Maailmanloppu hieman siirtyi

Olin juuri yhteydessä Himmelgerätilläni taivaaseen. PR-kerubi kertoi, että jeesuksella oli suunnitelmissa palata tänä viikonloppuna takaisin maanpäälle. Kuulemma pyramiidituumien ja vuosiviikojen mukaan paluun aika olisi täyttynyt. Kerroin, että minulle ei oikein tämä viikonloppu sovi, koska minun lemmikkisiallani on synttärit ja olen valmistellut juhlia jo aika lailla. Muun muassa tehnyt oikein kaunisäänistä hernevelliä kokonaisen saavillisen . jeesus ilmoitti, että ei sitten. Hän voi sitä Maailmanloppua kyllä siirtää vaikka parin viikon päähän. Sopisiko kookoo2:lle silloin? Sanoin että hyvin sopii, polkaise vaan käyntiin silloin.

9

399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oliko puhetta siitä tuleeko maailmanloppu ennen vai jälkeen normaaliaikaan palaamista? Ei kai siinä muuta, mutta eurooppalainen porukka saattaisi poukkoilla salille tunnin pielessä kun vekkari on vääntämättä.

      • Hyvä kysymys. Siittä olikin puhetta taivaassa. Ja ehdotin samaa hommaa mitä joosuan kirjassa (10:13). Ja siihen pienen neuvonpidon päätteeksi päädyttiinkin . Elikkä YHWH-setä pysäyttää maailmanlopun ajaksi varmuuden vuoksi Auringon.


      • kookoo2 kirjoitti:

        Hyvä kysymys. Siittä olikin puhetta taivaassa. Ja ehdotin samaa hommaa mitä joosuan kirjassa (10:13). Ja siihen pienen neuvonpidon päätteeksi päädyttiinkin . Elikkä YHWH-setä pysäyttää maailmanlopun ajaksi varmuuden vuoksi Auringon.

        kookoo2 13.10.2018 15:38

        <>Elikkä YHWH-setä pysäyttää maailmanlopun ajaksi varmuuden vuoksi Auringon. ><

        Näin onkin parasta, turha järkyttää vanhaa partaa tiedolla, että maa se poukkoileekin auringon suhteen.


      • Hasta_luego kirjoitti:

        kookoo2 13.10.2018 15:38

        <>Elikkä YHWH-setä pysäyttää maailmanlopun ajaksi varmuuden vuoksi Auringon. ><

        Näin onkin parasta, turha järkyttää vanhaa partaa tiedolla, että maa se poukkoileekin auringon suhteen.

        Voi voi sentään kun Saatana poistelee viestejäni. Se ei ilmeisesti halua, että kerron oikeaa vääristymätöntä tietoa mailmanlopusta.
        Ps Söin muuten iltapalaksi ison annoksen valmistamaani kaunisäänistä synttärihernevelliä. Ja hyvin kyllä rupsuttaa. Vähän kuin Sergei-patteri. ("Sergei": 23 mm:n tuplaputkinen venäläinen it-tykki, 23 Itk 61, 2x 17 laukausta/ sek.)


      • kookoo2 kirjoitti:

        Voi voi sentään kun Saatana poistelee viestejäni. Se ei ilmeisesti halua, että kerron oikeaa vääristymätöntä tietoa mailmanlopusta.
        Ps Söin muuten iltapalaksi ison annoksen valmistamaani kaunisäänistä synttärihernevelliä. Ja hyvin kyllä rupsuttaa. Vähän kuin Sergei-patteri. ("Sergei": 23 mm:n tuplaputkinen venäläinen it-tykki, 23 Itk 61, 2x 17 laukausta/ sek.)

        Maailma ei ole valmis maailmanloppuun, siksi maailmanlopusta on vaiettava, tai sitten ei, kummin päin vain, kunkin mielen mukaan.

        Mä skruudasin melko määrän kuullottamaani sipulia iltamössön lisukkeeksi ja nyt irtoaa kunnon sprägäri yläkerran kunniaksi.


    • 123d123d12

      entä jos maailman loppu on vain henkinen kuolema jossa toisesta todellisuuden ja tilan tajusta siirtyy toiseen?

      • 123d12312f

        tai entä jos sinun maailmasi mihin uskot loppuu äkisti mutta muut eivät huomaa mitään? eikö se olisi vallan kauheeaa


      • leg
        123d12312f kirjoitti:

        tai entä jos sinun maailmasi mihin uskot loppuu äkisti mutta muut eivät huomaa mitään? eikö se olisi vallan kauheeaa

        Kyllä se huomataan. Sanotaan, että "ihmiset menehtyvät peljätessään, mikä maan piiriä kohtaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät." Ei ihan huomaamaton tapahtuma.


    • Palstalaiset ovat runsain mitoin kyselleet kaunisäänisen hernevellini aineosasia. Jotkut tarjosivat 30 hopearahaa ja jopa taivaspaikkaansa reseptistä.
      Muuten se on ihan perusaineista- herneet ja savukylki- tehtyä, mutta pari salaista ainesosasta siinä kyllä on. Ja koska maailmanloppu on aivan tuloillaan, enkä ehdi sitä kaupallisesti hyödyntää, niin julkistan ne tässä ylipursuavan kiinnostuneille palstalaisille.
      Ensimmäinen on kyrsyäläisen rengin jälkaräteistä ja Jallun keskiaukeamista vaivattu juuri, joka saa mytivöityä patterin päällä vuosiviikon verran. Sitten on ehkä tärkein aines, eli kourallinen rekkamiehenpastilleja. Niiden on oltava mielellään aivan tuoreita ja lämpöisiä, jo kovettuneet eivät kelpaa. Saatavuus voi ola ongelma, mutta kyllä niitä saa, kun kuljettajalta menee kauniisti pyytämään.
      Siittä vaan sitten kasariin ainekset muhiin ja koko perhe herkutteleen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe