Vertailukohta

Valko-Venäjä on Venäjän liittoutumattomana naapurimaana Ukrainan ja Georgian lisäksi meille mainio vertailukohta. Esim. nimimerkki JoBäckman sanoi, etttä meidän tuisi ottaa oppia Valko-Venäjän politiikasta ja puolueettomuudesta, jotta olisimme turvassa. Samoin nimimerkki PureJenkki tai mitä hän nyt kymmenistä nimimerkeistään tällä hetkellä käyttääkään, selittää kaikille, kuinka Suomen isäntämaasopmus on meille uhka ja vaara ja vain liittoutumattomina olisimme turvassa ensi-iskulta. Valko-Venäjällä ei ole isäntämaasopimusta NATO:n kanssa eikä tietenkään sellaista saakaan, eikä sillä myöskään ole kahdenvälisiä puolustusopimuksia läntisten maiden kanssa.

Nyt kun verrataan geopoliittista tilannetta Valko-Venäjän ja Suomen välillä, niin ero on selvä: Suomen tilanne on tällä hetkellä vakaa: Venäjä ei suoraan uhkaa meitä lainkaan, vaikka varustautuukin rajoillamme enemmän kuin tarpeeksi ja hankkii kriittisten kuljetusväyliemme, tietoliikenteen ja sähköverkon solmukohdista sekä puolustusvoimiemme asevarikkojen ja harjoitusalueiden läheisyydestä kiinteistöjä ja tontteja. Sen sijaan Valko-Venäjällä koetaan todellista uhkaa. Venäjä painostaa sitä ja mm. nimitti sinne suurlähettilääksi miehen, jonka tehtäviksi on arvioitu miehityksen mahdollistaminen, Venäjä on lähettänyt Valko-Venäjän rajoille ns. kasakoita, ammattimaisia huligaaneja, joilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisten kasakoiden kanssa, Venäjän propagandassa Valko-Venäjää ja sen johtajaa diktaatori Lukashenkoa solvataan ja miehitystä selitellään muka oikeutettuna jne. Täälläkin on alkanut esiintyä viestejä, joissa Lukashenko on se kaiken pahan alku ja juuri ja mm. että Venäjällä olisi oikeus perustaa lentotukikohta Valko-Venäjälle, vaikka se on siitä selvästi kieltäytynyt.

Ennustaminen on vaikeaa, mutta teen kuitenkin ennustuksen: Venäjä pyrkii miehittämään Valko-Venäjän parin vuoden sisällä. Putinille ei enää riitä kansansuosionsa säilyttämiseksi ja nostamiseksi surkeasti sujuva sota itä-Ukrainassa ja vaikka Venäjä saattaakin sitä pyrkiä vielä laajentamaan, Valko-Venäjä on paljon helpompi kohde. Vaikka länsi protestoisi, aseellista tukea Valko-Venäjän diktaatorille ei ole luvassa. Ja pari pointtia ovat myös, että valloittaessaan Valko-Venäjän Putin voisi tehdä siitä ja Venäjästä valtioliiton, jolloin hän voisi kiertää Venäjän perustuslain rajoitukset presidenttikausiensa määrästä ja toisaalta hän voisi hallita oppositiota ja kansan mielenosoituksia Venäjällä saadessaan syyn sotatilan julistamiseksi.

Nyt tiltuille kysymys: Jos ennustukseni pitää paikkansa, niin olisitteko vihdon valmiita myöntämään, että liittoutuminen, isäntämaasopimus ja jopa NATO-jäsenyys olivatkin Suomelle hyvä asia, turvassa olivat liittoutuneet ja ensi-iskun saikin maa, jolla ei ole läntisiä liittolaisia?
981191
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 98

Vanhimmat

Suomen jämerän selkeä sekä yhä tiivistyvä puolustusyhteistyö länsimaiden kanssa on ollut ehdottoman oikeaa politiikkaa. Venäjän uhkailupolitiikkaa ei saa myötäillä, sellainen on viesti heikkoudesta. Suomen poliittinen johto on onnistunut erinomaisesti ulkopolitiikassaan.

2Äänestä
  • Liittoumat on viesti heikkoudesta, ei jatkoon.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Natonvihollinen kirjoitti:

    Liittoumat on viesti heikkoudesta, ei jatkoon.

    "Liittoumat on viesti heikkoudesta, ei jatkoon."

    Liittoutuminen on viesti järjestä. Jos esim. Baltian maat eivät olisi aikoinaan liittyneet länteen, EU:n ja NATO:on, Venäjä olisi jo vallannut ne, vienyt niihin taas kleptokraattisen diktatuurinsa ja tuhonnut niiden kansoilta toivon paremmasta tulevaisuudesta aivan kuten se on jo tehnyt venäläisille. Liittoutumalla ystäviemme ja kumppaneidemme kanssa olemme paremmassa turvassa ja vaikutusvaltamme on suurempi kuin yksin.

    1Äänestä

  • Natonvihollinen kirjoitti:

    Kommenttisi on viesti palstalaisille ... äärimmäisestä typeryydestäsi, ei jatkoon.

    IMHO.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Liittoumat on viesti heikkoudesta, ei jatkoon."

    Liittoutuminen on viesti järjestä. Jos esim. Baltian maat eivät olisi aikoinaan liittyneet länteen, EU:n ja NATO:on, Venäjä olisi jo vallannut ne, vienyt niihin taas kleptokraattisen diktatuurinsa ja tuhonnut niiden kansoilta toivon paremmasta tulevaisuudesta aivan kuten se on jo tehnyt venäläisille. Liittoutumalla ystäviemme ja kumppaneidemme kanssa olemme paremmassa turvassa ja vaikutusvaltamme on suurempi kuin yksin.

    Jos se olisi viesti järjestä niin Suomi olisi jo Natossa. Kansa ei halua maatamme Natoon, koska Nato ei kiinnosta paskaakaan Suomalaisia. Nato on yhtä tyhjän kanssa meille, kyllähän sen olematon kannatuskin kertoo.

    Äänestä

  • Natonvihollinen kirjoitti:

    Jos se olisi viesti järjestä niin Suomi olisi jo Natossa. Kansa ei halua maatamme Natoon, koska Nato ei kiinnosta paskaakaan Suomalaisia. Nato on yhtä tyhjän kanssa meille, kyllähän sen olematon kannatuskin kertoo.

    Väite ”olemattomasta kannatuksesta” kertoo vain sen, kuinka ulkona olet todellisuudesta!

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Natonvihollinen kirjoitti:

    Jos se olisi viesti järjestä niin Suomi olisi jo Natossa. Kansa ei halua maatamme Natoon, koska Nato ei kiinnosta paskaakaan Suomalaisia. Nato on yhtä tyhjän kanssa meille, kyllähän sen olematon kannatuskin kertoo.

    "Jos+se+olisi+viesti+järjestä+niin+Suomi+olisi+jo+Natossa."Tietysti+liittoutuminen+on+viesti+järjestä.+Suomi+ei+ole+NATO:ssa,+koska+poliitikkomme+tekivät+aikoinaan+virhepäätelmiä+Venäjän+kehittymisestä+diktatuuriseksi+roistovaltioksi+toisin+kuin+esim.+baltit."Kansa+ei+halua+maatamme+Natoon,+koska+Nato+ei+kiinnosta+paskaakaan+Suomalaisia."Toki+kiinnostaa.+Yli+60%+suomalaisista+haluaa+säilyttää+vähintää+NATO-option,+mitä+sillä+nyt+tarkoitetaankaan."Nato+on+yhtä+tyhjän+kanssa+meille,+kyllähän+sen+olematon+kannatuskin+kertoo."Ilman+NATO:a+Venäjä+olsi+jo+vallannut+Suomen.

    1Äänestä

  • TyhmääkinTyhmempi kirjoitti:

    Väite ”olemattomasta kannatuksesta” kertoo vain sen, kuinka ulkona olet todellisuudesta!

    Kannatan+Nato-jäsenyyttä+mutta+eipä+minun+mielipiteellä+ole+siihen+vaikutusmahdollisuutta.Suuri+enemmistö+suomalaisista+on+vastaan+eli+lähes+80%.Nuorisolta+tiedusteltiin+erilaisista+yhteiskuntaa+mahdollisesti+kohtaavista+uhista+ja+venäjänpelko+oli+jossain+sijalla+10+ja+sitä+pelkäsi+vain+5+-+10%+vastanneista

    Äänestä

  • Anti-tiltu kirjoitti:

    Naton+selkeä+kannatus++ja+selkeä+vastustus+on+suurinpiirtein+samaa+luokkaa.++Sen+sijaan+suurin+osa+on+epävarma+tai+ei+ole+kantaa+asiaan.++Ei+epävarmoja+voi+luokitella+natovastustajiksi+sen+paremmin+kuin+natokannattajiksikaan.+Ylivoimaisesti+suurin+osa+kannattaa+kuitenkin+yhteistyötä+Naton+ja+natomaiden+kanssa.++Suomalaisista+lähes+100%+katsoo+ja+haluaa+Suomen+kuuluvan+länsimaihin.+Kukaan+ei+kannata+sotilaallista+tai+turvallisuysyhteistyötä+Venäjän+kanssa.++Nuoriso+varsinkin+on+läpikotaisin+länsimyönteistä.+Jos+kansanäänestys+normaaline+vaalikampanjoineen+tulee,+niin+todennäköisesti+suomalaisista+enemmistö+kannattaa+natojäsenyyttä.++Näihän+kävi+EU-äänestyksessäkin+vuonna+1993.+Vuosia+gallupit+näyttivät+eu-vastustuksen+olevan+suurempaa+kuin+kannatuksen+ja+epävarmojen+osuus+oli+silloinkin+ratkaisevan+suuri,+mutta+äänestyksessä+eu-jäsenyys+voitti.++Tuolloin+vuonna+1993+ei+some+ja+kybervaikuttaminen++ja+-manipulointi+ollut+mahdollista+läheskään+nykymittapuun+mukaisesti.++Nyt+tuutit+hehkuisivat+kyllä+punaisena....

    1Äänestä

  • Anti-tiltu kirjoitti:

    Kannatan+Nato-jäsenyyttä+mutta+eipä+minun+mielipiteellä+ole+siihen+vaikutusmahdollisuutta.Suuri+enemmistö+suomalaisista+on+vastaan+eli+lähes+80%.Nuorisolta+tiedusteltiin+erilaisista+yhteiskuntaa+mahdollisesti+kohtaavista+uhista+ja+venäjänpelko+oli+jossain+sijalla+10+ja+sitä+pelkäsi+vain+5+-+10%+vastanneista

    ”Kannatan+Nato-jäsenyyttä+mutta+eipä+minun+mielipiteellä+ole+siihen+vaikutusmahdollisuutta.”Ei+yksittäinen+mielipide+ratkaise.”Suuri+enemmistö+suomalaisista+on+vastaan+eli+lähes+80%.”Käytännössä+tosin+50+%+ja+loput+ei+osaa+sanoa.”Nuorisolta+tiedusteltiin+erilaisista+yhteiskuntaa+mahdollisesti+kohtaavista+uhista+ja+venäjänpelko+oli+jossain+sijalla+10+ja+sitä+pelkäsi+vain+5+-+10%+vastanneista”Todellisuudssa+Venäjän+uhka+on+ykkösenä+ja+sinä+et+taausti+kannata+jäsenyyttä!

