87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen101 eurolla

OnkoTämäSitäHyvääHoitoa

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005864343.html

Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin
Vanhuksen kohtuuttomaan hoitomaksuun oli syynä erehdys, mutta nykylaki antaa myös oivan porsaanreiän omituiseen talousmatematiikkaan.

Näin Eevan maksuille tapahtui keväällä:
Keväällä tilanne huononi merkittävästi.

Eevan tulot eli eläke ja Kelan hoitotuki ovat yhteensä noin 1 800 euroa. Kaupunki ilmoitti perivänsä asiakasmaksua hoitokodissa elämisestä jatkossa 1 700 euroa. Käyttövaraa kaikkeen muuhun jäi siis enää noin satanen.

Syy oli viranomaisten oma aiempi virhe. Edellisen vuoden laskelmissa ei ollut otettu tulona huomioon lainkaan Kelan kolmensadan euron hoitotukea. Se päätettiin nyt laskea takautuvasti muiden tulojen päälle, eli Eevan tulot olivat paperilla äkkiä 2 100 euroa eli kolmesataa enemmän kuin tyhjentyneille tileille oikeasti tuli.

Sakari hämmentyi. Äidin vanhan asunnon kuluja ja syntymäpäiväterveisten kaltaisia pikkujuttuja hän oli jo siirtänyt itselleen, mutta uusi käyttövara ei riittänyt edes välttämättömyyksiin. Kesäkuun käyttövara esimerkiksi oli jo 101,80 euroa ja ensimmäinen tavanomaisen kokoinen apteekin lasku yksistään 111 euroa.

Kun Sakari haki äidilleen toimeentulotukea, sekä Kela että kaupunki sanoivat ei. Hän yritti myös toistuvasti kysyä neuvoa eri viranomaisilta. Yhden tyypillisen puhelun sosiaalityöntekijän kanssa hän turhautuneena nauhoitti. Äänitteellä kuuluu, kuinka sosiaalityöntekijä neuvoo myymään äidin – siis oikeasti kuolinpesän – asunnon.

”Siis niin nopeasti, että saisi rahaa samassa kuussa erääntyvään lääkelaskuun? Toinen ohje oli, että 87-vuotias voisi hakea lainaa saadakseen lääkkeitä.”

Asiakasmaksupäällikkö Anna-Maija Kääriäinen kertoo, että näin ei pitäisi käydä. Kaupunki ei hänen mukaansa vaadi oman asunnon myyntiä ja hoitopaikan valintaan vaikuttavat muut asiat.

1

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arvokas.vanhuus

      Miten poika ei osannut itse valittaa päätöksestä, jonka viranomainen oli tehnyt oman virheensä takia? Miksei laitos hakenut asiakkaalle ilmaisvaippoja? Onneksi kaikki päättyi hyvin.

      Monikohan vanhus maksaa kahdesta asunnosta ( oma asunto ja laitospaikka) päällekkäin? Eikö perikunta voisi tulla vastaan jos hyvin tiukalle menee. Heillehän se kummiskin jää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1473
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1291
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1284
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1154
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      1019
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1012
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      277
      928
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    Aihe