Suomi tarvitsee vain kolme puoluetta

Qvist-Mark

Kaikki muut kuin Kokoomus, Keskusta ja SDP ovat pohjimmiltaan tarpeettomia ja jopa haitallisia. Eli RKP, Persut, vasurit, kristilliset ja vihreät - siirtykää noihin kolmeen puolueeseen. Poliittiset rönsyt on syytä leikata pois.

35

304

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mädätyksen_mestarit

      Noilla kolmella puolueella on sama agenda, joten sitten ei tarvitsisi enään järjestää vaaleja.

    • Toisenlainen.kolmijako

      Keskusta on täysin turha ja jopa vahingollinen puolue. Se on käytännössä MTK:n poliittinen siipi, jonka agendalla on nihilistisen valtapolitiikan lisäksi käytännössä vain maataloustukien ja puun hinnan kasvattaminen. On käsittämätöntä, että digitalisaation ja ilmastomuutoksen keskellä jälkiteollisessa EU-maassa pääministeri edustaa agraaripuoluetta! Suomen maailmanennätystason maataloustuki on kansantaloudellista sabotaasia ja vahingoittaa Suomen kehitystä.

      Suomesta puuttuu liberaali ei-vasemmistolainen palkansaajapuolue. Kokoomuksen äänestäjistä suuri osa on palkansaajia, mutta politiikka on sen hyvin yrittäjä ja jopa suuryritysvetoista. Demarit ovat taas sidoksissa vanhakantaiseen AY-liikkeeseen. Mikään puolue ei esimerkiksi aja palkkaveron keventämistä pääomaverojen kustannuksella.

      Vihervasemmistolla on uudelleenjärjestäytymisen paikka. Vihreistä on tulossa yleispuolue ja vastaavasti useat puolueet ovat ottaneet kestävän kehityksen agendalleen. Mihin enää tarvitaan Vihreitä? Demarien "tragedia" on taas siinä, että sen kaikki suuret (ja aikanaan radikaalit) tavoitteet kahdeksan tunnin työpäivästä ilmaiseen koulutukseen ja hyvinvointivaltioon ovat toteutuneet. Se uhkaa näivettyä kaikkea muutosta vastustavaksi jarrupuolueeksi, jos se ei keksi 2020-2030-luvuille relevanttia agendaa. Vasemmistolle olisi tilaa, kunhan ohjelma päivitettäisiin globalisoituvaan maailmaan ja työelämän murrokseen sopivaksi.

      • Vihervasurien

        ongelma on se ettei niillä ole muuta kerrottavaa kuin vastustaa kaikkea.


      • borwaari

        Maatalouden halveksiminen maailmassa, jossa sadat miljoonat näkevät nälkää, on tosi typerää, mutta mitäpä cityvasurilta voisi odottaakaan.
        Suomen maatalouden suojeleminen on minulle vaaleissa ykkösasia vaikken kepua äänestäkään.


      • villijavapaa

        Miten sitä veroja voi alentaa kun syömämiehiä on liika jotka ei tuota mitää kuin P


      • Tuet.kasvaa.ikuisesti
        borwaari kirjoitti:

        Maatalouden halveksiminen maailmassa, jossa sadat miljoonat näkevät nälkää, on tosi typerää, mutta mitäpä cityvasurilta voisi odottaakaan.
        Suomen maatalouden suojeleminen on minulle vaaleissa ykkösasia vaikken kepua äänestäkään.

        Keskustan maatalouspolitiikan arvostelu ja maailman korkeimpien maataloustukien kyseenalaistaminen ei ole "maatalouden halveksimista".

        Kepulaisilta kuulee jatkuvasti tuota idioottimaisuutta, että koska ihmisen täytyy syödä joka päivä, niin maataloustuet voivat olla miten korkeita tahansa. Eihän tuossa ole mitään järkeä.


      • borwaari
        Tuet.kasvaa.ikuisesti kirjoitti:

        Keskustan maatalouspolitiikan arvostelu ja maailman korkeimpien maataloustukien kyseenalaistaminen ei ole "maatalouden halveksimista".

        Kepulaisilta kuulee jatkuvasti tuota idioottimaisuutta, että koska ihmisen täytyy syödä joka päivä, niin maataloustuet voivat olla miten korkeita tahansa. Eihän tuossa ole mitään järkeä.

        Mutta kun ne EIVÄT OLE miten "korkeita hyvänsä" - muutama miljardi pyörittää hyvin maaseudun elinvoimaa joka työllistää kymmenin tuhansin myös oheiselinkeinojen työntekijöitä ja kauppaa.

        Miksi EU:lla on niin valtava maatalousbudjetti???? Suomen osuus on pieni siitä kuitenkin.
        Mutta kyllä hienostososialistille kelpaa muiden maiden tukiaismaatalouden ruoka niin perkeleen hyvin!
        Ikäänkuin nyt Suomen ongelma olisi maatalouden tukeminen -höh!


    • Funlandiankansalainen

      Mihin kepulisteja tarvitaan? Muutama kymmenentuhatta jussia rulettaa 5 miljoonaa vuosikymmeniä. Johan tuon ymmärtää jo hitaampikin, että puolueella, jonka suurin ismi on pelkästään muiden kansalaisten saavutusten ja työtulosten kuppaaminen omille markinaali kannattalilleen, ei voi olla tulevaisuutta.

      • MF-185

        Surku tulee tuota katkeraa punavaikertajaa, joka ei metsää puilta. Pitäisikö saman logiikan mukaan julkinen sektori lopettaa, koska se vaatii valtavat verovarat palkkoihin ym..?


      • Kohtuuton.maataloustuki
        MF-185 kirjoitti:

        Surku tulee tuota katkeraa punavaikertajaa, joka ei metsää puilta. Pitäisikö saman logiikan mukaan julkinen sektori lopettaa, koska se vaatii valtavat verovarat palkkoihin ym..?

        Jos julkinen sektori olisi Suomessa yli kaksi kertaa suurempi kuin missään muussa maailman maassa, niin varmasti perusteellinen julkisen sektorin perkaaminen olisi paikallaa.

        Maataloustukien osalta tilanne on se, että Suomen maataloustuet ovat YLI KAKSI KERTAA SUUREMMAT KUIN MISSÄÄN MUUALLA, kun tukia vertaa maatalouden tuottamaan lisäarvoon. Me maksamme selvästi yli euron tukea, että maanviljelijä saa tienattua yhden euron. Tämä on sairasta.

        Maataloustuet ovat käytännössä Suomen kansantaloutta vastaan kohdistettua taloudellista sabotaasia.


      • villijavapaa

        Eihän keskustassa ole montakan % maanviljelijöitä. Eikä maanviljelijöstä myöskään ei ole paljokaan kommunisteja-


      • tamppipaskapää

        Duunarit äänestää jusseja että saadaan halpaa leipää ja lihaa. Jos jäädään ulkomaisen varaan niin lilloin lohkeaa verot päälle Maataloustuet yhteensä 2miljardia siitä alv on 500 miljoonaa. Maanviljelijäin tuen osuu on 800 miljoonaan. Laskepa tuen kannatvuus


    • päinvastoin

      Suomi tarvitsee eläkeläispuolueen. Sen muodostaminen on hankalaa, kun eläkeläiset tyhmyyksissään äänestävät samoja naamoja kuin työikäisinä, eivätkä tajua miten heitä kusetetaan.

    • PS_ainoa--

      PS on ainoa maahanmuuttokriittinen vaihtoehto

      Rajalinja menee siis PS vs. kaikki muut puolueet

      • Kyvyttömät.persut

        Persujen teot maahanmuuton suhteen on nähty! Kun persut pääsi hallitukseen hallitsematon maahanmuutto räjähti käsiin.

        Nyt kun persut on saatu ulos hallituksesta, on tilanne taas rauhoittunut.

        Eiköhän vähintään 90% äänestäjistä ole muutenkin jo totaalisen väsyneitä tuohon mamu-jankutukseen.


      • suomen.kansalainen
        Kyvyttömät.persut kirjoitti:

        Persujen teot maahanmuuton suhteen on nähty! Kun persut pääsi hallitukseen hallitsematon maahanmuutto räjähti käsiin.

        Nyt kun persut on saatu ulos hallituksesta, on tilanne taas rauhoittunut.

        Eiköhän vähintään 90% äänestäjistä ole muutenkin jo totaalisen väsyneitä tuohon mamu-jankutukseen.

        Matulauman maahan päästäminen oli orpon ja sipilän juoni persujen hajottamiseksi, tulihan se aika kalliiksi Suomalaisille, jotkut joutuivat uhraamaan sen kalleimpansa.


      • Numero6
        Kyvyttömät.persut kirjoitti:

        Persujen teot maahanmuuton suhteen on nähty! Kun persut pääsi hallitukseen hallitsematon maahanmuutto räjähti käsiin.

        Nyt kun persut on saatu ulos hallituksesta, on tilanne taas rauhoittunut.

        Eiköhän vähintään 90% äänestäjistä ole muutenkin jo totaalisen väsyneitä tuohon mamu-jankutukseen.

        Haluaisin huomauttaa että ne oli Soinin persut ja sipilä kutsui 30 000 turvapaikan hakijaa 2015 lupaamalla talonsa Kempeleestä ja kuinka sitten kävikään Ainiin taisi talo jäädä saamatta.


      • Älä.persu.selittele
        suomen.kansalainen kirjoitti:

        Matulauman maahan päästäminen oli orpon ja sipilän juoni persujen hajottamiseksi, tulihan se aika kalliiksi Suomalaisille, jotkut joutuivat uhraamaan sen kalleimpansa.

        Mitä persuilla hallituksessa tekee, jos muut hallituskumppanit vievät niitä kuin mätää kukkoa. Kun ei vaan osaa, niin ei vaan osaa.


    • vaalittaa

      suomessa äänestetään kallupeilla eikä asija kysymyksilla,

    • ererewerwe

      Itse asiassa kepun ja kokoomuksen kannattaisi yhdistyä, jolloin ne pitäisivät suvereenisti valtaa maassamme. Ja jos eivät yhdistyisi orgaanisesti, niin niiden kannattaisi muodostaa jonkinlainen yhteinen koalitio kuten Ruotsissa, eli että menisivät hallituukseen aina vain yhdessä, eikä erikseen. Olisi hauska nähdä, millaiseksi Rinteen naama valahtaisi, jos nämä kelpo puolueet ilmoittaisi tällaisesta koalitiosta, vastavetona ay-mafian lakkoilulle!

      • Kepu.kurvaa.oikealle

        Aatteellisesti yhdistyminen on jo tapahtunut, kun Sipilä ja Berner ajaa Kokoomuksesta oikealta ohi. Taitaa vain moni perinteinen tupailta-kepulainen heristää nyrkkiä taskussaan.

        Pieni, mutta kuvaava esimerkki Kepun sisäisestä ristivedosta on Posti. Postin yksityistämishankkeet pörssiin menosta reittitietojen avaamiseen kilpailijoille on vuodettu ensin Maaseudun Tulevaisuus -lehdelle ja sitten kampitettu.

        Veikkaan että vaalitappion jälkeen Kepussa voi alkaa aikamoinen pyykinpesu.


    • sdp-kansan-asialla

      no niin nyt on normitila lakkoja ja lakkoja ,sdp;n kannattajat myhäilee, lakkoja lakkoja,kyllä on kotoinen tunnelma.kumpa olisi enempi lakkoja niinku ennenvanhaan hyvään aikaan. kyllä tekee hyvää rasittuneille luille, kunsaa maata sohvslla keskellä päivää, tulisko telkusta mitään sosialsmiohjelmia sais mukavasti lekotela sängyssä, ja vetää unia, muuten liksaa pitää saada lisää, olis mukavampi lekotella.sdp näyttää mihin pystyy.kokomaa kärsii jA asiat soptkeutuu, ihanaa. hurraa sdp teitä tarvitaan, nyt on niin mukavaa.

      • paskapää

        Kyllä noista lakoista tehdään hilloa


    • ääni-tallessa-

      Senhän määrää äänestäjät taas ensi vaaleissa, mitä puolueita tarvitaan. Kaikki tällainen ropakanda joutaisi lopettaa, jossa määritellään mitä kenenkin pitäisi äänestää.

      • demokratiaa.kaipaava

        Politiikka ei muutu mihinkään oli millainen tai minkävärinen hallitus tahansa, niiltä aina otetaan, joilta se helpoimmin ja pienimmällä vastarinnalla on otettavissa. Hallitusohjelmat ja vaalilupaukset eivät merkitse mitään, aina voi syyttää muita miksi ne ei toteudu. Äänikynnys esim 5% olisi hyvä asia, jäisivät nämä tarpeettomat jämäpuolueet ja niiden kosiskelu pois.


    • hehhhee

      Eiköhän siirrytä saman tien yksipuoluejärjestelmään ja toteuteta kapitalistinen kommunismi Kiinan malliin.

      • vaalit.silmänlumetta

        Meillähän on jo kapitalistinen kommunismi, ei vaaleissa eikä etenkään niiden jälkeen toteudu mikään demokratia.


    • kepu.pelastaa

      Kepulle totalitäärinen valta, niin kenenkään ei tarvitse edes paskalla käydä ilman valtion maksamaa tukea/korvauksia. Ja Suomi saadaan näin kiitonousuun.

    • Kyllä_näi_oh

      Luettelit juuri ne kaikkein turhimmat ja typerimmät puolueet, eli sekoomuksen, kepuli ripulit ja demarit, demareita kuitenkin pidän vähemmän vahingollisina Suomelle, mitä sekoomus j kepulit, jotka joutaisi tulla ammutuiksi seinää vasten nuorisojärjestöt mukaan lukien, ja tämän jälkeen kieltää lailla moiset paskat.

    • senytvaanonnäin

      Arkadianmäellä politiikka on jakautunut selkästi kahtia:

      EU-rintama
      Suomalainen rintama

      EU-rintama = Kokoomus, Kepu, SDP ja näiden kynnysmattoina toimii Sininen Huijaus, sekä Hirveät - De Grumma ja vasemmistoliitto. Kokoomus ja Kepu on ottaneet isännän roolin ja SDP yrittää peesata perässä. Tämän konklaavin EU-uskollisuutta ja suomalaisvastaisuutta ei tarvitse epäillä eikä ihmetellä, ja Siniset, Hirveät ja Vasurit kumartavat isännille nöyrästi. Muut puolueet on nykyään enemmänkin statisteja, joilla ei ole omaa voimaa vaikuttaa juuri mihinkään.

      Perussuomalaiset on ainoa suomalainen varteenotettava puolue, joka yrittää puolustaa Suomea ja suomalaisuutta kotimaata näivettävää Eurohuorausta vastaan, mutta EU-rintama on ottanut härskit keinot lyödäkseen Perussuomalaiset sekä heidän kannattajakuntansa. Esimerkkinä Sininen Huijaus, joka oli EU-rintaman juoni siivota PS pois hallitusportaasta. Toinen juoni on ollut luoda Perussuomalaisia mustamaalaava mediamädätys, josta esimerkkejä on ollut mm. Presidenvaalit, eduskunnan kyselytunti-livet, median politisointi, sekä ohjeistus medialle dissatata Perussuomalaisia, tai julkaista heistä vain negatiivisia uutisia. Radikaalisuvakit ja muut räyhikset komppaa tätä mädätystä somessa, julkaisemalla jatkuvasti viha- ja valhepostauksia.

      Viha- ja valhekulttuurin luojat = Kepu ja Kokoomus.

      Se mitä tarvitsemme, on saada media irti poliittisesta mielipidemanipuloinnista, informaatiomuokkauksesta, sekä ero EU:sta Arkadianmäen siivoustalkoot ja kotimaan kuntoonlaitto. EU:n jäljiltä on järkyttävän paljon korjattavaa.

    • Kolme-tarvitaan

      Ne ovat SDP. SKP ja SKDL. Näin oli ennen ja hyvin meni.

    • Vaihtoehtojaoltava

      Juuri nämä kolme puoluetta ovat syypäitä nykyiseen tilanteeseen.

    • Emäpaskat

      Suomi tarvitsee testi runkkarit ,siniset lierot ja ruotsalaistamisen homokonsultin paavottajat. Iljetys koko työväestölle.
      Demokratiasta ja ihmisoikeuksista on paskapuhetta, koiten mainos on tiedettä, ja neutraalia viestintää. Nobellit paskoo alleen, saatanalliset sarvipäät.
      Kuka puhuu enään hyvä hyvyydestä, korkeintaan eunukit, kirkossa että talouselämän huipuppa Se on sitä viha ja paska puhetta,.

    • omanäkemys

      Yksi riittää ja se on Ps ainut joka ajaa oman kansan etuja edes jossain määrin ja Soinikin kääntötakkeineen onneksi poissa kuvioista no paras olisi ettei olisi puolueita ollenkaan vaan Oikeestti Viisaat ratkaisemaan asioita eikä kinaamassa keskenään mutta tämä hyvä vaihtoehto ei tosin käy ihmiluonteille aina pitää kinata ja ajaa omaa etua.

    • Vihreistä kun lähtee puheenjohtaja, tulee valtava mediamylläkkä ja pidetään palavereja TV:ssä. RKP:stä lähti Haglund ja kukaan ei tainnut edes huomata, että heitti pyyhkeen kehään kesken kauden. RKP on puolue, joka voisi lopettaa itse toimintansa. Ei sitä kukaan kaipaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      152
      6402
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      206
      4055
    3. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      485
      2817
    4. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      31
      2771
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2375
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2099
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      148
      1517
    8. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      58
      1344
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1314
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      89
      1074
    Aihe