aamukahvit väärään kurkkuun.
Aamukahvini meni väärään kurkkuun, kun luin punavihreiden pää-äänenkannattajasta Helsingin Sanomista pääkirjoitustoimittaja Juha Akkasen (sdp) sepustuksen. Hän väitti joko typeryyttään tai sitten täysin tarkoitushakuisesti, että irtisanomiskiistassa on kyse vain ja ainoastaan Petteri Orpon ja Juha Sipilän kisailusta yrittäjien äänistä.
Toisen kerran kahvini läikähti, kun huomasin, että JHL:n lakon vuoksi lapset ja vanhukset jäävät ruokaa vaille. Mielestäni edesvastuuttomuus on silloin verrattavissa jo rikolliseen toimintaan. Varsinkin siitä syystä, että JHL:n jäsenet ovat usein kuntien ja valtion palveluksessa, joten irtisanomissuojan muutos ei käytännössä mitenkään koske heitä.
Työoikeuden asiantuntijoiden mielestä hallituksen suunnittelemat muutokset ovat vaikutuksiltaan erittäin vähäiset.
Myös demokratian pelisäännöt halutaan romuttaa. Ay-pomot unohtavat, että Suomen perustuslain mukaan lainsäädäntävalta kuuluu eduskunnalle ja lakeja valmistelevalle hallitukselle.
Siksi on sanottu, että nyt ammutaan hyttystä tykillä. Minusta sekin on liian lievä ilmaisu.
Lakkoilun syy on hyvin raadollinen ja selkeä. Demarit käyvät poikkeuksellisen rajua vaalikampanjaa demarivetoisten ammattiliittojen tuella. Edesvastuuttomat keinot on otettu käyttöön, kun perinteiset politiikan tekotavat eivät ole purreet.
Vastenmielisyyttäni lakkoilua kohtaan lisää sekin tosiasia, että ammattiliittojen jäsenkunnasta suurin osa on muita kuin demareita. He saavat kuitenkin toimia demareiden vaalikampanjan maksajina ja apureina.
Lisäksi varmuuden vuoksi totean, että poliittiset lakot ja normaali ay-liikkeen työ parempien työ- ja palkkaehtojen puolesta ovat kaksi täysin eri asiaa. Jälkimmäinen on tärkeä ja täysin hyväksyttävä osa demokraattista yhteiskuntaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Linkki vielä mukaan
https://www.oikeamedia.com/o1-86300
"Lisäksi varmuuden vuoksi totean, että poliittiset lakot ja normaali ay-liikkeen työ parempien työ- ja palkkaehtojen puolesta ovat kaksi täysin eri asiaa. Jälkimmäinen on tärkeä ja täysin hyväksyttävä osa demokraattista yhteiskuntaa."
Millä tavalla irtisanomissuojan heikentäminen on irrallaan työ- ja palkkaehdoista?
Sitä paitsi osaamattomasta, kyvyttömästä tai haluttomasta työntekijästä pääsee kyllä eroon nykyisenkin lainsäädännön puitteissa.
Työnantajaliitot eivät ole juuri olleet kiinnostuneita koko lakiehdotuksesta ja työoikeuden asiantuntijat ovat järjestään tyrmänneet sen sekä liian epämääräisenä että perustuslain yhdenvertaisuus pykälien vastaisena. Lakiehdotus on osoittain jopa ILO:n määräysten vastainen ja Suomi on sentään maana sitoutunut niitä noudattamaan.
Silti Sipilä ja Orpo ajavat sitä kuin käärmettä pyssyyn. Vaihtoehdoksi hallitus ei ole jättänyt muuta kuin lakon. Siihen ei huvikseen ryhdytä, mutta juuri hallitus on ajanut tilanteen siihen että ei ole enää muuta keinoa vaikuttaa kuin työntekijöiden joukkovoima.
Kukaan hallituksessa ei ole muutenkaan osoittanut kiinnostusta pienyrityksissä työskentelevien oikeusturvasta. Monilla pikkuyrityksillä on kyvyttömyyttä ja välillä myös haluttomuutta maksaa palkkoja ajallaan ja melkein yhtä yleistä on väärin lasketut palkat. Silti jos työntekijä ottaa lopputilin siksi että palkka ei tule ajallaan tai se on kerrasta toiseen väärin laskettu niin häntä odottaa karenssi. Eli työntekijän pitäisi omalla palkallaan rahoittaa työnantajansa bisneksiä tai kärsiä karenssista. Siitä huolimatta että painaako duunarilla itsellä päälle lainanlyhennykset ja päivähoitomaksut. Tämä on taas Sipilän ja Orpon mielestä ihan ok. Kun puhutaan työntekijän velvollisuuksista ja niiden hoitamisesta olisi syytä muistaa että myös työnantajan tulee hoitaa omat velvollisuutensa.
"Silti jos työntekijä ottaa lopputilin siksi että palkka ei tule ajallaan tai se on kerrasta toiseen väärin laskettu niin häntä odottaa karenssi."
Sori, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Mikäli työnantaja jättää vaatimuksista huolimatta palkan tai sen osan maksamatta, työntekijällä on oikeus purkaa työsopimus. Tämä ei ole siis irtisanoutuminen, vaan työsuhteen purku. Myös väärin laskettu palkka tai palkan myöhästyminen voi olla purkamisperuste. Tämä pitää vain Kelassa todistaa em. palkkakuitein.
Näissä kaikissa tapauksissa pitää ensin antaa työnantajalle mahdollisuus korjata tilanne. Jos hän ei suostu tai kykene asiaa korjaamaan, se on aina työsuhteen purkamisperuste. Työsuhteen purkamisesta ei seuraa lain mukaan karenssia.
Lisäksi työntekijällä on oikeus viivästyskorkoon palkan myöhästymisestä. Palkan jäädessä maksamatta osittain tai kokonaan em. työnantajan maksukyvyttömyyden johdosta, valtion palkkaturvasta voi saada rahansa takaisin. Viime kädessä palkkojaan voi periä oikeusistuimen kautta.