Sipilä, Orpo ja Siniset

JuonivaSipilä

juonivat irtisanomislain niin että hallituksen sijaan vastapuoleksi AY-liikkeelle tuleekin EDUSKUNTA.

Tämä tapahtuu näin

https://yle.fi/uutiset/3-10452014

HS: Pääministeri Sipilä aikoo mittauttaa eduskunnassa hallituksen luottamuksen
Helsingin Sanomien tietojen mukaan asiasta on jo päätetty hallituspuolueiden puheenjohtajien kesken.

Juha Sipilä11.10.2018 klo 14:25päivitetty 11.10.2018 klo 14:35


**
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) aikoo tehdä niin sanotusta irtisanomislaista pääministerin ilmoituksen eduskunnassa, kertoo Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Lehden tietojen mukaan asiasta on jo päätetty hallituspuolueiden puheenjohtajien kesken. Se tarkoittaa, että jos hallituksen kanta voittaa eduskunnassa, eduskunnan enemmistön mukaan laki pitää tuoda eduskuntaan. Jos ei-äänet voittavat, se merkitsee epäluottamuslausetta hallitukselle ja todennäköisesti hallituksen kaatumista ja uusia vaaleja.

Helsingin Sanomien mukaan pääministerin ilmoituksen idea on siinä, että näin eduskunnasta tulee osapuoli irtisanomislaissa. Samalla ammattiyhdistysliikkeen poliittiset lakot kohdistuvat eduskuntaan eikä vain hallitusta vastaan.

Ylen tietojen mukaan Sipilä aikoo tuoda hallituksen tiedonannon eduskuntaan ensi viikolla.

15

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilaisuus

      Fiksut kansanedustajat,

      KAATAKAA HALLITUS, Pelastakaa SUOMI

    • raukkapaskahallitus

      Hallitus = hallituspuolueiden puheenjohtajat pakoilevat vastuutaan.

      Raukkoja, pelkureita ja pelureita. Näistä on Suomen hallitus tehty.

    • NytTuliLähtö

      Me voidaan kai irtisanoa hallitus ja eduskunta, kun ei tykätä?

      • kohta.katkeaKamelinselkä

        Niin tulee käymään. AY-liike huolehtii siitä.


    • Eimitääntule

      Sipilä on sekoillut äänestysten kanssa aiemminkin.

    • kepupettääaina

      No siinähän sitten pääministeri yrittää vierittää syytä töppöilyistään eduskunnan niskoille, mutta äänestäjät eivät ole niin tyhmiä kuin keskustassa kuvitellaan.

      Todellisuudessa jokainen kyllä tietää, että irtisanomislaki on keskustan ja kokoomuksen hanke, siniset äänestävät puolesta, koska se on ainoa keino säilyttää paikka nukkeministereinä nuolemassa kontallaan kepulais-kokoomsulaista hillotolppaa vielä jokunen kuukausi.

      Vaalit alkavat lähestyä. Mitä Sipilä ikinä venkoileekin tavallisen työtä tekevän kansalaisen aseman heikentämiseksi, äänestäjät kyllä muistavat.

    • wqweqweqwewq

      Juuri näin pitääkin tehdä! Kova kovaa vastaan punaiselle ay-mafialle! Hyvä Sipilä!!

      • nhdf

        KokoomusTROLLI vauhkoaa kuola suupielessään.


    • sitä_saa

      Nyt äänestetään hallituksen kaatuminen tai yleislakko. Sipilän tekosia, valitaan sitten kumpi tahansa.

    • Sipilä_tietää

      Hallitus saa luottamuksen, mutta ei eduskunnassa läpi lakia irtisanomis-suojan heikennyksestä. Ihme venkoilua Sipilältä.

      Voihan se viedä lakiehdotuksen eduskuntaan, ilman mitään väli äänestyksiäkin. Siinä vaiheessa, kun laista äänestetään eduskunnassa on jo päällä yleislakko.

      Tälläkertaa ei lakkoilla vasta äänestyksen jälkeen, jotta laki peruttaisiin, kyllä nyt pysäytetään SUOMI jo ennen lain äänestystä.

      • wwerwerwer

        Se olisikin sitten aika naurettavaa, jos punikkijohtoinen ay-mafia lakkoilisi maan EDUSKUNTAA vastaan!

        BUUAHHAHAHAHHAHAHAHAA!!!! Sipilä on ovela kettu, joka veti tällä liikkeellä ay-punikeilta maton alta!


      • sdfdfsfsdfsdf
        wwerwerwer kirjoitti:

        Se olisikin sitten aika naurettavaa, jos punikkijohtoinen ay-mafia lakkoilisi maan EDUSKUNTAA vastaan!

        BUUAHHAHAHAHHAHAHAHAA!!!! Sipilä on ovela kettu, joka veti tällä liikkeellä ay-punikeilta maton alta!

        Aivan oikein. Sipilä on ovela kettu. Valitettavasti. Mutta ketut astuvat vielä oman häntänsä päälle. Hyvä näin.


    • Mummeliini

      Irtisanomislaki ei ole mistään kotoisin, mutta nyt siitä on tehty arvovaltakysymys, sen sijaan että keskusteltaisiin asia selväksi.
      Sipilä ajaa Suomea yleislakkoon. Hallitus ei usko kuinka kiukkuisia ja väsyneitä tavallinen kansa, työttömät ja köyhät eläkeläiset ovat viime vuosien leikkauksiin. Hyvätuloiset ovat tyytyväisiä, muut eivät. Toivon vain, että kaikki äänestävät ensi vaaleissa, ei vain kokoomuslaiset.

    • S24uomlaineN

      SDP:n laittomiin lakkoihin tulee vastata voimalla. Sen hallitus tekee viemällä asian eduskuntaan.

      Nyt Kojamon Varkaat Antti Rinteineen ja Suomen Ahnein Riku Aaltoineen vikisevät hädissään.

      Hyökkääkö ko. roskajoukko eduskuntaa vastaa jää nähtäväksi. Tuskin kantti kestää....

    • hiljaa.takarivissä

      Jossain eteläisemmässä maassa olisi valtaapitävien näin paljon kyykyttämällä kansalla jo täysi rähinä päällä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe