EU:n vaikein vastavoima?

Vaikein vastavoima voi olla niin sanottu Uusi Hansaliitto

Pohjoisessa EU:lla on vastassaan kaikista pääilmansuunnista omalla tavallaan helpoimman oloinen mutta pohjimmiltaan ehkä sittenkin vaikein vastavoima, niin sanottu Uusi Hansaliitto.

Se on Hollannin, Suomen ja kuuden muun pienehkön jäsenmaan ryhmä, joka on peräänkuuluttanut alun perin saksalaistyyppisen talouskurin palauttamista ja kansallisen talousvastuun korostamista. Samalla se on asettunut avoimeen vastahankaan Ranskan ja komissionkin ajamia talouspoliittisia yhdentymishankkeita vastaan.

Tämä ryhmä voi vaikuttaa komission näkökulmasta helpolta vastustajalta tai suoranaiselta kannattajalta siksi, että se haluaisi jäsenmaiden täyttävän ja mieluiten ylittävänkin kaikki EU:n talouspolitiikan tavoitteet ja säännöt.

Samalla ryhmää voi pitää EU:n vaikeana haastajana. Sen talouspoliittiset pääperiaatteet ovat mahdollisimman jyrkästi kaikkia niitä Välimeren klubin ja komission teorioita vastaan, joiden mukaan yhteinen raha ja yhteinen rahapolitiikka edellyttävät toimiakseen myös yhteisen talouspolitiikan tulonsiirtoineen.

Riitaisen ja repivän yleiskuvan riskejä korostaa, että todennäköisesti brexit on näistä EU:ta koettelevista riitarintamista omalla oudolla tavallaan helpoin. Se sentään ratkeaa, tavalla tai toisella. Muiden pitkittymiselle ei ole takarajoja.

Jan Hurri
IS
Ilmoita

Selvästi paras ratkaisu EU-ongelmaan on sen peruttaminen takaisin EEC-talousliitoksi. Eli vapaiden ja itsenäisten eurooppalaisten valtioiden talousliitoksi, jossa olisi myös poliittisia ja puolustuksellisia ulottuvuuksia.

EU siirtyi loputtomien kriisien aikaan, kun se muutetiin liittovaltioksi, jota johtaa pieni epädemokraattisesti valittu Brysselin eliitti. Jolla kaiken lisäksi on hyvin kyseenalainen aatteellinen agenda eli ns. paneurooppalaisuus.
4 VASTAUSTA:
EU ei ole (vielä) liittovaltio, vaikka kuinka väljästi yrittäisit liittovaltion määritelmää tutkia.

EU:n johtajat valitaan demokraattisten periaatteiden mukaan. Ei kaikilta osin hirveän demokraattisesti toki. Osittain ollaan melkein (ei onneksi ihan) yhtä huonolla systeemillä liikkeellä kuin USA:ssa. Onneksi meillä on hieman hajautetumpi tuo vastuunkanto kuin siellä.

EU muuten elää loputtomien kriisien aikaa ihan kokonsa takia. Ei tämän kokoinen manner voi olla rauhassa ja mukavasti kaiken aikaa ja kokonaan. Fakta on kuitenkin se, että EU:n ansiosta meillä on asiat paljon paremmin kuin olisi ilman EU:ta.
TheRat kirjoitti:

Viimeisen lauseesi "fakta" on täysin perusteeton. Vai onko muka esim. Norjan ja Sveitsin tilanne jotenkin huono, kun ne ovat Euvostoliiton ulkopuolella!?
Kaikkiaan 28 valtiota on liittynty EU:iin. Yksi on eronnut.
Kaikki ovat siis uskoneet perusteettomiin fakoihin. Kyselyissä on tyytväisyys EU:hun vain kasvanut.

Norja ja Sveitsi ovat tehneet EU:n kanssa sopimukset, jotka tuovat niille paljolti jäsenyyden edut. Tosin kovaan hintaan.
Molemmat maat ovat sopeuttaneet lainsäädäntönsä EU:n kanssa.
RottaTaasPihalla kirjoitti:
Viimeisen lauseesi "fakta" on täysin perusteeton. Vai onko muka esim. Norjan ja Sveitsin tilanne jotenkin huono, kun ne ovat Euvostoliiton ulkopuolella!?
Norjan ja Sveitsin tilanne ei ole mitenkään vertailukelpoinen Suomen kanssa. Kyse oli Suomesta. On päivänselvä fakta, että EU (ja etenkin euro) on ollut Suomelle aivan loistava vaihtoehto. Se, oliko kurssi jolla euroon mentiin paras mahdollinen, tai oltaisiinko eu-sopimus voitu neuvotella paremmin, on sitten toinen asia.

Suomi ole parhaimmillaan parin tunnin päässä defaultista markka-aikaan. Lopulta saatiin lisää lainaa (helvetin kalliilla, toimituksen huomio) ja pelastuttiin taas muutamaksi kuukaudeksi. Onneksi ne ajat ovat takana päin ja voimme yhdessä katsoa tätä vaurastuvaa ja paremminvoivaa kansaa.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

EU:n vaikein vastavoima?

Vaikein vastavoima voi olla niin sanottu Uusi Hansaliitto

Pohjoisessa EU:lla on vastassaan kaikista pääilmansuunnista omalla tavallaan helpoimman oloinen mutta pohjimmiltaan ehkä sittenkin vaikein vastavoima, niin sanottu Uusi Hansaliitto.

Se on Hollannin, Suomen ja kuuden muun pienehkön jäsenmaan ryhmä, joka on peräänkuuluttanut alun perin saksalaistyyppisen talouskurin palauttamista ja kansallisen talousvastuun korostamista. Samalla se on asettunut avoimeen vastahankaan Ranskan ja komissionkin ajamia talouspoliittisia yhdentymishankkeita vastaan.

Tämä ryhmä voi vaikuttaa komission näkökulmasta helpolta vastustajalta tai suoranaiselta kannattajalta siksi, että se haluaisi jäsenmaiden täyttävän ja mieluiten ylittävänkin kaikki EU:n talouspolitiikan tavoitteet ja säännöt.

Samalla ryhmää voi pitää EU:n vaikeana haastajana. Sen talouspoliittiset pääperiaatteet ovat mahdollisimman jyrkästi kaikkia niitä Välimeren klubin ja komission teorioita vastaan, joiden mukaan yhteinen raha ja yhteinen rahapolitiikka edellyttävät toimiakseen myös yhteisen talouspolitiikan tulonsiirtoineen.

Riitaisen ja repivän yleiskuvan riskejä korostaa, että todennäköisesti brexit on näistä EU:ta koettelevista riitarintamista omalla oudolla tavallaan helpoin. Se sentään ratkeaa, tavalla tai toisella. Muiden pitkittymiselle ei ole takarajoja.

Jan Hurri
IS

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta