Mahtava ylivertaisuuden tunne

Olen tosi ateisti, joka pitää mahdollisena luojan olemassaolon ja luomisen, mutta en osaa sanoa sen todennäköisyyttä, koska sitä ei voida tieteellisesti määrittää. Luojan olemassaolon ja luomisen todennäköisyys on jotakin nollan ja yhden välillä. On mahdollista, että luoja on olemassa ja luominen on tapahtunut tosiasia, mutta on myös mahdollista, että luoja ei ole olemassa eikä luomista ole tapahtunut.

Vain tosi ystävällinen ja iloinen ateisti voi olla tätä mieltä, mutta uskovainen ateisti ei pidä lainkaan mahdollisena sitä, että luominen olisi tapahtunut ja luoja olisi olemassa. Tämä on ainoa asia, joka erottaa meidät tosi ateistit uskovaisista. Suurin osa ns. ateisteista on todellisuudessa uskovaisia, vaikka he kivenkovaan väittävät, että eivät usko: uskovat kuitenkin ja lujemmin kuin yksikään uskontojen kannattaja.

Koska olen varma siitä, että eri uskontojen edustajat ovat väärässä palvoessaan epäjumaliaan ja kaikki tieteellinen tutkimus oikein tulkittuna todistaa saman asian puolesta, saa se minussa aikaan ylivertaisuuden tunnetta suhteessa kaikkiin uskovaisiin riippumatta siitä, miten tai mihin he uskovat. Koska olen tosi ateisti, jonka ei tarvitse uskoa mihinkään, niin olen reippaasti kaikkien uskovien yläpuolella. On eri asia pitää mahdollisena jotakin kuin uskoa jotakin sellaista, mitä ei voida todistaa tieteellisen menetelmän avulla.

Ymmärrän sen, että uskovaiset ateistit eivät ymmärrä tätä asiaa, mutta "jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla ammentaa." Ei millään pahalla, mutta kunhan totean reaalisen maailman. Amispojat ovat kykeneviä uskoon, mutta eivät tieteellisten asioiden syvälliseen ymmärtämiseen. Ja uskovaiset ateistiset tiedemiehet eivät voi ymmärtää sellaisia asioita, jotka ovat heidän uskoaan vastaan (mm. oletus luojasta ja luomisesta mahdollisena vaihtoehtona kaikkeuden ja elämän syntymiseen johtaneista "syistä" - ateistin mielestä mitään syytä ei tarvita...)

9

289

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskovaisilla ateisteilla ja amispojilla on tapana esiintyä älykkäämpinä kuin mitä he ovat. He esittävät väitteidensä tueksi tilastoja ja itseään älykkäämpien ateistien esille nostamia todisteita luomista vastaan kuten esimerkiksi kirahvin noin neljä metriä pitkä kurkunpään hermo, joka todistaa heidän mielestään älykästä suunnitelmaa ja sen toteutusta vastaan. Toinen esimerkki on valaan keuhkot: miksi valaalla on keuhkot eikä kiduksia, koska se elää vedessä?

      Uskovainen ateisti unohtaa evoluution. Juuri mikään ei toimi nykyään alkuperäisen suunnitelman ja tarkoituksen mukaan, jos evoluutiota on tapahtunut evoluutioteorian mittakaavassa. Kaikki on evoluution tulosta, joten kirahvin kurkunpään hermo tai valaan kidukset eivät voi edes teoriassa olla todiste huonosta suunnittelusta ja älykästä luojaa vastaan. Silti ateistit esittävät aina näitä samoja ja virheellisiksi osoitettuja todisteita luomista ja luojaa vastaan.

      Eikö teillä ateisteilla ole järkeä päässä? Jos on, niin miksi ette keksi uusia perusteluja uskonne tueksi vaan käytätte aina niitä samoja? Ettekö te käytä järkeänne, kun huomaatte, että perustelunne ovat virheelliset, puutteelliset ja siten kelvottomat todistamaan väitteitänne todeksi?

      Opetuksesta osattomilla amispojilla on tapana tekeytyä viisaammaksi kuin mitä he todellisuudessa ovat. He käyttävät typeriä ateistien käyttämiä argumentteja kerta toisensa jälkeen, vaikka ne kaikki on osoitettu virheellisiksi, pätemättömiksi tai totuutta vääristeleviksi monta kertaa. Tämä on luonnollinen tapa toimia ja perustella oma kantansa, sillä ateisti on laumaeläin, joka seuraa "johtajaa" minne tahansa hän hänet johtaa.

      • hjarnan

        Oliko sinulla niitä todisteita että yksi tai useampi jumalaolento on olemassa? Oliko sinulla todisteita että jokin näistä jumalaolennoista on luonut maailmankaikkeuden?

        Onko ihmisten haukkuminen amispojiksi jokin voitto tässä sinun maailmassasi? Saatko jotain tyydytystä tästä haukkumisesta? Kuvitteletko että jumalaväitteesi muuttuvat uskottavimmiksi kun haukut muita amispojiksi?

        Mieti asiaa :)


    • Ateisti

      Uskovaiset elävät harhassa!

      • Olen sitä mieltä, että ihmisiä ei ole viisasta luokitella uskovaisiksi ja ei-uskovaisiksi siinä mielessä, että nämä ihmisryhmät olisivat toisiaan vastaan taistelevia petoja. Sen sijaan tulisi ajatella niin, että me olemme kaikki saman ihmiskunnan edustajia ja samassa veneessä, jolloin toinen toisensa kunnioittaminen ja erimielisyyksien suvaitseminen estää veneen uppoamisen ja koituu kaikkien parhaaksi.

        Valitettavasti ateistit ovat kelvollisia vain sotimiseen, mutta eivät vuorovaikutteiseen keskusteluun ja sopimiseen.

        Ateistit ovat kuin tämän päivän ammattiliitot taistelussa Suomen hallitusta ja lainsäätäjää eli Eduskuntaa vastaan.


      • hjarnan

        " jolloin toinen toisensa kunnioittaminen"

        Jatkuvasta solvauksestasi päätellen et itse ole kykeneväinen tähän. Vaikea sanoa miten syvällä olet näissä keksimissäsi asioissa. Alatko jo uskoa niitä itsekkein?

        "Valitettavasti ateistit ovat kelvollisia vain sotimiseen, mutta eivät vuorovaikutteiseen"

        Henkisesti epätasapainoisen ihmisen kanssa on kenenkään vaikea olla vuorovaikutuksessa. Osaat vain solvata ihmisiä ja saat tästä ilmeisesti jotain mielihyvää? Taisi olla päiväkoti tai korkeintaan ala-aste missä ihmisten välinen vuorovaikutus sisälti käyttämääsi nimittelyä.


    • Sfop

      Miks tosi ystävällinen ateisti on vaihtanut nimmaria? Hait välillä lisää metamfetamiinia poltettavaksi ja ”keksit” itses uudelleen? Jos Mark5 pääsee pääsee huomauttamaan terminologiasta, niin se kertoo, kuinka sekaisin olet!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      52
      1197
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      835
    3. 68
      742
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      698
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      625
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      550
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      482
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      425
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      409
    Aihe