Ay-liikkeitä syytä arvostaa Suomessa

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3974076-matti-huutola-sita-saa-mita-tilaa-sipilan-hallitus-loi-ikiliikkujan

Suomen työväestön oikeudet, työntekijöiden mahdollisuudet, puolustaa itseään ja oikeuksiaan, ovat koko ajan ohentuneet, ohentumistaan.

Äärioikeisto hyökkää verokeitaiden, suursijoittaja-verojenkiertäjien, ideoimilla aivopieruilla, rehellisiä verojenmaksajia vastaan, yhteiskunnan toimivuutta ja perustuslaillista oikeusvaltiota vastaan.

Rabieksen kaltainen psykopatia, vallitsee eräiden suursijoittajien keskuudessa, jotka ovat kuitenkin pelokkaita, kun ovat jo vaihtaneet kansallisuutensakin, Usa:n kansalaisiksi, siinä luulossa, ettei heidän isoja talousrikoksiaan, verojenkiertoja, Suomen valtion omaisuuksien kavaltamisiaan, korruptiota ym voitaisi syyttää VALTAKUNNANOIKEUDESSA - kuten tullaan tulevaisuudessa, varmasti tekemään.
695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Työttömänäkin tällä hetkellä olevien, kannattaisi nyt liittyä Ay-liikkeeseen ja liittoihin yleensä. Se on suora merkki, laittomalle veroparatiisihallitukselle, että ihmiset ovat nyt tosissaan - raja kurjistamisen ja köyhyyteen pakottamisen suhteen, on tullut vastaan.

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3973741-sipilan-temppu-ei-muuta-mitaan-sel-ja-teollisuusliitto-jatkavat-tyotaisteluita

PetosPersuKokoomussinKepujen äärioikeisto-ideologinen politiikka, on vienyt leivän, monien lapsiperheiden, opiskelijoiden, työttömien, pätkätyöläisten, huonolla palkalla useaa työtä raatavien työläisten ja sairaus- ja kansaneläkeläisten pöydistä.

Taloudellinen, fyysinen ja henkinen väkivalta, jota veroparatiisirikolliset yrityksineen harjoittavat, on rikollista toimintaa ja tavalliset ihmiset, sen joutuvat elämillään ja terveyksillään maksamaan.

Työnantaja- nimike, pitäisikin ansaita VEROJENMAKSULLA Suomeen. Sitä varten pitää rakentaa seula, jonka läpi eivät veropakolaisyritykset, enää pääsisi.

Äänestä
  • Työttömät varmaan lämmöllä ajattelevat AY:tä joka pitää rekrytointikynnyksen korkealla ja näin estää kymmeniä tuhansia työllistymästä pikkufirmojen laajentuessa.

    Äänestä

  • Kyllä pitää arvostaa ryhmää joka otti vallan eduskunnalta.
    Kiusaa ylityökiellollaan ainakin kolmea miljoonaa sivullista.

    Harmi että palkat ovat liian korkeat, ei kiinnosta ylityökorvaukset

    Äänestä

Monia on kusetettu liittymään YTK-lafkaan, joka on vain peitefirma.

Äänestä
  • Vielä useampia kusetettu maksamaan tuo YTK-maksu viisinkertaisesti liitolleen annettavaksi SAKSDP:n vaalikassaan

    Äänestä

Antti Rinne ja taloyhtiön rahat.
Antti Rinne ja Levin hissit.
Antti Rinne ja ...Kojamo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AirFinlandkoSanelee kirjoitti:

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3974076-matti-huutola-sita-saa-mita-tilaa-sipilan-hallitus-loi-ikiliikkujan

Suomen työväestön oikeudet, työntekijöiden mahdollisuudet, puolustaa itseään ja oikeuksiaan, ovat koko ajan ohentuneet, ohentumistaan.

Äärioikeisto hyökkää verokeitaiden, suursijoittaja-verojenkiertäjien, ideoimilla aivopieruilla, rehellisiä verojenmaksajia vastaan, yhteiskunnan toimivuutta ja perustuslaillista oikeusvaltiota vastaan.

Rabieksen kaltainen psykopatia, vallitsee eräiden suursijoittajien keskuudessa, jotka ovat kuitenkin pelokkaita, kun ovat jo vaihtaneet kansallisuutensakin, Usa:n kansalaisiksi, siinä luulossa, ettei heidän isoja talousrikoksiaan, verojenkiertoja, Suomen valtion omaisuuksien kavaltamisiaan, korruptiota ym voitaisi syyttää VALTAKUNNANOIKEUDESSA - kuten tullaan tulevaisuudessa, varmasti tekemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu