George W. Bush on aloittanut suhteiden lämmittämisen Eurooppaan. Ehkäpä hän jälleen on kokoamassa koalitiota, transatlanttista yhteenliittymää, jolla on yhteiset taloudelliset, ideologiset ja kulttuuriset intressit. Eräät Venäjää arvostelevat linjaukset viittaavat tällaiseen yhdenmukaisen konsensusajattelun tavoittelun suuntaan.
EK:n puhemies Paavo Lipponen on pitkälti ymmärtänyt Bushin johtaman USAn missiota. Lipponen näkee Suomenkin kuuluvan samaan transatlanttiseen perheeseen, jonka edut ovat myös meidän etujamme. Natoon liittymistä puoltavat tahot lienevät paljolti samaa mieltä. Nämä tahot tulevat poliittisesta oppositiostamme, linjalta Penttilä-Tarkka-Stubb-Kokoomus.
Keskusta on suhtaunut varovaisesti ja varauksellisesti Bushin USAhan ja transatlanttisuuteen. Keskusta yrittää käpertyä mieluummin johonkin koloon piiloon pahaa maailmaa. SDP:n vasen laita taas näkee maailman ideologisesti transatlanttisuutta suurempana koko maapallon käsittävänä kokonaisuutena, jolla pitäisi olla yhteinen missio. Keskustalainen näkemys puoltaa kaikenlaista liittoutumattomuutta, puolueettomuutta, osattomuutta, maailman ulkopuolelle jättäytymistä kärjistetysti sanoen. Globalisti-idealistit puolestaan näkevät YK:n merkityksen suurena ja tavoittelevat muutenkin sopimusperusteista maapalloa. Näitä ei pidä sekoittaa taloudellisen globalisaation kannattajiin.
Suomessa näyttäisi olevan ainakin siis kolmenlaisen linjan kannattajia. Puolueittain nämä menevät hieman sekaisin, joten edellä lausumani oli jonkinlainen yleistys puoluenemmistöjen näkemyksistä.
Palataan George W. Bushiin, jonka on arvioitu tavoittelevan valtiomiespresdientin titteliä tällä kaudella. Sotivasta Bushistako olisi tulossa suurten tekojen mies, joka panee alulle jotain vallan uutta ja mullistavaa. Yritys lienee ainakin nyt kova ja energinen ulkoministeri Rice tulee pyörimään kuin häkkyrä pitkin maailmaa.
Mielenkiintoisin kohta Bushin Eurooppa-puheenvuorossa oli Israelin ja Palestiinan ongelmaa käsittelevä kohta. Bush patistaa Israelia rauhan tielle. Tässä Israelin tulee tinkiä siirtokuntapolitiikassaan ja Palestiinan perustettavan valtion tulee olla elinkelpoinen. Tämä on Bushilta erittäin radikaali lausunto ja sitä tullaan Israelissa ankarasti vastustamaan.
Kysymys kuuluu nyt, että miksi Bush puuttui näin vahvasti Lähi-idän peruskysymykseen. Vastaus on minusta ilmeinen ja se on vanha tuttu eli öljy. Bush on mustan kullan miehiä luita ja ytimiä myöten. Öljy on transatlanttisen mission keskeinen elementti. Bush näkee, että öljyn saanti on pakko turvata ja koko hänen Lähi-idän politiikkansa tähtää siihen. Irakin, Iranin ja Syyrian tapaiset valtiot on saatava hallintaan. Irakista on jo aloitettu. Toiseksi Israel muodostaa alueella häiriötekijän, joka tulee saada poistetuksi. Näin Bush on valmis uhraamaan Israelia öljyalttarille. Melkoinen ihme on, että vasta Bush USAn presidenteistä ehkä jyrkimmin ryhtyy tähän toimeen. Presidentti Carter oli aikoinaan samantapainen missio Israelin suhteen, mutta se epäonnistui, kun USA ei pannut tarpeeksi pakkoa puheidensa pontimeksi. Bush tarttuu miekkaan herkemmin ja keppiä voi tulla porkkanoiden tueksi.
Bushin missiot Lähi-idän suhteen ovat vaarallisia, hengen vaarallisia. Alueella vaikuttaa paljon uskontoon pohjaavia fundamentalistisia voimia (ääri-islamistit ja äärijuutalaiset), joilla ei ole länsimaista taloususkoa rasitteenaan. Ilman väkivaltaa ja sotia tuskin tullaan saavuttamaan mitään. Bush on aika päättäväinen presidentti, joka ei kaihda sotatoimiakaan. Tosin USAn budjetin raamit alkavat tulla vastaan, joten välillä pitää koittaa neuvottelutietä.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei voida erottaa muun maailman tapahtumista. Transatlanttisiin intresseihin mukaanmeno täysillä tarkoittaa linjanvetoa kahden maailman välillä. Vastakkain ovat silloin länsimainen sivistys ja taloususko ja muun maailman köyhyys yhdistettynä vahvaan uskonto- ja kulttuurifundamentalismiin. Maantieteellisesti ajatellen maailman kriisipesäkkeet ovat meistä miellyttävän etäällä, joten voimme pohtia kytköksiämme hyvinkin itsekkäistä näkökulmista.
EK:n puhemies Paavo Lipponen on pitkälti ymmärtänyt Bushin johtaman USAn missiota. Lipponen näkee Suomenkin kuuluvan samaan transatlanttiseen perheeseen, jonka edut ovat myös meidän etujamme. Natoon liittymistä puoltavat tahot lienevät paljolti samaa mieltä. Nämä tahot tulevat poliittisesta oppositiostamme, linjalta Penttilä-Tarkka-Stubb-Kokoomus.
Keskusta on suhtaunut varovaisesti ja varauksellisesti Bushin USAhan ja transatlanttisuuteen. Keskusta yrittää käpertyä mieluummin johonkin koloon piiloon pahaa maailmaa. SDP:n vasen laita taas näkee maailman ideologisesti transatlanttisuutta suurempana koko maapallon käsittävänä kokonaisuutena, jolla pitäisi olla yhteinen missio. Keskustalainen näkemys puoltaa kaikenlaista liittoutumattomuutta, puolueettomuutta, osattomuutta, maailman ulkopuolelle jättäytymistä kärjistetysti sanoen. Globalisti-idealistit puolestaan näkevät YK:n merkityksen suurena ja tavoittelevat muutenkin sopimusperusteista maapalloa. Näitä ei pidä sekoittaa taloudellisen globalisaation kannattajiin.
Suomessa näyttäisi olevan ainakin siis kolmenlaisen linjan kannattajia. Puolueittain nämä menevät hieman sekaisin, joten edellä lausumani oli jonkinlainen yleistys puoluenemmistöjen näkemyksistä.
Palataan George W. Bushiin, jonka on arvioitu tavoittelevan valtiomiespresdientin titteliä tällä kaudella. Sotivasta Bushistako olisi tulossa suurten tekojen mies, joka panee alulle jotain vallan uutta ja mullistavaa. Yritys lienee ainakin nyt kova ja energinen ulkoministeri Rice tulee pyörimään kuin häkkyrä pitkin maailmaa.
Mielenkiintoisin kohta Bushin Eurooppa-puheenvuorossa oli Israelin ja Palestiinan ongelmaa käsittelevä kohta. Bush patistaa Israelia rauhan tielle. Tässä Israelin tulee tinkiä siirtokuntapolitiikassaan ja Palestiinan perustettavan valtion tulee olla elinkelpoinen. Tämä on Bushilta erittäin radikaali lausunto ja sitä tullaan Israelissa ankarasti vastustamaan.
Kysymys kuuluu nyt, että miksi Bush puuttui näin vahvasti Lähi-idän peruskysymykseen. Vastaus on minusta ilmeinen ja se on vanha tuttu eli öljy. Bush on mustan kullan miehiä luita ja ytimiä myöten. Öljy on transatlanttisen mission keskeinen elementti. Bush näkee, että öljyn saanti on pakko turvata ja koko hänen Lähi-idän politiikkansa tähtää siihen. Irakin, Iranin ja Syyrian tapaiset valtiot on saatava hallintaan. Irakista on jo aloitettu. Toiseksi Israel muodostaa alueella häiriötekijän, joka tulee saada poistetuksi. Näin Bush on valmis uhraamaan Israelia öljyalttarille. Melkoinen ihme on, että vasta Bush USAn presidenteistä ehkä jyrkimmin ryhtyy tähän toimeen. Presidentti Carter oli aikoinaan samantapainen missio Israelin suhteen, mutta se epäonnistui, kun USA ei pannut tarpeeksi pakkoa puheidensa pontimeksi. Bush tarttuu miekkaan herkemmin ja keppiä voi tulla porkkanoiden tueksi.
Bushin missiot Lähi-idän suhteen ovat vaarallisia, hengen vaarallisia. Alueella vaikuttaa paljon uskontoon pohjaavia fundamentalistisia voimia (ääri-islamistit ja äärijuutalaiset), joilla ei ole länsimaista taloususkoa rasitteenaan. Ilman väkivaltaa ja sotia tuskin tullaan saavuttamaan mitään. Bush on aika päättäväinen presidentti, joka ei kaihda sotatoimiakaan. Tosin USAn budjetin raamit alkavat tulla vastaan, joten välillä pitää koittaa neuvottelutietä.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei voida erottaa muun maailman tapahtumista. Transatlanttisiin intresseihin mukaanmeno täysillä tarkoittaa linjanvetoa kahden maailman välillä. Vastakkain ovat silloin länsimainen sivistys ja taloususko ja muun maailman köyhyys yhdistettynä vahvaan uskonto- ja kulttuurifundamentalismiin. Maantieteellisesti ajatellen maailman kriisipesäkkeet ovat meistä miellyttävän etäällä, joten voimme pohtia kytköksiämme hyvinkin itsekkäistä näkökulmista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Asiallista tekstiä.
Tällä palstalla huomio luonnollisesti keskittyy kepun ulkopoliittisiin tekoihin.
Kepu on Vanhasen johdollakin tutulla linjallaan, jossa omille perusäänestäjille ja yleensäkin suomalaisille annetaan käsitys, että voimme olla maailmanpolitiikan katselijoita ja nimetä itsemme milloin puolueettomaksi, milloin liittoutumattomaksi ja mukamas itse määrittää asemamme. Samalla reaalipolitiikassa mennään lännen tahtiin, pari askelta muiden takana, johtohahmona Nato myönteinen Kääriäinen.
Kepun ulkopoliittisen osaamattomuuden ovat käyttäneet hyväkseen Halonen ja Tuomioja saamalla idealistisen maailmankuvansa osaksi Suomen virallista ulkopolitiikkaa. Tämä on maallemme jopa vaarallisempaa kuin kepun kaksinaamaisuus ja saamattomuus
Politiikalla on romutettu suhteita niin Venäjään, USA:han kuin EU:n suuriin maihin. Tilalle ei ole saatu mitään.
Bushin politiikka on vaarallista,ja että öljy näyttelee pääosaa.Tietysti niin onkin,mutta mikä sitten on vaihtoehto.Yhdysvallat yrittä saada nyt vaaleja aikaiseksi vähän joka maassa sillä alueella.Se on täysin oikea linja.Vaikka vaalit voittaa aina tietysti Islamilaiset,on vaaleilla valittu parlamentti kuitenkin parempi vaihtoehto kun riktatuuri.He ovat vastuussa äänestäjilleen teoistaan,joutuvat tekemään työtä ihmisten hyvinvoinnin eteen,aikaa ei jää enää sotavalmisteluihin.
Irakki on varoittava esimerkki muille alueen maille,Iranille,Saudi-Arabialle jne.He eivät voi enää jatkaa samalla lailla kun ennen.Myöskin meille öljy on tärkeä polttoaine,vaikka sitä Venäjältä saadaankin,niin hintahan on markkinahinta.On paljon puhuttu että pitää kohentaa näiden maiden elintasoa,että terroristit loppuvat.Kyllä demokratia on ainut millä siellä elintaso voidaan nostaa,siihenkin asiaan Bushin politiikka kyllä vastaa parhaiten.
Bushin demokratiauskoon ei minusta ole paljon luottamista. USA imperialistisena valtiona pyrkii Lähi-idässä siihen, että valta on sellaisten käsissä, jotka ymmärtävät, että bisnes on bisnestä. Paras esimerkki tästä on nykyisin Saudi-Arabia ja pienet öljyvaltiot. Ne ovat kaikkea muuta kuin demokraattisia, mutta niiden hallituksia USA tukee. Bush ei missään tapauksessa halua lietsoa mitään demokratiakeskustelua Saudi-Arabiassa. Myös Iran oli aiemmin diktatuuri, jota USA tuki. Islamilainen vallankumous on vihoviimeinen vaihtoehto Bushille. Irakistakin USA poistuu vasta sitten, kun valta on tiukasti jonkun ei-USA-vastaisen käsissä. Merkillä ei ole silloin väliä, kaikki diktatuurin ja demokratian väliltä kelpaa.
Kyllä Bushin politiikalle on vaihtoehtoja. Bush haluaa vain varmistaa, että USAn edut tulevat ensin turvatuiksi. Euroopan maat ovat noudattaneet paljon pidättyvämpää linjaa. Ne eivät aggressiivisesti puutu Lähi-idän poliittiseen tilanteeseen. Eurooppa tyytyy enemmän siihen, mikä tilanne kulloinkin on ja tekee kauppaa sen mukaan. USA sen sijaan pyrkii vaikuttamaan Lähi-idän poliittiseen tilanteeseen. Tällainen vaikuttaminen oli toki tuttua aiemmin myös Ranskalle ja Englannille silloin, kun ne olivat vielä maailman mahtavia siirtomaavaltioita.
Nykyinen terrorismi on nimenomaan vastaus USAn poliittiselle vaikuttamiselle. Terrorismin ydin on SaudiArabiassa, missä USAn hegemonia on suurin. Al Queida tähtäimessä on ollut nimenomaan kaataa Saudi-Arabia hallitus ja demokratisoida maa islamilais-kansallisten periaatteiden mukaan. Tämä USA aggressiivinen politiikka on näiden rekyylivaikutusten vuoksi juuri vaarallista ampiaispesään sohimista. Sen vuoksi USA arabiterroristien silmissä suuri Saatana.
Meillä Suomessa nähtiin kyllä varsinkin nyt jälkeenpäin pikkutarkasti se, miten NL aikoinaan puuttui Suomen sisäisiin asioihin. Sen sijaan monet ovat täysin sokeita sille, miten USA puuttuu muiden maiden sisäisiin asioihin. Sen puuttuminen on monta kertaa voimakkaampaa ja räyhkeämpää kuin mitä Suomi on sotien jälkeen koskaan kokenut. USA ei ole kaihtanut koskaan väkivallan käyttöä eri muodoissa, jos se palvelee sen intressejä. Se on valmis kaatamaan demokratiatkin diktatuurin alta, jos tarve vaatii. Chile osoitti vuonna 1973 konkreettisesti, että näin on.
puheeseen,ja minun mielestäni Bush on mies suudella ämmällä.
Bushin tarkoitus tosiaankin on luoda demokratia Lähi-Itään.Että se onnistuu on hyvin tärkeää koko pallomme turvallisuudelle.Ajatuskulkusi on hyvin perinteinen,sama mikä on Tuomiojalla ja Halosella,sekä varsin monilla 70 luvun mailmanparantajilla,iskulauseet eivät ole juuri muuttuneet,vaikka ympäristö on.
Sillä on suuri vaikutus kun vaalit pidetään aina neljän vuoden välein,tulee uhka joutumisesta vallan ulkopuolelle,on sama onko ihminen Islamilainen tai Luterilainen.
Saudi-Arabiassakin kyllä jo jonkinlaiset vaalit pidettiin,ilman Bushia niitä ei olisi pidetty.
Terroristit katoavat silloin kun heidän kotimaassa on demokraattiset henkilöt vallassa,millään lännen hätäavulla ei siihen ole merkitystä.Uskon että Yhdysvallat poistuu Irakista kun siellä omat joukot voi hallita tilannetta.Nythän vaalit voitti tietenkin Islamilaiset,eikä Yhdysvallat mitenkään siihen voinut vaikuttaa,muuten kun pitää uurnat avoinna.
On siis asian vääristelyä syyttää terrorismia Yhdysvaltain syyksi,syy on terroristien kotimaissa,siellä ei ole osattu huolehtia kansan hyvinvoinnista.Tietysti ihmiset kadehtivat Yhdysvaltoja,mutta se ei oikeuta tappamaan viattomia ihmisiä.
Lopussa vertailusi Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin Yhdysvaltain politiikkaa on vain vähän totta.Neuvostoliitto oli Kommunistinen maa,joka kielsi lähes kaiken sen vapauden mitä lännessä on,Yhdysvallat on sitä vapautta levittämässä kaikkialle.
George W. Bush on aloittanut suhteiden lämmittämisen Eurooppaan.
- Onko suhteissa jokin ongelma? Ainakin Lipponen todisti päinvastaista.
Ehkäpä hän jälleen on kokoamassa koalitiota, transatlanttista yhteenliittymää, jolla on yhteiset taloudelliset, ideologiset ja kulttuuriset intressit.
- Toivottavasti hän sitten lähettää jonkin indoeurooppalaisen kulttuurin edustajan tulkitsemaan tuntemuksiaan.
Eräät Venäjää arvostelevat linjaukset viittaavat tällaiseen yhdenmukaisen konsensusajattelun tavoittelun suuntaan.
- Venäjä ei ole vastoin ennakko-odotuksia ryhtynyt kynnysmatoksi, vaan painostaan Israelia lopettamaan asevarustelunsa Georgiassa tarjoamalla Iranille rauhanomaista ydinvoimaa sekä ilmatorjuntaohjuksia Syyrialle.
EK:n puhemies Paavo Lipponen on pitkälti ymmärtänyt Bushin johtaman USAn missiota.
- Näinhän asia ei ole. Lipposelle ei ole kantautunut tietoa, että mitään ongelmia olisi.
Lipponen näkee Suomenkin kuuluvan samaan transatlanttiseen perheeseen, jonka edut ovat myös meidän etujamme.
- Myöskään meitä ydinperheeseen kuuluvia unohtamatta - tai puolustuspolitiikan yksinhuoltajia.
Natoon liittymistä puoltavat tahot lienevät paljolti samaa mieltä.
- Kaikki kivetkin on käännetty perustelujen löytämiseksi. Suomella on niin hyvä asema, ettei se tarvitse minkäänlaisia puolustusliittoja. EU alkaa vaikuttaa automaattisesti kuin Manun illallinen.
Nämä tahot tulevat poliittisesta oppositiostamme, linjalta Penttilä-Tarkka-Stubb-Kokoomus.
- Risto EJ Penttilä on ollut vain kaksi viikkoa Kansallisen kokoomuksen jäsen ja senkin vain päästäkseen suoraan puoluesihteeriksi. Myös Jukka Tarkka on nuorsuomalainen, joka päätyi suosimaan Sakari Haukan ja Jaakko Iloniemen tapaisia Kekkosen aikaisia aseveljiä.
Keskusta on suhtaunut varovaisesti ja varauksellisesti Bushin USAhan ja transatlanttisuuteen.
- Ei ole. Esko Aho on pitänyt talvea jopa Harvard Universityssä.
Keskusta yrittää käpertyä mieluummin johonkin koloon piiloon pahaa maailmaa.
- Keskusta rakentaa kansalliselle pohjalle.
SDP:n vasen laita taas näkee maailman ideologisesti transatlanttisuutta suurempana koko maapallon käsittävänä kokonaisuutena, jolla pitäisi olla yhteinen missio.
- Yleensä kannattaa luoda silmät ylös taivaaseen, ei merenpohjaan. Ilmatilasta ei voi koskaan olla liian varma.
Keskustalainen näkemys puoltaa kaikenlaista liittoutumattomuutta, puolueettomuutta, osattomuutta, maailman ulkopuolelle jättäytymistä kärjistetysti sanoen.
- Keskustan missio on isänmaan itsenäisyys.
Globalisti-idealistit puolestaan näkevät YK:n merkityksen suurena ja tavoittelevat muutenkin sopimusperusteista maapalloa.
- Näinhän asia ei ole. YK vain edustaa kollektiivista turvallisuusoppia, mikä varjelee hätiköidyiltä sotaanlähdöiltä. Veto-oikeuden vuoksi se suojelee myös "suurvaltojen välisiltä eturistiriidoilta".
Näitä ei pidä sekoittaa taloudellisen globalisaation kannattajiin.
- Talous liittyy kauppapolitiikkaan, ulkopolitiikkaan ja puolustuspolitiikkaan.
Suomessa näyttäisi olevan ainakin siis kolmenlaisen linjan kannattajia. Puolueittain nämä menevät hieman sekaisin, joten edellä lausumani oli jonkinlainen yleistys puoluenemmistöjen näkemyksistä.
- Jako kansalliseen ja internationalistiseen on selvä.
Palataan George W. Bushiin, jonka on arvioitu tavoittelevan valtiomiespresdientin titteliä tällä kaudella. Sotivasta Bushistako olisi tulossa suurten tekojen mies, joka panee alulle jotain vallan uutta ja mullistavaa.
- Sotii vain - omalla rahallaan.
Yritys lienee ainakin nyt kova ja energinen ulkoministeri Rice tulee pyörimään kuin häkkyrä pitkin maailmaa.
- Hän ei ole uskottava naisena eikä afrona islamilaisessa eikä sovinistisessa maailmassa. Hän on republikaanisen puolueen kiintiöafro. Powell oli kenraalina hieman eri juttu ja onnistui hankkimaan arvostustakin.
Mielenkiintoisin kohta Bushin Eurooppa-puheenvuorossa oli Israelin ja Palestiinan ongelmaa käsittelevä kohta. Bush patistaa Israelia rauhan tielle.
- Bush ei ota kantaa siihen, miten turvataan juutalaisten turvallisuus myönnytysten teon jälkeen.
Tässä Israelin tulee tinkiä siirtokuntapolitiikassaan ja Palestiinan perustettavan valtion tulee olla elinkelpoinen.
- Tuohon Israel sitoutui Oslon prosessissa. Sharon ei ole kuitenkaan saanut aikaiseksi.
Tämä on Bushilta erittäin radikaali lausunto ja sitä tullaan Israelissa ankarasti vastustamaan.
- Lausunto ei ole lainkaan radikaali eikä sisällä mitään uutta.
Kysymys kuuluu nyt, että miksi Bush puuttui näin vahvasti Lähi-idän peruskysymykseen.
- Ei puutu. Pelkkää retoriikkaa.
Vastaus on minusta ilmeinen ja se on vanha tuttu eli öljy. Bush on mustan kullan miehiä luita ja ytimiä myöten. Öljy on transatlanttisen mission keskeinen elementti. Bush näkee, että öljyn saanti on pakko turvata ja koko hänen Lähi-idän politiikkansa tähtää siihen. Irakin, Iranin ja Syyrian tapaiset valtiot on saatava hallintaan. Irakista on jo aloitettu. Toiseksi Israel muodostaa alueella häiriötekijän, joka tulee saada poistetuksi. Näin Bush on valmis uhraamaan Israelia öljyalttarille. Melkoinen ihme on, että vasta Bush USAn presidenteistä ehkä jyrkimmin ryhtyy tähän toimeen.
- Ei ryhdy.
Presidentti Carter oli aikoinaan samantapainen missio Israelin suhteen, mutta se epäonnistui, kun USA ei pannut tarpeeksi pakkoa puheidensa pontimeksi.
- Madeleine Albright on juutalainen.
Bush tarttuu miekkaan herkemmin ja keppiä voi tulla porkkanoiden tueksi.
- Ei tartu. Menee reaganilaiseksi puhumiseksi.
Bushin missiot Lähi-idän suhteen ovat vaarallisia, hengen vaarallisia. Alueella vaikuttaa paljon uskontoon pohjaavia fundamentalistisia voimia (ääri-islamistit ja äärijuutalaiset), joilla ei ole länsimaista taloususkoa rasitteenaan. Ilman väkivaltaa ja sotia tuskin tullaan saavuttamaan mitään. Bush on aika päättäväinen presidentti, joka ei kaihda sotatoimiakaan. Tosin USAn budjetin raamit alkavat tulla vastaan, joten välillä pitää koittaa neuvottelutietä.
- Yhdysvalloilla ei ole rahaa.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei voida erottaa muun maailman tapahtumista.
- Ei ole erotettukaan-
Transatlanttisiin intresseihin mukaanmeno täysillä tarkoittaa linjanvetoa kahden maailman välillä. Vastakkain ovat silloin länsimainen sivistys ja taloususko ja muun maailman köyhyys yhdistettynä vahvaan uskonto- ja kulttuurifundamentalismiin.
- Suomen osalta kyse on ajautumisesta Venäjän vastaisiin hankkeisiin Aasiassa.
Maantieteellisesti ajatellen maailman kriisipesäkkeet ovat meistä miellyttävän etäällä, joten voimme pohtia kytköksiämme hyvinkin itsekkäistä näkökulmista.
- Itsekkyys ja opportunismi on perinne.
(Khihihi)...