Sipilä ajaa maan yleislakkoon

Partacus

Hallitus ajaa maata yleislakkoon
18.10.2018 11:13 Heikki Santala

Henkilöperusteinen irtisanominen
Nyt näyttää pahalta; hallitus ajaa jääräpäisesti maata yleislakkoon.
Hallitus on vakavasti loukkaamassa yhtä tärkeimmistä perustuslaillista perusoikeuksista, ihmisten yhdenvertaisuutta lain edessä. Hankkeessa työntekijät jaetaan eriarvoisiin luokkiin sen mukaan minkä kokoinen heidän työnantaja-yrityksensä on. Perustuslaki kieltää kaikenlaisen luokittelun.
Perusoikeuksien ja laillisuuden puolustaminen on ammattijärjestöjen itsestään selvä, ei pelkästään oikeus, vaan myös velvollisuus. Yksilöä ei voida jättää vaille lain suojaa, sanelun ja mielivallan uhan varaan.
http://heikkisantala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262720-hallitus-ajaa-maata-yleislakkoon

Lakot ja poliittiset mielenilmaukset jatkuvat. Syy on Sipilän taantumuksellisessa hallituksessa.
Mikäli työväenluokka ajetaan yleislakkoon, työväenluokka kestää sen.
Pirulle ei voi antaa pikkusormea, jos annetaan se vie koko käden.

38

381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kot

      Olen sama mieltä. Lisäksi Orvonpojan Valtion varain ministerin asiantuntija haluaisi, että Kela, Ulosotto ja Poliisi saisi pääsyn kansalaisten tilitietoihin ? Taas uusi turha lakialoite, johan tänä päivänäkin kelalle pitää toimittaa 3 kk:n tili otteet ja Ulosotto on tähänkin asti saanut tiedot Pankkitileistä. Miksi tämmöinen esitys ???. Hallitus pantava nurin vaikka yleislakolla täys idiootteja kaikki !

    • Partacus

      Sipilän persoonassa on jotain mikä kelpaa oligarkkikapitalismille ja on teoreettisesti ulkona alkiolaisuuden parhaista periaatteista. Tosin Maalaisliitto jo kauan sitten hylkäsi niitä.
      Sipilä yhdistää politiikan ja uskonnon.Porvarillisille poliitikoille ominainen hyvä-veliverkosto asettuu uskonnon periaatteella. Sipilän uskonto on lestadiolaisuus, sen vanhalestadiolaisuuden haara ja siitä eronnut liike Rauhan Sana. Lestadiolaisuus esiintyy ihmisoikeuksien suhteen taantumuksen joukossa. Raamatussa olisi yksi johtaja ja oppi ja johtajaja olisi erehtymätön ja sitä kaikkien tulisi palvoa polvet notkussa.

      Sipilän mukaan uskonto ja raha kulkevat käsi kädessä. Sipilä sai ensimmäisiä alan töitään osittain uskonnollisen vakaumuksensa ansiosta.”
      Sipilän uskonnollinen ajattelutapa on kitkassa demokratian kanssa. Hän tietää miten herätysliikettä ja yritystä johdetaan. Kummassakin johtaja määrää ja muut tottelevat. Lestadiolaisten miesten tapa reagoida vaikeuksiin on uhriutuminen. En tiedä mitä uskoa Perussuomalaisten Laura Huhtasaari kannattaa mutta hänkin kääriytyy uskonnolliseen kaapuun uhriutuessaan.

      Sipilä on aidosti pääoman omistajien trolli ja asettuu sen eduksi kurittamaan "jumalalle" kuritonta kansaa. Vaikka Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja puolusti eilen työväen oikeuksia, monet heistä antoivat tukensa hallitukselle. Persut pelaavat kaksilla korteilla ja voittopuollisesti sipilöiden pussiin ja joka näkyy mm. S24 Perussuomalaiset palstalla - lienee jo pelkkää sumutusta tulevien vaalien alla.

