Yrittäjä Sipilän tavoite on kyykyttää kansaa ja li

Yrittäjä Sipilän tavoite on kyykyttää kansaa ja lisää rahaa yrityksille
Sipilän sote on hyvä esimerkki sipilän tavoitteista.
15165
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tietysti. Kannattaisi vähän tutustua siihen miten politiikka toimii.

1Äänestä
  • Kansainvälinen valuuttarahasto suosittelee Suomelle suurempia puskureita julkiseen talouteen
    https://nettiuutiset.fi/kansainvalinen-valuuttarahasto-suosittelee-suomelle-suurempia-puskureita-julkiseen-talouteen/
    Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tutkijaryhmä julkisti tiistaina 6. marraskuuta lausuntonsa Suomen taloudesta.

    Valuuttarahasto suosittelee, että Suomi jatkaa alijäämien vähentämistä tasaisesti, jotta julkisen talouden liikkumavara palautuisi seuraavaa taloustaantumaa varten.

    ”IMF antaa hallitukselle pisteitä hyvästä talouspolitiikan hoidosta, mutta painottaa rakenteellisten uudistusten jatkon tarpeellisuutta. Valuuttarahasto pitää julkisen talouden tulevaisuuden kannalta keskeisenä, että Suomi toimeenpanee sote-uudistuksen onnistuneesti ja lisää työvoiman liikkuvuutta”, sanoo valtiovarainministeri Petteri Orpo."

    .

    Globaali kapitalismi ohjaa ja tukee Sipilän/Orpon porvarihallituksen hyvinvointivaltion alasajotalkoita ja kansallisvaltio Suomen tuhomaista sekä kansallisen omaisuuden yksityistämisohjelmaa.

    Lisää 9 euron työntekijöitä joilla kapitaalikommunistit saavat sosialisoitua palkkakulunsa yhteiskunnalle ja veronmaksajille, eikä Nairu-konseptia vastaan tarvitse rikkoa. Arvovaltaisen Lancet tiedelehden (5/2018) hinta-laatusuhteeltaan maailman parhaimmaksi todettu terveydenhuoltojärjestelmä terveysjättien veronkiertokoneeksi veronmaksajien rahoilla. Kyllä uusliberalismi on ihanaa.

    Äänestä

En ole äänestänyt Keskustaa vaaleissa, mutta nyt taatusti äänestän Keskustaa seuraavissa eduskuntavaaleissa! Tämä maanantai - tiistai lakko on minulle viimeinen pisara omien kyykytyksestä! Minä en poliittiseen lakkoon osallistu!!!!

Ja en ole taatusti ainoa, joka äänestää jaloillaan lakkoilevasta puolueesta!

Äänestä
  • Heh heh sun kirjoitukset ja tyyli jo tunnetaan. Turha vaiva trollata.

    Äänestä

Joudun syömään paskaa hyökättyäni eduskuntaa vastaan. Nyt keljuttaa.

Äänestä

Onko todella totta jota olen kuullut monelta tahoolta, Riku ja Antti ovat olleet koulukiusaajia jo ekaluokalta alkaen. Tätä on jatkunut ja jatkunut koko kouluajan. Näin kertovat luokka toverit ja linee kai totta ? Minkä pienenä oppii sen vanhana taitaa

Äänestä
  • Kokoomuslaiset ovat olleet aina pahimpia koulukiusaajia.

    Äänestä

Sipilä on kokoomuslainen vaikka näytteleekin kepulaista.

Äänestä

Täyttä asiaa aloitus.

Äänestä

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Niin joutuu Sipiläkin laulamaan Kokoomuksen lauluja oikein kaula pitkällä.

Äänestä

Mitä väliä enää mistään sopimuksista, mitä väliä mistään.
Vasemmisto ja hallitus saa haluamansa.
Halpistyövoimaa tuutin täydeltä.

https://www.kansalainen.fi/yk-muotoilee-uutta-pitkakestoista-jarjestelmaa-maailman-pakolaisongelmaan/?fbclid=IwAR1OaluS3orTajQjJSYIWge-6R6q9fgKZ3Cems6_xeIpadeODAlSRs_kU4s

Hyvää Joulua, se saattaa olla viimeinen Joulu Euroopassa.

Suvaitsevaiset saivat haluamansa. Nyt tulee maksun aika. Kolahtaa nilkkaan lujaa. Valitettavasti se kolahtaa meihin kaikkiin.

Lukekaa mitä Baba Vangakin ennusti. Hän kuoli jo 1995 ja suuri osa ennusteista on toteutunut.

Orpopirun, Sipiläpachiaisen, Kieromykän, Soinimulkeron suunnitelmat, TULEVAT esiin joulukuun 10pv. Marokossa.

Äänestä
  • Orposoinisipilämykkänen, kirjoittavat kyllä puolesta.
    Ottavat maksun ja lähtevät pakoon. Muuttavat tyhjään Afrikkaan, muiden maailman rikkaiden kanssa ja antavat Euroopan tuhoutua.

    Äänestä

Sipilä on sherwoodiåin sherffi j a rinne robin hood

Äänestä

Kiinalaiset ovat jo ostaneet Afrikasta suuria maa-alueita, jotka tuottaa hyvää satoa. Afrikka on tulevaisuuden maanosa, siellä on vain yksi paha juttu, nimittäin alkuperäiset asukkaat. Ne on ensin häädettävä ns. sivistyneesti pois ja sitten valkoinen mies voikin tulla tilalle ja laittaa tuon uskomattoman kauniin maanosan kukoistamaan. Siinä auttaa tietysti suuresti tuo uusi sopimus, joka allekirjoitetaan 10.12., tietysti Afrikassa Marrakeshissa.

Äänestä

Sote kun t oon sipilä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kuuyffvvhggjuiiijhjkfkf kirjoitti:

Yrittäjä Sipilän tavoite on kyykyttää kansaa ja lisää rahaa yrityksille
Sipilän sote on hyvä esimerkki sipilän tavoitteista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu