Nato on joutunut taas hyökkäyksen kohteeksi

Henkivartija avasi tulen Nato-kokouksessa Afganistanissa – ainakin 3 kuoli ja 12 haavoittui, osa haavoittuneista oli amerikkalaisia.
19250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"Yhdysvaltain ja Naton joukkoja Afganistanissa komentava kenraali Scott Miller selvisi torstaina vahingoittumattomana hyökkäyksestä, joka kohdistui korkean tason turvallisuuskokoukseen Kandaharissa Etelä-Afganistanissa. Hyökkäyksessä kuoli kolme ihmistä, heidän joukossaan Taleban-liikettä vastaan taistellut poliisipäällikkö Abdul Raziq."

Scott Millerin takaraivoon saattoi piirtyä epäilyksen häivä siitä, koska tulee seuraava kerta. Ei hän varmaan ihan entisensä ole iskun jälkeen.

Äänestä
  • Demokratia selvästi etenee Afganistanissa, kun pyrkivät syrjäyttämään sotilashallinnon.

    Äänestä

Keskisuomalainen tuosta kirjoittelee, suurin osa suurilevikkisistä medioistamme on tapauksesta varsin "hush hush".

Äänestä
  • Aiemmin on ollut uutisia, että osapuolet neuvottelevat jenkkien auttamisesta maasta ulos.
    Muuten, muistaako kukaan, kuka ampui viimeisimmän suomalaisen Afganistanissa?

    Äänestä

  • Upseerismies kirjoitti:

    Aiemmin on ollut uutisia, että osapuolet neuvottelevat jenkkien auttamisesta maasta ulos.
    Muuten, muistaako kukaan, kuka ampui viimeisimmän suomalaisen Afganistanissa?

    USA ei lähde kulumallakaan Afganistanista. Siitä pitää huolen Afganistanin valtavat mineraalivarat.
    Koska USA apureineen (nato) ei kykene sotilaalliseen voittoon ilman ulkoista apua taistelevista rättipäistä se joutuu neuvottelupöytään.
    Kyseessä on hengen voitto materiasta, josta olisi hienoa nähdä Hollywoodin tekemä elokuva. Sitä ei rulla tekemään, koska häviäjä on sotaliitto Nato USAn johtamana.
    Suomi on Afganistanissa USAn pyynnöstä. Hyväksikäytettäviä ylisuorittajia tarvitaan auttamaan korporaatiodiktatuuria sen sotaponnisteluissa.
    Suomella ei ole pienintäkään hyväksyttävää syytä olla Afganistanissa. Vaarannamme siellä Suomen turvallisuutta ja tulevaisuutta hakeutumalla epämääräiseen moraalittoman viiteryhmään.

    Äänestä

  • Miksi jenkit sotivat vaikka se maksaa maltaita, ensimmäinen syy on aseteollisuuden vaateet, toinen syy on kohdemaan ryöstö sekä omien etujen varmistaminen.
    Kuka uskoo että jenkit sotivat aina jossakin humanitäärisistä syistä?

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Miksi jenkit sotivat vaikka se maksaa maltaita, ensimmäinen syy on aseteollisuuden vaateet, toinen syy on kohdemaan ryöstö sekä omien etujen varmistaminen.
    Kuka uskoo että jenkit sotivat aina jossakin humanitäärisistä syistä?

    Huumeiden turvaaminen, valkoinen kulta, on yksi syy heille.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Miksi jenkit sotivat vaikka se maksaa maltaita, ensimmäinen syy on aseteollisuuden vaateet, toinen syy on kohdemaan ryöstö sekä omien etujen varmistaminen.
    Kuka uskoo että jenkit sotivat aina jossakin humanitäärisistä syistä?

    Luonnonvarat on myös syy siihen, miksi Nato olisi niin kernaasti menemässä Venäjälle.

    Äänestä

  • Afganistanissa ei ole valtaisia luonnonvaroja. Jos olisi, ja ne olisi aikomus ryöstää, mikä olisi estänyt niin tekemästä? Taleban? Älkää naurattako. NATO ei ole menossa Venäjälle, sen nyt tajuaa jokainen edes hiukan järjissään oleva.

    3Äänestä

  • aina-sama-laulu kirjoitti:

    Afganistanissa ei ole valtaisia luonnonvaroja. Jos olisi, ja ne olisi aikomus ryöstää, mikä olisi estänyt niin tekemästä? Taleban? Älkää naurattako. NATO ei ole menossa Venäjälle, sen nyt tajuaa jokainen edes hiukan järjissään oleva.

    Jaaha, Iivari Nyhtänköljä heittää kiikkutuolistaan ihan perstuntumalta. "Afganistanissa ei ole valtaisia luonnonvaroja, koska jenkit eivät ole niitä vielä ryöstäneet."

    Afganistanin merkittävimmät luonnonvarat ja niiden arvo:

    Vuonna 2010 tehdyn arvion mukaan näiden pääasiassa metallien yhteisarvo on yli 908 miljardia Yhdysvaltojen dollaria:[42]

    rauta (420,09 mrd. $)
    kupari (274,0 mrd. $)
    koboltti (50,8 mrd. $)
    niobium (81,2 mrd. $)
    kulta (25,0 mrd. $)
    molybdeeni (23,9 mrd. $)
    asbesti (6,3 mrd. $)
    hopea (5,3 mrd. $)
    potaska (5,1 mrd. $)
    alumiini (4,4 mrd. $)[42]

    Toiset arviot mineraalivarannoista ovat vielä suuremmat ja arvioivat luonnonvarojen suuruudeksi jopa yli 3 biljoonaa Yhdysvaltojen dollaria. Afganistanin mineraalivarantojen merkittävyyttä lisää strategisten metallien suuri osuus. Kokonaisuudessaan Afganistanin luonnonvarat ovat erittäin merkittävät, mahdollisesti suurimmat yksittäisen maan maailmassa.

    Äänestä

  • faktojen_tarkistus kirjoitti:

    Niin siellä Wikipediassa lukee - ja kun lukee lähteinä olevia artikkeleita, huomaa esimerkiksi mainittujen öljyvarojen olevan pohjoisen naapureidenkin alueella. On melko epäuskottavaa väittää, että pienessä Afganistanissa olisi luonnonvaroja enemmän kuin Kanadassa tai Siperiassa.

    Osaako iivarittelija omasta säkkituolistaan käsin kertoa, miksi niitä varoja ei nyt ryöstetä vaikka kaikki mahdollisuudet siihen olisivat olemassa? Lainauksesi, jonka minun väitteekseni pistit, on ihan omaa keksintöäsi.

    1Äänestä

    "huomaa esimerkiksi mainittujen öljyvarojen olevan pohjoisen naapureidenkin alueella."

    Metallit tässä nyt on fokuksessa eikä öljy.

    Äänestä

Pelko Kiinan ja Venäjän vaikutusvallan kasvusta alueella on saanut jenkit istuttamaan Naton Afganistaniin jo seitsemäksitoista vuodeksi.

Muistanette, miten G.W. Bush julisti aikanaan, jos ette ole puolellamme, olette terroristien puolella.

Äänestä

Vaalit on pidetty Afganistanissa ja tulokset saadaan marraskuun puolessa välissä.

Äänestä

Nato haluaa tunkeutua kaikkiin ytimiin.

Äänestä
  • Kyllä. Monella palstalaisella on jo nato kakkosessa.

    Äänestä

Naton uhka on kasvanut Pohjoismaissa.

Äänestä
  • Naton uhka on kasvanut Pohjois-Atlatilla.

    Äänestä

Joko palstoilla uskotaan, että henkivartija oli venäläinen että nyt pitää hyökätä jo?

TIRSKXD

Äänestä

Kommentoi aloitusta

17vuotta_eikä_suotta kirjoitti:

Henkivartija avasi tulen Nato-kokouksessa Afganistanissa – ainakin 3 kuoli ja 12 haavoittui, osa haavoittuneista oli amerikkalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu