Missä on solon1, Epäjumalienkieltäjä, bg-ope jne.?????
Mihin porukka häviää?
28
571
Vastaukset
- hgjghgjhg
Saman asian jankuttaminen alkaa normaalia ihmistä tympimään jossain vaiheessa.
- tieteenharrastaja
Näin on. Ja kun uutta asiaa ei näytä ilmestyvän, lopulta alkaa huveta myös halu lukeakin palstaa.
- Aivan_oikein
"Vaihtakaa" puolta – virheet on virheitä silläkin puolella, siten oikealla asialla sielläkin. Haastakaa sinne päin aloituksia. Kysykää/kaivakaa syvemmältä.
(nimim. numero kaksi) - tieteenharrastaja
Aivan_oikein kirjoitti:
"Vaihtakaa" puolta – virheet on virheitä silläkin puolella, siten oikealla asialla sielläkin. Haastakaa sinne päin aloituksia. Kysykää/kaivakaa syvemmältä.
(nimim. numero kaksi)Olen kyllä kommentoinut kummankin puolen virheitä. Ne vain toistuvat merkillisen sitkeästi.
- Clauss
Tämä on aivan totta. Puhuminen uskovaisille on kuin pienelle lapselle puhumista. Yleensä pieni lapsi kasvaa ja alkaa itse hahmottamaan maailmaa, mutta hihhulit eivät. Ne jankuttavat samaa asiaa jopa vuosikymmeniä, joka on heille jo selitetty satoja, jollei tuhansia kertoja.
Itsekin olen kyllästynyt jo monesti selittämään samoja asioita yhä uudelleen. Pahimmillaan vastaus on jopa lähetetty selvästi ennen kysymystä. Ja silti pitää heittää aivopieru. Olo on kuin IS kommenttiosion, jossa porukka voivottelee otsikkoa ilman, että on lukenut sisällön ja valtava määrä fanittaa.
- Iuythå
Ovat ehkä ymmärtäneet miten vähän ymmärtävät. Ei kannata ainakaan vakkari nimimerkillä vaahdota jonkun "totuuden" puolesta, kun lopullista totuutta ei ole saatu selville. Jos meidät on vaikka ensin kasattu kokoon jossain kvanttiulottuvuudessa, niin ei pelkän vallitsevan evotieteen näkemysten takia kannata itseään netissä tyhmentää.
- Humpappaa
Mitä ihmettä on "kvanttiulottuvuus" ? Ei ainakaan fysiikkaa. Kvanttimystiikkaa mahdollisesti.
- deeeerp
Sanojen(käsitysten) suuhun syöttämistä.
Humpappaa kirjoitti:
Mitä ihmettä on "kvanttiulottuvuus" ? Ei ainakaan fysiikkaa. Kvanttimystiikkaa mahdollisesti.
Taitaa olla niin että sana "kvantti" on vihdoin tavoittanut vähitenkin herkistyneet New Age piirit.
Eivätköhän hekin aina silloin tällöin palstalla pyöri. Monella meistä on muutakin elämää kuin täällä päivystäminen. Nyt on esimerkiksi hiihtolomaviikko, mikä joillekin merkkaa lomaa...
- tieteenharrastaja
TheRat kirjoitti:
Tai no, ehkei ihan hiihtolomaviikko vielä, mutta joku lomaviikko kuitenkin. :)
Muinainen nimitys oli perunaloma, sen jälkeen sadonkorjuuloma. Siis silloin ennen koneiden aikaa.
- Näinkin
tieteenharrastaja kirjoitti:
Muinainen nimitys oli perunaloma, sen jälkeen sadonkorjuuloma. Siis silloin ennen koneiden aikaa.
Oli se myös karvalakkiloma. Kaupungissa opiskelevat maalaispojat pääsivät käymään kotona talvivaatteita hakemassa.
Minä kypsyin jankutukseen. Kreationisteilla ei ole mitään oikeita argumentteja. He jankuttavat samoja perättömiä väitteitään.
Toinen syy on epäily kreationistikirjoittajien henkisestä tasapainosta. Mark5 on selvästi henkisesti epävakaa enkä tiedä on moraalisesti oikein yllyttää sellaista. RoT on luisumassa aika pakkomielteiseen käytökseen. Monet muut näyttävät hyvää vauhtia erkaantuvan todellisuudesta.- kummastellen
Sepä Se katosi jo ajat sitten 2012 kun Jyri antoi hihhulille kyytiä
- toim.huom
Sepäse katosi ja tieteenharrastaja tuli tilalle.
- tieteenharrastaja
toim.huom kirjoitti:
Sepäse katosi ja tieteenharrastaja tuli tilalle.
Kyllä olin palstalla jo sepäsen juttuja kommentoimassa ja sitä ennenkin. Nikki vaihtui nykyiseen, kun edellinen (asianharrastaja) vietiin.
tieteenharrastaja kirjoitti:
Kyllä olin palstalla jo sepäsen juttuja kommentoimassa ja sitä ennenkin. Nikki vaihtui nykyiseen, kun edellinen (asianharrastaja) vietiin.
Näin on, ja kyllähän tuo trolli sen tiesi.
- tieteenharrastaja
RepeRuutikallo kirjoitti:
Näin on, ja kyllähän tuo trolli sen tiesi.
Jokainen faktasta kiinni jäänti toivottavasti horjuttaa trollin uskottavuutta.
- kummastellen
Lisäksi monet Jeesushihhulit tekevät yhden avauksen.... ja katoavat iäksi niitä kommentoimasta.
- täsmennetääsvähäse
Molok-Horridus on alkanut juopottelemaan ja on muutenkin huonommassa jamassa kuin täällä ollessaan.
- cvbcvbn
Moloch Horridus on mennyt hihhuloimaan Natopalstalle. Hänellä on siellä "missio" omien sanojensa mukaan. Siellä hän suoltaa saman tason propagandaa, kuin kreationistit täällä.
- täsmennetääsvähäse
cvbcvbn kirjoitti:
Moloch Horridus on mennyt hihhuloimaan Natopalstalle. Hänellä on siellä "missio" omien sanojensa mukaan. Siellä hän suoltaa saman tason propagandaa, kuin kreationistit täällä.
Kiitos tiedosta!
Taidankin mennä perässä . - näinonpoiijjaat
No katsos kun Mololta lähti vaimoksi kutsumansa avohutsu litomaan niin noin siinä sitten kävi, eli lakkasi evomoraali siinä suhteessa kiinnostamatta ettei viitsi sitä enää puolustella.
- tieteenharrastaja
Kiitos tiedosta.
- ihansairasta
No jos mun täytyisi pakottaa itseni uskomaan homouteen ja olemattomiin apinaihmisiin niin en kyllä missään naamaani näyttäisi. Viimeistään silloin kaikkoaisin hiiteen jos pitäisi alkaa keksiä tieteellisiä selityksiä noille.
Nimittäin onko se muka evoluution edistymistä jos homojen perhepiirissä tehdään enemmän abortteja kuin muualla?
Ja evot ovat niin pihalla sen suhteen että mikä on hyvää ja mikä pahaa että juhlivat juuri nyt maailman parasta naistappelijaa jumalattarena vailla ajatuksen häivääkään siitä että väkivaltaurheilu on typerintä mitä nainen voi urheiluksi kutsua.- puotipuksu
No näyttäähän se Sipiläkin naamaansa vaikka esittelee vieläkin älyttömäpää.
- Knark5
Miten ihmeessä miesten perhepiirissä tehdään abortteja? Miehiähän sinä homo-sanalla varmaankin tarkoitat - arvattavasti sinulla ei ole mitään lesboja vastaan, onhan se niin söpöä kun tytöt leikkii...
Tiesitkö että kretumoraalisessa Etelä-Amerikassa tehdään enemmän abortteja kuin evomoraalisessa Länsi-Euroopassa? Hehehee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2654630Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442817Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761771Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061634Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591380
- 951272
- 471149
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121148