Sähköisesti kirkosta. Melkoinen määrä näin pienestä kansasta.
650 000 eronnut
Kyrka2018
2123
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa hyvältä, itse erosin jo yli 20 vuotta sitten. Nykyinen kirkko/ kirkkokunnat ovat vieläkin pahemmassa mädännäisyyden tilassa kuin tuolloin.
Parhaillaan menossa ev. lut. kirkoissakin sateenkaariväen invaasio ja kastavat luikurimuslimeja kristityiksi joukoittain, piittaamatta todellisuudesta, joka kertoo yksinkertaisimmallekkin petoksesta.
Kirkot ja valtio on pikaisesti erotettava toisistaan, on järkiintymisen aika.
Ensi vuonna saadaan hyvät otsikot 700 000 erosta. Eikä siihen miljoonaankaan monta vuotta ole.