Hyvä yritys, mutta ei kuitenkaan onnistunut kuten Kalajoella vaikka kyseessä on selvästi paikallisiin älyköihin kuuluvat persoonat.
Jokin päivä sitten oli Tohmajärvelle menevän tien luiskalla auto..ettei vaan olisi ollut tietty saksalaismerkki, joten lieneekö sekin kuulunut samoihin paikallisiin yrittäjiin.
Viisi nuorta sairaalaan ulosajosta
Viisi nuorta on toimitettu keskussairaalaan ulosajosta Kiteellä. Aamuyöllä viiden aikoihin neljä nuorta miestä ja yksi nuori nainen olivat henkilöautolla liikkeellä Kiteen Ruppovaarantiellä, kun kuljettaja menetti auton hallinnan soratielä. Auto suistui tieltä ja osui puuhun. Paikalle hälytettiin kolme ambulanssia, jotka toimittavat nuoret sairaalaan Joensuuhun. Alustavan arvion mukaan vammat olivat lieviä.
https://radiorex.fi/paikallisuutiset/viisi-nuorta-sairaalaan-ulosajosta

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eiköhän taas ole ollut 90 luvun Corolla, joka ei kestä tiellä, aivan kuin Tohmajärvellä? Uudella autolla tässäkin tapauksessa olisi tiellä kestetty.
Mersuhan se kulkupeli oli ja näyttää olevan aika uudehkokin.Niin vain ovet oli lennellyt , kun kuvaa katseli. Nyt epäilläänkin, että juovuksissa oli kuljettaja. Pikkupoijat koikeilivat kuinka ranteet kestävät ratin vääntämistä. Huonosti kävi kavereille, kun vain yksi selvisi.
Kuski ei ajatellut nokkaansa pidemmälle, kun ajeli 150km/h ja kaverit kyytissä.Olisi tehnyt ralliajonsa yksin niin viattomat olisivat säästyneet ja saaneet jatkaa elämäänsä.
Mitä sekoilet. Ei ole puhe Kalajoen onnettomuudesta.
Sama mikä kosla alla, jos järki ei pelaa vauhdin suhteen, ehkäpä vähän säikäyttää ja opettaa ajamaan rauhallisemmin. Toiset oppii virheistä, toiset eivät.
On se aloittaja niin fiksuna postailemassa näitä uutisia ja voi sitten muita sarkastisesti kutsua "älyköiksi".
Itsensä nostaminen muiden kustannuksella on kivaa.
Nämäkin ulosajaneet kun sinut näkisivät juttuinesi niin et moisia juttuja tänne kirjoittelisi, veikkaampa vaan.
onneks lasarettiin. kalajoella joutuvat monttuun.