Äärioikeistolainen politiikko kääntyi muslimiksi!!

Saksan äärioikeistoon aiemmin kuulunut poliitikko Arthur Wagner on kokenut uskomuksissaan melkoisen täyskäännöksen. Hän on eronnut puolueestaan ja ryhtynyt muslimiksi.

Wagner kampanjoi aiemmin äänekkäästi islaminuskoa vastaan. Nyt hän on kuitenkin lähtenyt äärioikeistoa edustavasta puolueestaan, Alternative für Deutschland vahvisti viime viikolla. Wagnerin kerrotaan eronneen 11. tammikuuta omasta tahdostaan.

– Vasta myöhemmin saimme kuulla, että hän on kääntynyt islamiin, kommentoi puolueen tiedottaja Daniel Friese:

– Hän ei halua puhua lehdistölle. Hän kokee, että kyseessä on yksityinen asia.

AfD tunnetaan islaminvastaisesta retoriikastaan ja puolue katsoo, ettei islam sovi yhteen Saksan perustuslain kanssa. Puolue on vaatinut muun muassa burkan kieltämistä. Wagner on vaikuttanut puolueen riveissä Brandenburgissa. Puolue vakuuttaa vielä Wagnerin päätöksenkin jälkeen tukevansa perustuslaillista uskonnonvapautta.
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin siinä saattaa käydä, jos lukee liikaa Koraania ja tutustuu islamiin, voi pää seota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


milloin-halla-aho kirjoitti:

Saksan äärioikeistoon aiemmin kuulunut poliitikko Arthur Wagner on kokenut uskomuksissaan melkoisen täyskäännöksen. Hän on eronnut puolueestaan ja ryhtynyt muslimiksi.

Wagner kampanjoi aiemmin äänekkäästi islaminuskoa vastaan. Nyt hän on kuitenkin lähtenyt äärioikeistoa edustavasta puolueestaan, Alternative für Deutschland vahvisti viime viikolla. Wagnerin kerrotaan eronneen 11. tammikuuta omasta tahdostaan.

– Vasta myöhemmin saimme kuulla, että hän on kääntynyt islamiin, kommentoi puolueen tiedottaja Daniel Friese:

– Hän ei halua puhua lehdistölle. Hän kokee, että kyseessä on yksityinen asia.

AfD tunnetaan islaminvastaisesta retoriikastaan ja puolue katsoo, ettei islam sovi yhteen Saksan perustuslain kanssa. Puolue on vaatinut muun muassa burkan kieltämistä. Wagner on vaikuttanut puolueen riveissä Brandenburgissa. Puolue vakuuttaa vielä Wagnerin päätöksenkin jälkeen tukevansa perustuslaillista uskonnonvapautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu