Sippilä - työnantajien pääministeri

Täytyneetodeta

Jokainen varmaan havainnut jo sen asian, että Sipilä koittaa romuttaa työntekijän oikeuksia.
Tuo, mitä hallitus nyt ajaa, olisi alkua vain sille, että työntekijältä vietäisiin oikeuksia.

Villejä jalpatyömarkkinoitahan nuo kannattavat aivan selvästi ja suomen suomalainen siinä maksajana olisi, kuten tässä haittamaahanmuutto-politiikassa, jossa kehitysmaalaisia luku- ja kirjoitustaidottomia vastaanotetaan elätettäviksi.

Suomalainen maksaa veroja ja saa vielä olla uhrina muillakin tavoin yhä useammin !
Milloin kansanpettureiden tilalle saadaan kunnon politiikkoja, joille oma kansa ensin on selviö ?

2

111

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jhhhjkkjhhgryijhgfffhjuj

      Kohti yleislakkoa Muokkaa
      Vuoteen 1955 asti Suomessa oli voimassa hinta- ja palkkasäännöstely. Koko toisen maailmansodan ja sotakorvausajan voimassa ollut hinta- ja palkkasäännöstely päättyi, kun eduskunnan määrävähemmistö oli vuoden 1955 lopussa estänyt sen jatkumisen lykkäämällä niin sanotun valtalain voimaantulon seuraavien vaalien jälkeiseen aikaan. Säännöstelyvaltuuksien päättyminen kiristi työntekijöiden, työnantajien ja maataloustuottajien tulopoliittisia ristiriitoja. Palkkojen nostamista vaadittiiin, kun vuoden 1956 alussa korotettiin asuintalojen vuokria 25 % sekä maitotuotteiden ja monien muiden tuotteiden hintoja niin, että elinkustannusindeksi nousi tammikuun aikana 101 pisteestä 104 pisteeseen ja uhkasi nousta edelleen seuraavina kuukausina. [1]

      SAK:n puheenjohtaja Eero Antikainen hahmotteli palkkavaatimukseksi vähintään 6 prosentin korotuksen tuntipalkkoihin. SAK:n sosialidemokraattinen ryhmä muutti vaatimusta, koska esitys olisi hyödyttänyt eniten suurituloisia. Päätettiin vaatia prosentti- ja markkakorotuksen sekalinjaa, jossa korotus olisi vähintään 10 markkaa tunnilta. SAK:n kommunistien vaatimukset olivat suurempia. Työnantajille esitettiin vaatimus 15 markan korotuksista. Työnantajat eivät hyväksyneet markkaperusteista korotusta ja pitivät vaatimusta liian suurena, vaikka ymmärsivätkin palkankorotusten tarpeen. SAK alensi vaatimuksensa 12 markkaan (nykyrahassa 0,31 euroa, joka vastasi silloisilla tuntipalkoilla 6–10 %:n korotusta palkkoihin). Neuvottelut päättyivät 6. helmikuuta tuloksettomina. SAK:n sisällä oli ristiriitoja jatkotoimista. Antamassaan julkilausumassa SAK pyrki laukaisemaan tilanteen hintojen alentamisen kautta. Tätä keskustelua olisi käytävä maataloustuottajien kanssa. Lakossa oli siis kyse myös palkkatyöväen ja maataloustuottajien erimielisyydestä.[1]

    • mikä sippilä xDD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      139
      916
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      795
    3. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      101
      766
    4. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      60
      725
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      55
      591
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      583
    7. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      43
      494
    8. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      154
      489
    9. 42
      479
    10. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      7
      438
    Aihe