Vielä Lieksan Titäjät

Olekohan joutunut niin sanotun tekoälyn syyniin . Kun kyselin Lieksa kirkon palosta v1979.
En löydä mitää ,,, luultyavasti kaksi kertaa on poistettu????
Kysymys oli että kirkon raunioista löytyi yksi tai kaksi huonetta jossa oli säilytetty aseita.
Olen kuullut tämän edesmenneeltä ihmiseltä. Vastakaa jos tiedätte jptakin.

7

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ole löytynyt!

    • aattelemalla-aattelin

      En ole moisesta asiasta kuullutkaan? Kenekähän asekätkö olisi voinut olla kyseessä? Olisko ollut suojeluskunnalla näppinsä pelissä? Tuskin työväestö olisi saanut jemmata aseitaan kirkon tiloihin?

    • Ei Lieksan palaneessa kirkossa ollut asehuonetta tai -huoneita. Ei ollut edes huonetta, johon miespuolinen kirkkokansa olisi esimerkiksi sotien aikana voinut jättää aseensa jumalanpalveluksen ajaksi, kuten ennen muinoin oli tapana tehdä kirkkoon tultaessa.

      Kivijalkaan saakka palaneen kirkon raunioista ei ole löytynyt aseisiin viittaavaa aineistoa, ei myöskään uutta kirkkoa rakennettaessa ole sellaisia havaintoja tehty. Asekätköä ei kyseisessä kirkossa ollut. Jos olisi ollut, se olisi tullut ilmi tavalla tai toisella.

      Sotien aikana sotilaille tarkoitetut hartaudet pidettiin maastossa kenttähartauksina - ei kirkoissa. Sarkalassa sijaitsi Pielisjärven Suojeluskunnan tilat vuoteen 1944 saakka ja siellä oli sotien aikana myös papistolla oma toimisto sotilaiden hengellisten asioiden hoitoa varten. Kirkkoon ei sotilaiden tarvinnut mennä asioitaan hoitamaan missään tilanteessa.

      • Näin on totuus.


    • Wanha.viekiläinen

      Ei se asevarasto kirkon alla ollut vaan se on kellotapulin alla tosin tapulin oikaisussa se täytettiin sementillä. Sen takia tapuli kallistui kun yksi seinä oli sortunut ja maat valuneet huoneeseen

    • pelkkää.pötyä.asekätkö

      Missä lie nyt ne esineet jos sieltä olisi jotain löydetty? Luulisin että jos asia olisi totta se olisi ylittänyt uutiskynnyksen muuallakin kuin puskaradiossa ja Cittarin sekä ABC:n kahviossa!

      • ei.uskottava.tarina

        Tuskinpa tapulin oikaisussa urakoitsijana ollut firma olisi jättänyt kertomatta asekätköstä ennemmin tai myöhemmin. Ja miksi papisto ja muu kirkon palvelusväki olisi ollut hiljaa tietämästään kätköstä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      801
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      636
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      619
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe