Mitkä asiat teillä menee suhteessa seksin edelle?

Eli kysymykseni on otsikon kaltainen. Tämä askarruttaa siksi, että olen saanut kumppaniltani pakit jo useamman kerran tiettyjen syiden takia ja joskus ne vaan tuntuvat tekosyiltä. Ymmärrän, että joskus väsyttää niin paljon tai autoa on laitettava, mutta jos niin käy monta kertaa peräkkäin niin tulee ajatus, että seksi ei kiinnosta kanssani. Tai joskus tuntuu, että se on ainut asia mikä minun seurassa kiinnostaa. Kun on saanut niin onkin hyvä lähteä omille kämpille nukkumaan tms. Eikä meillä olisikaan oikein mitään sutinaa jos en minä itse tekisi aloitetta eli kertoja on surkean vähän, enkä max. 2 kertaa viikossa. Emme siis asu yhdessä.
Olisi kiva tietää minkä syiden perusteella kieltäydytte siitä "nannasta", jos se kuitenkin on ihan hyvää?
5489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olet seksiaddikti tai muuten vaan seksin kautta elävä.

Normaali ihminen käyttäytyy toisin.

Äänestä
  • Normaali... kunhan kysyn vain.

    Äänestä

Uni ja ruoka. Väsyneenä ja nälkäisenä ei tule mitään.

Äänestä
  • Niinpä, pitäisi taas puhua asiasta, mutta se on joskus vähä vaikeaa, kun toinen osapuoli saattaa siitä suuttua. Ajattelin muuttaa omaa toimintatapaani enkä tee itse enää ehdotuksia seksiin ja vihjaisen, että hän saisi olla asiassa aktiivisempi. Saas nähdä onko meillä seksiä jatkossa enää ollenkaan ja alennunko kerjäämään sitä itse kuitenkin.

    Äänestä

Ei tarvitse mitään SYYTÄ. Seksistä kieltätyy silloin kuin ei huvita - not in the mood.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksieinappaa kirjoitti:

Eli kysymykseni on otsikon kaltainen. Tämä askarruttaa siksi, että olen saanut kumppaniltani pakit jo useamman kerran tiettyjen syiden takia ja joskus ne vaan tuntuvat tekosyiltä. Ymmärrän, että joskus väsyttää niin paljon tai autoa on laitettava, mutta jos niin käy monta kertaa peräkkäin niin tulee ajatus, että seksi ei kiinnosta kanssani. Tai joskus tuntuu, että se on ainut asia mikä minun seurassa kiinnostaa. Kun on saanut niin onkin hyvä lähteä omille kämpille nukkumaan tms. Eikä meillä olisikaan oikein mitään sutinaa jos en minä itse tekisi aloitetta eli kertoja on surkean vähän, enkä max. 2 kertaa viikossa. Emme siis asu yhdessä.
Olisi kiva tietää minkä syiden perusteella kieltäydytte siitä "nannasta", jos se kuitenkin on ihan hyvää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu