Tuleva kauppakeskus Karuselli

Huhheijjakkaa

Olen todella ihmeissäni, että tämmöinen hanke on ylipäätään mennyt läpi missään- pienikokoinen kauppakeskus, jonka liiketiloista lähes puolet (11/26) ravintoloita, tämänkokoisella paikkakunnalla! Kun ei täällä riitä asiakkaita lounasajan ulkopuolella nykyisiinkään ravintoloihin.
Ja ketä kiinnostaa lähteä tuonne "shoppailemaan", kun ei siellä ole juuri mitään järkevää ostettavaa? Vai kuinka moni ostaa heräteostoksena silmälasit? Luontaistuotekauppakin löytyy jo, paremmalla sijainnilla vakiintuneella asiakaskunnalla, Lindexin takia kukaan ei tule Keravalle jne.

Lisäksi Karuselli on aika kaukana juna-asemalta, eli tuskin turistejakaan kiinnostaa ostoksille poiketa noin vain. Kuulemma haluttiin tehdä ostoskeskus, jossa olisi mukava viettää aikaa, mutta mitä siellä sitten pitäisi tehdä (muuta kuin syödä)? Ei lapsille leikkipaikkaa, ei perheille yhteistä tekemistä. Pari penkkiä vanhusten iloksi, siinä se.

12

1559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Triviaaliako

      Voi. Et ole ainut keravalainen, joka ihmettelee samaa.
      Täältä ovat lähteneet erityiskaupat yksi toisensa jälkeen.
      Sitä miettii, lähtisikö Lahteen, Hyvinkäälle vai Hesaan ostoksille.
      Prisma on sekava ja vähän epäsiistikin. City-Market on tasoa kohtalainen.
      Mutta ostaisinko näistä vaatteita. En.
      Yksi kenkäkauppa. Luhdan out-let. Ja mikä out-let? Käypiä hintoja.

      Päättäjillä on niin merkillinen ajatuksenjuoksu. Lie 70-luvulta. Eivät uudistu.
      Vanha koulukin pitää säilyttää sen vuoksi, kun joku näkee sen ikkunastaan ja haluaa säilöä.
      Uimahallin halpuutuskilpailuttaminen on farssi.
      Muistakaapa vaaleissa äänestää uusia, päteviä numeroitakin ymmärtäviä päättäjiä.

    • purkujapanos

      Kaupungintalolla on jo tehty Karusellin purkusuunnitelmat koska tyhjää kauppaa ei kannata pyörittää. Tilalle tulee Keravan päättäjien ideoima uutuus kurssikeskus, jossa opetetaan kuinka välttyä turhien kauppakeskusten rakentamista. Kurssit ovat jo nyt loppuunmyytyjä, vaikka alkamispäivää ei ole lyöty lukkoon. Myös toinen kurssi: "Älykäs-Kerava-Ota-Opiksi", jossa opettetaan kuinka uimahallia ei tule rakentaa on osoittautunut valtavaksi menestykseksi.

    • WarriorOfDionysus

      Johonkin ne toimeentulotuilla elävät on Keravallakin sijoitettava. Nyt niille osoitetaan kämpät 3 minuutin kävelymatkan päästä Prismasta juna radan takaa. Jokaiselle luonnollisesti oma kaksio. Tämä on TÄYSIN kestämätön tilanne ja loukkaa keravan toimeentulotuilla elävien ihmisoikeuksia. Nuo kauppakeskuksen yhteydessä rakennettavat kerrostalot ovat tarkoitettu sijoittajille, jotka edelleen vuokraavat ne KELAn toimeentulotuilla eläville. Näin kaikki voittaa. Sijoittajat saa varmat tulot varainsiirtona KELAlta ja toimeentulotuilla elävät pääsevät lähemmäs KELAa ja saavat suoran yhteyden kauppakeskukseen. Koska ei siellä kukaan töissä käyvä ehdi viikolla käymään, toimareilla elävät joutavat maleksimaan kauppakeskuksen käytävillä koko päivän.

      Työssä käyville rakennetaan oma alue keravan joen itäpuolelle. Koska työssä käyvät eivät tuota kaupungille mitään arvoa, ne ei ehdi, koska päivät menee töissä.

    • jorinaus

      me täällä Keravalla pidämme tällaisista Karurelleista...


      juuri ostin kassillisen ruokaa laakukkaasta kaupasta.

    • Kokemustaon

      Piipahdin avajaisissa. Aika paljonhan siellä oli nuoria tekemässä ei mitään. Noh, ainakin olivat kantaväestöä, eikä toivon mukaan käy kuten Dixissä tai Itiksessä.
      Kaupat eivät kiinnostaneet kyllä yhtään, kirjoja kun voi tilata netistä, ruokakauppoja riittää ja life nyt on aika pienelle markkinalle suunnattu.
      Ruokapaikat olivat aika ok- tasoa. Sherwoodia haluaisin päästä testaamaan, mutta mielestäni liian kirkas valaisu teki keskialueen kuppiloista vähemmän kutsuvia. Mamma Mozza, Fafa ja se sushi-buffa voisi joku kerta testata lounaspaikkana. Pizza Hut oli jees saada Keravalle, vaikka aivan törkeän hintaiset lätyt- 2 normaalia pannupizzaa lähemmäs 40€. Siirtyikö Subway nyt tuohon, nimittäin paikka on todella hyvä kun voi tulla pikaisesti autolla hakemaan sämpyt ja poistua.

    • Valivali

      Leikkautin hiukset ja kävin K-Karusellissa ostoksilla. Päälle pullakahvit Roberts Coffeessa. Ihan mukava käynti. Käykää te Lidlissä ja Tokmannilla Hong Kongia unohtamatta.

    • bluusjöm

      Olen niin vanha, että olen ollut vodkaturistina silloisessa Leningradissa.
      Parikin kertaa lähti hiukset ja housut vartijoiden toimesta...

      Putkaöitä on useita, mutta viimeinen Viipurissa oli rankka..
      Täytyy kyllä sanoa, että oli karu selli.
      Jotta aiheessa pysytään, niin pitänee Keravan Karusellissa käydä.

      Joko on mielipide; mitä ja missä kannattaa lounastaa ?

    • einevaanpärjää

      Näitä vastaavia karusellejä suljetaan jatkuvasti ympäri Suomea. On niitä suljettu Keravallakin, miten taas mentiin vanhaan ansaan?

      • Muuttoliike

        Oletkos Pieksämäeltä kotoisin?


    • ParkkiPete

      Karusellin parkkihalli tuntui ainakin olevan hämmentävän keravalainen. Kaksi ensimmäistä tuntia ilmaiseksi, mutta kuitin mukaan ei oikeutta pysäköintiin :o)

    • Kaikkionsuurta

      Itseäni hymyilytti perus kotiruoka ja pikaruoka joita mainostetaan upeiksi makuelämyksiksi ja ala carteksi. Ne ovat edelleen hampurilainen ja ranskalaiset, ovat vaikka olisi mitä laitettu majoneesin sekaan ja pihvillä olisi mikä tahansa nimi. Toki fine dinig makaronilaatikollekin voisi olla Keravalla tilausta. Tai järisyttävän hyvän ala carte menun maksalaatikko.

    • maistaja117

      Parasta Karusellissä on sieltä saatava Saarioisten maksaalaattikko, ensin syödään puolikas rasia mikrossa lämmitettynä, ja jälkkärinä loppu rasia kylmänä. Vastaavia makunautintoja ei löydy edes Rooman tai Pariisin gurmee ravintoloissa, lähinnä yhtä hyvää voi löytyä Hongkongin ja Sidneyn parhaista lounasravintoloista.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1641
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1061
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      964
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      922
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      916
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      810
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      268
      795
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      775
    9. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      343
      736
    10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      732
    Aihe