On olemassa ateisteja, jotka väittävät jokaisen ihmisen syntyvän ateisteina. Jos tämä olisi totta, niin sitten ateismi katoaa kasvatuksen myötä. Suurin osa maailman ihmisistä saa lapsena uskonnollisen kasvatuksen ja heistä tulee "isiensä uskonnon" kannattajia.
Niinpä ateismi ei kestä kasvatusta, koska lähes kaikki tai kaikki uskovaisten lapset uskovat siihen asti, kunnes ovat riittävän vanhoja voidakseen muodostaa oman harkitun näkemyksen uskoon liittyvistä asioista. Silloin pieni osa uskonnollisen kasvatuksen saaneista hylkää vanhempiensa tai yhteisönsä uskonnon.
Myös ateistisen kasvatuksen saanut lapsi voi hylätä ateismin, kun on riittävän vanha ja kykenee muodostamaan oman harkitun näkemyksen asiasta. Tämä kaikki todistaa siitä, että ihminen ei synny sen koommin ateistina kuin uskovaisena. Lapsi pitää totena vanhempiensa tai kasvattajiensa ja ympäristönsä uskomukset siihen asti, että on riittävän kypsä muodostakseen oman itsenäisen kantansa näistä asioista.
Ateismi katoaa kasvatuksen myötä
48
709
Vastaukset
Lapset ei uskonnoista mitään ymmärrä.
- monipistemies
Voisiko mark5 lopettaa hourailunsa?
”Tämä kaikki todistaa siitä, että ihminen ei synny sen koommin ateistina kuin uskovaisena.”
Hauska nähdä uskovaisen kiemurtelua. Ilman teististä uskoa ei tarvittaisi edes käsitettä ateisti. Satuolentoihin uskomattomuus on siis normaali olotila. Lapsi ei synny uskovaisena, joten hän on normaali, uskonnoton. Ja uskovaisen vastakohta on ateisti. Lapsi syntyy siis ateistina. Koska lapsi syntyy ateistina ja jumalusko on ihmismielen tuotosta, on se vahvin todiste luojan olemattomuudesta.Jos kulttuurista häviäisi kaikki viittaukset luojaan mutta nykyinen tieteellinen tieto säilyisi, ei syntyisi enää takapajuisia uskontoja lainkaan. Tämä on vahvin todiste luojaa ja luomista vastaan. Kiitos kun vedit itse itsesi kölin ali tällä avauksella, pöljä.
Turhaa hölinää. Koita ymmärtää reilummin, kyllä se siitä.
- Isä.Teidän
Jumala tässä hei!
Minäkin olen aina ollut ateisti, sillä minulla ei ole ketään jumalaa. Minusta ei ole tullut uskovaista, koska minulla ei ole sellaista kulttuuriympäristöä, joka siihen tarvittaisiin. Minähän elin todella pitkään pimeässä yksinäni leijaillen vetten päällä. Siinä ei pahemmin usko kasva. - ettänäinon
Polemiikko on tasantarkkaan oikeassa!! Samaa vertausta voisi käyttää myös Politiikkaan, poliitinen maailmankuvakin muodostuu pitkälti "äidinmaidosta," joka toki voi muuttua, kun äidinmaidon vaikutus lakkaa.
Onko hauska keskustella itsensä kanssa?
Olen yksinäinen uskovainen hullu, enkä saa lainkaan huomiota oikeassa elämässä. Trollaan multinikeillä ja keskustelen itseni kanssa, jotta saisin enemmän huomiota. Jännää, että uskon luojaan, mutta silti luoja ei vastaa minulle millään tavalla ja siksi olen niin yksinäinen surkimus.
- siitä.se.lähtee
poIeemikko kirjoitti:
Olen yksinäinen uskovainen hullu, enkä saa lainkaan huomiota oikeassa elämässä. Trollaan multinikeillä ja keskustelen itseni kanssa, jotta saisin enemmän huomiota. Jännää, että uskon luojaan, mutta silti luoja ei vastaa minulle millään tavalla ja siksi olen niin yksinäinen surkimus.
Johtuu siitä, että olet ateisti, joka väärentää nimimerkkejä.
Menet nyt heti ja pyydät isääsi tukistamaan sinua, sen jälkeen tunnustat syntisi rukoillen polvillasi ja otat itsellesi oman nikin
Ateismi on vain mielipide joten ateistista kasvatusta ei ole olemassa. Nykyinen kasvatus jossa julistava uskonnollisuus on poistettu on ok. Kasvatuksen tarkoitus tulisi olla lapsen oman sisäisen aikuisen kehityksen tukeminen, jos lapsi on vanhempiensa kanssa aina samaa mieltä, papattaa vain samoja mielipiteitä kuin vanhempansa, on syytä olla huolissaan.
Transaktioanalyyttisen teorian mukaan, jota itse pidän järkevänä, ihmisellä on kolme minätilaa vanhempi - aikuinen - lapsi
Aikuinen on tällainen
Aikuisminä: Tämä on kaikkein järkiperäisin ja realistisin tila. Tila, jossa tietoa analysoidaan ja järjestellään, ja tehdään päätös jonka uskotaan olevan eniten oikein. Ilman, että tunteet tai säännöt vaikuttavat siihen.
Siinä keskitytään siihen ”mitä täytyy tehdä” eikä siihen ”mitä haluat tehdä”. Aikuismaiset reaktiot ovat ihanteellisia, jotta minkälainen keskustelu tahansa olisi sujuva ja myönteinen. Se on tila joka vähentää ristiriitoja ja palauttaa hyvinvoinnin.
Aikuinen on se, joka ajattelee ja järkeilee realistisella tavalla. Tunteet ja automaattiset reaktiot hallitsevat kahta muuta tilaa, vanhemman ja lapsen tilaa.
Ihminen joka toimii aikuisminän tavalla on vilpitön, inhimillinen, kunnioittava, joustava, empaattinen ja päättäväinen. Se on kaikkein järkiperäisin ja tehokkain tila, koska se perustuu logiikkaan antamatta tunteiden vaikuttaa viisaaseen ajatteluun.AimoMatinpoika kirjoitti:
Transaktioanalyyttisen teorian mukaan, jota itse pidän järkevänä, ihmisellä on kolme minätilaa vanhempi - aikuinen - lapsi
Aikuinen on tällainen
Aikuisminä: Tämä on kaikkein järkiperäisin ja realistisin tila. Tila, jossa tietoa analysoidaan ja järjestellään, ja tehdään päätös jonka uskotaan olevan eniten oikein. Ilman, että tunteet tai säännöt vaikuttavat siihen.
Siinä keskitytään siihen ”mitä täytyy tehdä” eikä siihen ”mitä haluat tehdä”. Aikuismaiset reaktiot ovat ihanteellisia, jotta minkälainen keskustelu tahansa olisi sujuva ja myönteinen. Se on tila joka vähentää ristiriitoja ja palauttaa hyvinvoinnin.
Aikuinen on se, joka ajattelee ja järkeilee realistisella tavalla. Tunteet ja automaattiset reaktiot hallitsevat kahta muuta tilaa, vanhemman ja lapsen tilaa.
Ihminen joka toimii aikuisminän tavalla on vilpitön, inhimillinen, kunnioittava, joustava, empaattinen ja päättäväinen. Se on kaikkein järkiperäisin ja tehokkain tila, koska se perustuu logiikkaan antamatta tunteiden vaikuttaa viisaaseen ajatteluun.Vanhemman tila on sitten tällainen uskovainen ja ateisti usein käyttävät tätä tilaa
Vanhemmuusminä: Se on tila, jossa henkilö toimii, ajattelee tai puhuu vanhemmiltaan tai joltain lapsuuden tärkeältä auktoriteetilta opittujen kaavojen kautta.