    • Näin ihan sivusta katsellen se on ay mafia joka lakkoja masinoi eikä hallituksella ole siihen osaa eikä arpaa. Nyt kun eduskuntakin on ollut hallituksen kannalla niin ay on todella julistanut vallankumouksen ja haluaa istua hallituksen yläpuolelle eduskunta mukaan lukien.

      Hallitus ja eduskunta ovat hieman liian varovaisia sillä kapinasta minä ainakin sulkisin kaikki kiukluttelevat ay mafiosot telkien taakse ilman yhteyttä ulokomaailmaan. Lakkolaisille pitää jokaiselle antaa potkut ja saavat sityten hakea uudelleen töihin jos on kiinnostusta mutta yleissitovuus joka on demokratian vastainen asia on saatava ajettua alas.

      Ei voi olla oikein, että joku päättää puolestani vaikka en kuulu joukkoon vaan haluan aina itse hoitaa asiani. Toivokaamme hallitukselta ryhdistäytymistä ja mafiosojen kuriin laittamista demokratian keinoin.

      • porvariloiset

        Sosiaalipummi pelkää siis yhä kommunistien vallankumousta! Kertoo paljon hänen henkisestä tilastaan.


      • porvariloiset kirjoitti:

        Sosiaalipummi pelkää siis yhä kommunistien vallankumousta! Kertoo paljon hänen henkisestä tilastaan.

        Missähän niin olen sanonut/kirjoittanut? Ei bussilastillinen edes komuloisia mitään vallankumousta saa aikaan mutta ay mafiosoina he haittaavat maan taloutta ja hyvinvoinnin rakentamista. Minä näen reaalimaailman, sinä komuloisena et!


      • porvariloiset kirjoitti:

        Sosiaalipummi pelkää siis yhä kommunistien vallankumousta! Kertoo paljon hänen henkisestä tilastaan.

        Kerro nyt missä olen moista peljännyt kun kerran itse asian esiin otit!

        Vai onko ymmärrettävä niin, että laskettelet aina vain luikuria eli pravdaa?


      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kerro nyt missä olen moista peljännyt kun kerran itse asian esiin otit!

        Vai onko ymmärrettävä niin, että laskettelet aina vain luikuria eli pravdaa?

        "... kannalla niin ay on todella julistanut vallankumouksen ..."

        Kumma että et ymmärrä edes omia tekstejäsi ... tai no .. eihän niitä ymmärrä kukaan muukaan ... heh heheh


      • porvariloiset kirjoitti:

        "... kannalla niin ay on todella julistanut vallankumouksen ..."

        Kumma että et ymmärrä edes omia tekstejäsi ... tai no .. eihän niitä ymmärrä kukaan muukaan ... heh heheh

        Olisit nyt uskaltanut koko lauseen lainata! vai etkö ymmärrä yli 3:n sanan lausita?

        Se lausehan kuului eli siinä luki: "Nyt kun eduskuntakin on ollut hallituksen kannalla niin ay on todella julistanut vallankumouksen ja haluaa istua hallituksen yläpuolelle eduskunta mukaan lukien."

        Siinä sanotaan asia selvästi, jos et ymmärrä niin en voi kuin valittaa!


      • välillä_totuuttakin
        Extyökkäri kirjoitti:

        Olisit nyt uskaltanut koko lauseen lainata! vai etkö ymmärrä yli 3:n sanan lausita?

        Se lausehan kuului eli siinä luki: "Nyt kun eduskuntakin on ollut hallituksen kannalla niin ay on todella julistanut vallankumouksen ja haluaa istua hallituksen yläpuolelle eduskunta mukaan lukien."

        Siinä sanotaan asia selvästi, jos et ymmärrä niin en voi kuin valittaa!

        Kumminkaan millään Suomen kansan tahdolla ei ole kyseisen äänestyksen kanssa mitään tekemistä. Äänestyksenhän suoritti vain Sipilän ohjailema eduskunta ja hallitus, ja kuten huomattiin kenelläkään ei taaskaan ollut vaikeuksia painaa vihreää nappia... Muutama edustaja oli äänestyksestä "poissa".

        Luultavasti vain Sipilän ja hallituksen ero voisi estää Sipilän hallituksen aiheuttaman suurlakon Suomessa.


      • välillä_totuuttakin kirjoitti:

        Kumminkaan millään Suomen kansan tahdolla ei ole kyseisen äänestyksen kanssa mitään tekemistä. Äänestyksenhän suoritti vain Sipilän ohjailema eduskunta ja hallitus, ja kuten huomattiin kenelläkään ei taaskaan ollut vaikeuksia painaa vihreää nappia... Muutama edustaja oli äänestyksestä "poissa".

        Luultavasti vain Sipilän ja hallituksen ero voisi estää Sipilän hallituksen aiheuttaman suurlakon Suomessa.

        Olet todella harhaan johdettu mielenvikainen ay mafian orja jos todella noin ajattelet.

        Muistele eduskuntavaaleja jotka viimeksi pidettiin! Vanha vasemmisto joka lienee ay mafian tukijoukkoa sai noin 24% äänistä ja nyt tulos oli samaa suuruusluokkaa eli odotettu. Siihen ei mitään Siplän ohjausta tarvittu vaan tervettä järkeä joka näyttää ay mafiosojen orjilta kuten sinulta puuttuvan.

        Te ette edes joukkona ole mitään muuta kuin sitä työvoimaa jota yritykset ja yrittäjät voivat halutessaan käyttää. Ilman yrittäjäkuntaa olette tuuliajolla sillä on todistettu ettette kykene ilman meitä fiksumpaa työläisjoukkoa jolla on kyky rakentaa tuotantoa selviämään. Olette siis yrittäjien orjia jotka eivät ilman heitä edes pysy hengissä. Huomaa, että nekin rahat joita saat sossusta ovat yrittäjien tuottamia sillä yritykset ja yrittäjät ovat tässäkin maassa ainoa lähde josta sitä varallisuutta eli uutta rahaa markkinoille siunaantuu. Joskus suoraan palkkana joskus mutkien kautta mutta aina yritysten tuloksista eikä mistään muualta Lottovoitot mukaan lukien.

        Nykyinen lakkoilu ja muu meuhkaaminen ei ole missään suhteessa mihinkää reaaliseen vaan sillä pyritään osoittamaan SDP:n suuruus ja Rinteen sopivuus pääministeriksi. Sano minun sanoneen, Rinne tulee esiin joskus kuukauden kahden kuluttua ja mahtikäskyllään lopettaa meuhkaamisen loistaen omiensa silmissä kansan sankarina. Kuka häneen uskoo on tollo!


    • EnOleBotti
      • Siinä taas jonkun Moskovan trollin vuodatuksia tuossa linkissä!


    • EikaitVoikkaan

      Lakkoiluhan on AY liikkeen ja demarien keino herätellä vaalikarjaa , siihenhän aloituksen tekijäkin kuuluu kun täyttää ikävaatimuksen .

    • Munankarvalesta

      Se on sitten yleislakko! Jos ei muuten mene jakeluun!

    • Hallaahon.äänestäjä44

      Sosialistien keppihevosporukka SKP ei pysty käymään vaaleja rahanpuutteen vuoksi,
      mutta se voi asettaa ehdokkaita joita tulee nyt satamalla ei kuitenkaan satamäärin

      SKP:n on aika vaikea saada lakkoa aikaan kun siltä puuttuu kaaderit

      Parhaat vaalipiirit ovat Helsinki (jos Ykä Hakanen jaksaa olla ehdokkaana) Tampereen alue ja Jyväskylän alue

      Näissäkin SKP:n äänimäärä yleensä jäi noin 10 prosenttiin yhdestä paikasta
      Viime kerralla puolue keräsi noin 7 500 ääntä koko maassa

      Tampereen suunnalla SKP on asettanut jo ehdokkaat 3 kpl ja siellä menee lujaa Nokialla
      ja heikommin Tampereella (alan miesten mukaan)

      https://twitter.com/Kommunistit/status/1052907988300824577

      Ylivoimaisesti kovin ehdokas on Petra Packalen joka on päätoimittaja arvaatte varmaan
      minkä lehden

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Aivan.
        Demokratia on hieno valtiomuoto ja siksi persujen himoama kansallissosialismi ei tule koskaan saamaan riittävästi kannatusta!
        Eläköön demokratia!


    • Partacus
    • Riistetty.toveri2018

      Toivon yleislakkoa, mutta vielä enemmän toivon ja odotan VALLANKUMOUSTA!

    • Hallaahon.äänestäjä44

      SAK valehtelee jäsenmääränsä joka on kaukana miljoonasta

      Loimaan kassa eli YTK laskee jäsenmaksun 92 euroon, mikä on kahdeksan euroa nykyistä vähemmän, laskua jo toisena vuotena peräkkäin. Lasku on mahdollista alentuneen työttömyysasteen ansiosta. YTK:hon on liittynyt jo yli 50 000 uutta jäsentä vuoden 2018 aikana

      SAK:n jäsenmäärä likimain saadaan nykyisin kaavasta SAK = miljoona - YTK
      missä YTK on Loimaan kassan jäsenmäärä, joka annetaan ajantasaisena ja tarkasti

      Tällä hetkellä YTK = 400 000
      https://ytk.fi/pulssi/ajankohtaista/400-000-ytk-jasenen-raja-ylittyi-

      Sosdemliitot SAK eivät hoida mitään asioita mutta laskuttavat työläistä
      jäsenmaksuilla, joilla elätetään SAK-virkailijoita ylenmäärin, vuokrataan SAK-taloja ja joista maksetaan puoluevaalitukea demareille jne.

      https://www.kauppalehti.fi/uutiset/yrittaja-maksaa-tyontekijoidensa-loimaan-kassa-jasenyyden-on-taysin-harhakuva-mita-liitosta-saa/8b917a9c-ac41-34a2-86f5-9f32a9cd82d2

      Turkuun Yrittäjäpäiville kokoontunut Suomen Yrittäjät esitti perjantaina kannanotossaan, että työnantajaliittoihin kuulumattomat yrittäjät lopettaisivat ay-liittojen jäsenmaksujen perimisen työntekijöiltä

      PUOLAKIN POISTAA KOMMUNISTIAJAN JÄÄNTEITÄ (EU:N YRITTÄESSÄ SÄILYTTÄÄ)
      miksei siis ulkoparlamentaariselle SAK.lle anneta stoppia?

      Muinoin SAK:ssa oli jotain järkeä kun ei ollut hyvinvointivaltiota, NYT SE ON KOJAMO-BISNESTÄ TEKEVÄ joukkio ja DEMARIEN VALTA SUOMESSA PERUSTUU VAIN SIIHEN

      https://www.suomenuutiset.fi/puola-siivoaisi-korkeinta-oikeutta-kommunistiajan-kaytannoista-elakeikauudistuksella-eu-arahtaa-toimeenpano-keskeytettava-valittomasti/

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Persuthan pyrkivät AY-liikkeen alasajoon, kuten oikeistohallituskin. Siksi persujen äänestäminen on kuin antaisi valtakirjan rasistiselle oikeistopirulle, joka vie työntekijöiltä kaikki oikeudet mutta ei velvollisuuksia.
        Äänestäkäämme siis aina vasemmistoa!


      • Havainnot

        Miksi ammattiliitot ovat paniikissa, eihän mikään laki ole ikuinen, jopa perustulakeja muutellaan. Jos nykyinen hallitus saa irtisanomislain valmiiksi, niin seuraava hallitus voi sitä jo muuttaa. Eikö liittojen edustajat uskokaan demarien tulevaan vaalivoittoon. vai eivätkö he usko kansanvaltaan. Täysin turhaa tämä nykyinen hulabaloo. Einö kannattaisi ajatella, miksi työttömät eivät saa töitä. Entä miksi ammattiliitot eivä järjestä mallikkaita töpaikkoja, rahaa heillä ainakin on. Miksi yleinen lausuma on uudesta yrittäjästä " hullu kun laittoi yrityksen, olis mennyt vaan toisen töihin"


      • vasemmisto.vaalivoittoon
        Havainnot kirjoitti:

        Miksi ammattiliitot ovat paniikissa, eihän mikään laki ole ikuinen, jopa perustulakeja muutellaan. Jos nykyinen hallitus saa irtisanomislain valmiiksi, niin seuraava hallitus voi sitä jo muuttaa. Eikö liittojen edustajat uskokaan demarien tulevaan vaalivoittoon. vai eivätkö he usko kansanvaltaan. Täysin turhaa tämä nykyinen hulabaloo. Einö kannattaisi ajatella, miksi työttömät eivät saa töitä. Entä miksi ammattiliitot eivä järjestä mallikkaita töpaikkoja, rahaa heillä ainakin on. Miksi yleinen lausuma on uudesta yrittäjästä " hullu kun laittoi yrityksen, olis mennyt vaan toisen töihin"

        Ammattiliitot ovat työläisten etuja ajavia järjestöjä, ei työllistäjiä.
        Mutta esim. EK ja SY ovat työnantajien etuja ajavia järjestöjä, joiden jäsenyritysten luulisi haluavan työllistää ihmisiä, eikä vaan keskittyä heidän irtisanomisensa helpottamiseen.

        Yksinyrittäjänhän ei tarvitse noudattaa mitään työaika/loma/irtisanomis/palkka yms. säädöksiä. Sen kun porhaltaa vaan menemään ja kuittaa voitot taskuunsa. Mitä hullua siinä on?


    • Khehihohohaa

      Se on yleislakko!

    • Soinionläski

      Hallituksen ainoa tavoite on ajaa mahdollisimman paljon ihmisiä itsemurhaan!

    • Hallaahon.äänestäjä44

      Ai siis ylipainoinen SAK-sosdem jolla on omakotitalo kaksi autoa
      ja neljä pakastinta täynnä lihaa ja jäätelöä
      ja talvilomamatka tilattuna Åreen ja kesälomamatka Turkkiin golfaamaan tekisi itsemurhan jos joutuu ottamaan nollasopimuksen tai tulee joku kiky???

      SAK-JOHTAJILLE JA ANTTI RINTEELLE JA TIMO HARAKALLE JA JUTTA URPILAISELLE TARJOTTAISIIN HALLITUSPAIKKAA
      NOKIASSA, FORTUMISSA, WÄRTSILÄSSÄ ...

      NE MENISIVÄT KILJUEN NOSTAMAAN PALKKAA JA OTTAMAAN VALTAA

      Mutta SAK kyykyttää PIENYRITTÄJÄÄ joka edistää kansankapitalismia ja on vaarallinen sosialismin vastustaja ja siten hiertävä myllynkivi SDP-HALOSLAISTEN KENGÄSSÄ

      SAK ON SDP:N VAALIORGANISAATIO JA KANSANKAPITALISMIN VASTUSTAJA
      joka tarvittaessa nuolee SUURPÄÄOMAA mutta aina lyö armotta pienyrittäjää

      Suomalaiset elävät aivan eri maailmassa kuin Lenin-vallankaappauksen aikana
      https://www.suomenuutiset.fi/paakirjoitus-kuusi-maailmaa/

      • kyykytyshallitusvaihtoon

        Nykyinen oikeistolainen juoksupoikahallitus on niin pahasti EK- ja SY-mafiosojen ohjauksessa, että ihan pahaa tekee. Mutta onneksi työläisillä on joukkovoimansa, jota johtaa AY-liikkeen johtajat.

        Pienyrittäjien on ihan turha itkeä pillittää lakoista, koska he ovat ihan itse niitä tilanneet!


    • Partacus

      Perussuomalaiset ovat osasyyllisiä, jos yleislakko ilmaantuu. Persut tukevat Sipilän hallituksen toimia täysin rinnoin.
      Totuus tulee esiin, jos toteaa persut työläisvihamielisimmäksi puolueeksi tätä nykyä.
      Tilanne normalisoituu kun hallitus luopuu EK-mafian toiveista työsuhdeturvan heikentämiseksi. Lakot loppuvat välittömästi.
      Persuja emme saa työläisten puolelle. Heistä riippumatta työläisten yhteisvoimin työsuhdeturvakiista päättyy palkkatyöläisten eduksi.

    • atMatsTunns

      Amnesty International Courts!

    • sIPILÄÄVASTAAN

      Yleislakko on jo! Ei kukaan ole niin hullu, että suostuisi sIPILÄN tai hallituksen ja eduskunnan, muista puhumattakaan työkkärin orjiksi jäätyään työttömiksi. Eivät varmasti tee ilmaiseksi töitä, vaan haluavat eteenpäin esimerkiksi yrittäjiksi, jonka takaisi PERUSTULO KAIKILLE!
      https://juhasipilanhallitustavastaan.blogspot.com

    • kyykytyshallitusvaihtoon

      SY:n itsensä tekemistä kyselyistä tiedetään jo, etteivät yrittäjät itsekään pidä edes nykyistä ja jo nyt hyvin matalaa irtisanomiskynnystä läheskään tärkeimpänä työllistämisen kynnyksenä tai ongelmanaan yleensä, vaan se nähtiin vasta viidentenä ja hyvin vähäisenä kompastuskivenä.

      Potkulakia ei näin ole laadittu ratkomaan yrittäjien tosiasiallisia ongelmia eikä myöskään työpaikkojen puolesta vaan ay-liikettä vastaan. Se on jo tiedetty alusta lähtien.

    • sairaan_tyhmät_porvarit

      Sipilä ajaa maan yleislakkoon ja kaataa hallituksen! Todella hyvä suunnitelma.

    • jumbomax

      Ay-liike on valjastettu ajoissa tekemään vasemmiston vaalityötä.Seuraava hallitus (vihervassari) tulee ja joutuu tekemään todella kovia leikkauksia koska pääomat ja sijoittajat vievät rahansa muualle.Rinteellä lupauksineen tulee olemaan takinkäännössä todellinen turbolenssi.Toivottavasti matutkin ymmärtävät poistua maastamme ilman poliisisaattoa.

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Leikkauksia voidaan tehdä ihan helposti miljardikaupalla, kuten maataloustuista ja yritystuista.
        Ja näin työläisille voidaan antaa veronalennuksia ja työttömille korvauksensa. Ja missään muualla asia ei näy, kuin pienen eliittimme tilisaldon nousun hidastumisena.
        Eli pelko pois ja ääni vasemmistolle!


    • olkaahankunnolla

      Vihervassarit-sdp ajavat siis yleislakkoa. Hallitus hallitsee maata ja muut on hiljaa, etenkin vasurit.

      • lakko.puree

        Et siis ymmärrä vieläkään asiaa!
        Sipilän oikeistohallitus on pakottanut AY-liikkeen lakkoilemaan. Oppositiopuolueilla ei ole tässä asiassa kuin kannustajan rooli.

        Eli hallitus saa juuri sitä mitä tilaa!


    • lelte

      Kepu-lesta-persuliporukka saivat lakon ja mielenilmaukset aikaiseksi yltiöpäisellä työehtojen heikentämisyrityksellä mutta kärsivät tappion.
      Persurikkurit muistetaan kauan.

    • Vitunturhautunut

      AY-LIIKKE pitää duunarin puolia! Hallitus pakottaa AY-LIIKKEEN lakkoihin! Lakot jatkuvat kunnes hallitus perääntyy!

    • työväenvihaaja.Sipilä

      AY-liike kirjoituttaa koko lakialoituksen uusiksi, jossa irtisanomista nimellisesti helpotetaan, mutta kustannuksia irtisanojalle nostetaan. Eli SY-mafiosot haukkasivat läjän paskaa kun luottivat Sipilään ... kuten koko kansakin ... Sipilä muka Suomen pelastajana ... hehe heheheheheheh

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1957
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      10
      1691
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1638
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1527
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1485
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1400
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1377
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1271
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1213
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1168
    Aihe