    1Äänestä

Jopa taas työnnetään taattua natoistin pötyä, valkovenäjä kuuluu euraasian liittoon kuten venäjäkin että hyökkäys on yhtä todennäköinen kuin eumaan hyökkäys toisen kimppuun. Suomi on nyt uppoutunut natosotiin perusteellisesti ilman natoon liittymistäkin joka nyt on suuruudenhullua hommaa mutta kun puolustusministerinä on NaziJussi niin valloitussotahan semmosella HitlerFanilla on mielessä kuten idolillaankin. Natosta on amerikkalainen proferssori Smith sanonut että NATO on Pentagonin ja Yhdysvaltain aseteollisuuden luomus jonka tarkoitus taata aseteollisuuden sotatuotteille menekki sotien avulla ja myymällä niitä natomaille ja yhteistyökumppaneille ja Pentagonin ja USAn aseteollisuus tuskin Suomesta muuten on kiinnostunut kuin aseiden myynti mielessä ja jos vaikka NATO suomessa saisi sodan aikaan niin voisivat myydä lisää aseita. NATO on USAn asetehtaiden myynninedistämiskampanja ja USAn maailmanvalloituksen toteuttaja NATO maiden avulla.

Äänestä
  • Kyllä ja jos tässä pelissä uhrataan Suomi niminen maa, ei paina pätkääkään Nato-elimissä.
    Onko todella niin, että Suomea viedään kuin pässiä narussa, vaikeaa on kuvitella että täysin vastuuttomat ovat saaneet näin paljon todellista valtaa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    "Jopa taas työnnetään taattua natoistin pötyä, valkovenäjä kuuluu euraasian liittoon kuten venäjäkin että hyökkäys on yhtä todennäköinen kuin eumaan hyökkäys toisen kimppuun."

    Olet siis sitä mieltä, että eräiden asiantuntijoiden ja Lukashenkon pelko Venäjän hyökkäyksestä ja Valko-Venäjän valloituksesta on turha. Koska kyse on tulevaisuuden ennustamisesta, jompikumpi meistä tulee siis olemaan väärässä. Oletko valmis myöntämään, että olit väärässä Venäjästä ja sen sotakiimasta, kun tuo valloitus tapahtuu?

    "Suomi on nyt uppoutunut natosotiin perusteellisesti ilman natoon liittymistäkin"

    Höpsis. Suomi on NATO:n mukana puolustamassa Afganistanin demokraattista hallintoa ääri-islamilaisia Venäjän tukemia talibaneja vastaan pienellä vapaaehtoisella sotilasjoukolla ja se onkin ainoa paikka, jossa NATO tällä hetkellä käy sotaa. Sehän tiltua harmittaa, ettei Afganistaniin saada taas talibanien hirmuhallintoa.

    " joka nyt on suuruudenhullua hommaa mutta kun puolustusministerinä on NaziJussi niin valloitussotahan semmosella HitlerFanilla on mielessä kuten idolillaankin."

    Puolustusministerimme ei ole natsi eikä Hilerfani eikä hän edes ole Suomen NATO-jäsenyyden kannattaja enkä myöskään koskaan ole kuullut, että hän olisi ikinä kannattanut mitään valloitussotaa. Eikä NATO myöskään sellaisia ole käynyt huolimatta tiltun harhanäyistä. Tiltu vain valehtelee aina ja kaikesta tapansa mukaan.

    "Natosta on amerikkalainen proferssori Smith sanonut että NATO on Pentagonin ja Yhdysvaltain aseteollisuuden luomus jonka tarkoitus taata aseteollisuuden sotatuotteille menekki sotien avulla ja myymällä niitä natomaille ja yhteistyökumppaneille ja Pentagonin ja USAn aseteollisuus tuskin Suomesta muuten on kiinnostunut kuin aseiden myynti mielessä"

    Maailmaan mahtuu mielipiteitä, mutta tosiasia on, että NATO on taannut rauhan Eurooppaan vuosikymmeniä, vaikka vieressä on ollut voimakkaita valloitushaluisia diktatuureja kuten Neuvostoliitto ja nyt Venäjä. NATO-maissa on rauha. Ja NATO oli jo vuosia vähentänyt aseistustaan, kunnes Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja valtasi siltä alueita. Tuo herätti NATO-maat paranatamaan puolustustaan. Pelkkä asemyynti ei selitä USA:nkaan intressejä Eurooppaan, vaan kyse on myös yhteisistä arvoista, vapaudesta, demokratiasta, oikeudenmukaisuudesta, taloudesta, sananvapaudesta ym.

    " ja jos vaikka NATO suomessa saisi sodan aikaan niin voisivat myydä lisää aseita."

    NATO ei yritä saada tiltun sairaista harhaluuloista huolimatta sotia aikaan, mutta se kyllä on lopettanut sellaisen ja estänyt monia sotia alkamasta pelkällä läsnäolollaan.

    "NATO on USAn asetehtaiden myynninedistämiskampanja ja USAn maailmanvalloituksen toteuttaja NATO maiden avulla."

    Höpsis. NATO ei ole ikinä vallannut tai edes uhannut vallata yhtään maata eikä sillä ole maailmanvalloitussuunnitelmia, kuten ei myöskään USA:lla. Tiltu vain on sairastunut vainoharhaisuuteen Venäjän propagandan takia. NATO on sitoutunut rauhaan, yhteistyöhön ja rehelliseen vuoropuheluun.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    molokkihorritus kirjoitti:

    Kyllä ja jos tässä pelissä uhrataan Suomi niminen maa, ei paina pätkääkään Nato-elimissä.
    Onko todella niin, että Suomea viedään kuin pässiä narussa, vaikeaa on kuvitella että täysin vastuuttomat ovat saaneet näin paljon todellista valtaa?

    "Kyllä ja jos tässä pelissä uhrataan Suomi niminen maa, ei paina pätkääkään Nato-elimissä."

    Suomea ei NATO:n rauhankumppanina uhrata mitenkään, sen sijaan todellakin tarvitsisimme NATO:n turvatakuut, jotk se myöntää vain täysjäsenille.

    "Onko todella niin, että Suomea viedään kuin pässiä narussa, vaikeaa on kuvitella että täysin vastuuttomat ovat saaneet näin paljon todellista valtaa?"

    Suomen turvallisuus on parantunut viime vuosina huomattavasti juuri politiikkojemme järkevän toiminnan ansiosta. Olemme solmineet puolustusyhteistyöstä sopimuksia useiden maiden kanssa, esim. Ruotsin, USA:n, Saksan, Ranskan ja Englannin kanssa. Nuo sopimukset kiistatta parantavat turvallisuuttamme. Valko-Venäjällä ei ole vastaavia sopimuksia. Luuletko, että Venäjä tekee ensi-iskun kuitenkin ennemmin Suomeen kuin Valko-Venäjään?

    2Äänestä

ULKOPOLITIIKAN TAIDE - MIKSI VIRO EI OLE SUOMI?Bäckmanin haastattelu

Miksi Viro ei ole pystynyt saavuttamaan kehityksessä Suomea.

Vuonna 2017 juhlittiin Suomen itsenäistymistä Venäjän imperiumista. Vuosien saatossa Suomen itsenäinen kehitys saavutti paljon menestystä: siitä tuli yksi taloudellisesti kehittyneimmistä Euroopan valtioista, se rakensi hyvät ja rakentavat suhteet Neuvostoliittoon ja Venäjään, siitä tuli länsimaailman osa ja sen lisäksi se saavutti ulkopoliittisen itsenäisyyden, mihin jopa USA suhtautuu kunnioituksella. Mutta Suomen eteläinen naapuri Viro, jättäessään neuvostoperheen 1991, päinvastoin menetti ison osan kauppasuhteistaan Venäjän markkinoilla, mikä merkittävästi heikensi maan taloustilannetta ja maastamuutto kasvoi merkittävästi. Tämän Baltian maan suvereniteetti on kyseenalainen: poliittinen riippuvuus NATO:sta ja USA:sta on vuonna 1991 valitun poliittisen tien seuraus.

Herra Bäckman, Suomi on monille esimerkki itsenäisestä ulkopolitiikasta. Suomi on integroitunut lähteen mutta säilyttänyt lämpimän kumppanuuden Venäjän kanssa. Miksi Viro valitsi toisen tien, ”yhteistyön” lännen kanssa ja yhteenoton Venäjän kanssa?

-- Haluan sanoa, että Suomella on erittäin menestyksekäs ulkopolitiikan perinne, sitä kutsutaan "suomettumiseksi". Se ilmaantui toisen maailmansodan jälkeen ja tarkoittaa viisasta ulkopolitiikkaa, missä maa voi integroitua läntisiin rakenteisiin, mutta samalla sillä on hyvät, rakentavat ja suorastaan loistavat suhteet Venäjään kaikkein korkeimmalla tasolla. Se politiikka on jo perinne, presidentti Urho Kekkosen ansiosta, joka jo omana aikanaan ymmärsi, että maalle ja kansalle on eduksi kehittää rakentavat suhteet Neuvostoliittoon ja samalla integroitua länteen. Samalla tavoin se oli Neuvostoliitollekin eduksi, ja on sitä edelleen Venäjälle. Tämä perinne oli aktiivinen 1960-1970-luvuilla, kun termi ”suomettuminen” keksittiin. Nyt tämä perinne vahvistuu, Suomesta on tullut jopa esimerkki muille maille. Olemme nähneet paljon myönteistä tässä kontekstissa: Venäjän ja USA:n presidenttien huippukokous Helsingissä, äskettäin Suomen presidentti kävi Sochissa tapaamassa Putinia. Maidemme päämiehillä on hyvä kontakti ja yhteistyö, luottamus ja jopa ystävyys. Äskettäin Venäjän presidentti lähetti Suomen presidentille onnittelusähkeen tämä 70-vuotispäiväksi. Se oli hyvn kaunis kirje. Venäjän presidentti sinutteli Suomen presidenttiä kutsuen häntä "Sauliksi". Tällaiset askeleet, tällaiset sanat vahvistavat turvallisuutta Pohjois-Euroopassa, ja se on erittäin hyödyllistä kaikille maille, ei vain Suomelle. Sitä on "suomettuminen". Se on suomalaista viisaan ulkopolitiikan taitoa. Tietenkin Suomi puolustaa omia intressejään, sitä kukaan ei kiellä, mutta maamme on avoin kaikelle dialogille.

-- Mitä Viroon tulee, tilanne on täysin toinen. Maata ei ollut olemassa toisen maailmansodan jälkeen, se oli osa Neuvostoliittoa, ja vasta 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa pääsi ilmoille tämä uusi chauvinistinen, russofobinen ja Venäjä-vastainen politiikka. Viroon luotiin apartheid-järjestelmä, ihmiset jaettiin kahteen kastiin, venäläisiin ja virolaisiin. Alkoi ihmisoikeuksien loukkaaminen, ilmaantui suuri ihmisryhmä, jolla ei ollut kansalaisuutta, ihmisiä joilla on ns. harmaa passi -- tällä tavoin luotiin Venäjä-vastainen poliittinen järjestelmä, joka ei ole rakentava. Amerikkalaiset eivät näköjään ymmärrä tätä. He eivät ymmärrä pienten Euroopan maiden historiaa, joten he luulevat, että tällainen politiikka Baltiassa on normaalia. He eivät ymmärrä, että se ei ole rakentavaa eikä vahvista turvallisuutta Pohjois-Euroopassa, vaan päinvastoin. Se on vaarallista, koska sellaiset maat kuin Viro voivat olla pikku aggressoreita, aggressiivisia kääpiöitä, jotka Venäjän vierellä provosoivat kaikin tavoin. Suomalaisia tällainen Viron ulkopolitiikka hävettää, koska me emme harrasta sellaista. Meitä myös hävettää Ukrainan käytös. Haluamme luoda tasapainoisen ja vakaan ulkopolitiikan.

-- Virossa on paljon ongelmia. Mutta Suomen ja Viron suhteiden erityisyys on sinä, että kansamme ovat kuitenkin läheisiä. Olemme suomalais-ugrilaisia kansoja, kielemme muistuttavat toisiaan, suhteemme ovat perinteisesti läheiset, se on paradoksaalista. Mutta täytyy sanoa, että maidemme ulkopolitiikka on hyvin erilainen ja sen tietävät kaikki. Viime aikoina, valitettavasti, Viron kansa ja Viro itsessään on etääntynyt Suomesta.

-- Missä on Suomen talouskasvun salaisuus, ja miksi Viro ei pystynyt toteuttamaan satua Baltian tiikeristä?

-- Täytyy ymmärtää että Viro on keinotekoinen valtio. Sanoisin jopa, että se ei ole suvereeni valtio. Se on USA:n vasalli ja samalla NATO:n miehitysvyöhyke. Virossa toimii käytännössä angloamerikkalainen miehitysjärjestelmä, siellä on NATO-joukkoja, niiden turvallisuuspalveluja, jotka valvovat myös sisäpoliittista tilannetta. Mitään poliittisia vapauksia ei ole, heti alkaa vaino, jos joku sanoo jotain venäläistä.Valko-Venäjä onneksi poikkeaa Virosta.Valko-Venäjä asema on vakaa.

Äänestä
  • "Valko-Venäjä onneksi poikkeaa Virosta.Valko-Venäjä asema on vakaa."

    Todellakin! Venäjä pitää mm. sotaharjoituksia Valko-Venäjän alueella eikä Luka niille mitään mahda! Ilmeisesti desantille on Valko-Venäjä myös "poliittisten vapauksien" mallimaa:-D

    2Äänestä

  • Aloittaja

    "Miksi Viro ei ole pystynyt saavuttamaan kehityksessä Suomea. "

    Kaikesta Bäckmanin lässytyksestä huolimatta vastaus on selvä: Siksi, että Neuvostoliitto miehitti Viron ja tuhosi sen taloudellisen perustan. Viro on nyt kehittymässä läntiseksi demokratiaksi ja ottaa Suomea kiinni hyvää vauhtia. Viron keskipalkka on esim. jo yli kaksinkertainen venäläisten keskipalkkaan verrattuna vaikka Virolla ei ole Venäjän luonnonvaroja.

    "Tämän Baltian maan suvereniteetti on kyseenalainen: poliittinen riippuvuus NATO:sta ja USA:sta on vuonna 1991 valitun poliittisen tien seuraus."

    Ja että baltit ovat tyytyväisiä valintaansa. Toisin kuin esim. ukrainalaiset, jotka eivät ymmärtäneet irtautua Venäjän kleptokratiasta aikoinaan.

    "Viroon luotiin apartheid-järjestelmä, ihmiset jaettiin kahteen kastiin, venäläisiin ja virolaisiin."

    Tällaista roskaa kertoo sama mies, joka Venäjän TV:ssä kertoi, että Suomessa lapsia pidetään keskitysleireissä.

    "Alkoi ihmisoikeuksien loukkaaminen, ilmaantui suuri ihmisryhmä, jolla ei ollut kansalaisuutta, ihmisiä joilla on ns. harmaa passi -- tällä tavoin luotiin Venäjä-vastainen poliittinen järjestelmä, joka ei ole rakentava."

    Viro ei tietenkään myönnä kansalaisuuttaan ihmisille, jotka eivät osaa edes virona, saati että heillä olisi muuta halua integroitua yhteiskuntaan.

    " Se on vaarallista, koska sellaiset maat kuin Viro voivat olla pikku aggressoreita, aggressiivisia kääpiöitä, jotka Venäjän vierellä provosoivat kaikin tavoin."

    Haha. Ei. Viro ei ole uhkaamassa Venäjää, vaan Venäjä on se, joka on vienyt esim. Baltian maiden rajoille n.100 000 sotilasta.

    "-- Täytyy ymmärtää että Viro on keinotekoinen valtio."

    Ei todellakaan ole: Venäjälle kaikki sen naapurimaat vain ovat keinotekoisia valtioita, kun ne eivät suostu Venäjän vasalleiksi.

    "Sanoisin jopa, että se ei ole suvereeni valtio. Se on USA:n vasalli ja samalla NATO:n miehitysvyöhyke."

    Tietenkin se on suvereeni valtio nyt kun se on päässyt NL:n miehityksestä. NATO ei miehitä mitään maata, vaan sen jäseneksi hakeudutaan vapaahetoisesti.

    "Virossa toimii käytännössä angloamerikkalainen miehitysjärjestelmä, siellä on NATO-joukkoja, niiden turvallisuuspalveluja, jotka valvovat myös sisäpoliittista tilannetta."

    NATO:n joukot ovat Virossa Viron omasta pyynnöstä turvaamassa sen Venäjän hyökkäykseltä monen vuoden ruinaamisen jälkeen.

    "Mitään poliittisia vapauksia ei ole, heti alkaa vaino, jos joku sanoo jotain venäläistä."

    Haha. Uskomatonta valehtelua. Viron sananvapaus on maailmanlaajuisissa vertailuissa noin12:a paras ja demokratian toimivuus n.30:s, kun taas Bäckmanin henkinen kotimaa Venäjä on samoissa tilastissa sijalla 148 ja 135. Tällaiset kaksinaismoralistit syyttelevät muita muka sananvapauden ja demokratian puuttesta, vaikka itse kannatavat diktatorisia järjestelmi, joissa oikeast sananvapautta ja demokratiaa ei ole.

    "Valko-Venäjä onneksi poikkeaa Virosta.Valko-Venäjä asema on vakaa."

    Sehän nähdään. Valko-Venäjää ja sen yhteiskuntaa uhkaillaan jo nyt Venäjän toimesta. Itselleni on ilmiselvää, että Venäjä hyökkää sinne taas jonkun tekosyyn varjolla Putinin hallinnon pelastamiseksi muutaman vuoden sisällä.

    2Äänestä

  • DesantinTyhmyysNaurattaa kirjoitti:

    "Valko-Venäjä onneksi poikkeaa Virosta.Valko-Venäjä asema on vakaa."

    Todellakin! Venäjä pitää mm. sotaharjoituksia Valko-Venäjän alueella eikä Luka niille mitään mahda! Ilmeisesti desantille on Valko-Venäjä myös "poliittisten vapauksien" mallimaa:-D

    Niinhän natokin pitää harjoituksia suomen alueella kun ollaan niin länsimaista että

    Kaikista huolestuttavaa on että Suomesta on tullut Viron kaltainen USA:n kaltainen vasallivaltio.Naton konee lentelevät Suomen ilmatilassa jne.Suomen itsenäisyys luovutettu pois isänmaansopimuksilla jne.

    Semmoista kuin ihmisten sananvapaustilastoa ei ole mutta lehdistönvapaudenkin arvioiminenkin on veteen piirretty viiva suomessa on säädetty mm. laki että eun ja naton perusteltukin arvosteleminen on terrorismia mutta siitä huolimatta suomi on lehdistövapaudessa kärkisijoilla vaikka saa uutisoida natosta ja eusta vain myönteisesti. Samaa voi sanoa myös demokratian toimivuudesta että se on veteen piirretty viiva sillä tosiasiassahan suomenkin asiat päättää maailman oligarkkivalta, Sauli tietää sen entisenä oligarkkien investointipankkiirina.

    Äänestä

  • HuuHaaTilastot kirjoitti:

    Tiltujen valehtelu Suomessa muka säädetyistä laeista, jotka estäisivät Naton, Euroopan unionin tai yleensä minkään muunkaan tahon kritikoinnin on vain yksi esimerkki Pietarin trollitehtaan valeuutisoinnista.

    2Äänestä

  • JoBäckman kirjoitti:

    Kaikista huolestuttavaa on että Suomesta on tullut Viron kaltainen USA:n kaltainen vasallivaltio.Naton konee lentelevät Suomen ilmatilassa jne.Suomen itsenäisyys luovutettu pois isänmaansopimuksilla jne.

    Viro oli Neuvostoliiton miehittämä vuodesta 1940 alkaen, ja kykeni itsenäistymään vasta Neuvostoliiton hajottua.

    Suomi on itsenäinen valtio, joka Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin hajottua poliittisen itsemurhan kautta kykeni irtautumaan YYA-ajan alamaisvaltion asemastaan ja liittymään vapaan lännen insituutiohin, kuten Euroopan unioniin, ja tiivistämään suhteensa kollektiivisen puolustuksen liittoon Natoon, mikä tietysti kyrsii Moskovaa ja Moskova-mielisiä.

    2Äänestä

  • QWertY1 kirjoitti:

    Tuohon on tarkennettava sen verran, että Viro oli Moskovan miehityksen alla vuodesta 1939 alkaen, kunnes Neuvostoliitto hajosi.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    EiEroa kirjoitti:

    Niinhän natokin pitää harjoituksia suomen alueella kun ollaan niin länsimaista että

    "Niinhän natokin pitää harjoituksia suomen alueella kun ollaan niin länsimaista että"

    NATO:n kanssa harjoittelu tukee puolustuvoimiamme ja lisäksi se on selkeä osoitus kumppaniltaamme ja ystäviltämme, että he ovat meidän tukenamme.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    JoBäckman kirjoitti:

    Kaikista huolestuttavaa on että Suomesta on tullut Viron kaltainen USA:n kaltainen vasallivaltio.Naton konee lentelevät Suomen ilmatilassa jne.Suomen itsenäisyys luovutettu pois isänmaansopimuksilla jne.

    "Kaikista huolestuttavaa on että Suomesta on tullut Viron kaltainen USA:n kaltainen vasallivaltio."

    Vasallivaltio Viro oli silloin kun se vielä kuului Neuvostoliittoon, nyt se on yksi vapaista länsimaisista demokratioista.

    "Naton konee lentelevät Suomen ilmatilassa jne.Suomen itsenäisyys luovutettu pois isänmaansopimuksilla jne."

    NATO:n koneet lentävät ilmatilassamme omasta toiveestamme ja isäntämaasopimuksessa suomella on täysi päätäntävalta, koska sen mukaan kaikki päätökset tehdään yhdessä. Valko-Venäjällä sen sijaan ei ole isntämaasopimusta ja siksi se onkin todennäköisesti Venäjän seuraavan valloitussodan kohde.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    HuuHaaTilastot kirjoitti:

    Semmoista kuin ihmisten sananvapaustilastoa ei ole mutta lehdistönvapaudenkin arvioiminenkin on veteen piirretty viiva suomessa on säädetty mm. laki että eun ja naton perusteltukin arvosteleminen on terrorismia mutta siitä huolimatta suomi on lehdistövapaudessa kärkisijoilla vaikka saa uutisoida natosta ja eusta vain myönteisesti. Samaa voi sanoa myös demokratian toimivuudesta että se on veteen piirretty viiva sillä tosiasiassahan suomenkin asiat päättää maailman oligarkkivalta, Sauli tietää sen entisenä oligarkkien investointipankkiirina.

    "Semmoista kuin ihmisten sananvapaustilastoa ei ole"

    Itse asiassa on: esim. Feedom House ottaa tilastoissaan huomioon myös ihmisten ilmaisuvapauden ja mahdollisuuden ilmaista poliittisia kantojaan. Viro on pärjännyt heidänkin tilastoissaan mainisti j luokitellaan vapaaksi yhteiskunnaksi.

    "mutta lehdistönvapaudenkin arvioiminenkin on veteen piirretty viiva suomessa on säädetty mm. laki että eun ja naton perusteltukin arvosteleminen on terrorismia"

    Aivan järjetön vale. Mistä ihmeestä te keksitte noita hulluuksia?

    "mutta siitä huolimatta suomi on lehdistövapaudessa kärkisijoilla vaikka saa uutisoida natosta ja eusta vain myönteisesti."

    Höpsis. Valeesi vie pohjan kaikelta järkevätä keskustelulta kanssasi, koska ihmisen, joka uskoo moista, täytyy olla täysin pihalla kaikesta reaalitodellisuudesta.

    " Samaa voi sanoa myös demokratian toimivuudesta että se on veteen piirretty viiva sillä tosiasiassahan suomenkin asiat päättää maailman oligarkkivalta, Sauli tietää sen entisenä oligarkkien investointipankkiirina."

    Suomessa päätösvalta on eduskunnalla ja hallituksella. Kansainväliset rahoitusmarkkinat eivät pääse Suomessa määrämään, kunhan pidämme huolta siitä, että emme velkaannu liikaa.

    2Äänestä

  • QWertY1 kirjoitti:

    Tiltujen valehtelu Suomessa muka säädetyistä laeista, jotka estäisivät Naton, Euroopan unionin tai yleensä minkään muunkaan tahon kritikoinnin on vain yksi esimerkki Pietarin trollitehtaan valeuutisoinnista.

    Sitten suomen eduskunta on pietarin trollitehdas kun on säätäneet 2016 lain että naton ja eun arvosteleminen on terroriteko. Eduskunta on hyväksynyt asiaa koskevan lakiesityksen HE93/2016 julkisesti joten kansanedustajat ovat sitten pietarin trolleja kun hyväksyvät ja levittelevät sellaisia terroristilakeja Suomessa.

    Äänestä

  • IhanEduskunnanTrollit kirjoitti:

    Sitten suomen eduskunta on pietarin trollitehdas kun on säätäneet 2016 lain että naton ja eun arvosteleminen on terroriteko. Eduskunta on hyväksynyt asiaa koskevan lakiesityksen HE93/2016 julkisesti joten kansanedustajat ovat sitten pietarin trolleja kun hyväksyvät ja levittelevät sellaisia terroristilakeja Suomessa.

    Harvinaisen tyhmä väite. Mihin ihmeen lakimuutokseen kyseisessä hallituksen esityksessä viittaat, sillä missään niistä ei lue sitä mitä väität. Tämä sama älyttömyys on toistunut muutaman kerran eri trollien kirjoituksissa, joten kyseessä lienee "joukossa tyhmyys tiivistyy" -ilmiö tai olette saaneet uuden älynväläyksen. Rinnastuksesi Eduskunnan ja trollitehtaan välillä on sekä perusteeton että vailla mitään logiikkaa.

    2Äänestä

  • aina-sama-laulu kirjoitti:

    Ai että eduskunnan säätämä laki on tyhmä väite ei esityksessä lue mutta sen liitteissä kyllä ja lopullisessa laissa

    Äänestä

  • TyhmäpäTosiaan kirjoitti:

    Ai että eduskunnan säätämä laki on tyhmä väite ei esityksessä lue mutta sen liitteissä kyllä ja lopullisessa laissa

    Älä saivartele. Hallituksen esityksessä ei lue sellaista, mitä ei lopullisessa ja ajantasaisessa laissa olisi. Sano nyt suoraan, minkä lain ja missä pykälässä on väitetty arvostelun kielto? Ja mistä lähtien hallituksen esityksissä on ollut liitteitä?

    2Äänestä

  • EiEroa kirjoitti:

    Niinhän natokin pitää harjoituksia suomen alueella kun ollaan niin länsimaista että

    ”Niinhän natokin pitää harjoituksia suomen alueella kun ollaan niin länsimaista että”

    Ei todellakaan pidä! Sen sijaan osallistuu joihinkin silloin kun itse kutsumme!

    2Äänestä

  • aina-sama-laulu kirjoitti:

    Älä saivartele. Hallituksen esityksessä ei lue sellaista, mitä ei lopullisessa ja ajantasaisessa laissa olisi. Sano nyt suoraan, minkä lain ja missä pykälässä on väitetty arvostelun kielto? Ja mistä lähtien hallituksen esityksissä on ollut liitteitä?

    Aina sama tyhmyys näkyy lauleskelijalla olevan noissa lukutaitoa ja luetun ymmärryksen kanssa. Lakiesityksessa olevat kansainväliset järjestöt on mm. EU ja NATO mutta myös muut järjestöt kuten Olympiakomitea ja muut. Laissa myös minkään valtion arvosteleminen on kielletty, eduskunta on kyllä ollut unessa kun tällaisen lain on hyväksynyt sehän merkitsee sitä kun maan hallitusta edustajat arvostelee tai Sauli arvostelee Syyrian presidentti Asssadia niin he syyllistyvät terroristiseen tekoon

    Äänestä

  • TiltuValehteleeAINA kirjoitti:

    ”Niinhän natokin pitää harjoituksia suomen alueella kun ollaan niin länsimaista että”

    Ei todellakaan pidä! Sen sijaan osallistuu joihinkin silloin kun itse kutsumme!

    Ite valehtelee, voivat tulla kutsuttuna tai kutsumatta niinkuin texas rangersit

    Äänestä

  • KaikkiOnTerrorismia kirjoitti:

    Aina sama tyhmyys näkyy lauleskelijalla olevan noissa lukutaitoa ja luetun ymmärryksen kanssa. Lakiesityksessa olevat kansainväliset järjestöt on mm. EU ja NATO mutta myös muut järjestöt kuten Olympiakomitea ja muut. Laissa myös minkään valtion arvosteleminen on kielletty, eduskunta on kyllä ollut unessa kun tällaisen lain on hyväksynyt sehän merkitsee sitä kun maan hallitusta edustajat arvostelee tai Sauli arvostelee Syyrian presidentti Asssadia niin he syyllistyvät terroristiseen tekoon

    Arvasin. Sitä lainkohtaa ei tietenkään löytynyt, eikä edes nimeä laille. Vai on Eduskunta itse laatinut lain ollen samalla unessa... on teillä kuvitelmat.

    2Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Niinhän natokin pitää harjoituksia suomen alueella kun ollaan niin länsimaista että"

    NATO:n kanssa harjoittelu tukee puolustuvoimiamme ja lisäksi se on selkeä osoitus kumppaniltaamme ja ystäviltämme, että he ovat meidän tukenamme.

    Ai mitä natolällytystä

    Äänestä

  • KukaValehtelee kirjoitti:

    Ite valehtelee, voivat tulla kutsuttuna tai kutsumatta niinkuin texas rangersit

    Milloin tuollaista on tapahtunut? Milloin Texasin osavaltion poliisi on tullut kutsumatta Suomeen, tekemään mitä?

    2Äänestä

  • aina-sama-laulu kirjoitti:

    Arvasin. Sitä lainkohtaa ei tietenkään löytynyt, eikä edes nimeä laille. Vai on Eduskunta itse laatinut lain ollen samalla unessa... on teillä kuvitelmat.

    Ymmärrän että sama laulu ei löydä mitään ja eikä myöskään ymmärrä löytämästään mitää

    Äänestä

  • EiSeMitään kirjoitti:

    Ymmärrän että sama laulu ei löydä mitään ja eikä myöskään ymmärrä löytämästään mitää

    Sellaista on vaikea löytää, mitä on olemassa vain teikäläisten harhoissa.

    2Äänestä

  • aina-sama-laulu kirjoitti:

    Sellaista on vaikea löytää, mitä on olemassa vain teikäläisten harhoissa.

    Rikoslain 34 luvun 1§, vaikka pykälän löytääkin niin vaatii taitoja sen vaikutuksen arvioimiseen, tosin näyttää ainakin valtion arvostelemisen osalta näyttää olevan kuollut pykälä kun eduskunnassa meno jatkuu ennallaan, mutta valtamediaan se on vaikuttanut siten että natoa tai euta ei arvostella aiheestakaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    IhanEduskunnanTrollit kirjoitti:

    Sitten suomen eduskunta on pietarin trollitehdas kun on säätäneet 2016 lain että naton ja eun arvosteleminen on terroriteko. Eduskunta on hyväksynyt asiaa koskevan lakiesityksen HE93/2016 julkisesti joten kansanedustajat ovat sitten pietarin trolleja kun hyväksyvät ja levittelevät sellaisia terroristilakeja Suomessa.

    "Sitten suomen eduskunta on pietarin trollitehdas kun on säätäneet 2016 lain että naton ja eun arvosteleminen on terroriteko."

    Tiltut valehtelevat silmät päästään. Tiltujen Venäjää kun ei voi muuten puolustella kuin valehtelemalla.

    "Eduskunta on hyväksynyt asiaa koskevan lakiesityksen HE93/2016 julkisesti joten kansanedustajat ovat sitten pietarin trolleja kun hyväksyvät ja levittelevät sellaisia terroristilakeja Suomessa."

    Eduskunta sääti tuolloin lain, että terroritekojen rahoitus ja valmistautuminen ja matkustaminen ulkomaille tekemään terroritekoa on rangaistavaa. Tiltun sairaassa mielessä tuo kääntyy kielloksi arvostella EU:ta ja NATO:a. Tiltun mieli on mätä.

    2Äänestä

  • JättääSikseen kirjoitti:

    Rikoslain 34 luvun 1§, vaikka pykälän löytääkin niin vaatii taitoja sen vaikutuksen arvioimiseen, tosin näyttää ainakin valtion arvostelemisen osalta näyttää olevan kuollut pykälä kun eduskunnassa meno jatkuu ennallaan, mutta valtamediaan se on vaikuttanut siten että natoa tai euta ei arvostella aiheestakaan.

    Hallituksen esityksessä 93/2016 ei ole käsitelty missään kohdassa rikoslain 34. luvun 1§:ää.

    Kyseinen pykälä on otsikoltaan "Tuhotyö", ja se on uudistettu viimeksi 21.4.1995.

    "Joka

    1) sytyttää tulipalon,

    2) räjäyttää jotakin taikka

    3) saa aikaan vedentulvan tai luonnontilan muun mullistuksen

    siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa taikka että siitä on yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa, on tuomittava tuhotyöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

    Tuhotyöstä tuomitaan myös se, joka omaisuutta vahingoittamalla tai tuhoamalla taikka tuotanto-, jakelu- tai tietojärjestelmän toimintaan oikeudettomasti puuttumalla aiheuttaa vakavan vaaran energiahuollolle, yleiselle terveydenhuollolle, maanpuolustukselle, oikeudenhoidolle tai muulle näihin rinnastettavalle yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle.

    Yritys on rangaistava."

    Että mietipä nyt oikein tarkasti, mitä yrität valehdella. Voin vakuuttaa, että olen sinua huomattavasti koulutetumpi lain tulkintaan.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    JättääSikseen kirjoitti:

    Rikoslain 34 luvun 1§, vaikka pykälän löytääkin niin vaatii taitoja sen vaikutuksen arvioimiseen, tosin näyttää ainakin valtion arvostelemisen osalta näyttää olevan kuollut pykälä kun eduskunnassa meno jatkuu ennallaan, mutta valtamediaan se on vaikuttanut siten että natoa tai euta ei arvostella aiheestakaan.

    "Rikoslain 34 luvun 1§, vaikka pykälän löytääkin niin vaatii taitoja sen vaikutuksen arvioimiseen, tosin näyttää ainakin valtion arvostelemisen osalta näyttää olevan kuollut pykälä kun eduskunnassa meno jatkuu ennallaan, mutta valtamediaan se on vaikuttanut siten että natoa tai euta ei arvostella aiheestakaan."

    Ja tässä tuo pykälä:

    "1) laittoman uhkauksen, perättömän vaarailmoituksen, 24 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun törkeän julkisrauhan rikkomisen tai 44 luvun 10 §:ssä tarkoitetun ydinenergian käyttörikoksen, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kolmeksi vuodeksi, (21.12.2007/1370)

    2) tahallisen vaaran aiheuttamisen, tahallisen räjähderikoksen, vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkomisen tai 17 luvun 1 §:ssä tarkoitetun julkisen kehottamisen rikokseen, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi, (21.12.2007/1370)

    3) törkeän varkauden tai törkeän moottorikulkuneuvon käyttövarkauden, jonka kohteena on joukkoliikenteeseen tai tavarankuljetukseen soveltuva moottorikulkuneuvo, tuhotyön, liikennetuhotyön, terveyden vaarantamisen, törkeän vahingonteon, törkeän ampuma-aserikoksen tai puolustustarvikkeiden maastavientirikoksen, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi, (8.6.2012/283)

    4) kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, biologisen aseen kiellon rikkomisen tai tahallisen törkeän ympäristön turmelemisen, joka on tehty 48 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksaksi vuodeksi,

    5) törkeän pahoinpitelyn, törkeän ihmiskaupan, panttivangin ottamisen, törkeän tuhotyön, törkeän terveyden vaarantamisen, ydinräjähderikoksen tai kaappauksen, on tuomittava vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi, (22.12.2005/1161)

    6) surman, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi, tai

    7) tapon, on tuomittava vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

    Joka terroristisessa tarkoituksessa tekee murhan, on tuomittava vankeuteen elinkaudeksi.

    Yritys on rangaistava."

    Tiltu siis jäi valheesta kiinni jälleen.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    moloch_horridus kirjoitti:

    Lainauksesta jäi alku pois:

    "1 § (24.1.2003/17)
    Terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset

    Joka terroristisessa tarkoituksessa siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa jollekin valtiolle tai kansainväliselle järjestölle, tekee"

    2Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Rikoslain 34 luvun 1§, vaikka pykälän löytääkin niin vaatii taitoja sen vaikutuksen arvioimiseen, tosin näyttää ainakin valtion arvostelemisen osalta näyttää olevan kuollut pykälä kun eduskunnassa meno jatkuu ennallaan, mutta valtamediaan se on vaikuttanut siten että natoa tai euta ei arvostella aiheestakaan."

    Ja tässä tuo pykälä:

    "1) laittoman uhkauksen, perättömän vaarailmoituksen, 24 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun törkeän julkisrauhan rikkomisen tai 44 luvun 10 §:ssä tarkoitetun ydinenergian käyttörikoksen, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kolmeksi vuodeksi, (21.12.2007/1370)

    2) tahallisen vaaran aiheuttamisen, tahallisen räjähderikoksen, vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkomisen tai 17 luvun 1 §:ssä tarkoitetun julkisen kehottamisen rikokseen, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi, (21.12.2007/1370)

    3) törkeän varkauden tai törkeän moottorikulkuneuvon käyttövarkauden, jonka kohteena on joukkoliikenteeseen tai tavarankuljetukseen soveltuva moottorikulkuneuvo, tuhotyön, liikennetuhotyön, terveyden vaarantamisen, törkeän vahingonteon, törkeän ampuma-aserikoksen tai puolustustarvikkeiden maastavientirikoksen, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi, (8.6.2012/283)

    4) kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, biologisen aseen kiellon rikkomisen tai tahallisen törkeän ympäristön turmelemisen, joka on tehty 48 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksaksi vuodeksi,

    5) törkeän pahoinpitelyn, törkeän ihmiskaupan, panttivangin ottamisen, törkeän tuhotyön, törkeän terveyden vaarantamisen, ydinräjähderikoksen tai kaappauksen, on tuomittava vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi, (22.12.2005/1161)

    6) surman, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi, tai

    7) tapon, on tuomittava vankeuteen vähintään kahdeksaksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

    Joka terroristisessa tarkoituksessa tekee murhan, on tuomittava vankeuteen elinkaudeksi.

    Yritys on rangaistava."

    Tiltu siis jäi valheesta kiinni jälleen.

    Viittasit sinällään aiheeseen liittyvään RL:n lukuun eli 34a:han. Tiltu puhui tuossa ylempänä 34. luvusta, ja minä vastasin hänen väitteeseensä. RL:n 34. ja 34a ovat eri lukuja.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    aina-sama-laulu kirjoitti:

    No niinpäs viittasinkin. Kumpikaan ei kuitenkaan sisällä mitään sellaista, jota tiltu valehteli.

    1Äänestä

  • aina-sama-laulu kirjoitti:

    Viittasit sinällään aiheeseen liittyvään RL:n lukuun eli 34a:han. Tiltu puhui tuossa ylempänä 34. luvusta, ja minä vastasin hänen väitteeseensä. RL:n 34. ja 34a ovat eri lukuja.

    Lisään, että kumpaakaan lainkohtaa eli kummankaan luvun 1§:ää ei ole uudistettu HE93/2016:n perusteella.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    No niinpäs viittasinkin. Kumpikaan ei kuitenkaan sisällä mitään sellaista, jota tiltu valehteli.

    Se ei varmasti yllättänyt meistä kumpaakaan.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    aina-sama-laulu kirjoitti:

    Se ei varmasti yllättänyt meistä kumpaakaan.

    Ei tosiaankaan yllättänyt. Ainoa 2016 tehty uudistus kumpaankaan lukuun on tämä:

    "5 b § (11.11.2016/919)
    Matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten

    Suomen kansalainen tai häneen 1 luvun 6 §:n 3 momentin nojalla rinnastettava henkilö taikka Suomen alueelta matkustava henkilö, joka matkustaa sellaiseen valtioon, jonka kansalainen hän ei ole tai jossa hän ei pysyvästi asu, tehdäkseen siellä tämän luvun 1–4, 4 a–4 c, 5 tai 5 a §:ssä tarkoitetun rikoksen, on tuomittava, jollei teko ole jonkin mainitun pykälän mukaan rangaistava, matkustamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    Yritys on rangaistava."

    1Äänestä

  • Aloittaja

    OikeinNatoYstävämme kirjoitti:

    Ai mitä natolällytystä

    Sekö harmittaa tiltua, että NATO:n kanssa harjoittelu tukee puolustuvoimiamme ja lisäksi se on selkeä osoitus kumppaniltaamme ja ystäviltämme, että he ovat meidän tukenamme? Tiltu taitaakin kirjoitella Venäjän puolesta Suomea vastaan.

    1Äänestä

  • Natohuijarit keskustelee kun ei ensin löytynyt ja sitten löytyi mutta ei merkitse mitään ja löytyi lisää jotakin, sitten nato ystävä lällytystä päälle niin hyvä tulee.

    Äänestä

  • Aloittaja

    NatoLällärit kirjoitti:

    Natohuijarit keskustelee kun ei ensin löytynyt ja sitten löytyi mutta ei merkitse mitään ja löytyi lisää jotakin, sitten nato ystävä lällytystä päälle niin hyvä tulee.

    "Natohuijarit keskustelee kun ei ensin löytynyt ja sitten löytyi mutta ei merkitse mitään ja löytyi lisää jotakin, sitten nato ystävä lällytystä päälle niin hyvä tulee."

    Löytyi taaskin vain tiltujen valheita ja epätoivoista lässytystä

    1Äänestä

Ukrainassa on korruptio korruptiota vastaan, kannata sitä, ja halua Suomeen,
Virallinen kanta kannattaa sitä, meillä on korruptio parhaiten piilotettu, kansalaiset on juntteja kuten ruotsalainen eliitti antaa ymmärtää.
Yle on toimii kuin lakeija ja antaa määräyksiä toisista todellisuuksista. Se on jumaloi kuninkaita ja sarvipäitä, toimittajat ei kykene prosessoimaan omilla aivoillaan, - jos puhutaa ihmisaivoista, toukka ihminen on parempi ilmaisu, jos totta ilmaistaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Ukrainassa on korruptio korruptiota vastaan, kannata sitä, ja halua Suomeen,"

    Kukaan ei tietenkään halua Ukrainan korruptiota Suomeen ja ukrainalaisetkin haluavat omasta korruptiostaan eroon ja nykyisin se onkin jo vähemmän korruptoitunut maa kuin esim. Venäjä.

    "Virallinen kanta kannattaa sitä, meillä on korruptio parhaiten piilotettu, kansalaiset on juntteja kuten ruotsalainen eliitti antaa ymmärtää."

    Virallinen kanta on, että meidän yhteiskuntamme on maailman kärkipäätä korruption vähäisyydessä ja ruotsalaisetkin arvostavat meitä siitäkin.

    "Yle on toimii kuin lakeija ja antaa määräyksiä toisista todellisuuksista."

    Yle on mainio ja luotettava uutiskanava ja siksi tiltut sitä vihaavat.

    "Se on jumaloi kuninkaita ja sarvipäitä, toimittajat ei kykene prosessoimaan omilla aivoillaan, - jos puhutaa ihmisaivoista, toukka ihminen on parempi ilmaisu, jos totta ilmaistaan."

    Olipa huono vertaus ja se sopii suurinpiirtein vain venäläisiin lampaisiin, jotka uskovat ja toistavat kaiken Venäjän propagandan.

    Suomi on huippuluokan maa rakenteellisessa korruptiossa jota esim eduskunnassa sote käsittelyssä näkee ja lisäksi eduskunta säätää veronkierron mahdollistavia lakeja. Lisäksi valtion ja kuntien ja yrityksen suhteet on korruptoituneita siitä esimerkki on pm Sipilä. Epäilenpä että ruotsi ei ole korruption vähäisyydestä suomea kehunut siellä, sipilä olisi lentänyt kuin leppäkeihäs palliltaan korruptioepäilyjen takia. Korrutiota on myös suomen yrittäjien halu hallituksen tuella heikentää irtisanomislainsäädäntöä. Yle pitäisi lopettaa kun se on hallituksen ja eduskunnan valvoma media eli se ei pysty puolueettomaan uutisointiin eduskunnasta, presidentistä ja hallituksesta. Eikä yle ole enää mikään erityinen tiedonlähde kellekään vaan se toistaa sen mitä valtamediat kertoo ilman mitään kritiikkiä. Vertaus sopii hyvin natoisteihin jotka jaksaa jatkaa samaa natolällytystä vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    MuutenMenettelee kirjoitti:

    "Suomi on huippuluokan maa rakenteellisessa korruptiossa jota esim eduskunnassa sote käsittelyssä näkee ja lisäksi eduskunta säätää veronkierron mahdollistavia lakeja."

    Rakenteellista korruptiota ei oikein voi mitata, mutta väite, että Suomi olisi siinä huippuluokan maa on tietysti pelkkä likainen vale.

    "Lisäksi valtion ja kuntien ja yrityksen suhteet on korruptoituneita siitä esimerkki on pm Sipilä. Epäilenpä että ruotsi ei ole korruption vähäisyydestä suomea kehunut siellä, sipilä olisi lentänyt kuin leppäkeihäs palliltaan korruptioepäilyjen takia."

    Eivät pelkät epäilyt Ruotsissakaan ketään erota.

    "Korrutiota on myös suomen yrittäjien halu hallituksen tuella heikentää irtisanomislainsäädäntöä."

    Sinulla ovat sanojen merkitysksetkin hukassa: politiikan tekeminen ei ole korruptiota.

    "Yle pitäisi lopettaa kun se on hallituksen ja eduskunnan valvoma media eli se ei pysty puolueettomaan uutisointiin eduskunnasta, presidentistä ja hallituksesta."

    Tietenkin pystyy: Ylen toimitus on riippumatonta ja se kritisoi myös kaikkia noita mainitsemiasi tahoja. Yle on erinomainen media, vaikka tiltut haluaisivatkin sen tilalle RT:n propagandakanavan.

    "Eikä yle ole enää mikään erityinen tiedonlähde kellekään vaan se toistaa sen mitä valtamediat kertoo ilman mitään kritiikkiä."

    Höpsis. Valtamedialla tarkoitat journalistisiin sääntöihin sitoutunutta mediaa.

    "Vertaus sopii hyvin natoisteihin jotka jaksaa jatkaa samaa natolällytystä vuodesta toiseen."

    NATO:sta puhuminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan, koska naapurimaamme rikollisvaltio on tuhon tiellä.

