Olekohan joutunut niin sanotun tekoälyn syyniin . Kun kyselin Lieksa kirkon palosta v1979.
En löydä mitää ,,, luultyavasti kaksi kertaa on poistettu????
Kysymys oli että kirkon raunioista löytyi yksi tai kaksi huonetta jossa oli säilytetty aseita.
Olen kuullut tämän edesmenneeltä ihmiseltä. Vastakaa jos tiedätte jptakin.
Vielä Lieksan Titäjät
7
296
Vastaukset 7
Ei ole löytynyt!
- aattelemalla-aattelin
En ole moisesta asiasta kuullutkaan? Kenekähän asekätkö olisi voinut olla kyseessä? Olisko ollut suojeluskunnalla näppinsä pelissä? Tuskin työväestö olisi saanut jemmata aseitaan kirkon tiloihin?
Ei Lieksan palaneessa kirkossa ollut asehuonetta tai -huoneita. Ei ollut edes huonetta, johon miespuolinen kirkkokansa olisi esimerkiksi sotien aikana voinut jättää aseensa jumalanpalveluksen ajaksi, kuten ennen muinoin oli tapana tehdä kirkkoon tultaessa.
Kivijalkaan saakka palaneen kirkon raunioista ei ole löytynyt aseisiin viittaavaa aineistoa, ei myöskään uutta kirkkoa rakennettaessa ole sellaisia havaintoja tehty. Asekätköä ei kyseisessä kirkossa ollut. Jos olisi ollut, se olisi tullut ilmi tavalla tai toisella.
Sotien aikana sotilaille tarkoitetut hartaudet pidettiin maastossa kenttähartauksina - ei kirkoissa. Sarkalassa sijaitsi Pielisjärven Suojeluskunnan tilat vuoteen 1944 saakka ja siellä oli sotien aikana myös papistolla oma toimisto sotilaiden hengellisten asioiden hoitoa varten. Kirkkoon ei sotilaiden tarvinnut mennä asioitaan hoitamaan missään tilanteessa.- Wanha.viekiläinen
Ei se asevarasto kirkon alla ollut vaan se on kellotapulin alla tosin tapulin oikaisussa se täytettiin sementillä. Sen takia tapuli kallistui kun yksi seinä oli sortunut ja maat valuneet huoneeseen
- pelkkää.pötyä.asekätkö
Missä lie nyt ne esineet jos sieltä olisi jotain löydetty? Luulisin että jos asia olisi totta se olisi ylittänyt uutiskynnyksen muuallakin kuin puskaradiossa ja Cittarin sekä ABC:n kahviossa!
- ei.uskottava.tarina
Tuskinpa tapulin oikaisussa urakoitsijana ollut firma olisi jättänyt kertomatta asekätköstä ennemmin tai myöhemmin. Ja miksi papisto ja muu kirkon palvelusväki olisi ollut hiljaa tietämästään kätköstä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831799
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.113940Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo114840En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209684- 135646
- 56631
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 38568