He opettivat meille mikä on oikein ja mikä väärin, miten elää, tuntea, mitä uskoa. Kaikki tämä tallentui muistiimme. Jokaisessa meissä on ”sisäinen vanhempi”.
Riippuen siitä miten meitä kohdeltiin, tuo kyseinen hahmo voi olla kriittinen, aivan kuin joustamaton, tiukka, autoritäärinen, vihainen, totinen, jäykkä, arvosteleva ja syyllistävä vanhempi… Tai jos olimme niin onnekkaita, että meillä oli hoivaavat vanhemmat, kun olemme vanhemmuusminän tilassa, toimimme joustavasti, auttavasti, imartelevasti ja yhteistyökykyisesti antaen myönteistä vahvistusta.
Kaikki tämä riippuu kaavoista, jotka olemme oppineet lapsuudessamme. Vanhemmuusminän tilasi on kuin kopio siitä mitä näit ja jonka kopioit lapsuudessasi.AimoMatinpoika kirjoitti:
Vanhemman tila on sitten tällainen uskovainen ja ateisti usein käyttävät tätä tilaa
Vanhemmuusminä: Se on tila, jossa henkilö toimii, ajattelee tai puhuu vanhemmiltaan tai joltain lapsuuden tärkeältä auktoriteetilta opittujen kaavojen kautta.
He opettivat meille mikä on oikein ja mikä väärin, miten elää, tuntea, mitä uskoa. Kaikki tämä tallentui muistiimme. Jokaisessa meissä on ”sisäinen vanhempi”.
Riippuen siitä miten meitä kohdeltiin, tuo kyseinen hahmo voi olla kriittinen, aivan kuin joustamaton, tiukka, autoritäärinen, vihainen, totinen, jäykkä, arvosteleva ja syyllistävä vanhempi… Tai jos olimme niin onnekkaita, että meillä oli hoivaavat vanhemmat, kun olemme vanhemmuusminän tilassa, toimimme joustavasti, auttavasti, imartelevasti ja yhteistyökykyisesti antaen myönteistä vahvistusta.
Kaikki tämä riippuu kaavoista, jotka olemme oppineet lapsuudessamme. Vanhemmuusminän tilasi on kuin kopio siitä mitä näit ja jonka kopioit lapsuudessasi.Lapsiminä taas tällainen
Lapsiminä: Lapsiminä on puoli, johon vaikuttaa kaikkein eniten halut, impulssit, unelmat, spontaanius, luovuus ja innostuneisuus. Se on spontaaniuden ja luonnollisten impulssien tila. Jos lapsiminä on vahingoittunut, sillä on epävarma, häpeilevä, pelokas, julma ja itsekäs puolensa.
Toimimme tässä tilassa samalla lailla kuin silloin kun olimme lapsia; suurella määrällä haavekuvia ja pienellä määrällä järkeä.
Ei ole kielteinen asia tuoda esille tätä puolta. Sisäisen lapsemme tukahduttamisella on kielteisiä seurauksia. Sinun täytyy päästää se ulos, tuntea, pitää hauskaa. Jos pidät siitä huolta sen tukahduttamisen sijaan, aikuispuoli tulee kehittymään terveellä tavalla. Me kaikki kuitenkin kannamme sisällämme lasta, joka joskus olimme.
Normaalisti meillä kaikilla on nämä kolme egotilaa ja muutumme riippuen siitä miten tunnemme, miten meitä kohdellaan sekä riippuen tilanteesta, jossa olemme. Voit muuttua yhdestä minuudesta toiseen muutamassa sekunnissa.
Joku voi esimerkiksi ylläpitää tasapainoista kypsyyden tilaa aikuisminänsä kanssa, mutta jos joku kohtelee häntä väärin, aikuisminä voi vaihtua lapsiminään tai vanhemmuusminään uhkailemalla, haukkumalla tai hallinnan menettämisellä.
Jos analysoimme keskusteluja, huomaamme mistä tilasta peräisin olevalla tavalla kukakin kommunikoi.
Kun tiedämme kaiken tämän teoriassa, meidän ei pitäisi etsiä täydellisyyttä. Ihanteellinen tapa on käyttää sitä ristiriitojen ja huonojen ihmissuhteiden välttämiseen, koska jos se saa aikaan kielteistä kommunikointia, tämä johtuu siitä, että jotain vastavuoroisuudesta puuttuu.
Jos joku esimerkiksi puhuu vanhemmuusminästä lähtöisin ja on vastakkain jonkun sellaisen ihmisen kanssa joka on lapsiminässä, se olisi täydellistä. He täydentävät toisiaan ja kaikki soljuu luonnollisesti. Kaksi ihmistä vanhemmuusminästä kuitenkin törmää ja tulee aiheuttamaan ristiriitoja, koska molemmat heistä haluavat hallita, johtaa jne…
Kahdella ihmisellä joilla on lapsiegotila, ei tule olemaan ristiriitoja. Heidän välillään tulee olemaan yhteys ilman tarvetta toistensa täydentämiseen.
Aikuisminän tilassa ei yleensä esiinny ongelmia. Se voi olla yhteydessä lapsiminään ja vanhemmuusminään, sillä se tulee muodostamaan ihanteellisen ympäristön, joissa ristiriidat eivät viihdy.- tunteellani.sanoisin
AimoMatinpoika kirjoitti:
Transaktioanalyyttisen teorian mukaan, jota itse pidän järkevänä, ihmisellä on kolme minätilaa vanhempi - aikuinen - lapsi
Aikuinen on tällainen
Aikuisminä: Tämä on kaikkein järkiperäisin ja realistisin tila. Tila, jossa tietoa analysoidaan ja järjestellään, ja tehdään päätös jonka uskotaan olevan eniten oikein. Ilman, että tunteet tai säännöt vaikuttavat siihen.
Siinä keskitytään siihen ”mitä täytyy tehdä” eikä siihen ”mitä haluat tehdä”. Aikuismaiset reaktiot ovat ihanteellisia, jotta minkälainen keskustelu tahansa olisi sujuva ja myönteinen. Se on tila joka vähentää ristiriitoja ja palauttaa hyvinvoinnin.
Aikuinen on se, joka ajattelee ja järkeilee realistisella tavalla. Tunteet ja automaattiset reaktiot hallitsevat kahta muuta tilaa, vanhemman ja lapsen tilaa.
Ihminen joka toimii aikuisminän tavalla on vilpitön, inhimillinen, kunnioittava, joustava, empaattinen ja päättäväinen. Se on kaikkein järkiperäisin ja tehokkain tila, koska se perustuu logiikkaan antamatta tunteiden vaikuttaa viisaaseen ajatteluun."Ilman, että tunteet tai säännöt vaikuttavat siihen. "
Tunteet vaikuttavat aina, koska...
"uskotaan olevan eniten oikein"
Muutoin tuo teoriasi oli oikein hyvää naistenlehtitasoa, joka kyllä osin on tottakin, mutta yksinkertaistettu ja yleistetty tasolle, jossa suurempi osa on jo huuhaata. tunteellani.sanoisin kirjoitti:
"Ilman, että tunteet tai säännöt vaikuttavat siihen. "
Tunteet vaikuttavat aina, koska...
"uskotaan olevan eniten oikein"
Muutoin tuo teoriasi oli oikein hyvää naistenlehtitasoa, joka kyllä osin on tottakin, mutta yksinkertaistettu ja yleistetty tasolle, jossa suurempi osa on jo huuhaata.Naistenlehdistä saa parhaita ohjeita. Teoria ei ole minun kehittämä syyllinen on jo edesmennyt Eric Berne.
Eric Berne (alk. Eric Lennard Bernstein; 10. toukokuuta 1910 Montreal, Kanada – 15. heinäkuuta 1970 Carmel-by-the-Sea, USA) oli kanadalaissyntyinen psykiatri.[1] Hänet tunnetaan parhaiten transaktioanalyysin luojana. Tästä aiheesta hän julkaisi sekä ammatillisia että kansantajuisia kirjoja. Hän kuoli kesken kehitystyönsä, 60-vuotiaana.tunteellani.sanoisin kirjoitti:
"Ilman, että tunteet tai säännöt vaikuttavat siihen. "
Tunteet vaikuttavat aina, koska...
"uskotaan olevan eniten oikein"
Muutoin tuo teoriasi oli oikein hyvää naistenlehtitasoa, joka kyllä osin on tottakin, mutta yksinkertaistettu ja yleistetty tasolle, jossa suurempi osa on jo huuhaata.""""Ilman, että tunteet tai säännöt vaikuttavat siihen. "
Tunteet vaikuttavat aina, koska...
"uskotaan olevan eniten oikein"""""
Tällä tarkoitetaan että tunteet ja säännöt eivät vaikuta aikuisen minätilaan joka toimii tilanteeseen järkevällä tavalla. Tunteet toki jylläävät samaan aikaan lapsen minätilassa, aikuisen minätila antaa lapsen näyttää nämä tunteet jos se on tilanteeseen sopivaa, johtaa haluttuun lopputulokseen. Itse tulkitsen sen niin että aikuinen antaa lapselle luvan näyttää tunteensa.- tunteellani.sanoisin
AimoMatinpoika kirjoitti:
""""Ilman, että tunteet tai säännöt vaikuttavat siihen. "
Tunteet vaikuttavat aina, koska...
"uskotaan olevan eniten oikein"""""
Tällä tarkoitetaan että tunteet ja säännöt eivät vaikuta aikuisen minätilaan joka toimii tilanteeseen järkevällä tavalla. Tunteet toki jylläävät samaan aikaan lapsen minätilassa, aikuisen minätila antaa lapsen näyttää nämä tunteet jos se on tilanteeseen sopivaa, johtaa haluttuun lopputulokseen. Itse tulkitsen sen niin että aikuinen antaa lapselle luvan näyttää tunteensa."Itse tulkitsen sen niin että aikuinen antaa lapselle luvan näyttää tunteensa."
Tavallaan kyllä noin. Minun mielestäni aikuisen ajattelu silti orientoituu tunnetilan ja nimenomaan tavoitellun tunnetilan mukaan, mutta aikuinen priorisoi ja on pitkäjänteinen ("harkitseva"). Osin tämä tavoitteellisuus on automaattista ja tulee lapsuduen voimakkaiden tunnejälkien aiheuttamista ehdollisistumisista tai jopa traumoista.
Kyllä minäkin nuorena luin naistenlehdistä ihmissuhde- ja terveysjuttuja sekä ruokaohjeita, vaikka mies olenkin (miesten lehdissä kuten Tekniikan maailma ja Tietokone kun ei ollut). Siihen aikaan lehdet olivat monipuolisia, vähän jokaiselle oli jotakin. tunteellani.sanoisin kirjoitti:
"Itse tulkitsen sen niin että aikuinen antaa lapselle luvan näyttää tunteensa."
Tavallaan kyllä noin. Minun mielestäni aikuisen ajattelu silti orientoituu tunnetilan ja nimenomaan tavoitellun tunnetilan mukaan, mutta aikuinen priorisoi ja on pitkäjänteinen ("harkitseva"). Osin tämä tavoitteellisuus on automaattista ja tulee lapsuduen voimakkaiden tunnejälkien aiheuttamista ehdollisistumisista tai jopa traumoista.
Kyllä minäkin nuorena luin naistenlehdistä ihmissuhde- ja terveysjuttuja sekä ruokaohjeita, vaikka mies olenkin (miesten lehdissä kuten Tekniikan maailma ja Tietokone kun ei ollut). Siihen aikaan lehdet olivat monipuolisia, vähän jokaiselle oli jotakin.Tämä minun ihmissuhde innostus alkoi 70 luvulla kun firmoilla oli paljon rahaa, haluttiin kehittää henkilöstön henkistä hyvinvointia, tulemaan paremmin keskenään toimeen, kutsuimme niitä "tykkäämisseminaareiksi. Omasta joukosta löytyi yksi henkilö joka oli tutustunut transaktioanalyysiin, hän sitten koulutti meitä. Hän myöhemmin oli perustamassa Innotiimi nimistä yritystä, taitaa se toimia vieläkin. Nykyisin on olemassa yhdistys joka järjestää kursseja aiheesta, mielestäni opetusalalla työskentelevät niitä käyvät.
Suhtauduin aluksi hyvin kriittisesti niihin tykkäämisseminaareihin, mutta aloin sitten kiinnostua aiheesta, minusta teoria toimii melko hyvin. Oikeastaan TA on sama asia kuin Freudin psykoanalyysi. nimet vain erilaiset superego-ego-id. Transaktioanalyysi on suomennettuna vuorovaikutusanalyysi.
Olen muuten 73 vuotias insinööri, ihmissuhde asiat eivät juurikaan kuulu insinöörien koulutukseen, nyt eläkkeellä näitä voi pohdiskella.
Vastatuuleen pissiminen katoaa myötätuulen myötä ja muuttuu kusetukseksi
eli Kristinuskoksi
Ensn tulee omille simille ja sitten muiden
entiisenä evankelistana tiedän..- juuuuuuuuuuuuuuu
Lapset indoktrinoidaan uskontoon ja ateismi ei sitä kestä.
- ettänäinon
joo, tottakai uskovaiset vanhemmat opettaa lapsensa uskovaisiksi. Mutta, mitä minä tunnen suurinpiirtein ikäisiäni,jotka ovat uskovaisista perheistä, eivät enää ole uskovaisia..ovat kai vanhemaksi tullessaan tajunneet kirkon kusetuksen! Toisinsanoen Kirkon voima heikkenee kokoajan!
ettänäinon kirjoitti:
joo, tottakai uskovaiset vanhemmat opettaa lapsensa uskovaisiksi. Mutta, mitä minä tunnen suurinpiirtein ikäisiäni,jotka ovat uskovaisista perheistä, eivät enää ole uskovaisia..ovat kai vanhemaksi tullessaan tajunneet kirkon kusetuksen! Toisinsanoen Kirkon voima heikkenee kokoajan!
Lapsi aikuistuu, hänen oma sisäinen aikuinen alkaa toimia eikä enää vanhempien talutusnuorassa, hän itsenäistyy, tekee omat ratkaisunsa. Kaikenlainen oma ajattelu, kyseenalaistaminen on hyvää kehitystä.
- uskontoonhuumetta
Monet uskovaiset pitävät kiinni uskostaan koska haluavat pitää siitä kiinni. Useat heistä jopa tiedostavat sen että jumala on olematon eikä useimmissa uskonnollisissa määräyksissä ole järjen hiventäkään, mutta he uskovat silti koska haluavat uskoa.
Taustalla on sama mekanismi kuin alkoholismissa, huumeiden käytössä tai tupakan poltossa. Vaikka kaikki ihmiset tietävät kyseiset tavat järjettömiksi alistuvat he silti niille koska haluavat sitä. Tilanne on aivan vastaava uskontojen kanssa.
Jopa uskovaisten selitykset uskolleen ovat epärationaalisuudessaan hyvin samankaltaisia kuin päihteiden väärinkäyttäjien selittelyt omalle käytökselleen.- ihmettelenvaan
Niin, uskonto on addiktio niin nuo muutkin asiat. Kenenkään ei ole helppo päästä kuiville.
- miedolla-annostuksella
ihmettelenvaan kirjoitti:
Niin, uskonto on addiktio niin nuo muutkin asiat. Kenenkään ei ole helppo päästä kuiville.
Jep, mutta sopivasti nautittuna uskonto on yleensä aika vaaraton ja jopa hyödyllinen ja terveellinen, vähän kuin kahvi.
Kaikille ei tietysti sovi kahvikaan, eikä myöskään uskonto.
- kokemuksiani
Ateismi katoaa siltä, joka Jumalan löytää. Moni teistikin on ateisti, joka luulee Jumalan löytyvän tuolta jostakin.
- ihmettelenvaan
Eipä vakuuttanut ainakaan minua.
- ihmettelyonhyvästä
ihmettelenvaan kirjoitti:
Eipä vakuuttanut ainakaan minua.
Et ole vielä katsonut syvälle sisimpään. Ihmettely on hyvästä.
- Hiihaahuuhaa
"Moni teistikin on ateisti"
Eli moni jumalan olemassaoloon uskova ihminen ei usko jumalan olevan olemassa?
Kerrassaan nerokasta.
Huvittava tämä kuviteltu piilojumala, joka leikkii kanssamme loputonta kuurupiiloa,
sen sijaan että tulisi reilusti esille, tai olisi edes jotenkin havaittavissa.
Selitykset että tämä jumala pitäisi itse etsiä itsestään tarkoittaa vain sitä, että
mitään todisteita jumalasta ei ole, joten ne täytyy itse keksiä omassa päässään.
Eli toisin sanoen, mielikuvitusasiat voi kokea vain omassa mielikuvituksessaan. - eiseniinoutoaole
Käytännössä eivät eroa ateisteista, luulevat tieteen tukevan uskomista. Tajutaan, että kreationisti valehtelikin todisteista. Sitten se usko katoaa, eikä se ole kuin ateisti vailla yhtä tiedonmurua?
- mestarietsijä
Eivät ole oikeasti etsineet ja löytäneet Jumalaa. Ei se mitään kuuruspiiloa leiki, joka aina löytyy samasta paikasta.
- Hiihaahuuhaa
mestarietsijä kirjoitti:
Eivät ole oikeasti etsineet ja löytäneet Jumalaa. Ei se mitään kuuruspiiloa leiki, joka aina löytyy samasta paikasta.
Niin, ne mielikuvitusasiat tosiaan aina löytyvät samasta paikasta,
eli sieltä mielikuvituksesta. Ja vain sieltä, eikä koskaan muualta. - etsijälöytää
Hiihaahuuhaa kirjoitti:
Niin, ne mielikuvitusasiat tosiaan aina löytyvät samasta paikasta,
eli sieltä mielikuvituksesta. Ja vain sieltä, eikä koskaan muualta.Jotka eivät löydä Jumalaa luottavat mielikuvitukseen olivat teistejä tai ateisteja. Nämä ovat ne käytännön ateistit.
- AteistiVaan
Pieni lapsi uskoo sokeasti, mitä vanhemmat opettavat. En aliarvioi uskonnollisen aivopesun voimaa ollenkaan. Itse olen yrittänyt opettaa lapsilleni itsenäistä ajattelua ja päättelyä, niinpä he joskus voivat päättää itse, mihin uskovat.
Myönnän, että on todella vaikeata pyrkiä kertomaan eri maailmankuvista, mihin ei itse usko. Ehkäpä joku täällä osaisi neuvoa, miten kiteyttää parhaiten kristinuskon lapselle, joka on saanut sekuläärin kasvatuksen. ”Suuri mahtava olento, joka kykenee tekemään mitä vaan ja tietää kaiken mihin monet uskovat” tuntuu kuvaukselta, joka ei oikein tyydytä. Minun onneksi lapset eivät juuri tälläisiä asioita kysele vaan keskittyvät arkisiin asioihin eli enpä ole joutunut kuin kerran tälläiseen tilanteeseen.- Clauss
Vanhempi on luonnollinen esikuva lapselle, jota seuraamalla lapsi tutustuu maailmaan ensimmäistä kertaa. Vanhempien matkiminen on luonnollista lapsen selviytymisen kannalta. Onhan vanhempi selviytynyt aikuiseksi asti.
Itse kävin lapsen kanssa eri uskontoja ihan yleisellä tasolla ja kerroin mitä eri uskonnoissa uskotaan. Kerroin myös oman kantani ja kävin läpi asioita mahdollisimman neutraalisti ilman ivaa tai ylistystä. Nykyään voisin suositella vaikka lukemaan wikipediaa yhdessä. Se antaa hyvän alun lapselle itse arvioida mikä on hänelle oikein.
Ja eivät kyselleet minultakaan, mutta arvostin kotiopetusta, varsinkin leikkimielisenä yhteisenä tekemisenä. Nykyään nuo ovat jo täysi-ikäisiä.
- kokeiltuon
Se on perimässä ei neuvosto ihmisessä.
- kristitty
Lapselle Jumaluus on itsestänselvyys ellei vanhemmat ole tehneet oikein töitä lapsen eteen.
Jumaluus on ihmisen luomu-tila, mistä lähdetään etääntymään maailman tuuliin. Uskomaan harhaisiin juttuihin ja saatanaan.
Jumala loi ihmisen. ja Jumala rakasti luomustaan niin paljon, että halusi tämän pelastuvan, tästä syystä antoi poikansa joka kuolemallaan lunasti syntimme ja avasi meille tien taivaaseen.- Ihmettelijä
Ai lapselle on luonnollista tuntea itsensä jumalaksi? Sinulle siis, että pidät itseäsi jumalana on normaali olotila?
Ikävä kertoa tämä, mutta kärsit narsismin jostain vakavammasta muodosta.
- kristitty
Jeesus Kristus on ainut.
- ristitty
Mersukin on.
- stkstiks
Ei ollut nainut, oli sinkku. Ei ollut marsua.
- kokemusnäkemys
stkstiks kirjoitti:
Ei ollut nainut, oli sinkku. Ei ollut marsua.
Ei sitä ilman marsua saakaan, kinkkua, Joku lamppuharja narun jatkona, tai siis koirakin käy, pitää olla että saa edes tilaisuuden heittää iskureliikeillä.
- Pakkopullaalapsille
Tuputus ja aivopesu aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia.
- tunnelissaollaan
Yhdyn aloittajan selitykseen, koska se pitää paikkansa. Uskontoihin sekä ateismiin opitaan vasta myöhemmin, monenlaisten vivahteiden vaikutuksista. Täydellisyyttä ei ole yhdelläkään ihmisellä missään suunnassa. Elämämme perustuu kuulopuheisiin sekä valtavaan määrään harhautuksia, ihan päivittäin. Ota siitä selvää.
Tieteellisten tutkimusten mukaan lapsella on syntyperäinen tietoisuus Jumalan olemassaolosta.
Raamatunkin perusteella tiedämme, että kaikki ihmiset uskovat Jumalaan, vaikka kaikki eivät halua tunnustaa Jumalan olemassaoloa. Näitä viimeeksi mainittuja kutsutaan ateisteiksi.
Ateismi katoaa, kun ihminen saa kuulla evankeliumin ja päättää ottaa sen vastaan. Ne, jotka kieltäytyvät pelastuksen vastaanottamisesta koko elämänsä ajan, tullaan karsimaan pois ns. viimeisellä tuomiolla, missä heidät tuomitaan iankaikkiseen kadotukseen.
Ne, jotka ovat vastaanottaneet pelastuksen evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta saavat astua iankaikkiseen elämään Jumalan valtakuntaan.
Tämä on suuri ilosanoma jokaiselle uskovalle ja siksi kenenkään ei kannata olla ateisti, vaan uskova.- KazuKa
"Tieteellisten tutkimusten mukaan lapsella on syntyperäinen tietoisuus Jumalan olemassaolosta."
Mitkä ovat nämä tutkimukset? - jujuba
>Tieteellisten tutkimusten mukaan lapsella on syntyperäinen tietoisuus Jumalan olemassaolosta.
Sinua on kusetettu, ei ole.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778