Mahtava ylivertaisuuden tunne

Olen tosi ateisti, joka pitää mahdollisena luojan olemassaolon ja luomisen, mutta en osaa sanoa sen todennäköisyyttä, koska sitä ei voida tieteellisesti määrittää. Luojan olemassaolon ja luomisen todennäköisyys on jotakin nollan ja yhden välillä. On mahdollista, että luoja on olemassa ja luominen on tapahtunut tosiasia, mutta on myös mahdollista, että luoja ei ole olemassa eikä luomista ole tapahtunut.

Vain tosi ystävällinen ja iloinen ateisti voi olla tätä mieltä, mutta uskovainen ateisti ei pidä lainkaan mahdollisena sitä, että luominen olisi tapahtunut ja luoja olisi olemassa. Tämä on ainoa asia, joka erottaa meidät tosi ateistit uskovaisista. Suurin osa ns. ateisteista on todellisuudessa uskovaisia, vaikka he kivenkovaan väittävät, että eivät usko: uskovat kuitenkin ja lujemmin kuin yksikään uskontojen kannattaja.

Koska olen varma siitä, että eri uskontojen edustajat ovat väärässä palvoessaan epäjumaliaan ja kaikki tieteellinen tutkimus oikein tulkittuna todistaa saman asian puolesta, saa se minussa aikaan ylivertaisuuden tunnetta suhteessa kaikkiin uskovaisiin riippumatta siitä, miten tai mihin he uskovat. Koska olen tosi ateisti, jonka ei tarvitse uskoa mihinkään, niin olen reippaasti kaikkien uskovien yläpuolella. On eri asia pitää mahdollisena jotakin kuin uskoa jotakin sellaista, mitä ei voida todistaa tieteellisen menetelmän avulla.

Ymmärrän sen, että uskovaiset ateistit eivät ymmärrä tätä asiaa, mutta "jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla ammentaa." Ei millään pahalla, mutta kunhan totean reaalisen maailman. Amispojat ovat kykeneviä uskoon, mutta eivät tieteellisten asioiden syvälliseen ymmärtämiseen. Ja uskovaiset ateistiset tiedemiehet eivät voi ymmärtää sellaisia asioita, jotka ovat heidän uskoaan vastaan (mm. oletus luojasta ja luomisesta mahdollisena vaihtoehtona kaikkeuden ja elämän syntymiseen johtaneista "syistä" - ateistin mielestä mitään syytä ei tarvita...)