Missä on itsekunnioituksesi, kun käyt näin likaista vaalitaistoa lasten nälällä. Jos pääset pääministeriksi et tule saamaan arvostusta ja kunnioitusta itsellesi suurimmalta osalta kansaa.
Rinne, kehtaatko astua ruokapöytään tänään
Tämä-muistetaan
28275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Jutta Urpilainen ei olisi alentnut noin halpamaiseen temppuun. Ei ole Rinteessä pääministeriainesta.
TÄMÄKÖ ON RINTEEN VIKA.KYLLÄ PÄTKII JÄRKI.
Sipilän trollit taas vauhdissa.
Hannes-H.Huono omatunto panee sortumaan tällaisiin alatyylin kommentteihin.
SAK:n verovapaasti vuosittain keräämä 500 000 on talousprofessori Virenin mukaan fakta.
Työnantajat ovat tyhmiä kerätessään ilmaiseksi demareille verotonta rahaa, Miksi eivät peri edes toimistomaksua esim 15 euroa per nuppi. Periihän lääkärikeskuksetkin toimistomaksun, vaikka itse varaa ajan netissä.
Eivät he ole tyhmiä. He tekevät vain sen, mitä on aikanaan sovittu. Lukekaapa muuten muitakin samanhenkisiä kirjoittajia. Jäsenmaksun verottomia tuntuu nousseen ykkösmurheiden joukkoon. Mitenkähän muuten MTK:n jäsenmaksun laita on? Kommenttien happamuudesta voisi hätäisempi päätellä, että se ei ole veroton!
Ja tuo 15 euroako lisäisi yhteishenkeä ja olisi muutenkin fiksu liike?
Mitä sitten jos jotkut ammattiliitot Suomessa ovatkin
sosdem-vetoisia, ei haittaa mua ainakaan.
Kepu-Kokoomus-Persu-Siniset komnbinaatio hallituksessa
ei ole ainakaan mua vakuuttanut, en tiedä kenet
sitten on oikein vakuuttanut, mutta ei ainakaan mua.
Rinne ahtaa rasvamahaansa ruokaa samaan aikaan kun panee lapset näkemään nälkää... samanlainen moraali kuin sosialistijohtajilla kautta aikojen.
Seiväshyppääjä, Kansanedustaja, Kauppa- ja teollisuusministeri, Valtiovarainministeri
ja Opetusministeri Antti Kalliomäki sekä aitajuoksija, kansanedustaja ja
kaupunginvaltuutettu Arto Bryggare sekä toimittaja ja kansanedustaja Timo Harakka
eivät ainakaan ole lihavia sosialidemokraatteja.
Lopettakaa jo Antti Rinteen nälviminen!
Kun porvarin kakara näkee nälkää Tammisaaressa.
Näkevät sitä matalapalkkatyöläistenkin lapset.
Joka tapauksessa demarit ovat tyypillinen puolue jota EI kannata äänestää siinä, että heillä menee sitä paremmin mitä surkeammin maallamme menee.
Tämä lasten ruoan vieminen on ihan linjassa demareiden aiemman politiikan kanssa. Demarithan olivat juuri ennen viime vaaleja innolla kohkaamassa siitä, miten ruoan alvia pitäisi (taas kerran) nostaa.
Rinteen ansioissahan tuollainen nosto ei tunnu läheskään yhtä paljon kuin jonkun työttömän tai matalapalkkaisen.
Taas kusipää kepuloiset mesoo.. Sipilän junailema lakko!
Näin on!
Rinne tekee pohjatyötä seuraavalle hallitukselle,kunnalliskotien asukit tapetaan nälkään jotta jo vuoden päästä vaaleista voidaan sanoa että kuinka paljon on saatu säästöä aikaan sosiaali puolessa,mut ei kukaan onneksi muista näitä kituneita vanhuksia
Blaa Blaa Blaa!
Typerää mustamaalausta.
Ja Juha Sipiläkö sitten sosiaali- ja terveyspolitiikassa
jotenkin etevämpi, jos Antti Rinne ei kelpaa asioiden
hoitajaksi.
Nyt järki käteen, Juha Sipilä on monessa kohtaa
täysin hakoteillä luonnostelmineen.
Hyvin menee SAK:lla
https://www.youtube.com/watch?v=gLx-xnBEswo
Lakot ovat täysin laillisia! Turha kepuloisten itkeä!
Kyllä, lakot ovat laillisia.
Kiitos Johan Edvard ''Eetu'' Salinin (1866-1919)
ja Matti Paasivuoren (1866-1937) kun saivat
ajetuksi työntekijöille lakko-oikeuden aikoinaan
Suomeen.
Jätä sinä Antti Rinne rauhaan, tietääkseni hän ei ole
rikkonut Suomen Lakia.
Te SDP-vihaajat olette rasittavia!
Päinvastoin, Rinne on oikea laittomien lakkojen järjestämisen mestari.
Hän myös on mm kavaltanut rahaa isännöimänsä taloyhtiön tililtä aiemmin.
P.S. Demareiden nuolijat ovat tosi rasittavia
pitää olla lakossa!minkä vuoksi?ja kyllähän tää sukupolvi on nyt ihmeissään,ku lapsille pitää eväitä!mä vein aina eväät ja maitopullon kouluun.VELLI tuotiin keittolasta.mun ÄITI ei koskaan miettiny muuta ku tuo eines mukaan.eipä niis eväitte välis paljo muuta ollu ku ihanoikeeta voita.ja tää niin meidän kasvattama nillukka kansa vielä märehtii et 2pv heidän pitää eväitä pakata???nyt on jo:::ja LAPSIIN kohdistuva lakko on niin VÄÄRIN.ja NEUVOTTELEMAAN koko PAS..SAKKI.
Mitä tarkoittaa nillukka kansa?
Luuleeko joku oikeasti että Rinteestä olisi tullut tuollainen läski jos hän ei kehtaisi astua ruokapöytään tilanteessa kuin tilanteessa?
Juuri siksihän ay-eliittinsä junttasi Antin Jutan tilalle, kun tekee mitä käsketään eikä moraali vaikeuta toimintaan.
Antti ei isännöitsijänä saanut edes taloyhtiötä hoidettua, vaan joutui korvausvastuuseen. Antti saa kyllä Suomenkin sekaisin, mutta nyt lasku lähteekin meille.
"Missä on itsekunnioituksesi, kun käyt näin likaista vaalitaistoa lasten nälällä. "
Hurstin leipäjono ei tukien antajia kiinnostanut.
Somaleiden puuhakerhot saivat miljoonia.