Parrakkaan Brysselin kävijän reissu eropaperin viemiseksi TP:lle enää tuntien kysymys.
Cesnan moottorit lämpiävät jo, ero tuntien päässä?
GameOver
13165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voi sinua reppanaa, näitkö viime yönä enneunen sosiaalidemokraattien vaalivoitosta??
Tällä menolla se sulaa kuin kusi lumeen. Kansa ei kovin kauaa katsele sak-sosiaalidemokraattien kampanjointia yhteiskunnan kustannuksella. Kosto on julma.
Kysypäs itseltäsi, löytyykö ajatuksellesi riittävästi kannatusta, ennenkuin puhut "kansan nimissä"?
Yleislakon avulla kansainväliset luottoluokittajat saadaan kontalleen ja pienet, alle 10 henkilön yritykset pakotetaan ottamaan ihmisiä töihin!
Siltäkö taas alkoi lestaa huutavalla tuntumaan. heh
Eikä ole ensimmäinen kerta, varmaan sadoissa jo erottaminen.
Tommi, keitä kypsäksi kaali.
Ilman muuta nyt Sipilän kannattaa hajoittaa hallitus.
Seuraavat vaalit on sitten ajallaan tai hieman aikaistettuna ja siihen asti tehtäviä hoitaa virkamieshallitus.
Siihen mennessä kun uusi demokraattisesti valittu hallitus saadaan muodostettua, onkin talous jo romahtanut ennennäkemättömän huonoon tilaan.
Ensi vaalikaudella maataloustuet TARKASTELUUN...
Demarijohtoinen hallitus ottaa lisää velkaa ja hieman korottaa maataloustukea?!
Eli ruoka nyt liian halpaa kaupoissa, jonne tuet tulee.
Varmaan Rikun palkoillle käy sekin 27000 € kuussa.
Asumistuet on toki leikattava pois, ei yhteiskunnalle kuulu vasuriloisten hyysääminen ja elättäminen
kaikki täysin vastikkeettomat yritystuet nyt kumminkin lopetetaan seuraavan hallituskauden aikana.
Asumistukea saavia vasureita taitaa kuitenkin olla vähemmän kuin maaseudulla asuvia kepulaisia, jotka hekin saavat asumistukea sekä muita tukia. Onko sinulla jo pohdittuna muutto- ja asutussuunnitelma kepulaisten varalle, kun asumistuen lakkautuksen myötä heidän olisi muutettava tukikämpistään pois?
" Tulos tai Ulos" Hhehehhhhheeeee. Keskustan kansanedustajamäärä on noin 15 miinuksella. Kukaan ei voi mitään, vaikka "viimemetrillä" V**tuillaan isolle joukolle äänestäjiä.
Sipilä tuhosi kepun lopullisesti alkamalla vittuilemaan työväestölle. Tämä lienee ollutkin hänen tarkoituksensa.