Tämän päivän LS.n mukaan Sairilan koulukin kärsii sisäilmaongelmista ja juuri todettu asiantuntijoiden mukaan puhtaaksi?Kuka näitä tutkimuksia tekee ja millä kokemuksella?Kuka hoitaa kiinteistöt?
Sairilan koulu sisäilmaongelmissa?
Sairila
3199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Koettu sisäilmaongelma on hyvä keino (julkisen) henkilökunnalle saada pitkä saikku, täydellä palkalla. Lasten vanhemmille hyvä keino tehdä itsensä tärkeäksi ja saada huomiota.
Miksi kaikki julkiset rakennukset homeessa, mutta yksityisten, firmat ym. ei koskaan? Vastaus: homeongelmainen oma koti olisi arvoton, sisäilmaongelmista itkevällä (yksityisen puolen) työntekijällä riski että saa lähteä kävelemään.
Jokuhan lvi-asijantuntia on suunnitellu ilmastoinnit yyömässät. Suunitteiat nimineen ja fimoineen julki!
Valitettavasti vikaa korvien välissä ja vouhkaamista, lopputulos yhteiskunnan velkaannuttaminen. Palvelut kärsii sitten rahanpuutteen vuoksi.