    1Äänestä

Valko-Venäjä on puolustusliitossa Venäjän kanssa jä Venäjän käskystä pidetään usein yhteisiä sotaharjoituksia joita ei Suomessa Venäjän kanssa pidetty edes pahimmalla suomettumiskaudella vaikka YYA - sopimuskin oli voimassa .
Valko-Venäjä ei ole liittoutumaton kuten on Ukraina ,ja sinnehän se Venäjä hyökkäisikin .

1Äänestä
  • Ei ukrainaan kukaan ole hyökännyt vaan eu ja nato halusi laajeta ukrainaan mutta kaikki ukrainalaiset ei halunneet sen laajenevan ukrainaan.

    Äänestä

  • Eikös juuri tämä meidänkin naapuri Venäjä hyökännyt toisen liittoutumattoman naapurinsa Ukrainan kimppuun ihan sotavoimiensa avulla ja niiden avulla vieläkin miehittää laittomasti Ukrainalle kuuluvaa Krimiä .
    Tietysti Venäjän valtaeliitin hallitsemalla medialla löytyy toisenlainen selitys tapahtuneelle ja varmaan joku jopa siihen uskoo ,voi sitä tyhmyyttä ja tietämättömyyttä .

    1Äänestä

  • Heettulainen kirjoitti:

    Eikös juuri tämä meidänkin naapuri Venäjä hyökännyt toisen liittoutumattoman naapurinsa Ukrainan kimppuun ihan sotavoimiensa avulla ja niiden avulla vieläkin miehittää laittomasti Ukrainalle kuuluvaa Krimiä .
    Tietysti Venäjän valtaeliitin hallitsemalla medialla löytyy toisenlainen selitys tapahtuneelle ja varmaan joku jopa siihen uskoo ,voi sitä tyhmyyttä ja tietämättömyyttä .

    Noo krimillä oli venäläisten tukikohta jota nato halusi omakseen ja venäjä otti ukrainailaiset omaan armeijaansa ja loput lähti porosenkon natolaiseksi tai irtisanoutui armeijasta. Eipä krimillä oikein mikään muuttunut kun että palkat parani ja väestöstä enemistö oli venäläisiä jo valmiiksi. Ukraina ja venäjä ei ole sodassa keskenään, porosenkon tehtaat venäjän puolella toimii niinkuin ennenkin. Suomen natoisteja ymmärtää kun he antaisivat kotinsa naton tukikohdaksi mielellään kun on niin naton ystävää että.

    Äänestä

  • Tuskin Krimin ukrainalaisetkaan antoivat kotejaan vapaaehtoisesti Venäjän miehitysjoukoille ,jotka pitivät siellä vielä jonkinlaiset leikkivaalit sotavoimiensa avulla .
    Suuri osa joutui lähtemään evakkoon alkuperäisasukkaista ,varsinkin Tataarit ovat kokeneet sortoa ja riistoa miehittäjien toimesta .
    Sama tilanne oli Suomessa kun venäläiset veivät Karjalan ,ei sinne kukaan halunnut jäädä ja evakkoon oli vaan lähdettävä vihollisen tieltä .

    1Äänestä

  • Aloittaja

    ReviirinLaajentamista kirjoitti:

    Ei ukrainaan kukaan ole hyökännyt vaan eu ja nato halusi laajeta ukrainaan mutta kaikki ukrainalaiset ei halunneet sen laajenevan ukrainaan.

    "Ei ukrainaan kukaan ole hyökännyt vaan eu ja nato halusi laajeta ukrainaan mutta kaikki ukrainalaiset ei halunneet sen laajenevan ukrainaan."

    Mielenkiintoista kuinka osa ihmisistä elää ilmeisen apaaehtoisessa uutispimennossa. Kyllä jokainen voisi edes sen verran seurata maailman tapahtumia, että tietäisi Venäjän hyökänneen Ukrainaan jo vuonna 2014 ja sotineen siellä siitä asti.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    SuomalainenYmmärtääAsian kirjoitti:

    Noo krimillä oli venäläisten tukikohta jota nato halusi omakseen ja venäjä otti ukrainailaiset omaan armeijaansa ja loput lähti porosenkon natolaiseksi tai irtisanoutui armeijasta. Eipä krimillä oikein mikään muuttunut kun että palkat parani ja väestöstä enemistö oli venäläisiä jo valmiiksi. Ukraina ja venäjä ei ole sodassa keskenään, porosenkon tehtaat venäjän puolella toimii niinkuin ennenkin. Suomen natoisteja ymmärtää kun he antaisivat kotinsa naton tukikohdaksi mielellään kun on niin naton ystävää että.

    "Noo krimillä oli venäläisten tukikohta jota nato halusi omakseen"

    Sellaista luulee vain Venäjän propagandaan harhautunut. Venäjällä oli vuokrasopimus tuosta sotilastukikohdasta kymmeniksi vuosiksi eikä se ollut missään vaiheessa uhattuna tai edes ylipäätään NATO:n haaveena.

    "ja venäjä otti ukrainailaiset omaan armeijaansa ja loput lähti porosenkon natolaiseksi tai irtisanoutui armeijasta."

    Poroshenko ei ollut vallassa silloin, kun Venäjä sotilaallisesti miehitti Krimin.

    "Eipä krimillä oikein mikään muuttunut kun että palkat parani ja väestöstä enemistö oli venäläisiä jo valmiiksi."

    Hävisi sieltä elinkeino turismi ja useat kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt kertovat, että sen ihmisoikeustilanne on lähinnä katastrofaalinen.

    "Ukraina ja venäjä ei ole sodassa keskenään,"

    Ukraina ei todellakaan ole hyökännyt Venäjlle, mutta Venäjä onkyllä hyökännyt Ukrainaan ja sotii siellä tälläkin hetkellä.

    "porosenkon tehtaat venäjän puolella toimii niinkuin ennenkin. Suomen natoisteja ymmärtää kun he antaisivat kotinsa naton tukikohdaksi mielellään kun on niin naton ystävää että."

    Pysyvä NATO:n tukikohta Suomessa on toki mainio idea. Pisteeet sinulle siitä.

    1Äänestä

  • SuomalainenYmmärtääAsian kirjoitti:

    Noo krimillä oli venäläisten tukikohta jota nato halusi omakseen ja venäjä otti ukrainailaiset omaan armeijaansa ja loput lähti porosenkon natolaiseksi tai irtisanoutui armeijasta. Eipä krimillä oikein mikään muuttunut kun että palkat parani ja väestöstä enemistö oli venäläisiä jo valmiiksi. Ukraina ja venäjä ei ole sodassa keskenään, porosenkon tehtaat venäjän puolella toimii niinkuin ennenkin. Suomen natoisteja ymmärtää kun he antaisivat kotinsa naton tukikohdaksi mielellään kun on niin naton ystävää että.

    Evakkoonhan karjalaisten oli lähdettävä kun rintama kulki sen läpi ja suomalaiset poltti perääntyessään asukkaitten talot. Tuskin kukaan suomen karjalainen olisi muutenkaan jäänyt mutta silloin oli pakko lähteä. Se nyt on sama oliko porosenkko vallassa vai ei sillä silloin usa oli vallassa upan ja svobodan avulla. Nato on varmasti tyytyväinen jos joku antaa kotinsa tukikohdaksi.

    Äänestä

Ei näytä Venäjän hallintotapa Krimillä olevan mitenkään pitkäjänteistä, puhumattakaan vastuullisuudesta.

"YK: Venäjä on kiduttanut pidätettyjä Krimillä
Sähköiskuja sukuelimiin ja raiskauksella uhkailua - tuore raportti piirtää synkän kuvan Krimin ihmisoikeustilanteesta Venäjän alaisuudessa."

https://yle.fi/uutiset/3-9850672

1Äänestä
  • Yk on porosenkon tiedotuksen varassa mutta porosenko valehtelee omaksi edukseen mitä vain. Eikä yk mikään luotettava lähde kuten ei mikään kansainvälinen poliittinen järjestö muutenkaan

    Äänestä

  • Aloittaja

    NiinpäNiin kirjoitti:

    Yk on porosenkon tiedotuksen varassa mutta porosenko valehtelee omaksi edukseen mitä vain. Eikä yk mikään luotettava lähde kuten ei mikään kansainvälinen poliittinen järjestö muutenkaan

    "Yk on porosenkon tiedotuksen varassa mutta porosenko valehtelee omaksi edukseen mitä vain."

    YK tutkii kertomansa asiat itse omilla tutkijoillaan paikan päällä mm. haastattemalla paikallisia asukkaita.

    "Eikä yk mikään luotettava lähde kuten ei mikään kansainvälinen poliittinen järjestö muutenkaan"

    Ei ole mitään syytä epäillä YK:n luotettavuutta, mutta sillon kun se kertoo Venäjälle ikäviä asioita, tiltut pyrkivät leimaamaan sen epäluotettavaksi. Lukuisat muutkin puolueettomat ihmisoikeusjärjestöt ovat kuitenkin vahvistaneet Krimin ihmisoikeustilanteen katastrofaaliseksi Venäjän valloituksen jälkeen.

    1Äänestä

Ylen uutisessa uutisissa krimin ihmisoikeustilanteesta käytettiin sanaa että VÄITETÄÄN yk:n kahdessa dokumentoidussa tapauksessa on annettu sukuelimiin sähköiskuja ja uhattu raiskauksella. Maailmassa väitetään niin paljon vaikka mitä, että ilman vahvistusta asiaan ei voi tietää onko asia totta vai ei. Raflaavasta tapahtumasta voi kyllä olettaa että poron trollit on tehtailleet uutiset.

Äänestä
  • Väittäähän jotkut venäläisen median varassa oleva vieläkin ,että Venäjä ei miehitä Ukrainalle kuuluvaa Krimiä ja jopa uskovat siihen .

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Useat kansainvälisesti tunnustetut puolueettomat ihmisoikeusjärjestöt kertovat Krimin ihmsoikeustilanteen olevan katastrofaalinen sen jälkeen kun Venäjä sen valtasi. Voimme luottaa noihin arvioihin.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Useat kansainvälisesti tunnustetut puolueettomat ihmisoikeusjärjestöt kertovat Krimin ihmsoikeustilanteen olevan katastrofaalinen sen jälkeen kun Venäjä sen valtasi. Voimme luottaa noihin arvioihin.

    Ei muuten kerro

    Äänestä

  • Aloittaja

    NatoistitKertoo kirjoitti:

    Ei muuten kerro

    "Venäjän valtion edustajat ovat syyllistyneet vakaviin rikkomuksiin kuten kidutukseen Krimin niemimaalla, ilmoittaa YK. Maailmanjärjestö varoittaa, että oikeustilanne Venäjään liitetyllä Krimillä on "merkittävästi heikentynyt" Venäjän miehityksen aikana."

    "Ihmisoikeustilanne on heikentynyt Krimillä merkittävästi sen jälkeen, kun Venäjä liitti Ukrainaan kuuluvan alueen itseensä viime vuonna, sanoo Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj."

    " Amnesty: Venäjän viranomaiset vainoavat Krimin tataareja
    Venäläisviranomaiset pyrkivät hiljentämään tataarit ja muut toisinajattelijat miehitetyllä Krimin niemimaalla moninaisin keinoin, ihmisoikeusjärjestö kertoo raportissaan.

    "Venäjä-mielisen hallinnon valtaansa ottama Krimin niemimaa on vajonnut laittomuuden tilaan, jossa tapahtuu jatkuvasti väkivallantekoja, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) (siirryt toiseen palveluun)."

    Ja niin edelleen.

    Ei nuo niin puolueettomilta vaikuta ja lausunnot on ristiriitaisia eli natotrollaus on vauhdissa

    Äänestä

  • No mitkä tahot ovat sitten puolueettomia? RT ja Sputniknews vai????

    1Äänestä

  • Aloittaja

    EiPuolueettomia kirjoitti:

    Ei nuo niin puolueettomilta vaikuta ja lausunnot on ristiriitaisia eli natotrollaus on vauhdissa

    Tiltuulle mikään ei tietenkään ole puolueetonta, ei YK, ETYJ, Amnesty international eikä Human Rights Watch, koska ne paljastavat Venäjän rikoksia. Kerropa sitten, mikä lähde sinusta olisi puolueeton.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tiltuulle mikään ei tietenkään ole puolueetonta, ei YK, ETYJ, Amnesty international eikä Human Rights Watch, koska ne paljastavat Venäjän rikoksia. Kerropa sitten, mikä lähde sinusta olisi puolueeton.

    Ne on vain poliittisia järjestöjä ja laulaa tukijoidensa lauluja ja poron tukijat on varmaan niiden tietojen lähteinä kun yhdessä "dokumentissa" haastattelut oli tehty ukrainassa ei krimillä.

    Äänestä

Aloittaja

"Ne on vain poliittisia järjestöjä ja laulaa tukijoidensa lauluja ja poron tukijat on varmaan niiden tietojen lähteinä kun yhdessä "dokumentissa" haastattelut oli tehty ukrainassa ei krimillä."

Kuten jo sanoin, tiltulle kaikki järjestöt, jotka paljastavat Venäjän rikoksia ovat puolueellisia järjestöjä: YK, ETYJ, Amnesty international ja Human Rights Watch jne. Kiitos tuosta vahvistuksesta. Myös EU:n ihmisoikeuskomissio muuten on tuominnut Krimin ihmisoikeusrikokset. Jostakin syystä unohdit tietenkin kertoa, mikä olisi sinusta puolueeton järjestö.

1Äänestä

Kaikenlaisia kilpailuja nato trolli järjestääkin, jos venäjä tekee niin natoon liittyminen on hyvää plaa plaa, jos ajattelee toisinpäin kun nato tekee jotain kuten afganiostanissa tai teki libyassa niin suomen liittoutuminen venäjän kanssa on hyvää plaa plaa. Mikä vikä omilla jaloillaan seisovassa suomessa oli nythän suomi on eun ja naton vasalli.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Kaikenlaisia kilpailuja nato trolli järjestääkin, jos venäjä tekee niin natoon liittyminen on hyvää plaa plaa,"

    Sinusta tietysti mikään mitä tapahtuu, ei voisi olla syy Suomelle liittyä NATO:on, koska et seuraa maailman tapahtumia.

    "jos ajattelee toisinpäin kun nato tekee jotain kuten afganiostanissa tai teki libyassa niin suomen liittoutuminen venäjän kanssa on hyvää plaa plaa."

    NATO meni Afganistaniin YK:n pyynnöstä turvaamaan sen demokraattisesti valittua hallintoa ääri-islamilaisia tailibaneja vastaan ja Libyaan se teki ilmaiskuja YK.n turvallisuusneuvoston pyynnöstä estämään kansanmurhaa. Suomen liittoutumisessa Venäjän kanssa ei olisi mitään hyvää, koska Venäjän on nykyisin roistovatio, jota johtavat varkaat ja roistot.

    "Mikä vikä omilla jaloillaan seisovassa suomessa oli nythän suomi on eun ja naton vasalli."

    Suomi seisoo parhaiten ja varmimmin omilla jaloillaan EU:n ja NATO:n jäsenenä. Vasallivaltioita on vain Venäjällä, kuten Valko-Venäjä ja ennen Ukraina.

    1Äänestä

Onhan noita erilaisia teorioita esitetty putinin jatkoaikeista liitopresidenttinä enempi kuitenkin on kysymys taloudellisista ja nykyisen liittolaisuussopimuksen syventämisestä venäjän ja valkovenäjän välillä vähän niinkuin eun ja suomen välillä joka sopimus on kyllä paljon syvempi, ehkä venäjä pyrkii samaan. Lännen trollitoimisto institute of statecraft varmasti ottaa kaiken ilon irti näistä venäjän ja valkovenäjän välisistä kiivaistakin neuvotteluista kaupassa ja liittosopimuksessa, mutta lukashenko vanhana kettuna ja sukulaiskansan johtajana vie neuvottelut loppuun ilman suurempia muutoksia.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Onhan noita erilaisia teorioita esitetty putinin jatkoaikeista liitopresidenttinä enempi kuitenkin on kysymys taloudellisista ja nykyisen liittolaisuussopimuksen syventämisestä venäjän ja valkovenäjän välillä vähän niinkuin eun ja suomen välillä joka sopimus on kyllä paljon syvempi, ehkä venäjä pyrkii samaan."

    Höpsis. Venäjän hallinnon tavoitteena on varmistaa Putinin hallinnon jatkuminen hänen kuolemaansa saakka ja sen jälkeenkin ja laajentaa sotilaallista, poliittista ja taloudellista vaikutusvaltaansa muiden maiden kustannuksella.

    "Lännen trollitoimisto institute of statecraft varmasti ottaa kaiken ilon irti näistä venäjän ja valkovenäjän välisistä kiivaistakin neuvotteluista kaupassa ja liittosopimuksessa, mutta lukashenko vanhana kettuna ja sukulaiskansan johtajana vie neuvottelut loppuun ilman suurempia muutoksia."

    Venäjä vain saattaa hyökätä sotilaallisesti Valko-Venäjälle, kun Lukashenkon ehdot eivät Venäjälle riitä.

    Hyvin epätodennäköistä on ellei nato ala tekemään myyräntyötään valkovenäjällä kuten ukrainassa. Liittosopimusta tietenkin voivat tarkistaa kaupan sujuvoittamiseksi ja siihen se jäänee kun luka vastustaa muuta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    NiinKuinLehmätLentää kirjoitti:

    Hyvin epätodennäköistä on ellei nato ala tekemään myyräntyötään valkovenäjällä kuten ukrainassa. Liittosopimusta tietenkin voivat tarkistaa kaupan sujuvoittamiseksi ja siihen se jäänee kun luka vastustaa muuta.

    "Hyvin epätodennäköistä on ellei nato ala tekemään myyräntyötään valkovenäjällä kuten ukrainassa."

    NATO ei tehnyt Ukrainassakaan myyräntyötä, vaan Venäjä teki lietsomalla sinne sodan, jota se edelleen ylläpitää, sen lisäksi että se oli jo vallannut sotilaallisesti Krimin. Kaikki tekosyyt toiseen maahan hyökkäämiselle ovat vain tekosyitä, joita Venäjän rikollinen hallinto käyttää ja kaltaisesi hyödylliset idiootit puolustelevat.

    " Liittosopimusta tietenkin voivat tarkistaa kaupan sujuvoittamiseksi ja siihen se jäänee kun luka vastustaa muuta."

    Ja kun hän tarpeeksi vastustaa Putinin suunnitelmia laajentaa valtakuntaansa ja alistaa Valko-Venäjä, niin Venäjä jollakin tekosyyllä hyökkää sinne aivan kuten hän hyökkäsi Ukrainaankin. ja sitten sinä taas kerrot tällä vakavalla naamalla, että NATO oli syyllnen tuohonkin sotaan ja sotilaalliseen valtaukseen myyräntyöllään, vaikka NATO nimenomaan vastustaa sitäkin valtausta ja haluaa, että Valko-Venäjä edelleen säilyy itsenäisenä maana

    2Äänestä

  • #NATO ei tehnyt Ukrainassakaan myyräntyötä, vaan Venäjä teki lietsomalla sinne sodan, jota se edelleen ylläpitää, sen lisäksi että se oli jo vallannut sotilaallisesti Krimin. Kaikki tekosyyt toiseen maahan hyökkäämiselle ovat vain tekosyitä, joita Venäjän rikollinen hallinto käyttää ja kaltaisesi hyödylliset idiootit puolustelevat.#
    Uskollista porukkaa ovat saaneet taakseen, sori molok, mutta juttusi menevät taas yli mielikuvitusrajojen.
    Miksi Venäjällä olisi ollut tarve sodanlietsontaan?
    Ihan omat kansalaiset eivät sulattaneet ennalta laadittuja lännen suunnitelmia Ukrainalle, eli näin se meni karkeasti sanoen.
    Porohan on edelleen CIA:n kätyri, ei se siitä muuksi muutu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    40Div kirjoitti:

    #NATO ei tehnyt Ukrainassakaan myyräntyötä, vaan Venäjä teki lietsomalla sinne sodan, jota se edelleen ylläpitää, sen lisäksi että se oli jo vallannut sotilaallisesti Krimin. Kaikki tekosyyt toiseen maahan hyökkäämiselle ovat vain tekosyitä, joita Venäjän rikollinen hallinto käyttää ja kaltaisesi hyödylliset idiootit puolustelevat.#
    Uskollista porukkaa ovat saaneet taakseen, sori molok, mutta juttusi menevät taas yli mielikuvitusrajojen.
    Miksi Venäjällä olisi ollut tarve sodanlietsontaan?
    Ihan omat kansalaiset eivät sulattaneet ennalta laadittuja lännen suunnitelmia Ukrainalle, eli näin se meni karkeasti sanoen.
    Porohan on edelleen CIA:n kätyri, ei se siitä muuksi muutu.

    "Uskollista porukkaa ovat saaneet taakseen, sori molok, mutta juttusi menevät taas yli mielikuvitusrajojen."

    Aha. Itä-Ukrainassa tallenetut videot Venäjän armeijan sotilaista ja ammattimaisista huligaaneista lietsomassa levottomuuksia itä-ukrainassa ovat mielikuvitusta? Tallennetut Venäjän TV:n ja lehdistön valhepropagandat itä-Ukrainan tapahtumista ovat mielikuvitusta? Igor Girkinin haastattelu, jossa hän tunnustaa lietsoneensa sodan itä-Ukrainaan Putinin neuvonantajan ohjauksessa on mielikuvitusta, vaikka se on julkaistu venäläisessä lehdessä? Kiinni saadut venäläiset sotilaat, jotka ovat tunnustaneet olevansa Venäjän armeijan sotilaita ovat mielikuvitusta.? ETYJ:n valokuvat tänä vuonna valmistuneista Venäjän armeijan elektronisen sodankäynnin yksikön kalustosta Ukrainassa ovat mielikuvitusta?

    "Miksi Venäjällä olisi ollut tarve sodanlietsontaan?"

    Putin halusi estää Ukrainan lähentymisen länteen. Lisäksi hän pelkäsi Maidanin tapahtumien leviävän Venäjälle.

    "Ihan omat kansalaiset eivät sulattaneet ennalta laadittuja lännen suunnitelmia Ukrainalle, eli näin se meni karkeasti sanoen."

    Ei. Venäjä lietsoi levottomuudet Ukrainaan valheillaan. Tuossa on mm.180 eri valhetta, joita Venäjän propganda käytti saadakseen itä-Ukrainan väestön sotakiimaan:

    http://www.russialies.com/russias-top-180-lies-about-ukraine/

    "Porohan on edelleen CIA:n kätyri, ei se siitä muuksi muutu."

    Ei ole, vaikka Venäjän propaganda sellaistakin valehtelee.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    "Taas toistuu samat vakiovalheet copypaste menetelmällä."

    Paitsi ettei kyse ole valheista, vaan tosiasioista, joihin voin tarjota linkit, jos haluat.

    1Äänestä

  • *Kun kaikki kansalaisemme tietävät#

    Ottaen huomioon sen tosiasian että Wikileaks on julkaissut miljoonia asiakirjoja, sähköposteja sekä muita tiedostoja eikä yhtäkään niistä ole ikinä osoitettu epäaidoksi, sanoisin että maailma semmoisena kuin sen tunnemme, on juuri muuttunut merkittävästi Vault 7-tietovuodon johdosta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    "Tosiasiat ovat myrkkyä, varsinkin teikäläiselle mutta en ala tässä toistelemaan sen syvemmin, olethan aivopesty ja onneksi ilmaiset sen hyvin selkeällä tavalla."

