Teollisuusliitto kusee omaan aamupuuroon

tottavie

Teollisuusliiton alaliittojen kolmen päivän lakot rankaisevat liittojen omia jäseniä.

Riku Aalto on usean kerran sanonut televisiossa, että hän sanoi jo keväällä, että jos tätä ja tätä tehdään, niin... Riku Aalto on kiukkuinen siitä, että ay-liikkeen veto-oikeus Suomen lainsäädäntöön ei toimi. Hallitus neuvoteli työaikalain muutosta ay-liikkeen kanssa puolitoista vuotta, mutta tuloksetta. SAK:n kanta oli, että paikallisissa neuvotteluissa pitää aina olla luottamusmies paikalla. Miten se toteutetaan n. 80.000 yrityksessä, joissa ei ole luottamusmiehiä? SAK:n vaatimus on absurdi. Sen takia hallitus vie eteenpäin paljon pienempää asiaa. Se taas kiukuttaa Riku Aaltoa.

Riku Aalto ilmoitti, että Teollisuusliitto sanoo irti kiky-sopimuksen. Irtisanominen ja lakkouhat tulivat sopivasti puoli vuotta ennen eduskuntavaaleja. Jotkut väittävät asiaa SDP:n vaalikampanjaksi, jonka tarkoitus on saada Rinne pääministeriksi. Kikyn irtisanominen on tekaistu uho, koska kiky-sopimus on voimassa vain 2019 vuoden loppuun asti ilman irtisanomistakin. Teollisuusliiton ja alaliittojen kolmen päivän lakkouhat viittaavat myös kiky-sopimukseen. Kikyssä pidennettiin työaikaa juurikin kolmella päivällä. Nyt ilmeisesti kostetaan juuri tuo kolme päivää kolmen päivän lakolla.

Asia ei ole loppuun asti ajateltu. Nämä lakkopäivät eivät ole sovittuja kiky-päiviä vaan lisäpäiviä lakkoilijoille. Nyt päiviä tulee olemaan yhteensä 6 ilman palkkaa. Lakkopäiviltä ei makseta palkkaa eikä niistä kerry lomarahaa eikä eläkettä. Näin "kostotoimi" kohdistuu suoraan lakkoileviin liiton jäseniin.

Kikyn ansiosta yritysten kilpailukyky parani ja yrirykset työllistivät tutkimusten mukaan 30.000 - 40.000 ihmistä kikyn ansiosta. Kiitos liitoille.

Alle 10 hengen yritysten irtisanomisten lievä helpottaminen tuo kyselyn mukaan 20.000 uutta työpaikkaa. On oikeutettua, että kahden kolmen hengen yrityksissä epäkelpo työntekijä voidaan irtisanoa huomautuksen ja varoistuksen jälkeen, ellei henkilö paranna tapojaan. Pienissä yrityksissä epäkelvon työntekijän siirtäminen toisiin tehtäviin on hankalaa, kun niitä ei ole. Tästä on kysymys.

14

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuudentorvisoi

      Ay-pomot pakottaa lakkoiluun vaikka kenttä ei halua. Liiton jäsenyys on aivan turhaa, jos et halua lakkoilla. Ay-pomot hoitaa palkkaneuvottelut ja yleissitovuus hoitaa sopimukset yrityksiin. Koskee kaikkia työntekijöitä, jäseniä ja ei-jäseniä. Paras olisi, että asiat on sovittu laissa, niin pykälät koskisi kaikkia yrityksiä. Nyt kymmenettuhannet firmat jää ulkopuolelle monessa asiassa.

      Yrityksissä paikallinen sopiminen olisi paikallaan. Silloin voi sopia työajoista ja muustakin joustavasti. Se on työnantajan ja työntekijän etu. Miksi SAK jarruttaa paikallista sopimista?

      JHL:än jäsenyys on turhaakin turhempaa, kun työmarkkinajohtajien hoitamat neuvottelut tulee kuntapuolella aina pilkulleen todeksi.

      Ansiosidonnaisen saa YTK:sta vain satasella vuodessa. Tiedätkö edes, kuinka paljon maksat ay-jäsenmaksua? Jotain 1,38% tai jotain, mikä tekee 2500 euron kuukausipalkalla n. 400 euroa vuodessa. JHL goodbye. Minä en ainakaan tykännyt lakkoilusta.

    • ajattelevähän

      Ansiosidonnaista tulee moni tarvitsemaan SAK:n hallituksen aloittamassa 80.000 työnantajayrityksen toiminnan alaarvostamiskampanjassa. Nämä yritykset eivät ole SAK:n suoran ohjauksen alla, niin SAK:n hallitus käyttää muita kampituskeinoja. Työtä tarjoavien positiivinen asenne on romahtamassa. Se tarkoittaa lisää yt-neuvotteluja ja postiivisen työllisyyskehityksen heikkenemistä.

      Teollisuusliitto rikkoo työrauhavelvollisuutta lakoillaan. Sopimukset ovat olemassa ja silloin on työrauha. PAMin vartijoiden lakko on ainut, joka on oikea lakko. Muut ovat paskalakkoja. Ay-pomot kiukuspäissään pakottavat jäsenensä henkilöhtaisen kaunansa kostajiksi.

      Moni eroaa liitosta. Jäseniltä ei kysytä mitään vaan kyykytetään. Kukaan ei halua lakkoilla. Lakkoilijan tilipussi on aina vajaa. Sopimusedut kuuluvat kuitenkin kaikille. Hyvä työntantaja pitää huolta työntekijöistää. Huonolla ei viihdy kukaan. Ei riskiä.

    • RikuAaltoahan

      ei välttämättä kiinnosta yli 60:n %:n palkankorotuksensa jälkeen kentän asiat vaan se, että jää historiaan "merkittävänä" ay-vaikuttajana. Eipä ne työväen asiat kiinnosta montaa muutakaan duunaria siinä vaiheessa kun pääsee nauttimaan jäsenmaksujen kertymästä mielensä mukaan.

    • juomavesi

      Saadaan lakkoavustusta, tämä on kiva, palkallinen loma :) Ollaan ryypätty :D

    • Anonyymi

      Pitkästä aikaa hyvä veto Riku Aallolta, hienoa. Nyt kun jatketaan samaa rataa syksyn työehtosopimusneuvotteluihin. Kikyä ei uusita ja päälle kunnon palkankorotukset. (ei mitään 32 senttiä/2v. Vaan väh. 2 €/h/2v.) vaikka sit lakkoilemalla. Kiky ei tuonut yhtään uutta työpaikkaa vaan se oli vain Sipilän ajama tulonsiirto duunarin pussista työnantajan pussiin.

    • Anonyymi

      Asenteesi on SAK-lainen asenne, joka lisää työttömyyttä.

      Vain yritykset työllistävät. Vain yritykset. Yrittäjä päättää siitä, mihin rahat käytetään. Jos investointeja ja sitä kautta työpaikkoja halutaan lisää, niin siihen ei riitä mitkään palkkatuet ja etenkään kikytuntien poisto. Kiky toi 16.000-40.000 työpaikkaa lisää ja siitä 40% oli nimenomaan työajan pidennyksen ansiota. Työnantajat saivat 2 tuntia lisää työtä jo maksetuista tunneista.

      Pekkaset pitäisi poistaa. Ne on kaikki maksettua työaikaa, jolloin työntekijä ei tee töitä. Kaksi vaihtoehtoa. Pidetään vapaata, josta ei makseta palkkaa tai sitten tullaan töihin, koska palkka on jo maksettu. Siitä oli kikyn 24 tunnin ajassa kyse.

      Riku Aallon selitykset riistosta ja talkoista ovat paskapuhetta. Oikeasti jo maksettuja tunteja kaikki tyyni. Piste.

      Jokainen palkankorotuseuro leikataan tavalla tai toisella pois. Työpaikkoina yrityksissä tai julkisella puolella työapaikkoina ja palveluissa lapsillle ja vanhuksille ja koulutukseen.

      Jos työlllisyys ei nouse 75%:iin ei ole mitään jaettavaa ja tilanne johtaa leikkauksiin. Ei ole Rinteellä varaa 4,2 miljadin kuluihin, ei edes miljardiin! Pahimmillaan RInteen hallitus kaatuu ja SAK:n soluttautunut neuvonantaja-armeija saa kenkää. Yrittäminen ja talouspolitiikka ei ole mitään pelleilyä. Ideologia ei elätä.

    • Anonyymi

      Super ja Tehy aiheuttavat itse jatkuvilla puheillaan siitä, että alalla on vähän porukkaa, raskasta, pienet palkat jne., että
      - alalle ei hakeuduta
      - alalla olijoilla on psykoottisesti huono olla.

      Kunnallisella puolella kodinhoitajien poissaolot ovat keskimäärin 32 päivää vuodessa, lähihoitajilla hiukan vähemmän. Se tarkoittaa, että 12500 henkeä on joka päivä saikulla!!!! Oliko se työvoimavaje 4000 henkeä? No, kolminkertainen määrä on koko ajan saikulla. Se on osaltaan Superin ja Tehyn aiheuttamaa suggestiota. Yksityisellä puolella tilanne on parempi.

      Muistuttaisin siitä, että Teollisuusliiton, Superin ja Tehyn ajamat palkankorotukset pitää jostain maksaa, Jokainen prosentti leikataan jostain. Korotukset aiheuttavat työttömyyttä. Haloo ay-pomot!!!!! Kenen asialla?????

    • Anonyymi

      Kukaan ei halua lakkoilla. YTK kutsuu. Ansiosidonnaisturvan vaihto liitosta YTK:hon on suurin palkankorotus ikinä. Monta sataa euroa puhtaana käteen!

      Liitot ovat 1800-lukua. Palkat ja palkkaturva ok. Se pitää varmistaa säätämällä minipalkka lakiin. Liitot eivät sitä hoida. Liittojen uhkailu ja kiristystoimet ovat "liivijengitouhua". Laiton lakko on laiton. Uhkailusta on laissa säädetty. RYhmäkanteet tarvitaan ihmisten turvaksi ay-mielivaltaa vastaan, kun ihmisten matkat peruuntuvat ja ei pääse töihin. Ay-liikkeellä ei ole moraalia. Moraali on vain yksilöllö. SAK:n hallitus on kollegiaalisesti moraaliton. Viime syksyn "poliittinen" lakko oli siitä yksi hyvä osoitus. Lapset jäi ilman ruokaa, ihmiset eivät päässeet töihin ja yrityksille tuli miljoonien vahingot. Se oli moraalitonta toimintaa!

      Poliittiset lakot tulee kriminalisoida ja lakkosakkojen suuruus pitää satakertaistaa!

      Julkisessa sanassa on esitetty, ettei pari kertaa kansan kiihottamisesta tuomittu saisi olla kansanedustaja. Saako laittoman lakon järjestämisestä tuomittu olla pääministeri? Hän on jäävi ja pahasti asenteellinen työmarkkinakysymysten lainsäädännön suhteen. Lisäksi tuomittu rikoksesta!

    • Anonyymi

      Yhteiskunnan suuri virhe on se, että luullaan, että SDP on ainut puolue, joka on oikeutettu pitämään huolta lapsista, vanhuksista, työttömistä ja muista reppanoista. Se on suuri virhe, koska ihmiset pitävät huolta ihmisistä. Ihmiset.

      Sipilän hallituksen aikana 140.000 ihmistä pääsi töihin. Se näkyi yhtä monessa ruokakunnassa suurena tilanteen paranemisena. Lapsille oli varaa hankkia jotain tarpeellista jne. Tuloerot pienenivät, jos siitä ollaan huolissaan. Terveyskeskusjonot olisi saatu hallintaan ja nyt meillä olisi sote, mutta sen Kiuru, Paatero ja kumppanit torppasivat, tekaistuilla syillä, ja sen takia olemme kuten ennenkin.

      Lääkäriin pääsee kuukauden päästä, jos silloinkaan. Sitä ei muuta lakiin kirjoitettava hoitotakuu. Sitä ei muuta lupaus 1000 lääkäristä lisää terveyskeskukseen neljän vuoden päästä. Helsingin Sanomissa tänään lääkäri todistaa, ettei se auta. Nytkin virkoja on 300 täyttämättä.

      Jos työllisyys ei nouse yli 75%:n Rinteen hallitus joutuu leikkaamaan tai sen tekee joku toinen hallitus. Jos työllisyys ei nouse, ei ole mitään.

      Laittakaa populistiset poliitikot hoitoon. Puheilla ei synny mitään. Teot ja puheet on eri asia.

      Aktiivimalli. Lainsäätämistä valvova neuvosto huomautti, ettei ole esitetty mitään syytä tai osoitettu vaikutuksia, miksi aktiivimalli pitäisi poistaa. Siinä yksi esimerkki siitä, mikä on pielessä. Pahasti pielessä. Suuri valuvika. Aktiivimalli on puhetta. Se on ja oli ääniä kalastelevaa puhetta.

      Hei, luvattiin toinen karkkipäivä. Missä se on? Tulossa ehkä neljän vuoden päästä yksi Marianne-pussi kertakorvauksena. Arhinmäki, Li Andersson, Lindtman, Rinne, Kiuru, Paatero ja Harakka, missä vitussa se teidän lupaama toinen karkkipäivä on?

      Poliittiset lakot ja työsulut pitää kieltää, ettei EK laita koko maata sulkuun, jos Rinteen hallitus ei toteuta 75%:ia.

    • Anonyymi

      20% korkeammat palkat ja kuukausi extralomaa täydellä palkalla. Tätä Postin vanhaa virkamiesetua tukilakkolaiset tukevat.

      Tukilakot ovat laittomia. Lakko kuin lakko. Ei se lakon nimi sitä muuksi muuta.

      Kaikki laittomista lakoista kärsineet yhteiskanne lakkojen järjestäjiä kohtaan. Ay-pomot ja heidän joo-joo -hallitukset maksumiehiksi!

      Ministeri Paatero sotkeentui yksittäisen yrityksen miniatyyrijohtamiseen. Ei ole ministerin asia. Samanlaista puhetta suusta kuin Trumpin laukomiset. Joku Trumpin sisäpiiriläinen vertasi Trumppia 12-vuotiaaseen vekaraan, joka on saanut ohjaussauvat käsiin. Mihin noita Paateron populistisia laukomisia vertaisi. Valtion yhtiöiden ei pidä käyttää vuokratyövoimaa. Hei haloo!

    • Anonyymi

      Milloin PAU lopettaa laittoman lakon? Paketti-ihmiset eivät ole PAU:n alaisissa tehtävissä. Kenellä viiraa, kuka elää vielä Postin virkamiesaikaa?

      Kaikki tukilakot laittoman lakon johdosta ovat myös laittomia ellei jo muutenkin. Kukaan ei halua lakkoilla. Vain 1% väestä. Lakko on henkistä väkivaltaa, osoitus järjen loppumisesta. eikä siinä ole voittaajia.

      Poliittiset lakot ja tukilakot pitää kieltää lailla. Ne ovat vaarallinen ase pikku-hitlereiden käsissä!

      Liittojen jäsenmaksujen verovähennys 200 miljoonaa pitää poistaa. Se tarvitaan hoitajamitoituksen toteuttamiseksi.

      Liittojen sijoitustulot pitää saada verolle. Liitot harrastaa harmaata taloutta!

      • Anonyymi

        Samoin yritystuet pois yrityksiltä jotka maksavat osinkoja, eihän osinkoa maksava voittoa tekevä yritys nyt valtiolta mitään apurahaa tarvitse!


    • Anonyymi

      Hölmöä tässäkin ketjussa kuvitella että KIKYt tai tulojensiirrot työnantajille vaikuttivat jotenkin suomalaisten yritysten palkkaamiseen...Ei, mikään niistä ei vaikuttanut suomalaisten yritysten työllistämistilanteisiin.
      Työpaikkoja syntyi vain ja ainoastaan siksi että maailman taloustilanne sattui paranemaan samaan aikaan kun näitä KIKY soppareita tehtiin, ja ulkomailta alettiin tilailla enempi tavaraa Suomesta.

    • Anonyymi

      SAK:n aiheutti Elannon tuhon. Kiky ei kelvannut 1990-luvun alussa ja SAK kiristi hallituksen devalvaatioon johtaen räjähdysmäiseen työttömyyteen, kymmenien tuhansien yritysten tuhoon Elanto mukaanlukien ja tuhannet ihmiset tekivät itsemurhan. Jälkiä korjaillaan edelleen.

      Nyt SAK lopulta hyväksyi kikyn, minkä takia työpaikkoja perustettiin lisää, kikyn ansiosta 40.000 - 60.000. Ostovoima nousi voimakkaasti. Ihmiset pääsivät töihin ja töissäolevienkin osalta verotusta laskettiin ja hinnat eivät karanneet. Ostovoima kasvoi.

      Ostovoima kasvoi siis palkkoja laskemalla, kun samalla laskettiin verotusta.

      SDP:n ja SAK:n yhteinen vero-palkkahissi ei lisää ostovoimaa. Päinvastoin. Näin se on oikeasti. Sitä ei vaan esimerkiksi Teollisuusliiton puheenjohtaja RIku Aalto uskalla sanoa, koska se ei ole suosittu vastaus. Hän mieluummin puhuu asioista, jotka pitävät hänen kiinni korkeassa palkassaan. Lopputulosta voi sitten selitellä muilla syillä. Totuus on, että nettopalkka ja raha tilillä on totta. Muu on skeidaa.

      Kikyn poistaminen aiheuttaa kustannuksia. Sen takia se alentaa palkankorotuksia. Sitäkään Teollisuusliiton Riku Aalto ei populistisissa puheissaan tunnusta. Puhuu mieluummin skeidaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe