Luominen on tieteellisesti todistettu fakta

Ajattelin nuoruudessani niin, että kaikki uskonnot ovat typeryyttä ja pidin sokeasti totena tiedemiesten oletuksia siitä, että luojaa ei ole olemassa ja luomista ei ole tapahtunut. Universumin ja elämän synty sekä lajien kehitys nykyiseen muotoon olisivat selitettävissä pelkästään luonnollisilla prosesseilla eikä universumin alkua edeltäviä asioita ole syytä edes miettiä, koska universumi on kaikki, mitä on olemassa eikä aikaakaan ole ennen universumin syntyä. Nyt asioita tarkemmin harkittuani olen tullut toisiin ajatuksiin.

Pidän mahdollisena sen, että aika ei ole sidottu tähän universumiin ja aineeseen: aika ei ole vain materian liikettä tila-avaruudessa vaan se voi olla jotakin muutakin. Aikaa on todennäköisesti ollut olemassa jo ennen universumin ja materian syntymistä siinä tyhjässä tai lähes tyhjässä, jota arvostetut tiedemiehet ja kosmologit kutsuvat kvanttimeren poreiluksi tai iankaikkiseksi kosmiseksi inflaatioksi. Ne eivät ole tyhjää tai ei mitään vaan ne ovat jotakin. Niinpä ajankin täytyy ulottua materian ja universumin syntyä edeltävään olotilaan. Mikään muu ajatus ei nyt tunnu järkevältä omassa mielessäni.

Pidän myös mahdollisena sen, että jokin aineeton henkeä oleva älykäs luoja on luonut kaikkeuden ja elämän, vaikka en voi todistaa sitä luonnontieteellisten menetelmien kautta. Tämä johtuu siitä, että aineettomalla hengellä (luojalla) ei ole massaa, tiheyttä tai tilavuutta eikä muitakaan fyysisiä ominaisuuksia, jotka voitaisiin mitata tieteellisten mittalaitteiden avulla. On kuitenkin järkevää ja loogista ajatella, että kaikkeudella ja elämällä sen monimuotoisuudessaan on jokin luoja, joka on jollakin meille tuntemattomalla tavalla vaikuttanut kaiken syntymisen. On vähemmän järkevää ajatella, että mitään tällaista luojaa ei olisi olemassa, mutta se on pelkkä mielipiteeni, ei tieteellinen fakta.

Koska yhtään todistetta luomista ja luojaa vastaan ei ole voitu koskaan esittää, on luojan olemassaolon ja luomisen historiallisuuden totena pitäminen perusteltua ja täysin mahdollista, mutta sen todennäköisyyttä on mahdoton sanoa muuten kuin henkilökohtaisen mielipiteen kautta. Pidän luojan olemassaolon ja luomisen todennäköisyyttä 0-1 välillä olevana, niin että kaikki mahdollisuudet voivat olla totta (luojaa ei ole olemassa tai häntä ei ole olemassa). Olen sen perusteella puhdasverinen ateisti sen sijaan että olisin sokea uskovainen ateisti tai uskovainen teisti. Valitettavasti meitä puhdasverisiä ateisteja ei ole kovin monta: en tunne ketään muuta itseni lisäksi.

4

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos luit tarkoin, niin en pidä luojan olemassaoloa mahdollisena, koska kirjoitin näin:

      luojaa ei ole olemassa tai häntä ei ole olemassa".

      On siis mahdotonta, että luoja on olemassa, mutta minun mielestäni hän voi olla olemassa ja sen todennäköisyys on jotakin nollan ja yhden väliltä, niin että se voi olla nolla tai yksi: luoja on olemassa tai häntä ei ole olemassa.

      Jos tämä hämmentää sinua, niin se ei varmasti ole mitenkään omituista, koska olen hullu uskovainen hihhuli uskovaisten ateistien mielestä. Koska olen hullu uskovainen hihhuli, niin en voi tehdä virheitä kirjoittaessani viestejä, mutta jos olisin ateisti, niin kirjoittaisin täydellisen virheetöntä tekstiä enkä tekisi koskaan mitää pahaa kenellekään ihmiselle enkä aiheuttaisi vahinkoa millään tavalla.

    • aikakone

      "luoja on olemassa tai häntä ei ole olemassa."

      Hullu uskovainen hihhuli, päätelmässäsi on iso virhe. Se, että Luoja on (mahdollisesti) olemassa jossain muualla ei lämmitä meitä täällä päin olevia. Paikalla ja erityisesti ajalla on siis suuri merkitys.

      • Olen ateisti ja meidän ateistien mielestä aika on sidottu tähän universumiin, jossa me nyt elämme. Tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa eikä ole mitään muuta sen ulkopuolella. Niinpä materiaa on aina ollut olemassa ja aikaa ei ole ollut olemassa ennen materian syntyä. Tämä on tieteellisesti todistettu fakta - tai on ollut sitä ainakin vielä parikymmentä vuotta sitten. Totuus on voinut muuttua tässä ajan kuluessa, mutta kukapa sitä oikeasti tietää - eivät tiedemiehet ainakaan.


      • aikakone
        MichelarkangeIo kirjoitti:

        Olen ateisti ja meidän ateistien mielestä aika on sidottu tähän universumiin, jossa me nyt elämme. Tämä universumi on kaikki, mitä on olemassa eikä ole mitään muuta sen ulkopuolella. Niinpä materiaa on aina ollut olemassa ja aikaa ei ole ollut olemassa ennen materian syntyä. Tämä on tieteellisesti todistettu fakta - tai on ollut sitä ainakin vielä parikymmentä vuotta sitten. Totuus on voinut muuttua tässä ajan kuluessa, mutta kukapa sitä oikeasti tietää - eivät tiedemiehet ainakaan.

        "... aikaa ei ole ollut olemassa ennen materian syntyä."

        Miten materia olisi voinut syntyä, jos aikaa ei ollut olemassa? Jonkin uuden (aineen) syntyminen tarkoittaa ympäristön muutosta, vaikkakin mikroskooppista. Juuri aika on se mittari, joka kertoo puoluettomasti, kuinka pitkälle muutos on edennyt.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      31
      1966
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      107
      1550
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1431
    4. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1076
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      932
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      920
    7. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      880
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      64
      873
    9. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      27
      860
    10. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      807
    Aihe