    Höpsis. Minä olen valmis tarjoamaan sinullekin tosiasioita, mutta sinua ne eivät kiinnosta, koska kuuntelet mieluummin venäjän propagandaa.

    "Muistelepa mitä CIA:n entinen johtaja sanoin valehtelusta."

    Muistan sen hyvin. Muistatko sinä, että Putin valehteli, ettei Venäjä muka sodi Ukrainassa?

    1Äänestä

  • Aloittaja

    40Div kirjoitti:

    *Kun kaikki kansalaisemme tietävät#

    Ottaen huomioon sen tosiasian että Wikileaks on julkaissut miljoonia asiakirjoja, sähköposteja sekä muita tiedostoja eikä yhtäkään niistä ole ikinä osoitettu epäaidoksi, sanoisin että maailma semmoisena kuin sen tunnemme, on juuri muuttunut merkittävästi Vault 7-tietovuodon johdosta.

    "Ottaen huomioon sen tosiasian että Wikileaks on julkaissut miljoonia asiakirjoja, sähköposteja sekä muita tiedostoja eikä yhtäkään niistä ole ikinä osoitettu epäaidoksi, sanoisin että maailma semmoisena kuin sen tunnemme, on juuri muuttunut merkittävästi Vault 7-tietovuodon johdosta."

    Ottaen huomioon, että Wikileaks pyrki vaikuttamaan USA:n presidentinvaaleihin yhteistyössä Venäjän teidustelupalvelu GRU:n kanssa, mihinkään Wikileaksi julkaisuun ei voi enää luottaa.

    Ottaen huomioon lännen trollitehtaan paljastumisen lontoossa, niin sen perusteella usan armeija peukaloi wikileaksia ja voi senkin ottaa huomioon että juutalainen soros rahoittaa wikileaksia niin ei sieltä varmasti löydy kuin uutta maailman järjestystä puoltavia kirjoituksia.

    Äänestä

  • OligarkkiLeaks kirjoitti:

    Ottaen huomioon että, sinä valehtelet kuten kenkälaatikon kokoisesta ydinvoimalasta ei sinua kukaan ota tosissaan
    Ja toisessa viestissäsi todistelet Wikileaksilla sanomisiasi ja taas toisessa kumoat Wikileksin todistavan mitään?
    Perin kummallinen ajatusmaailma sinulla.

    1Äänestä

  • trollithirteen kirjoitti:

    Ottaen huomioon että, sinä valehtelet kuten kenkälaatikon kokoisesta ydinvoimalasta ei sinua kukaan ota tosissaan
    Ja toisessa viestissäsi todistelet Wikileaksilla sanomisiasi ja taas toisessa kumoat Wikileksin todistavan mitään?
    Perin kummallinen ajatusmaailma sinulla.

    Ei olla samoja henkilöitä mutta lännen trollitehtaan hakkeroiduilta sivustoilta on löytynyt tieto että usan asevoimat muokkaa wikileaksia vaikka se on tarkoitettu luonnollisten henkilöiden muokattavaksi. Wikileaksiin tulee yleensä yleisiä käsityksiä asioista jotka voi olla totta tai ei, jos muokkaus on linkitetty tunnustettuihin asiakirjoihin niin muokkaus saattaa olla tottakin. Venäjä testaa ydinkäyttöistä risteilyohjusta tosin huonolla menestyksellä että ei ydinvoimala voi kovin suuri olla.

    Äänestä

  • YdinTorpeedo kirjoitti:

    Hah hah.... luuletkos ettei sinua tunnisteta? Vaikka millä nimimerkillä kirjoittelisit, kyllä sinut tunnistetaan. Se on myös tavaramerkkisi ettet seuraavana päivänä muista edes mitä on tullut sanottua, valehdeltua. On se niin monet kerrat nähty silloinkin kun käytit niitä sinisiä rekkareitasi.
    Mikäs muuten siinä on ettet enää käytä niitä? Tai etkö enää saa edes uutta rekattua nimimerkkiä?
    Näytä nyt vaan toteen se kenkälaatikon kokoinen ydinvoimala niin voimme perua sen ettet valehtele, antaa tulla nyt vaan.

    Mutta ketjun aiheeseen myös kysymys, mitä luulet tapahtuvan jos Lukashenkko ei taivu putinin tahtoon?

    1Äänestä

  • Aloittaja

    OligarkkiLeaks kirjoitti:

    Ottaen huomioon lännen trollitehtaan paljastumisen lontoossa, niin sen perusteella usan armeija peukaloi wikileaksia ja voi senkin ottaa huomioon että juutalainen soros rahoittaa wikileaksia niin ei sieltä varmasti löydy kuin uutta maailman järjestystä puoltavia kirjoituksia.

    Et taida edes tietää, mikä Wikileaks on.

    1Äänestä

Hah hah haa. Kyl on lystii ku sokkeit vennäit trollii viiää muutaman assiantuntija voimal ku litra mittaa..

1Äänestä
  • Miten sillai on päässy käymään

    Äänestä

  • Turhaa+panikointia+venäjän+uhka+propagandan+takia,+venäjä+ei+hyökkää+minnekkään+mutta+nato+on+jatkuvasti+laajentamassa+alueitaan+usan+uusi+maailmajärjestys+suunnitelman+mukaisesti.+Ilmeisesti+se+järjestää+poron+kanssa+provokaatioita+ukrainan+ja+venäjän+rajalla+poron+7%+kannatuksen+nostamiseksi.+Putinilla+ei+ole+sen+kannatuksen+takia+mitään+huolta+kun+sillä+on+viimeinen+kausi+presidenttinä+hänen+omien+sanojen+mukaan+ja+on+ylittänyt+venäläisten+miesten+keski-iän+roimasti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    EiOleViimeinen kirjoitti:

    Turhaa+panikointia+venäjän+uhka+propagandan+takia,+venäjä+ei+hyökkää+minnekkään+mutta+nato+on+jatkuvasti+laajentamassa+alueitaan+usan+uusi+maailmajärjestys+suunnitelman+mukaisesti.+Ilmeisesti+se+järjestää+poron+kanssa+provokaatioita+ukrainan+ja+venäjän+rajalla+poron+7%+kannatuksen+nostamiseksi.+Putinilla+ei+ole+sen+kannatuksen+takia+mitään+huolta+kun+sillä+on+viimeinen+kausi+presidenttinä+hänen+omien+sanojen+mukaan+ja+on+ylittänyt+venäläisten+miesten+keski-iän+roimasti.

    "Turhaa+panikointia+venäjän+uhka+propagandan+takia,+venäjä+ei+hyökkää+minnekkään"Tiltu+kieltäytyy+näkemästä+venjä+sotaisuutta+ja+hyökkäyksiä,+vaikka+kuinka+esitettäisiin+todisteet+Venäjän+hyökkäyksistä+ja+valloituksista.+Tiltun+aivot+eivät+toimi+nomaalisti."+mutta+nato+on+jatkuvasti+laajentamassa+alueitaan+usan+uusi+maailmajärjestys+suunnitelman+mukaisesti."NATO+laajenee+sitä+mukaa,+kun+Venäjän+naapurimaat+kokevat+tuon+turvallisuusratkaisunsa+tarpeelliseksi+Venäjän+valloitusuhan+alta.+Jokainen+NATO:n+jäsenmaa+on+itse+päättänyt+hakea+jäsenyyttä+omien+etujensa+mukaisesti.+"Ilmeisesti+se+järjestää+poron+kanssa+provokaatioita+ukrainan+ja+venäjän+rajalla+poron+7%+kannatuksen+nostamiseksi."Kun+Venäjä+ampuu+kansainvälisillä+vesillä+poistumassa+olevia+Ukrainan+aluksia,+niin+tiltun+mielestä+siinä+Ukraina+provosoi.+Tiltun+mieli+kun+toimii+väärin+ja+kaikki+on+aina+muiden+syy+ja+vika+kuin+Venäjän.+"Putinilla+ei+ole+sen+kannatuksen+takia+mitään+huolta+kun+sillä+on+viimeinen+kausi+presidenttinä+hänen+omien+sanojen+mukaan+ja+on+ylittänyt+venäläisten+miesten+keski-iän+roimasti."Tiltu+leikkii+naivia,+vaikka+tietää,+että+Putin+ei+luovu+vallasta+koskaan+elinikanaan.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

moloch_horridus kirjoitti:

Valko-Venäjä on Venäjän liittoutumattomana naapurimaana Ukrainan ja Georgian lisäksi meille mainio vertailukohta. Esim. nimimerkki JoBäckman sanoi, etttä meidän tuisi ottaa oppia Valko-Venäjän politiikasta ja puolueettomuudesta, jotta olisimme turvassa. Samoin nimimerkki PureJenkki tai mitä hän nyt kymmenistä nimimerkeistään tällä hetkellä käyttääkään, selittää kaikille, kuinka Suomen isäntämaasopmus on meille uhka ja vaara ja vain liittoutumattomina olisimme turvassa ensi-iskulta. Valko-Venäjällä ei ole isäntämaasopimusta NATO:n kanssa eikä tietenkään sellaista saakaan, eikä sillä myöskään ole kahdenvälisiä puolustusopimuksia läntisten maiden kanssa.

Nyt kun verrataan geopoliittista tilannetta Valko-Venäjän ja Suomen välillä, niin ero on selvä: Suomen tilanne on tällä hetkellä vakaa: Venäjä ei suoraan uhkaa meitä lainkaan, vaikka varustautuukin rajoillamme enemmän kuin tarpeeksi ja hankkii kriittisten kuljetusväyliemme, tietoliikenteen ja sähköverkon solmukohdista sekä puolustusvoimiemme asevarikkojen ja harjoitusalueiden läheisyydestä kiinteistöjä ja tontteja. Sen sijaan Valko-Venäjällä koetaan todellista uhkaa. Venäjä painostaa sitä ja mm. nimitti sinne suurlähettilääksi miehen, jonka tehtäviksi on arvioitu miehityksen mahdollistaminen, Venäjä on lähettänyt Valko-Venäjän rajoille ns. kasakoita, ammattimaisia huligaaneja, joilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisten kasakoiden kanssa, Venäjän propagandassa Valko-Venäjää ja sen johtajaa diktaatori Lukashenkoa solvataan ja miehitystä selitellään muka oikeutettuna jne. Täälläkin on alkanut esiintyä viestejä, joissa Lukashenko on se kaiken pahan alku ja juuri ja mm. että Venäjällä olisi oikeus perustaa lentotukikohta Valko-Venäjälle, vaikka se on siitä selvästi kieltäytynyt.

Ennustaminen on vaikeaa, mutta teen kuitenkin ennustuksen: Venäjä pyrkii miehittämään Valko-Venäjän parin vuoden sisällä. Putinille ei enää riitä kansansuosionsa säilyttämiseksi ja nostamiseksi surkeasti sujuva sota itä-Ukrainassa ja vaikka Venäjä saattaakin sitä pyrkiä vielä laajentamaan, Valko-Venäjä on paljon helpompi kohde. Vaikka länsi protestoisi, aseellista tukea Valko-Venäjän diktaatorille ei ole luvassa. Ja pari pointtia ovat myös, että valloittaessaan Valko-Venäjän Putin voisi tehdä siitä ja Venäjästä valtioliiton, jolloin hän voisi kiertää Venäjän perustuslain rajoitukset presidenttikausiensa määrästä ja toisaalta hän voisi hallita oppositiota ja kansan mielenosoituksia Venäjällä saadessaan syyn sotatilan julistamiseksi.

Nyt tiltuille kysymys: Jos ennustukseni pitää paikkansa, niin olisitteko vihdon valmiita myöntämään, että liittoutuminen, isäntämaasopimus ja jopa NATO-jäsenyys olivatkin Suomelle hyvä asia, turvassa olivat liittoutuneet ja ensi-iskun saikin maa, jolla ei ole läntisiä liittolaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu