Hullu menee alle 10 hengen yritykseen töihin

Taitaa Sipilän hallituksen ansiosta työllisyys romahtaa alle 10 hengen yrityksissä ja hyvä niin. Vain typerys menee irtisanottavaksi ja hyväksikäytetyksi pikku firmaan.
38323
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Hyvin oivallettu! Pitäkööt tunkkinsa!

1Äänestä

No voi tulla alle 10 työntekijän pienyrityksiä, kun sieniä sateella. Yritykset alkavat pilkkoa isoa yritystään useisiin pieniin yrityksiin.

1Äänestä
  • Ne on jo pilkottu alihankintaketjulla. 70-80-lukujen vaihteessa isot yritykset alkoivat saneerata työntekijöitään yrittäjiksi ja alihankkijoikseen. Sitten tulivat ketjut, missä pääsi myymään muka pienyrittäjänä milloin mitäkin ketjun tuotteita orjasopimuksella. Nyt alihankinnoista kilpaillaan verissä päin ylikansallisesti. Palkat kuittaavat pörssiyhtiöiden suuromistajat ja veronmaksajien tehtäväksi jää pörssiyhtiöiden tukeminen monin eri tavoin.

    1Äänestä

  • No nyt se pilkkominen tulee vain lisääntymään.

    1Äänestä

Sipilän hallituksen ansiota ei ole ollenkaan suomen työllisyyden kasvu. Sattui vain tälle vaalikaudelle kovin talousnousu maailmassa vuosikymmeniin.

2Äänestä

Paitsi jos on pätevä ja tietää sen. Kukaan työnantaja ei pane pois hyvää miestä, vaan riippuu siinä kynsin hampain. Mutta luikureita ja vedättäjiä ei ole pienessä firmassa vara pitää, siinä mene vielä työpaikka hyviltäkin miehiltä konkurssin muodossa.

1Äänestä
  • No kyllä noista laiskottelijoista ja luikureista pääsee eroon nykyisilläkin säännöillä.

    1Äänestä

  • Tuota voisi kompata.
    En ole ikinä ollut työtön, en ole kuulunut liittoon, en ole lusmuillut, osaan työni, teen sen hyvin.

    1Äänestä

Varmasti pidetään jokapäivä yllä kauhuntasapainoa, jos ei muuten niin vitsillä ja piruuttaan ja kuitenkin yli puolitosissaan, että jos sinä akka/ukko et sitä taikka tätä, niin voit pakata tavarasi ja häipyä.

Tämä tulee näkymään raskaasti ihmisten ihmisten jaksamisessa ja mielenterveydessä.

1Äänestä

Itseasiassa uusilla työntekijöillä on jo nyt pitkä koeaika, jolloin yritykseen sopimattomista työntekijöistä pääsee helposti eroon. Uusi laki vaikuttaisi eniten niihin iäkkäisiin työntekijöihin, jotka ovat olleet pitkään vakituisessa työsuhteessa. Vanhat ulos ja uudet nuoremmat sisään?

1Äänestä
  • Vartiainen sanoi jotain 'vikana sisään ekana ulos' -periaaatteen hylkäämisestä.

    Kyllä nyt eläkeikää laskettava. Kaikki yli 50-v työttömät suoraan eläkkeelle.

    1Äänestä

  • No nykyisin on käytössä tämä peruste " tuotannolliset ja taloudelliset syyt " irtisanomisen perusteena.

    1Äänestä

  • Että_silleen kirjoitti:

    No nykyisin on käytössä tämä peruste " tuotannolliset ja taloudelliset syyt " irtisanomisen perusteena.

    YT-neuvottelut ovat raskas ja kallis operaatio pienyrityksille, eikä sillä päästä eroon vanhasta työntekijästä jos yrityksellä muuten pyyhkii hyvin.

    Äänestä

Miten Sipilä voi noin jääräpäisesti ajaa lakialoitetta joka on perustuslain vastainen?

1Äänestä

Juu työllistäminen on tärkeää kaikille, mutta tässähän ei olekkaan kys siitä, koska kaikkien asinatuntijoiden mukaan tämän lain vaikutus työllisyyteen on olematon. Tämä on pelkästään työehtojen heikennystä työllisyýden varjolla, ei mitään muuta. Uudistaminen ei ole synonyymi parannukselle, vaikka uudistamista yritetäänkin aina myydä positiivisena asiana. Joskus uudistus on ihan puhdas huononnus, kuten tässä.

1Äänestä

sinisiä ei ole valittu demokraattisesti hallitukseen!!!

1Äänestä

Tämä Suomen historian säälittävin hallitus on omasta mielestään lahjakas asioiden naamioimisessa toisiksi.

1Äänestä

Irtisanomislain avulla hallitus työllistää työkkäriä.

1Äänestä

Ei hätää, juurihan sipilän hallitus antoi meille maajusseille 90 miljoonaa lisää tukirahaa :) vaikka kaikkia muita tukia on heikennetty, ja irtisanomis suojaa heikennetään ollaan me maajussit ainakin tyytyväisiä :)

1Äänestä

Typerykset tehneet pienestä asiasta kansaa jakavan tilan.

1Äänestä

80-luvulla viimeiksi voi harrastaa työssäollessaan luikurointia. Nykyisin on aivan toisin.

1Äänestä

Nutta minä varasta Kojamon kautta joka vuosi satoja miljoonia. Vaikka vuokralaisilla ei riittäisi rahaa lasten ruokaan niin minulle on maksettava.

Äänestä

Oikeistohallitus on valittu demokraattisesti, siis ennen sinisiä, mutta ei toimi demokratian edellyttämällä tavalla. On puhtaasti työnantajien etujärjestö. Miten demokraattinen hallitus sortaa yksinomaan sairaita, eläkkeellä olevia ja köyhiä? Syytää miljardeja euroja muualta tulleiden hyvinvointiin. Olen nähnyt demokratian joskus toiminnassa tässä maassa, mutta ei nyt. Työelämää 54 vuotta.

1Äänestä

Sipilän rosvolauma ryöstää köyhiltä ja antaa rikkaille.

Kepu pettää aina, kokoomus aina ihmistä vastaan, siniset nuolee hillotolppaa.

1Äänestä

Kuten IS totesi Pääministeri Juha Sipilä (kesk) (YKSIN) ei OrpoPoikaa (kok) eikä TerhoPoikaa (sin) näytetä eikä kuvissa eikä kommentteja näkymättömyydestä julkaista!

Tasa-arvoisuutta rikkova irtisanomislaki siirtetty Sipilän hoidettavaksi kuten Aktiivimalli Lindströmille ettei asian takana ja puuhamiehenä olevan Petturi Orpon kannatus vähenisi ja imago likastuisi. Kyllä kokoomus osaa laittaa syyt aina muiden niskoille.

1Äänestä

Tyyny housunpersuuksiin ja töihin vaan, ainakaan potkut ei satu pahasti.

1Äänestä

Irtisanominen työllistää. Vain Suomessa.

1Äänestä

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3975479-orpo-yrittajat-eivat-halua-tukia-andersson-kuittasi-valittomasti-hallitus-on-tehnyt-veronkevennyksia-eika-yritystukia-osattu-leikata-euron-euroa

Veropakolaisyritykset on aika, laittaa verotukseen, aitoon yhteiskunta- ja ympäristövastuuseen.

Vastikkeettomien yritys- ja maataloustukien, jakaminen suoran verokeitaisiin, on loputtava. Talousrikostutkinnat, laittoman äärioikeistohallituksen, verojenkierrosta ja korruptiosta, on aloitettava. Sipilän osakekuoret avattava.

1Äänestä

Ei ole sattumaa, että hallitus puhuu aina työllistetyistä, mutta ei koskaan palkansaajista. Suuri osa tämän hallituskauden aikana kohentuneesta työllisyydestä on ollut joko tilastojen siivoamista kun sieltä on poistettu kuolleita tai jo työllistyneitä (tämä on oikeasti hyvä asia), sekä erilaisten kikkailujen käyttöä kun työttömiä on ohjattu kuntouttavaan työtoimintaan tai työkokeiluun (tämä on huono). Monet "hyviä tuloksia" saaneista alueellisista työllisyyskokeiluista perustuvat juuri tähän, eli laitetaan työttömiä palkattomaan työkokeiluun, tai jopa lain vastaisesti työkykyisiä kuntouttavaan työtoimintaan. Käytännössä siis työstä ei saa palkkaa joten sillä ei elä, eivätkä verotulot nouse "työllistämisen" tahdissa. Mitä muuta tämä on kuin orjuuttamista?

Vaikka työllistyneet ovat kuulemma lisääntyneet erilaisia työttömyyskorvauksia saavien määrä ei kuitenkaan ole vähentynyt. Tässä on selvä ristiriita, ja kannattaisi katsoa enemmän korvauksen saajien määrää kuin tilastotyöllisiä.

1Äänestä

TYÖLLINEN on henkilö, joka tekee tunninkin viikossa palkkatyötä!!!!
Työllisiä on tullut hallituksen mukaan 115tuhatta lisää.
KYSYMYS: Kuinka moni näistä tekee YHDEN tunnin palkkatyötä viikossa??
Saisiko tästä 115 tuhannesta jotain erittelyä, kuinka he ovat työllistyneet.

1Äänestä

Miksi ihmeessä Sipilä aina ja jatkuvasti puhuu, kuinka hallitus on työllistänyt suomalaisia. No ei ole, yritykset ovat saaneet ulkomaan ja myös kotimaan kauppansa käyntiin maailmantalouden nousun takia. Ei saa puhua puppua, sitä kun sanotaan valehtelemiseksi ja harhaanjohtamiseksi. Jos tavallinen suomalainen puhuu puppua, hän saa sitä hyvin nopeasti poliisit peräänsä ja oikeudessa määrätään tuomio. Mutta ei tässä tapauksessa, miksi joillakin on oikeus valehdella silmät kirkkaana ja koko Suomea koskevassa asiassa.

1Äänestä

"Miten ei-demokraattisesti valitut AY-johtajat jotka tienaavat useamman sataatuhatta vuodessa voivat taistella demokraattisesti valittua hallitusta vastaan?"

Työnantajapuolen vastaavat johtajat tienaavat vielä enemmän, mutta se ei kiinnosta ketään?
Pitäisikö ay liikkeen johdossa olla pentti perusduunari duunarin keskipalkalla?
Tässä nyt pari asiaa mietittäväksi, kun se palkka jaksetaan aina mainita.

Äänestä

Tuskin on monellakaan maalla yhtä huonoa pääministeriä kuin suomella! Ei ainakaan kovin moni maa ole romahtanut hyvinvoinnissa niin nopeasti kuin suomi. Kiitos kepuääliöt kun edesautoitte tuhoamaan suomen. Tulemme äänestämään uudestaan kepulit valtaan jotta saamme suomen tuhottua nopeammin. Yksi on 100 varma: Keskustan politiikka tappaa suomen ja tehokkaasti. Onneksi itse voin muuttaa pois Suomesta pysyvästi Joulukuussa joten asiahan ei sinällään liikuta minua ...mutta auntovelkaisia varmasti liikuttaa ja niitä jotka ovat erehtyneet tekemään yhdenkin lapsen...otan osaa kärsimykseenne,sillä se on vasta alussa.Olette suomen kansa jo hävinneet vaikka tekisitte mitä.

1Äänestä
  • Kiitos kun varoitit. vois kans ajaa rekan alle et pääsee parempaan paikkaan.

    Äänestä

  • Se on kasvattanut jatkuvan kesäparran, että saisi imagonsa muutetuksi; ensi kevään vaaleja silmällään pitäen. V.ttu vähempää voi kiinnostaa hänen partansa tulevaisuudessa...

    1Äänestä

Voisin+mennä,+tosin+70%+kk-palkasta+maksuun+ennakkoon.

Äänestä

No fiksuhan on perustajajäsenenä alle 10 hengen yrityksessä. Ei yleensäkään kannata tehdä työtä kenellekään muulle kuin itselle.

Äänestä

eiköhän se ole niin että tuostakin irtisanomishässäkästä vinkuu ja valittaa vain se heikompi aines mikä työpaikallaan ei kykene edes omaa palkkaansa tienaamaan.

näytä minulle yksikin yrittäjä kenen kannattaa irtisanoa tuottava työntekijä niin näytän samaan potrettiin ilmielävänä taika jimin, joulupukin, mustanaamion ja pari muutakin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iso_aina_parempi kirjoitti:

Taitaa Sipilän hallituksen ansiosta työllisyys romahtaa alle 10 hengen yrityksissä ja hyvä niin. Vain typerys menee irtisanottavaksi ja hyväksikäytetyksi pikku firmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu