vaikkei sinusta olisikaan kysymys.


    • pirsupirsu

      19% Kannatus pudonnut 7 prosentiin. HAHAAHAHAAAHAAHAAH

    • Ymmärrystä

      Suomi on verojen maa. Veroja verojen perään, enemmän kuin missään toisessa maassa.
      Jos verot ei hallitusväen tuhlaamina kuluihin riitä, uusia veroja keksitään ammatikseen miten kansalaisilta otetaan lisää. Mitään et saa omistaa jos et maksa siitä veroa vaikka niska verillä olisit sen tienannut omalla työlläsi. Miksi ajattelette että pimeää työvoimaa käytetään ja pimeästi maksetaan? Olet valtion omaisuutta ja sen orja suomalainen. Olisiko yksi syy siinä?
      Valtion kukkarossa ei ole pohjaa. Tuo kukkaro tule koskaan täyttymään, ei korkoa kasvamaan.
      Jos jotakin yli jää ei sitä anneta suomalaisille, ei lisätä terveydenhoitoon, ei asunnottomille jotka värjöttelee pakkasessa ilman suojaa, ei köyhimmille jotka laskee joka euron saako ruokaa, saako sähköä, saako vaatetta. Saako lapset muuta kuin kirppisvaatteita ja halpaa ruokaa. Ei korvata sitä mikä aikanaan otettiin pieneläkeläisiltä joiden eläkkeitä leikattiin.
      Ei niille jotka tätä maata ovat rakentaneet vuosikymmeniä että se olisi parempi elää ja ihmiset voisi hyvin. Miksi ihmiset voi niin huonosti hyvinvointivaltiossa, valituksia kuulee joka puolelta. Hyvinvoiva ei valita.
      Tyytyväiset joilla omassa kukkarossa rahaa riittää ja pankkitilit pullistelee sanoo: "Mitä valitatte, Suomessa on hyvä elää ja asiat paremmin kuin muualla. Onko tämä väite vain osa totuutta?
      Tietääkö rikas kääntäessään selän köyhän todellisen hädän? Tuleeko rikas köyhän asemaan, arkeen elämään todellisuutta ja näkemään kenelle rahat on jaettu, kenelle tulosiirrot tehty?
      "Rahaa on mutta ette osaa käyttää rahojanne", "Pitää säästää", olemme kuulleet näinä päivinä kokoomuslaisen ja keskustalaisen suusta.
      Miten köyhä säästää tuleville päiville, kertokoon rikas sen?!

      • Pitkäaikatyötön

        "Veroja verojen perään, enemmän kuin missään toisessa maassa."

        Tuo meni liioitteluksi. Veronmaksajat.fi:n mukaan Ruotsissa oli v. 2016 täsmälleen sama kokonaisveroaste 44,1 prosenttia ja Belgiassa hitusen enemmän. Raskaimmat verottajat OECD-maista ovat kuitenkin Tanska ja Ranska yli 45 %:n kv-asteella. https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Verotuotot/Veroaste/

        Tuon tilaston mukaan EU-maat verottavat yleensäkin enemmän kuin muut OECD-valtiot; Suurin osa on keskiarvon yläpuolella.


    • uyjikolpjök

      Juuri näin.Matuille maksetaan kaikki yht,kunnan varoilla,myös vuokrarästit ja ajokortti.Kaikki matut myös ajaa uusilla katumaastureilla/mersuilla.Suomalaiset köyhät kärsii.Häpeä hallitus.Suomalaisille ei todellakaan samoja etuja tule kuin matuille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6323
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4066
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2476
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1458
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe