Miksi?

Olen alkanut ihmettelemään, onko realistisia luonnollisella tavalla ajattelevia ihmisiä olemassakaan. Tarkoitan sellaisen maailmankuvan omaavia joille Luonto olisi koko todellisuus ilman ideologisia lisukkeita.

Inhimillinen kulttuuri ilman minkäänlaista uskoa tuntemattomaan ei ehkä ole mahdollinen, mutta eikö olisi silti itselle rehellisempää jättää ne tuntemattoman puolelle jäävät asiat enemmässämäärin spekulatiiviselle ja metafyysiselle puolelle kuin uskoa joihinkin satuihin. Siten panisimme pisteen uskonnoille.

Eniten minua kuitenkin kummastuttaa ne, jotka ovat kyllä omaksuneet pohjimmiltaan luonnonmukaisen maailmankuvan, mutta pakkomielteenomaisesti sotkevat siihen jotain humanismioppia, erottaen siten ihmisen kuitenkin muusta luonnosta. Eikö sellaista naturellia yksilöä ole olemassakaan joka tyytyisi vain siihen miltä maailma näyttää.

Jonkinlaisen mystifioidun luontokuvan pystyisin vielä käsittämään, onhan maailmankaikkeus todella käsittämätön ihmisjärjelle, ja vaatiihan se sivistys ja kulttuurikin jo jonkinlaista henkisyyttä. Sellainen ei silti vaikuta käytännön elämään millään muotoa, mutta jotkin humanismin, vasemmistoaatteiden, ja epämääräisten filosofioiden mukaan sotkeminen ei paranna yhteiskuntaamme ja omaa elämäämme nykyisestä lainkaan, sama pervoilu vain jatkuu uusin sloganein.
22578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

"Jonkinlaisen mystifioidun luontokuvan pystyisn vielä käsittämään, onhan maailmankaikkeus todella käsittämätön ihmisjärjelle, ja vaatiihan se sivistys ja kulttuurikin jonkinlaista henkisyyttä."

Niinpä vaatii kulttuuri henkisyyttä, kun kulttuurin osa-alueiksikin lasketaan kuuluviksi mm. tieteet, taiteet ja uskonto. Jos haluaa tietää jotakin kulttuurista, niin ei sitten riitä, että tietää vain tieteestä, vaikka joillakin on tapana näilläkin palstoilla ylikorostaa nimenomaan tieteitä.

Tällainen spekulointi voi jotakuta uskomatonta houkutella, että uskonnot ovat satuja, ja kun ne kerran ovat satuja, niin ne joutavat lapsille. Uskonnot eivät kuitenkaan muutu saduiksi vain sillä perusteella, että joku, joka on menettänyt uskonsa tai ei ole koskaan uskonutkaan, niin sanoo.

Äänestä
  • "Uskonnot eivät kuitenkaan muutu saduiksi vain sillä perusteella, että joku, joka on menettänyt uskonsa tai ei ole koskaan uskonutkaan, niin sanoo."

    Miksi kirjoitat monikossa? Luultavasti pidät eri uskontoja eriarvoisina.

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    "Uskonnot eivät kuitenkaan muutu saduiksi vain sillä perusteella, että joku, joka on menettänyt uskonsa tai ei ole koskaan uskonutkaan, niin sanoo."

    "Miksi kirjoitat monikossa? Luultavsti pidät eri uskontoja eri arvoisina."

    Minä kirjoitin näin: "Uskonnot eivät kuitenkaan muutu saduiksi vain sillä perusteella, että joku, joka on menettänyt uskonsa tai ei ole koskaan uskonutkaan, niin sanoo."

    Mistä kohdasta kirjoitamassani virkkeessä saa sen käsityksen, että pitäisin eri uskontoja eriarvoisina? Sinun kannattaa unohtaa kaikki luulottelusi ja ennakkoasenteesi, kun tulet tälle palstalle kirjoittamaan. Vai oletko sinäkin niitä ei-uskovia, jotka haluavat määrätä, miten uskovat saavat uskoa? Entäpä jos en sovi sinun stereotypioihisi uskovista? Saanko silti uskoa ja ajatella, niin kuin teen?

    Äänestä

  • muuttuvat yleisessä ajattelussa saduiksi tai taruiksi kun niihin lakataan uskomasta. Niin on käynyt jo monelle muinaiselle uskonnolle, ja käy nykyisillekin tulevina vuosituhansina, jos ihmissuku jatkaa elämäänsä.

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    "Uskonnot eivät kuitenkaan muutu saduiksi vain sillä perusteella, että joku, joka on menettänyt uskonsa tai ei ole koskaan uskonutkaan, niin sanoo."

    Miksi kirjoitat monikossa? Luultavasti pidät eri uskontoja eriarvoisina.

    että Verna kärsii tänään PMS:stä!

    Äänestä

  • Verna kirjoitti:

    "Miksi kirjoitat monikossa? Luultavsti pidät eri uskontoja eri arvoisina."

    Minä kirjoitin näin: "Uskonnot eivät kuitenkaan muutu saduiksi vain sillä perusteella, että joku, joka on menettänyt uskonsa tai ei ole koskaan uskonutkaan, niin sanoo."

    Mistä kohdasta kirjoitamassani virkkeessä saa sen käsityksen, että pitäisin eri uskontoja eriarvoisina? Sinun kannattaa unohtaa kaikki luulottelusi ja ennakkoasenteesi, kun tulet tälle palstalle kirjoittamaan. Vai oletko sinäkin niitä ei-uskovia, jotka haluavat määrätä, miten uskovat saavat uskoa? Entäpä jos en sovi sinun stereotypioihisi uskovista? Saanko silti uskoa ja ajatella, niin kuin teen?

    Ensiksi, älä Verna suotta ota lämpöä, vaikka saatoit jo huomata virheesi.

    Palataanpa analyyttisempaan tarkasteluun.

    Verna kirjoittaa:

    "Uskonnot eivät kuitenkaan muutu saduiksi vain sillä perusteella, että joku, joka on menettänyt uskonsa tai ei ole koskaan uskonutkaan, niin sanoo."

    Ja minä vastaan: "Miksi kirjoitat monikossa? Luultavasti pidät eri uskontoja eri arvoisina."

    Vernan näkemys voi tarkoittaa että uskonnot ovat totta, jolloin Verna uskovaisena on vaikeassa tilanteessa, miten palvoa ja noudattaa kaikkien uskontojen periaatteita, varsinkin kun niin monta tuhatta Jumalaa on hänelle tuntemattomia?

    Vernan näkemys voi tarkoittaa että kaikki uskonnot ovat satua, joka sekin on uskovaiselle huono tulkinta.

    Voidaan silti tulkita, vaikka Verna toteaa:

    "Mistä kohdasta kirjoitamassani virkkeessä saa sen käsityksen, että pitäisin eri uskontoja eriarvoisina? "

    että Verna pitää esimerkiksi raamatun kertomuksia luotettavampina, pääsääntöisesti jopa tosina ja joidenkin muiden, esimerkiksi Baccuksen tarinoita jopa epätotena (=satuna, myyttinä tms.) jolloin ne ovat hänen kannaltaa eriarvoisia.

    Tästä päästään kirjoittamaani seikkaan: "Miksi kirjoitat monikossa? Luultavasti pidät eri uskontoja eri arvoisina."

    Verna edelleen jatkaa:

    "Sinun kannattaa unohtaa kaikki luulottelusi ja ennakkoasenteesi, kun tulet tälle palstalle kirjoittamaan. Vai oletko sinäkin niitä ei-uskovia, jotka haluavat määrätä, miten uskovat saavat uskoa? Entäpä jos en sovi sinun stereotypioihisi uskovista? Saanko silti uskoa ja ajatella, niin kuin teen? "

    Lukija voi edelläkirjoitetun perusteella vetää johtopäätökset, Vernalle sanoisin että usko ja ajattele kuten haluat mutta muista että tehdessäsi siitä julkisen, asetat sen myös arvostelulle alttiiksi.

    kommentteja hormonikorvaushoidoista mutta en sitten laittanutkaan.

    Pirun äkäinen se kuitenkin tuntuu olevan

    "Vernan näkemys voi tarkoittaa, että uskonnot ovat totta, jolloin Verna uskovaisena on vaikeassa tilanteessa, miten palvoa ja noudattaa kaikkien uskontojen periaatteita, varsinkin kun niin monta tuhatta jumalaa on hänelle tuntemattomia."

    Sinulla on näköjään tarve yrittää saada minut niin kuin muutkin uskovat nurkkaan. Miksi? Miten olen sinua ja elämääsi häirinnyt? Menetitkö uskosi murrosikäisenä? Kuuluitko johonkin ahdasmieliseen uskontokuntaan, jossa käytöstäsi paheksuttiin ja sinua kritisoitiin muiden kuullen? Koitko olevasi uskontojen uhri? Muuten uskovien ahdisteluasi on vaikea ymmärtää.

    Minä en pidä uskontoja eriarvoisina. Miksi niin luulet? Jos olisin syntynyt Espnjassa, olisin luultavasti katolilainen, jos Kreikassa, niin ortodoksi, jos Irakissa, niin muslimi, jos Intiassa, niin hindu jne., mutta synnyin Suomeen ja luterilaiseen perheeseen, ja minusta tuli luterilainen. En kuitenkaan sano, että luterilaisuus on ainoa oikea uskonto, vaan vain, että luterilaisuus on minulle oikea uskonto.

    Tässä poikkean sisaruksistani, jotka aikuisina ovat eronneet kirkosta. Meillä on suurin piirtein samat geenit, sama kasvatus ja sama ympäristö. Kirkossa käynti, jumalanpalvelusten seuraaminen televiosta tms. tuntui olevan sisarusteni elämää rajoittavaa. En tiedä, onko tällä merkitystä, mutta kenenkään heistä en muista itkeneen pikkulapsiaikojen jälkeen. Tunteilu ei ole ollut heille ominaista. Minua ei yllättänyt se, että he aikuisina halusivat erota kirkosta.

    Minulla on naistuttava, joka on mormoni, toinen, joka on Jehovan todistaja, kolmas, joka on helluntailainen, tuttavaperhe, joka on katolilainen ja toisen tuttavaperheeni jäsenet ovat ortodokseja, yksi naisystävistäni on eronnut kirkosta.

    Minulla ei ole mitään muita uskontoja tai eri tavalla kuin minä uskovia tai ajattelevia vastaan. Miten tällä taustalla voisi ollakaan? Ainoa asia, mitä toivon, on se, että kenenkään uskoa ei pilkata, ei minun niin kuin ei muidenkaan, vaan keskustellaan asiallisesti.

    "Vernalle sanoisin että usko ja ajattele kuten haluat mutta muista että tehdessäsi siitä julkisen, asetat sen myös arvostelulle alttiiksi."

    Niinpä. Mietin juuri sitä, miksi minun henkilökohtaista uskoani pitäisi julkisesti arvostella. Sitäkin mietin, miksi niin kovasti olet käynyt kimppuuni. Vaikka sinua joku tai jotkut uskovat tai jokin uskonnollinen yhteisö olisikin kohdellut huonosti, niin minä en ole sitä tehnyt. Olen kuluttanut turhankin paljon aikaa näillä palstoilla. Jos minut nyt liian avomielisyyteni vuoksi lynkataan sinun tai jonkun muun toimesta, niin sitten ei auta muu kuin häipyä ja ryhtyä tekemään jotakin muuta. Katsotaan nyt, miten käy.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    että Verna kärsii tänään PMS:stä!

    "Veikkaan, että Verna kärsii tänään PMS:stä."

    Vaikka se ei sinulle kuulu, niin sanonpa kuitenkin, että ei kärsi eikä ole koskaan kärsinytkään.

    Mikä sinua ja Nassea vaivaa, kun käytte kaikkien palstan uskoviksi tietämienne kimppuun? Haluatteko heidät pois palstalta? Mistä uskovien vainonne johtuu?

    Ei se ole vainoa, jos epäilee kärttyisyyden johtuvan PMS:stä. Tosin, en tiedä Nassesta, kun hän meni epäilyissään pidemmälle ja epäili sinun kärsivän vaihdevuosivaivoista:)

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    muuttuvat yleisessä ajattelussa saduiksi tai taruiksi kun niihin lakataan uskomasta. Niin on käynyt jo monelle muinaiselle uskonnolle, ja käy nykyisillekin tulevina vuosituhansina, jos ihmissuku jatkaa elämäänsä.

    Niin, elävää uskomista kutsutaan uskonnoksi, mutta kun se kuolee, aletaan sitä nimittämään mytologiaksi.

    Äänestä

  • Verna kirjoitti:

    "Vernan näkemys voi tarkoittaa, että uskonnot ovat totta, jolloin Verna uskovaisena on vaikeassa tilanteessa, miten palvoa ja noudattaa kaikkien uskontojen periaatteita, varsinkin kun niin monta tuhatta jumalaa on hänelle tuntemattomia."

    Sinulla on näköjään tarve yrittää saada minut niin kuin muutkin uskovat nurkkaan. Miksi? Miten olen sinua ja elämääsi häirinnyt? Menetitkö uskosi murrosikäisenä? Kuuluitko johonkin ahdasmieliseen uskontokuntaan, jossa käytöstäsi paheksuttiin ja sinua kritisoitiin muiden kuullen? Koitko olevasi uskontojen uhri? Muuten uskovien ahdisteluasi on vaikea ymmärtää.

    Minä en pidä uskontoja eriarvoisina. Miksi niin luulet? Jos olisin syntynyt Espnjassa, olisin luultavasti katolilainen, jos Kreikassa, niin ortodoksi, jos Irakissa, niin muslimi, jos Intiassa, niin hindu jne., mutta synnyin Suomeen ja luterilaiseen perheeseen, ja minusta tuli luterilainen. En kuitenkaan sano, että luterilaisuus on ainoa oikea uskonto, vaan vain, että luterilaisuus on minulle oikea uskonto.

    Tässä poikkean sisaruksistani, jotka aikuisina ovat eronneet kirkosta. Meillä on suurin piirtein samat geenit, sama kasvatus ja sama ympäristö. Kirkossa käynti, jumalanpalvelusten seuraaminen televiosta tms. tuntui olevan sisarusteni elämää rajoittavaa. En tiedä, onko tällä merkitystä, mutta kenenkään heistä en muista itkeneen pikkulapsiaikojen jälkeen. Tunteilu ei ole ollut heille ominaista. Minua ei yllättänyt se, että he aikuisina halusivat erota kirkosta.

    Minulla on naistuttava, joka on mormoni, toinen, joka on Jehovan todistaja, kolmas, joka on helluntailainen, tuttavaperhe, joka on katolilainen ja toisen tuttavaperheeni jäsenet ovat ortodokseja, yksi naisystävistäni on eronnut kirkosta.

    Minulla ei ole mitään muita uskontoja tai eri tavalla kuin minä uskovia tai ajattelevia vastaan. Miten tällä taustalla voisi ollakaan? Ainoa asia, mitä toivon, on se, että kenenkään uskoa ei pilkata, ei minun niin kuin ei muidenkaan, vaan keskustellaan asiallisesti.

    "Vernalle sanoisin että usko ja ajattele kuten haluat mutta muista että tehdessäsi siitä julkisen, asetat sen myös arvostelulle alttiiksi."

    Niinpä. Mietin juuri sitä, miksi minun henkilökohtaista uskoani pitäisi julkisesti arvostella. Sitäkin mietin, miksi niin kovasti olet käynyt kimppuuni. Vaikka sinua joku tai jotkut uskovat tai jokin uskonnollinen yhteisö olisikin kohdellut huonosti, niin minä en ole sitä tehnyt. Olen kuluttanut turhankin paljon aikaa näillä palstoilla. Jos minut nyt liian avomielisyyteni vuoksi lynkataan sinun tai jonkun muun toimesta, niin sitten ei auta muu kuin häipyä ja ryhtyä tekemään jotakin muuta. Katsotaan nyt, miten käy.

    >> Uskonnot eivät kuitenkaan muutu saduiksi vain sillä perusteella, että joku, joka on menettänyt uskonsa tai ei ole koskaan uskonutkaan, niin sanoo. >>

    Hyvin monet uskonnot ovat muuttuneet saduiksi ja mytologiaksi, kun ihmiset ovat menettäneet uskonsa niihin, tai kannattajat jääneet vahvempiensa jalkoihin. Olympoksen-, Asa- yms.jumalat kuuluvat kulttuuriin tänäkin päivänä, mutta aktiiveja uskovia niillä ei juuri taida olla.

    >> Minä en pidä uskontoja eriarvoisina. Miksi niin luulet? Jos olisin syntynyt Espnjassa, olisin luultavasti katolilainen, jos Kreikassa, niin ortodoksi, jos Irakissa, niin muslimi, jos Intiassa, niin hindu jne., >>

    Minulle kristinusko on erityisasemassa, se on maailman uskonnoista tavallisin. Sen nimissä tehdään enemmän humanitääristä työtä kuin minkään muun, mutta se on myös kolonialistien uskonto jota nykyisetkin maailmanvalloittajat käyttävät propaganda-aseenaan.
    Väitteesi että pidät kaikkia uskontoja samanarvoisina kuulostaa kummalliselta.

    Äänestä

  • Verna kirjoitti:

    "Vernan näkemys voi tarkoittaa, että uskonnot ovat totta, jolloin Verna uskovaisena on vaikeassa tilanteessa, miten palvoa ja noudattaa kaikkien uskontojen periaatteita, varsinkin kun niin monta tuhatta jumalaa on hänelle tuntemattomia."

    Sinulla on näköjään tarve yrittää saada minut niin kuin muutkin uskovat nurkkaan. Miksi? Miten olen sinua ja elämääsi häirinnyt? Menetitkö uskosi murrosikäisenä? Kuuluitko johonkin ahdasmieliseen uskontokuntaan, jossa käytöstäsi paheksuttiin ja sinua kritisoitiin muiden kuullen? Koitko olevasi uskontojen uhri? Muuten uskovien ahdisteluasi on vaikea ymmärtää.

    Minä en pidä uskontoja eriarvoisina. Miksi niin luulet? Jos olisin syntynyt Espnjassa, olisin luultavasti katolilainen, jos Kreikassa, niin ortodoksi, jos Irakissa, niin muslimi, jos Intiassa, niin hindu jne., mutta synnyin Suomeen ja luterilaiseen perheeseen, ja minusta tuli luterilainen. En kuitenkaan sano, että luterilaisuus on ainoa oikea uskonto, vaan vain, että luterilaisuus on minulle oikea uskonto.

    Tässä poikkean sisaruksistani, jotka aikuisina ovat eronneet kirkosta. Meillä on suurin piirtein samat geenit, sama kasvatus ja sama ympäristö. Kirkossa käynti, jumalanpalvelusten seuraaminen televiosta tms. tuntui olevan sisarusteni elämää rajoittavaa. En tiedä, onko tällä merkitystä, mutta kenenkään heistä en muista itkeneen pikkulapsiaikojen jälkeen. Tunteilu ei ole ollut heille ominaista. Minua ei yllättänyt se, että he aikuisina halusivat erota kirkosta.

    Minulla on naistuttava, joka on mormoni, toinen, joka on Jehovan todistaja, kolmas, joka on helluntailainen, tuttavaperhe, joka on katolilainen ja toisen tuttavaperheeni jäsenet ovat ortodokseja, yksi naisystävistäni on eronnut kirkosta.

    Minulla ei ole mitään muita uskontoja tai eri tavalla kuin minä uskovia tai ajattelevia vastaan. Miten tällä taustalla voisi ollakaan? Ainoa asia, mitä toivon, on se, että kenenkään uskoa ei pilkata, ei minun niin kuin ei muidenkaan, vaan keskustellaan asiallisesti.

    "Vernalle sanoisin että usko ja ajattele kuten haluat mutta muista että tehdessäsi siitä julkisen, asetat sen myös arvostelulle alttiiksi."

    Niinpä. Mietin juuri sitä, miksi minun henkilökohtaista uskoani pitäisi julkisesti arvostella. Sitäkin mietin, miksi niin kovasti olet käynyt kimppuuni. Vaikka sinua joku tai jotkut uskovat tai jokin uskonnollinen yhteisö olisikin kohdellut huonosti, niin minä en ole sitä tehnyt. Olen kuluttanut turhankin paljon aikaa näillä palstoilla. Jos minut nyt liian avomielisyyteni vuoksi lynkataan sinun tai jonkun muun toimesta, niin sitten ei auta muu kuin häipyä ja ryhtyä tekemään jotakin muuta. Katsotaan nyt, miten käy.

    Nähdäkseni ateistit pyrkivät mielellään keskustelemaan kanssasi, koska täällä on aika vähän uskovia, joiden keskustelu ei ole pelkkää raamatunlauseiden luettelua.

    Tapasi uskoa on minusta hyvin mielenkiintoinen.

    Pyrit pitämään eri uskontoja samanarvoisina, ja näet selvästi, että itsekin voisit kokea aivan toisen uskonnon oikeana, jos olisit kasvanut toisessa kulttuurissa. Siinä on humanismia ja realismia, joka monelta kristityltä puuttuu, mutta se johtaa melkoisiin loogisiin ongelmiin.

    Johdonmukaisempaa ajttelua on, että jos minun uskontoni on oikea, niin ne toisenlaiset ovat vääriä. Ja se on tietysti hyvä lähtökohta erilaisille ristiretkille ja uskonnollisille konflikteille. Siis eettisesti ei kovin suositeltavaa.

    Yritän pikemminkin selvittää miksi ja miten uskovainen ajattelee uskonnostaan. Kysymyksillä pyrin saamaan lisävalaistusta minulle vieraisiin kohtiin.

    Kyse ei ole nurkkaan ajamisesta. Tosin jos ja kun uskovainen huomaa kestämättömät ristiriitaisuudet, tuota voi tulla sivujuonteena mutta ei se itsetarkoitus ole.

    Jos vielä jatketaan uskontojen samanarvoisuudesta, kirjoitit:

    "Minä en pidä uskontoja eriarvoisina. Miksi niin luulet?"

    kysymykseni on, eikö useimmissa uskonnoissa kehoteta pitämään juuri sitä uskontoa ainoana oikeana ja muita parempana?

    Jos pidät uskontoja samanarvoisina, toimit vastoin tuota kehotusta.

    Vai miten asia on?

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    Nähdäkseni ateistit pyrkivät mielellään keskustelemaan kanssasi, koska täällä on aika vähän uskovia, joiden keskustelu ei ole pelkkää raamatunlauseiden luettelua.

    Tapasi uskoa on minusta hyvin mielenkiintoinen.

    Pyrit pitämään eri uskontoja samanarvoisina, ja näet selvästi, että itsekin voisit kokea aivan toisen uskonnon oikeana, jos olisit kasvanut toisessa kulttuurissa. Siinä on humanismia ja realismia, joka monelta kristityltä puuttuu, mutta se johtaa melkoisiin loogisiin ongelmiin.

    Johdonmukaisempaa ajttelua on, että jos minun uskontoni on oikea, niin ne toisenlaiset ovat vääriä. Ja se on tietysti hyvä lähtökohta erilaisille ristiretkille ja uskonnollisille konflikteille. Siis eettisesti ei kovin suositeltavaa.

    En ymmärrä, miksi ei voisi olla johdonmukaista sanoa, että minun uskontoni on oikea minulle ja sinun uskontosi sinulle. Minusta se olisi aika naiivia ajattelua, että minun uskontoni on oikea, ja kun se on oikea, niin kaikki muut ovat vääriä. ( Ihmisille tai yleensä ihmisaivoille näyttää olevan mahdotonta ajatella asioista samalla tavalla. Miksi uskonto tekisi tai sen pitäisi tehdä poikkeus? )

    Jostakin ( Muistaakseni Kirkko&kaupunki -lehdestä ) luin käsityksestä, että Jumalan luo veisi monta polkua. En ole vielä perin pohjin miettinyt, mihin johtopäätöksiin tämä ajattelutapa voisi johtaa, mutta minusta tuossa ajatuksessa voisi olla järkeä.

    Luulen, että minun pitäisi opiskella ja suorittaa jokin uskontotieteen peruskurssi, kun olen niin hataralla pohjalla näissä asioissa, joista kuitenkin jostain syystä haluan keskustella. ( Olisikohan netissä sellainen kurssi tai maininta siitä? )

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Ei se ole vainoa, jos epäilee kärttyisyyden johtuvan PMS:stä. Tosin, en tiedä Nassesta, kun hän meni epäilyissään pidemmälle ja epäili sinun kärsivän vaihdevuosivaivoista:)

    Kun sinä ja Nasse käytte koko ajan Mikon kimppuun kyselemällä hänen masturboinnistaan, niin arvasin sen, että jossakin vaiheessa jompi kumpi teistä alkaa puhua nimimerkin perusteella naiseksi olettamalleen kuukautisista, vaihdevuosista, PMS-oireista jne. Oikeassa olin. Primitiivistä ja lapsellista touhua. Muuta ei voi sanoa.

    Kohta kai alat kysellä kenen vatsa toimii ja kellä on peräpukamia. Kai kohta myös kerrot omasta masturboinnistasi, ummetuksestasi ja eturauhasvaivoistasi. Jos et tiedä, niin niitä eturauhasvaivoja tulee suurin piirtein kaikille miehille. ( Kai olet mies? )

    Kun kerran haluat tietää PMS-oireista, niin tässä vähän tietoa. Fyysisiä PMS-oireita: turvotus, vatsakivut, pahoinvointi, päänsärky, lihassäryt, ruokahalun muutokset, jopa ruoan himo, ummetus, ripuli, painon kohoaminen.

    Psyykkisiä PMS-oireita: levottomuus, itkuherkkyys, keskittymisvaikeudet, alakuloisuus, jopa masennus.

    Oireet johtuvat hormonaalisista muutoksista. Jotkut ovat niille herkempiä kuin toiset Kaikilla naisilla ei ole PMS-oireita. Onnekseni minulla ei niitä ole koskaan ollut. Miten voi sinun eturauhasesi?

    Äänestä

  • Verna kirjoitti:

    En ymmärrä, miksi ei voisi olla johdonmukaista sanoa, että minun uskontoni on oikea minulle ja sinun uskontosi sinulle. Minusta se olisi aika naiivia ajattelua, että minun uskontoni on oikea, ja kun se on oikea, niin kaikki muut ovat vääriä. ( Ihmisille tai yleensä ihmisaivoille näyttää olevan mahdotonta ajatella asioista samalla tavalla. Miksi uskonto tekisi tai sen pitäisi tehdä poikkeus? )

    Jostakin ( Muistaakseni Kirkko&kaupunki -lehdestä ) luin käsityksestä, että Jumalan luo veisi monta polkua. En ole vielä perin pohjin miettinyt, mihin johtopäätöksiin tämä ajattelutapa voisi johtaa, mutta minusta tuossa ajatuksessa voisi olla järkeä.

    Luulen, että minun pitäisi opiskella ja suorittaa jokin uskontotieteen peruskurssi, kun olen niin hataralla pohjalla näissä asioissa, joista kuitenkin jostain syystä haluan keskustella. ( Olisikohan netissä sellainen kurssi tai maininta siitä? )

    alempana mainitsee yhden epäjohdonmukaisuuden, mihin uskontojen pitäminen samanarvoisina johtaa.

    Jos muutettaisiin ensimmäinen virkkeesi muotoon "minun uskontoni tuntuu minusta oikealta ja jonkun toisen uskonto tuntuu hänestä oikealta", niin kestäisin sen helpommin.

    Uskontotieteen opiskelu on varmaankin hyvä harrastus aiheesta kiinnostuneille. Tosin se kuulemani mukaan saattaa herkimpiä uskovaisia järkyttää.

    "Uskontotieteen opiskelu on varmaan hyvä harrastus aiheesta kiinnostuneille. Tosin se kuulemma saattaa herkimpiä uskovaisia järkyttää."

    Kun on opiskellut sellaista ainetta kuin yleinen historia, niin tuskinpa mikään inhimillinen sen jälkeen enää järkyttää, on sitten enemmän tai vähemmän herkkä. Tosin jo koulussa jokainen joutui opiskelemaan jonkin verran historiaa. Opiskelu opiskeluna ja asiat asioina. Kyllä ihmisten raadollisuus on käynyt opiskelemattakin kenelle hyvänsä tässä matoisessa maailmassa elävälle selväksi.

    Ei kai sinullakin joidenkin muiden uskomattomien tapaan ole käsitys uskovista tynnyrissä kasvaneina? Jos noin on, niin olen tosi pettynyt. Sinäkinkö ajattelisit noin hölmösti?

    Verna siteeratessaan kirkko- ja kaupunkilehden juttua jossa kerrotaan että jumalan luo johtaa monta polkua, tulee paljastaneeksi uskonkäsityksestään mielenkiintoisen seikan.

    Hän uskoo, että on olemassa vain yksi ja ainoa oikea jumala (se Vernan), ja sitten on olemassa noita muita (tasa-arvoisia) uskontoja jotka loppupeleissä palvovat samaa, aitoa, oikeaa jumalaa. Palvontariiteissä ja -käsityksissä saattaa toki olla parantamisen varaa, mutta valveutuneen uskovaisemme mielestä myös raamatussa on sitä.

    Elli mainitsema järkyttyminen, johon uskovainen todennäköisimmin törmää tutkiessaan uskontoaan, ei viittaa ihmisten suorittamiin julmuuksiin ja väkivallantekoihin (jotka usein ovat kiinteästi sidoksissa eskontoon) vaan siihen järkytykseen jonka uskova ihminen tullee kokemaan huomatessaan eräänä päivänä ettei ei uskokkaan. Usko, horjuminen ja siitä luopuminen on se prosessi, jota Elli kuvaa sanalla järkyttävä.

    Äänestä

  • Verna kirjoitti:

    Kun sinä ja Nasse käytte koko ajan Mikon kimppuun kyselemällä hänen masturboinnistaan, niin arvasin sen, että jossakin vaiheessa jompi kumpi teistä alkaa puhua nimimerkin perusteella naiseksi olettamalleen kuukautisista, vaihdevuosista, PMS-oireista jne. Oikeassa olin. Primitiivistä ja lapsellista touhua. Muuta ei voi sanoa.

    Kohta kai alat kysellä kenen vatsa toimii ja kellä on peräpukamia. Kai kohta myös kerrot omasta masturboinnistasi, ummetuksestasi ja eturauhasvaivoistasi. Jos et tiedä, niin niitä eturauhasvaivoja tulee suurin piirtein kaikille miehille. ( Kai olet mies? )

    Kun kerran haluat tietää PMS-oireista, niin tässä vähän tietoa. Fyysisiä PMS-oireita: turvotus, vatsakivut, pahoinvointi, päänsärky, lihassäryt, ruokahalun muutokset, jopa ruoan himo, ummetus, ripuli, painon kohoaminen.

    Psyykkisiä PMS-oireita: levottomuus, itkuherkkyys, keskittymisvaikeudet, alakuloisuus, jopa masennus.

    Oireet johtuvat hormonaalisista muutoksista. Jotkut ovat niille herkempiä kuin toiset Kaikilla naisilla ei ole PMS-oireita. Onnekseni minulla ei niitä ole koskaan ollut. Miten voi sinun eturauhasesi?

    eturauhaseni ei ole temppuillut! Kiitos kysymästä. Haluaisitko kenties tutkia eturauhseni, vai uskotko sanaani?

    Kovin moni nainen ei itse tunnusta kärsivänsä PMS-oireista, vaikka ympäristö huomaa.

    Äänestä

Taolaisuus on ehkä lähinnä tuollaista kuvaamaasi luonnollista ihannetilaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

metheus kirjoitti:

Olen alkanut ihmettelemään, onko realistisia luonnollisella tavalla ajattelevia ihmisiä olemassakaan. Tarkoitan sellaisen maailmankuvan omaavia joille Luonto olisi koko todellisuus ilman ideologisia lisukkeita.

Inhimillinen kulttuuri ilman minkäänlaista uskoa tuntemattomaan ei ehkä ole mahdollinen, mutta eikö olisi silti itselle rehellisempää jättää ne tuntemattoman puolelle jäävät asiat enemmässämäärin spekulatiiviselle ja metafyysiselle puolelle kuin uskoa joihinkin satuihin. Siten panisimme pisteen uskonnoille.

Eniten minua kuitenkin kummastuttaa ne, jotka ovat kyllä omaksuneet pohjimmiltaan luonnonmukaisen maailmankuvan, mutta pakkomielteenomaisesti sotkevat siihen jotain humanismioppia, erottaen siten ihmisen kuitenkin muusta luonnosta. Eikö sellaista naturellia yksilöä ole olemassakaan joka tyytyisi vain siihen miltä maailma näyttää.

Jonkinlaisen mystifioidun luontokuvan pystyisin vielä käsittämään, onhan maailmankaikkeus todella käsittämätön ihmisjärjelle, ja vaatiihan se sivistys ja kulttuurikin jo jonkinlaista henkisyyttä. Sellainen ei silti vaikuta käytännön elämään millään muotoa, mutta jotkin humanismin, vasemmistoaatteiden, ja epämääräisten filosofioiden mukaan sotkeminen ei paranna yhteiskuntaamme ja omaa elämäämme nykyisestä lainkaan, sama pervoilu vain jatkuu uusin sloganein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu