Kokoomus ja keskusta haluavat maahanmuuttajia suom

Kokoomus ja keskusta haluavat maahanmuuttajia suomeen.
Uusia asiakkaita kauppoihin ostovoimaa ja halpatyövoimaa tehtaisiin.
Näiden uusien asukkaiden kotouttamisen suomen kansa maksaa verovaroin.
Me kaikki yhdessä kustannamme uusien tulijoiden elätyksen vaikka emme niitä noin paljon pysty ottamaan.
Näin synnyterrän sipilän kustannusvaje ja lisävelkaantuminen jonka maksaa köyhät ja eläkeläiset.
Näilta on helppo ota kuneivär pysty vastustamaan.
Sama kuin varastaa lapselta karkin. Syttyy Valin kovaa huutoa.
Mutta mitäpä herrat välittävät kansalaisista kuin on oma tulo turvattu

Kokoomus ja keskusta sipilä ja niinistö ovat suurpääoman palveluksessa.
Ajavat vainveeoparatiisiin sijoittavien etuja

Hallitus tällä hetkellä kansan pain vihollinen numero yksi.

Äänestämällä niinistöä halusit. saman riistolitiikan jatkuvan.
9121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sipilä ja kepulit
Leikkaukset vain köyhille. Verovarat maataloustukiin ja yritystukiin. Rikkaille kauppialle sijoitettaviksi ulkomaille veroparatiiseihin pois suomen kansantalouden kulutuksesta.

Ei panosteta työllistämiseen vaan kaikkivoimavarat suunnataan ihmisten olon kurjistamiseen ja taas siirtyy verovarat määrätyille yrityksille jotka konsultoivat miljoonilla .

Kokkarit ha kepuli yrittää täällä peloitella sdp stä. Mutta kun rinne ei ole mitään vielä tehnyt .
Luvannut vaan poistaa sipilän kurjistus lait.

Sipilän teothan on jo taputeltu.

Pelkkää tulon siirtoja köyhil y ä rikkaille.

Sdp on taistelllut aikanaan. meille 5 päiväisen ja 8 tunnin työviikon jota nykyään sipilät yrittävät vesittää ns. Paikallisella sopimisella.

Äänestä

Herää jo sieltä kontulan vuokrayksiöstäsi.

Lähi naarin happyauer kohta loppuu...

Äänestä

kyllä+pitää+sanoa+on+tämän+hallituksen+aikana+köyhyys+astunu+ovesta.olen+sen+tilipussissa+tuntenut,kauppajonossa.en+osta+enää+edes+juustoa.halpaakin+on+mut+%%%%liikaa.jätän+sinne.ihan+niin+hapuilevaa+politiikkaa+ei+SUOMESSA+ole+ollut.(olin+keskustalainen)nyt+jää+hyvä+politiikko+oikeudenmukanen+pois(ikäkin+tietysti,mut+ei+"viitsi"katsoo+uskosin)TÄMÄ+puolue+ei+toimi+nyt+OIKEIN.

Äänestä

Kepu, kokoomus ja kahdensortin persut haluavat lisää halpatyövoimaa Suomeen palkkoja polkemaan.

Äänestä
  • Me köyhät tykkäämme vaan pienyrityksistä, jotka jakaa pientä tulon pieneen lompsaan. Halpatyövoima on ihan jees. Kaikki pääsee aina halvemmalla.

    Äänestä

  • åletusålemus kirjoitti:

    Me köyhät tykkäämme vaan pienyrityksistä, jotka jakaa pientä tulon pieneen lompsaan. Halpatyövoima on ihan jees. Kaikki pääsee aina halvemmalla.

    Kokoomusperuttitrolli.

    Äänestä

Mene sekopääSSipilä, Kempeleen Pol Pot, käskemään niitä taloosi kutsumiasi irakkeja töihin, niin veistä tulee ja pää lähtee.

Äänestä

Antti Rinne: mitään ylärajaa ei ole, kun hän pääsee hallitukseen: Pakolaisia saa tulla vaikka kuinka paljon. Siellähän olisi Etelä-Amerikassa jo Trumpin maahan marssimassa tuhansien joukko- Ehkä ay-miljoonilla voisi jo ilmasillan perustaa lennättämään heidät tänne, kun Trumpikin meinaa sitä muuria rakentaa.

https://www.hbl.fi/artikel/rinne-det-finns-inget-tak-for-att-hjalpa-flyktingar/

Äänestä

https://www.suomenuutiset.fi/tarkkuuta-rakas-media-eu-kansalaisten-ykkoshuolenaihe-tulevissa-vaaleissa-ilmastonmuutos-maahanmuutto/

Yle uutisoi toissapäivänä ilmastonmuutoksen olevan EU-kansalaisten ykköshuolenaihe tulevissa EU-vaaleissa. Uutiseen oli pujahtanut virhe, jonka Yle korjasi keskiviikoaamuna. Väärä tieto ehti olla kuitenkin paikoillaan sen verran pitkään, että sen leviämisen riski on ilmeinen. HS ehti jo ottaa kopin virheellisestä tiedosta, eikä ole vielä korjannut asiaa. Lähes hassunkurista on, että Ylen virheen kopioimisen lisäksi HS on tehnyt itse uusia virheitä Eurobarometrin tulkinnassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jsjhdgdgdvdg kirjoitti:

Kokoomus ja keskusta haluavat maahanmuuttajia suomeen.
Uusia asiakkaita kauppoihin ostovoimaa ja halpatyövoimaa tehtaisiin.
Näiden uusien asukkaiden kotouttamisen suomen kansa maksaa verovaroin.
Me kaikki yhdessä kustannamme uusien tulijoiden elätyksen vaikka emme niitä noin paljon pysty ottamaan.
Näin synnyterrän sipilän kustannusvaje ja lisävelkaantuminen jonka maksaa köyhät ja eläkeläiset.
Näilta on helppo ota kuneivär pysty vastustamaan.
Sama kuin varastaa lapselta karkin. Syttyy Valin kovaa huutoa.
Mutta mitäpä herrat välittävät kansalaisista kuin on oma tulo turvattu

Kokoomus ja keskusta sipilä ja niinistö ovat suurpääoman palveluksessa.
Ajavat vainveeoparatiisiin sijoittavien etuja

Hallitus tällä hetkellä kansan pain vihollinen numero yksi.

Äänestämällä niinistöä halusit. saman riistolitiikan jatkuvan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu