Eräs ateisti kirjoitti kristinuskoa herjaavan kirjan. Ei yksikään hänen jälkeläisistään ole normaali. Hänen lapsensa olivat raajarikkoja joko syntymästään saakka tai myöhempien sairauksien aiheuttamana. Muutamat lapsista ovat myös vajaamielisiä. Lapsenlapsissa ilmenee samaa ruumiillista epämuodostumaa. Lisäksi sekä lapset että lapsenlapset kärsivät synkkämielisyydestä, ja ovat kaikki tyynni jumalattomia ihmisiä. — "Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata" (Gal. 6:7). Tämän tarinan kertoi minulle Sveitsissä edellä mainitun ateistin lapsenlapsi.
Rankaiseeko Jumala ateisteja?
72
636
Vastaukset
En muista. Enimmäkseen Jumala vihaa ja rankaisee niitä, jotka keräävät vaikka puita sapattina, tai ovat tottelemattomia lapsia.
- Eenokki12
Kun Jumala rankaisee homoja ja muita seksuaalisissa synneissä eläviä ihmisiä Hän rankaisee rangaistuksella jossa ei ole kysymys mistään läpsyttelystä mutta kun Hän rankaisee armottomuudessaan niin silloin kaikki on lopussa ja helvetti odottaa kita ammollaan. Salaoppien rasittamat joutuvat kokemaan kauheita, mutta Jeesus vapauttaa heidät. Homoista en ollenkaan ole varma sillä näyttävät olevan sisältä ja ulkoa paadutetut kuin tukki.
Eenokki12 kirjoitti:
Kun Jumala rankaisee homoja ja muita seksuaalisissa synneissä eläviä ihmisiä Hän rankaisee rangaistuksella jossa ei ole kysymys mistään läpsyttelystä mutta kun Hän rankaisee armottomuudessaan niin silloin kaikki on lopussa ja helvetti odottaa kita ammollaan. Salaoppien rasittamat joutuvat kokemaan kauheita, mutta Jeesus vapauttaa heidät. Homoista en ollenkaan ole varma sillä näyttävät olevan sisältä ja ulkoa paadutetut kuin tukki.
Ai jaa. Miksikähän Jumala ei ole niin sanonut ainakaan julkisesti?
Tuntemani homot ovat mukavia ja ystävällisiä, ovat auttavaisia ja rakastavat äitejään mahdottomasti. Siitä ei ihminen juuri paremmaksi voi tulla.- MuttaSinäEtOle
torre12 kirjoitti:
Ai jaa. Miksikähän Jumala ei ole niin sanonut ainakaan julkisesti?
Tuntemani homot ovat mukavia ja ystävällisiä, ovat auttavaisia ja rakastavat äitejään mahdottomasti. Siitä ei ihminen juuri paremmaksi voi tulla.Sinä et vaikuta mukavalta, vaan solvaat jatkuvasti tällä palstalla ihmisiä. Annat homoista erittäin huonon ja vastenmielisen kuvan.
MuttaSinäEtOle kirjoitti:
Sinä et vaikuta mukavalta, vaan solvaat jatkuvasti tällä palstalla ihmisiä. Annat homoista erittäin huonon ja vastenmielisen kuvan.
No siitä huolimatta minulla on aina ollut kumppani. Se kertoo jo jotain.
Tavallaan en jaksa valheita enkä typeryyksiä: se on niin tolloa.
Jeesukselta kysyttiin kerran, kuka teki syntiä, kun eräs mies oli syntymästään sokea....
- KylmäkköKyllikki
Kananmunat oli tänään S-marketissa tarjouksessa.
Miksi mielikuvituskaverisi on jumala, joka rankaisee hirvittävällä tavalla syyttömiä? Jumalasi tekee raajarikoiksi ja mielipuoliksi lapsia, jotka eivät mitään ole tehneet?
Eikö tuo todista jotain hyvin raskauttavaa Sinusta itsestäsi?- VuohenMTV3
Syyttömiä syntiin he eivät ole vaan syyllisiä moniin synteihin?
Sinutkin tiedetään pöyhkeäksi ym.
Nautitko ateistitvkanavista, nautitko valehtelusta, väkivallasta, jumalattomuydesta, haureudesta.
Vaikka kirjoituksesi vaikuttaa trollilta niin sen sanoma on lähe rikos ihmisyyttä vastaan.
No jeesuksesi on pelastanut sinut. Onnittelemme: E....- Eenokki12
Luuletko että minä huvikseni tänne kirjoittelen? Synnin ihmisyys on maassamme nostettu hyveeksi ja julkisyntiset sen apostoleiksi.
- Clauss
Nuo vaivat kalvavat enemmän teistejä sisäsiitoksien takia.
- korsmo
Alustus on trollausta. Ei mulla muuta :)
- H___
Trollausta tai ei tuollaisia ajatuksia on paljon uskovilla VALITETTAVASTI
Onko Eenokin vanhemmat mahdollisesti ateisteja?
- Eenokki12
Eivät. Lähelläni olleet ateistit pilkkaajani ovat kuolleet. Missä ovat nuo minun pilkkaajani?
Eenokki12 kirjoitti:
Eivät. Lähelläni olleet ateistit pilkkaajani ovat kuolleet. Missä ovat nuo minun pilkkaajani?
Taidat elää fantasioissa.
ps tiesitkö, että eräällä puolimatkalla on lapsi, jolla on downin syndroomaqwertyilija kirjoitti:
Taidat elää fantasioissa.
ps tiesitkö, että eräällä puolimatkalla on lapsi, jolla on downin syndroomaJa erään tutun papin pojalla on harvinainen sairaus, jossa elinikää ei ole kuin alle 40 vuotta.
Oppi, että Jumala rankaisee isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen, kuului VT:n maailmaan. Kristinuskoon se ei kuulu.
- hyvävaroitusyhä
Pitäisikö siis poistaa kirkon Katekismuksesta?
Missä ja koska muuten Jumala on peruuttanut tämän varoituksensa? hyvävaroitusyhä kirjoitti:
Pitäisikö siis poistaa kirkon Katekismuksesta?
Missä ja koska muuten Jumala on peruuttanut tämän varoituksensa?Lause on perinteinen jäänne katekismuksessa. Sen ottamista mukaan perustellaan jatkolla: "...niille, jotka minua vihaavat, mutta nöyrille minä annan armon."
Katekismuksen vanhentuneisuuden havaitsi implisiittisesti piispa Huovinen, joka aikoinaan kirjoitti uuden katekismuksen.
<<Missä ja koska muuten Jumala on peruuttanut tämän varoituksensa?>>
"Nämä ovat ne säädökset, jotka Herra Siinainvuorella antoi Moosekselle israelaisille noudatettaviksi. 3.Moos.27:34hyvävaroitusyhä kirjoitti:
Pitäisikö siis poistaa kirkon Katekismuksesta?
Missä ja koska muuten Jumala on peruuttanut tämän varoituksensa?Heh. Jumala saa toki rangaista niitä, jota eivät ole välttämättä edes kuulleet esi-isistään, jotka olivat monta polvea ennemmin.
Mutta se on silti aika naurettavaa.Dogmatikos kirjoitti:
Lause on perinteinen jäänne katekismuksessa. Sen ottamista mukaan perustellaan jatkolla: "...niille, jotka minua vihaavat, mutta nöyrille minä annan armon."
Katekismuksen vanhentuneisuuden havaitsi implisiittisesti piispa Huovinen, joka aikoinaan kirjoitti uuden katekismuksen.
<<Missä ja koska muuten Jumala on peruuttanut tämän varoituksensa?>>
"Nämä ovat ne säädökset, jotka Herra Siinainvuorella antoi Moosekselle israelaisille noudatettaviksi. 3.Moos.27:34Mistä olet saanut päähäsi, että tuo kohta Raamatussa annettiin Moosekselle Siinain vuorella❓
Sinä varmaan kumoat myös Raamatun sanan, niin sinä pelatut ja koko perhekuntasi😉❓- Eenokki12
Salaoppien rasitus ja niiden seuraus kuuluu U-testamenttiin. Etkö ole lukenut vaikka olen tehnyt avauksia ko. asioista? Dog. sinusta pitäisi kasvaa pappi.
usko.vainen kirjoitti:
Mistä olet saanut päähäsi, että tuo kohta Raamatussa annettiin Moosekselle Siinain vuorella❓
Sinä varmaan kumoat myös Raamatun sanan, niin sinä pelatut ja koko perhekuntasi😉❓Joka tapauksessa kymmenen käskyä annettiin Israelissa vuorella israelilaisia varten. Me olemme suomalaisia.
- Eenokki12
Dogmatikos kirjoitti:
Lause on perinteinen jäänne katekismuksessa. Sen ottamista mukaan perustellaan jatkolla: "...niille, jotka minua vihaavat, mutta nöyrille minä annan armon."
Katekismuksen vanhentuneisuuden havaitsi implisiittisesti piispa Huovinen, joka aikoinaan kirjoitti uuden katekismuksen.
<<Missä ja koska muuten Jumala on peruuttanut tämän varoituksensa?>>
"Nämä ovat ne säädökset, jotka Herra Siinainvuorella antoi Moosekselle israelaisille noudatettaviksi. 3.Moos.27:34Implisiittisesti sanottuna Huovinen on potaattinenäinen luopio ja apostoli Juudaksen, sen kavaltajan hengenheimolainen. Nöyrät saavat armon. Mutta nöyryys ei vanhurskauta vaikka kuinka kumarassa kävelisit, piippu suussa. Kuka uskoon tullut sitten on nöyrä vain Jumala sen tietää. Nykyään kuten ennen idiootit määrittelivät kuka on nöyrä ja kuka ei. Kerran isänmaanmies liperikaulainen nuhteli kirkossa jotakin ihmistä ylpeilemiseksi minuako, sinäpä sen arvasit, mutta minä arvaan mutta en sano kuka perseennuolija oli lausunnon kuljettanut sille papille. Molemmat ovat odottamassa tuomiopäivää. Minä en uskaltaisi sanoa kenestäkään että olet ylpeä saati että olisit nöyrä, jos en tuntisi kunnolla ihmistä. Nämä asiat eivät kuulu minulle.
- vaikea.pysyä.asiassako
torre12 kirjoitti:
Joka tapauksessa kymmenen käskyä annettiin Israelissa vuorella israelilaisia varten. Me olemme suomalaisia.
Kuka on puhunut kymmenestä käskystä?
vaikea.pysyä.asiassako kirjoitti:
Kuka on puhunut kymmenestä käskystä?
No ne käskyt kun annettiin "Siinain vuorella israelilaisia varten".
No kun vain kymmenen käskyä annettiin Siinain vuorella israelilaisia varten.
Ei pitäisi olla niin vaikeaa.
- q.v
Vaikuttaa siltä, ettei mikään jumaluus vaikuta tähän maailmaan että se siitä.
Se, että Isiksen kannattaja räjäyttää itsensä väkijoukossa ei tarkoita että Allah olisi totta.- Eenokki12
Jos Isiksen kannattaja räjäyttää itsensä ateistien ja ateististen homojen kokoontuessa yhteen, allahin määräyksestä allah on totta ja jäljistä näkyy. Onko se synti?
Eenokki12 kirjoitti:
Jos Isiksen kannattaja räjäyttää itsensä ateistien ja ateististen homojen kokoontuessa yhteen, allahin määräyksestä allah on totta ja jäljistä näkyy. Onko se synti?
Tähän mennessä ISIS ei ole iskenyt sinne missä on homoja tai ateisteja.
Mutta sinä himoitset tehdä sellaisen iskun.- Eenokki12
torre12 kirjoitti:
Tähän mennessä ISIS ei ole iskenyt sinne missä on homoja tai ateisteja.
Mutta sinä himoitset tehdä sellaisen iskun.Kyllä muslimit ovat puhdistaneet maata heittämällä homoja korkeasta tornista alas ilman laskuvarjoa. Homot ja ateistit ovat ISIS in tappolistalla numero ykkösenä, koska nämä saastuttavat maan. Eivät he omiansa tapa paitsi luopioita ja jumalattomia.
Eenokki12 kirjoitti:
Kyllä muslimit ovat puhdistaneet maata heittämällä homoja korkeasta tornista alas ilman laskuvarjoa. Homot ja ateistit ovat ISIS in tappolistalla numero ykkösenä, koska nämä saastuttavat maan. Eivät he omiansa tapa paitsi luopioita ja jumalattomia.
No eivät ole ainakaan Euroopassa hyökänneet homojen kimppuun. Sinä se sellaista meinaat.
- ValehteletJälleen
torre12 kirjoitti:
No eivät ole ainakaan Euroopassa hyökänneet homojen kimppuun. Sinä se sellaista meinaat.
Valheillasi on lyhyet jäljet:
https://www.bbc.co.uk/news/uk-england-derbyshire-16581758
https://www.thelocal.fr/20180614/french-police-arrest-two-men-over-plot-to-attack-gay-community
Tuossa vain pari esimerkkiä sadoista tapauksista. Olet todellinen mieIipuoIi kun kuvittelet että musIimit olisivat jotain homojen ystäviä. ValehteletJälleen kirjoitti:
Valheillasi on lyhyet jäljet:
https://www.bbc.co.uk/news/uk-england-derbyshire-16581758
https://www.thelocal.fr/20180614/french-police-arrest-two-men-over-plot-to-attack-gay-community
Tuossa vain pari esimerkkiä sadoista tapauksista. Olet todellinen mieIipuoIi kun kuvittelet että musIimit olisivat jotain homojen ystäviä.Enhän minä sellaisia luule. Tarkoitin että ISIS ei ole tehnyt iskujaan homoja kohtaan, kun heidän sanottiin olevan 1. kohde.
"Kaikkihan" homoja mukiloi.
- Joojeps
Eiköhän siinä ole tarpeeksi rangaistusta ateisteille, että he eivät usko. Vaikka joku haluaisi uskoa, niin ei tule mitään. Tuntuu kuin olisi jäänyt paitsioon. Järki rullaa, mutta tunne-elämä ja hengellisyys ei koe täyttymystä. Jotkut uskovaiset ovat iloisia ja vapautuneita. Ikään kuin heillä olisi se jokin. Mutta itse ei sitä saavuta.
Jaa. Itse olen kokenut suuren valaistuksen jätettyäni uskon ja alettuani ateistiksi. Elämänikään ei ole ikinä ollut niin hyvää kuin mitä on ollut ateistina. Voin nykyään jopa taas syödä kaikkea allergian parannuttua itsestään. Siinä on ilon aiheita kerrakseen.
- Eenokki12
torre12 kirjoitti:
Jaa. Itse olen kokenut suuren valaistuksen jätettyäni uskon ja alettuani ateistiksi. Elämänikään ei ole ikinä ollut niin hyvää kuin mitä on ollut ateistina. Voin nykyään jopa taas syödä kaikkea allergian parannuttua itsestään. Siinä on ilon aiheita kerrakseen.
Huomioni että alettua ateistiksi on sama kuin alettua homoksi.
- MunuaistenSuojausJuoma
torre12 kirjoitti:
Jaa. Itse olen kokenut suuren valaistuksen jätettyäni uskon ja alettuani ateistiksi. Elämänikään ei ole ikinä ollut niin hyvää kuin mitä on ollut ateistina. Voin nykyään jopa taas syödä kaikkea allergian parannuttua itsestään. Siinä on ilon aiheita kerrakseen.
Mun allergialähes parani 3vrk kuivapaastolla.
Oireet olivat kutisevan kivuliast lähes vuoden.Kuivapaastossa ne väheni jossain 20h kohdalla.Sitten ne katosi kokonaan.Nyt tullert takaisin mutra kutina ei juuri kiusaa enää verrattuna oireisiin ennen kuivapaastoa.
Kuukausi sitten mulla oli kuivapaasto.
Teen toisen kuivapaaston lähiaikoina. Jospa sitten parantuisin.5vrk on mielessä. Kuivapaastoon ei saa alkaa ennen kuin tietää miten suojaa munuaiset eli tutustua kuivapaastoon. Eenokki12 kirjoitti:
Huomioni että alettua ateistiksi on sama kuin alettua homoksi.
Heh. Ei homoksi "aleta" kuten ei heteroksikaan.
Uskovaksi ja ateistiksi voi alkaa.MunuaistenSuojausJuoma kirjoitti:
Mun allergialähes parani 3vrk kuivapaastolla.
Oireet olivat kutisevan kivuliast lähes vuoden.Kuivapaastossa ne väheni jossain 20h kohdalla.Sitten ne katosi kokonaan.Nyt tullert takaisin mutra kutina ei juuri kiusaa enää verrattuna oireisiin ennen kuivapaastoa.
Kuukausi sitten mulla oli kuivapaasto.
Teen toisen kuivapaaston lähiaikoina. Jospa sitten parantuisin.5vrk on mielessä. Kuivapaastoon ei saa alkaa ennen kuin tietää miten suojaa munuaiset eli tutustua kuivapaastoon.Oho. Rankkaa sinulla on. Itse vain jossain vaiheessa huomasin voivani syödä taas porkkanaa ja siitä sitten vähitellen kaikkea. Olin mystisesti parantunut.
Jumalan tiedetään varmasti rankaisseen mm.
hyvän ja pahan tiedon puun hedelmän syömisestä
taakse katsomisesta
egyptiläisiä ihan vaan että Mooses pääsisi pätemään
ja vähän tuoreempaa
avioparia kun eivät antaneet rahojaan apostoleille
ja monia, monia muita rangaistuksia
ELI
Kyllä, Jumala rankaiseen kaikkia jotka tavalla tai toisella rikkovat Häntä vastaan.No onneksi niin on käynyt vain kirjassa: Raamattu.
Ei Jalovaarakaan saanut mitään muuta kuin maallisen rangaistuksen.torre12 kirjoitti:
No onneksi niin on käynyt vain kirjassa: Raamattu.
Ei Jalovaarakaan saanut mitään muuta kuin maallisen rangaistuksen."No onneksi niin on käynyt vain kirjassa"
Miten niin vain kirjassa? Kun luet vaikkapa toisesta maailmansodasta, huokailetko helpotuksesta, että noi on tapahtunut vain kirjassa?huolestunut.kristitty kirjoitti:
"No onneksi niin on käynyt vain kirjassa"
Miten niin vain kirjassa? Kun luet vaikkapa toisesta maailmansodasta, huokailetko helpotuksesta, että noi on tapahtunut vain kirjassa?No mitä? Ei siellä ole raportoitu mitään sellaista, että Jumala olisi rankaissut.
- Eenokki12
huolestunut.kristitty kirjoitti:
"No onneksi niin on käynyt vain kirjassa"
Miten niin vain kirjassa? Kun luet vaikkapa toisesta maailmansodasta, huokailetko helpotuksesta, että noi on tapahtunut vain kirjassa?onkohan torrella hiv kun puhuu kuin aasi ja ajattelee kuin sika.
- Eenokki12
Oliko sodoman ja gomorran sekä niiden ympäristön puhdistaminen homoista armoa vaiko rangaistusta? Siis armoa sen ajan uskovaisille heteroille ja rangaistus tuli ja tulikivisateena homoille?
Koko Sodoma tuhottiin asukkaineen, jos Raamattuun on uskominen. Yleensä homoja on noin yksi prosentti väestöstä.
- Eenokki12
torre12 kirjoitti:
Koko Sodoma tuhottiin asukkaineen, jos Raamattuun on uskominen. Yleensä homoja on noin yksi prosentti väestöstä.
Siihen aikaan homoja oli 99.99% koska puhuttiin nuoristakin. Silloin oli paljon "homoturtsia"
Eenokki12 kirjoitti:
Siihen aikaan homoja oli 99.99% koska puhuttiin nuoristakin. Silloin oli paljon "homoturtsia"
Ei homoja ole koskaan ollut kuin vähän. Ei ole sanottu olleen Sodomassakaan.
Kuka nyt homoille naisia tarjoaisi heti ensi alkuun? Ajattelet kuin sika.
- evlut101
Ihminen voi saada rangaistuksia synteihinsä jo maan päällä eläessään. Onhan esimerkiksi HIV usein seurausta holtittomasta seksuaalisesta elostelusta. Elostelun yleisin seuraus on kuitenkin henkinen kärsimys. Kuinkahan monta lauluakin on kärsimyksissä aiheesta kirjoitettu.
Jumalanpilkka on hyvin vakava synti, joka lasketaan myös ainoaksi synniksi jota ei voi saada anteeksi. Ei siis ihme että Jumalan pilkkaaminen oli vielä rikoslaissakin joku vuosikymmen sitten.
Pahoinpitelyt, murhat yms. väkivalta niinikään johtaa usein suureen kärsimykseen mm. vankilassa ja myös omantunnon kautta.
Kerrotaankin että ateistien usein ihannoima "vapautuminen uskosta" ei ole johtanut onneen. Esimerkiksi Stalin oli hyvin ahdistunut ja vainoharhainen, vaikka saavutti haluamansa ja oli ateisti.
Maan päällä olevat rangaistukset lienevät kuitenkin vasta pientä esimakua Helvetistä ja jos sinne joutuu, niin siellä on ikuisesti. Se ei siis ole yksi huono tuskallinen päivä vaan ikuisuus, johon verrattuna maalliset kärsimykset pahimmillaankin on pikkujuttuja. Kamalimmatkin sairaudet kestää pahimmillaan ehkä kymmenen vuotta.Siis Pyhän Hengen pilkkaa ei Jeesuksen mukaan saa anteeksi.
HIV:n on saaneet jopa vauvatkin.
Eniten on lauluja varmaankin sydänsuruista, jos on ikäviä aiheita.
Ja minulle koitti onni, kun jätin uskon ja olin ateisti. Olen taas terveempikin.
Helvetti on vain mielikuva.- Diopterius
Tuossa puhuttiinkin kristinopin pilkasta.
Se on jo pahempi juttu ja lähentelee jo ev.lut. kirkon pilkkaa!
Helluntailaisten palstalta muistan vuosien varrelta, että Eunukki12 siemaisee pullon perjantaina, mutta näyttää se maistuvan keskellä viikkoakin.
Aloitus on Raamatun vastainen.
Hes
18:20 Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensaLasten joukkotuho, jonka hyvä, rakastava, kaikkivaltias Jumala on sallinut on pahin massamurha koskaan.
Carl Haubin mukaan maailmaan on kaiken kaikkiaan syntynyt 100 miljardia ihmistä. Heistä puolet on kuolleet lapsina, ennen teini-ikää, lähinnä tauteihin.
Hedelmöittyneistä raskauksista keskeytyy ennen aikojaan vähintään kolmasosa, ehkä jopa 80%. Jumala lienee kovin ylivoimainen abortoija, ainakin jos ihmisiin vertaa.
Tsunamit ja Holokaustit ovat kauheita tapahtumia mutta historiallisesti ne ovat mitättömiä pikkutekijöitä ihmisten kuolemiin.
Missäs nämä 50 miljardia perisynnin rasittamaa kastamatonta lapsena kuolleet viettävät ikuisuuttansa (plus kuolleet alkiot)? Aloittaja on siinä oikeassa, että nämä kuolleet olivat suurimmalta osaltaan ateisteja Jahvea kohtaan.- Eenokki12
Lasten kuolemalla on silläkin merkitys. Jos olisivat kasvaneet aikuisiksi olisivat joutuneet rikoksiin ja joutuneet kadotukseen. Nyt lapset ovat taivaassa tallella siellä ja jos lapsesi on kuollut et pääse hänen luokseen ellet usko Jeesukseen.
Eenokki12 kirjoitti:
Lasten kuolemalla on silläkin merkitys. Jos olisivat kasvaneet aikuisiksi olisivat joutuneet rikoksiin ja joutuneet kadotukseen. Nyt lapset ovat taivaassa tallella siellä ja jos lapsesi on kuollut et pääse hänen luokseen ellet usko Jeesukseen.
No sitten olemme samaa mieltä ettei perisyntiä ole.
Ja jos uskot taivaaseen niin eikö omien lapsien tappaminen varhaisessa iässä ole parasta mitä voit heille tehdä?
Olemmeko samaa mieltä siinä, ettei kristinuskossa ole kauheasti järkeä?- evlut101
Quo.Vadis kirjoitti:
No sitten olemme samaa mieltä ettei perisyntiä ole.
Ja jos uskot taivaaseen niin eikö omien lapsien tappaminen varhaisessa iässä ole parasta mitä voit heille tehdä?
Olemmeko samaa mieltä siinä, ettei kristinuskossa ole kauheasti järkeä?"Ja jos uskot taivaaseen niin eikö omien lapsien tappaminen varhaisessa iässä ole parasta mitä voit heille tehdä? "
Tätä täällä nyt on pyöritelty paljon. Ensinnäkään omien lasten tappaminen on lähes mahdotonta omantunnon syistä lähes kaikille ihmisille. Lisäksi se on hirmuinen synti ja jos tietoisesti tekee sellaista syntiä, niin voi olla jo niin paatunut ettei pelastusta itselle löydy. Toki Jumala on se, joka tässä asiassa ihmiset tuomitsee en minä. Mutta lähtökohta on että ihmisiä ei saa tappaa. Jumala ei ole mikään tietokonesofta, josta voi etsiä erilaisia porsaanreikiä. Hän kyllä näkee lävitsemme. evlut101 kirjoitti:
"Ja jos uskot taivaaseen niin eikö omien lapsien tappaminen varhaisessa iässä ole parasta mitä voit heille tehdä? "
Tätä täällä nyt on pyöritelty paljon. Ensinnäkään omien lasten tappaminen on lähes mahdotonta omantunnon syistä lähes kaikille ihmisille. Lisäksi se on hirmuinen synti ja jos tietoisesti tekee sellaista syntiä, niin voi olla jo niin paatunut ettei pelastusta itselle löydy. Toki Jumala on se, joka tässä asiassa ihmiset tuomitsee en minä. Mutta lähtökohta on että ihmisiä ei saa tappaa. Jumala ei ole mikään tietokonesofta, josta voi etsiä erilaisia porsaanreikiä. Hän kyllä näkee lävitsemme.No ei. Teidän oppienne mukaan periaatteessa riittää että katuu ja pyytää syntejään anteeksi. Eikö se Pyhän hengen pilkka ole ainoa lopullinen teko, josta ei ole paluuta?
- evlut101
"Lasten joukkotuho, jonka hyvä, rakastava, kaikkivaltias Jumala on sallinut on pahin massamurha koskaan."
Jumalan syitä ja tarkoituksia emme koskaan täysin ymmärrä. Kuitenkin tiedämme ja luotamme että ne ovat hyviä. Kärsimystä ei maan päältä puutu keneltäkään, mutta se ei ole syy kieltää Jumalan olemassaoloa. Nimittäin Raamattu käsittelee tätä asiaa hyvin syvällisesti. Ei ole luvattu, että elämä olisi ruusuilla tanssimista. Vasta Taivaassa kärsimys on takana.
Usein ihmiset perustelee ateismin vihallaan Jumalaan ja hänen tekoihin, mikä on hieman epäloogista. Ensin vihaat Jumalaa ja sitten kiellät hänen olemassaolonsa. Et voi kritisoida jotain, mikä ei ole mielestäsi olemassa. Ihmisjohtajat eivät ole onnistuneet koskaan nekään tekemään päätöksiä niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Jumala on se joka tekee oikeat päätökset, mutta kaikki eivät ole niihin tyytyväisiä, mikä on ymmärrettävää. Uskova ihminen luottaa Jumalaan kaikessa, vaikkei aina ymmärrä kokonaistarkoitusta. - evlut101
Quo.Vadis kirjoitti:
No ei. Teidän oppienne mukaan periaatteessa riittää että katuu ja pyytää syntejään anteeksi. Eikö se Pyhän hengen pilkka ole ainoa lopullinen teko, josta ei ole paluuta?
Toisaalta voi opettaa lapselleen minkälainen Jumala on ja tällöin molemmat pääsee Taivaaseen. Miksi se ei kelpaa? Ei tarvitse surmata viatonta lasta.
Täällä aika moni etsii erilaisia kapinoivia reittejä Jumalan luo. Miksi oikea reitti ei kelpaa? No syy lienee sielunvihollisen eksytystyössä, joka osuu ja uppoaa moniin. evlut101 kirjoitti:
"Lasten joukkotuho, jonka hyvä, rakastava, kaikkivaltias Jumala on sallinut on pahin massamurha koskaan."
Jumalan syitä ja tarkoituksia emme koskaan täysin ymmärrä. Kuitenkin tiedämme ja luotamme että ne ovat hyviä. Kärsimystä ei maan päältä puutu keneltäkään, mutta se ei ole syy kieltää Jumalan olemassaoloa. Nimittäin Raamattu käsittelee tätä asiaa hyvin syvällisesti. Ei ole luvattu, että elämä olisi ruusuilla tanssimista. Vasta Taivaassa kärsimys on takana.
Usein ihmiset perustelee ateismin vihallaan Jumalaan ja hänen tekoihin, mikä on hieman epäloogista. Ensin vihaat Jumalaa ja sitten kiellät hänen olemassaolonsa. Et voi kritisoida jotain, mikä ei ole mielestäsi olemassa. Ihmisjohtajat eivät ole onnistuneet koskaan nekään tekemään päätöksiä niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Jumala on se joka tekee oikeat päätökset, mutta kaikki eivät ole niihin tyytyväisiä, mikä on ymmärrettävää. Uskova ihminen luottaa Jumalaan kaikessa, vaikkei aina ymmärrä kokonaistarkoitusta.Jos jollekin annetaan ominaisuuksia mitkä ovat toisiaan poissulkevia niin siitä tulee mahdoton.
Hyvä, kaikkivaltias ja kaikkivoipa ovat juurikin sellaisia. Niin kauan kun maailmassa on kärsimystä niin ristiriita on ja pysyy. Siksi monilta ihmisiltä puuttuu usko moisen olennon olemassaoloon.evlut101 kirjoitti:
Toisaalta voi opettaa lapselleen minkälainen Jumala on ja tällöin molemmat pääsee Taivaaseen. Miksi se ei kelpaa? Ei tarvitse surmata viatonta lasta.
Täällä aika moni etsii erilaisia kapinoivia reittejä Jumalan luo. Miksi oikea reitti ei kelpaa? No syy lienee sielunvihollisen eksytystyössä, joka osuu ja uppoaa moniin.Puuttuu usko sielunviholliseenkin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ahriman- evlut101
Quo.Vadis kirjoitti:
Jos jollekin annetaan ominaisuuksia mitkä ovat toisiaan poissulkevia niin siitä tulee mahdoton.
Hyvä, kaikkivaltias ja kaikkivoipa ovat juurikin sellaisia. Niin kauan kun maailmassa on kärsimystä niin ristiriita on ja pysyy. Siksi monilta ihmisiltä puuttuu usko moisen olennon olemassaoloon."Hyvä, kaikkivaltias ja kaikkivoipa ovat juurikin sellaisia. Niin kauan kun maailmassa on kärsimystä niin ristiriita on ja pysyy. Siksi monilta ihmisiltä puuttuu usko moisen olennon olemassaoloon. "
Ei ole ristiriitaa, koska tahdonvapaus. Minä voin mennä tekemään toiselle ihmiselle pahaa ja Jumala sallii sen, koska tahdonvapaus. Samalla mutta monimutkaisemmalla mekanismilla tapahtuu pahoja asioita laajemmassa skaalassa ja Jumala sallii sen. Jos ei sallisi, niin ei olisi tahdonvapautta ja me olisimme Jumalan sätkynukkeja. Hän on päättänyt antaa meille tahdonvapauden ja siihen kuuluu vastuu.
Toisekseen kärsimyksen on monissa muissakin kulttuureissa todettu jalostavan ihmismieltä. Näin esim. kiinalaisessa kulttuurissa, jossa mm. johtajaksi valittavat henkilöt joutuivat viettämään aikaansa nälässä autiomaan keskellä. Hemmoteltu ihminen ei ole yleensä kovin empaattinen eikä kiitollinen ja ajattelee vaan omaa etua (perus länsimaalainen elitisti). Siksikin Jumala sallii kärsimyksen tapahtua. evlut101 kirjoitti:
"Hyvä, kaikkivaltias ja kaikkivoipa ovat juurikin sellaisia. Niin kauan kun maailmassa on kärsimystä niin ristiriita on ja pysyy. Siksi monilta ihmisiltä puuttuu usko moisen olennon olemassaoloon. "
Ei ole ristiriitaa, koska tahdonvapaus. Minä voin mennä tekemään toiselle ihmiselle pahaa ja Jumala sallii sen, koska tahdonvapaus. Samalla mutta monimutkaisemmalla mekanismilla tapahtuu pahoja asioita laajemmassa skaalassa ja Jumala sallii sen. Jos ei sallisi, niin ei olisi tahdonvapautta ja me olisimme Jumalan sätkynukkeja. Hän on päättänyt antaa meille tahdonvapauden ja siihen kuuluu vastuu.
Toisekseen kärsimyksen on monissa muissakin kulttuureissa todettu jalostavan ihmismieltä. Näin esim. kiinalaisessa kulttuurissa, jossa mm. johtajaksi valittavat henkilöt joutuivat viettämään aikaansa nälässä autiomaan keskellä. Hemmoteltu ihminen ei ole yleensä kovin empaattinen eikä kiitollinen ja ajattelee vaan omaa etua (perus länsimaalainen elitisti). Siksikin Jumala sallii kärsimyksen tapahtua.Hyvä jumaluus olisi skipannut tämän maallisen vaiheen kärsimyksineen pois ja siirtynyt kaikkien kanssa suoraan Taivas-vaiheeseen.
>> Rankaiseeko Jumala ateisteja? <<
Muistelen teidän kristittyjen kertoneen, että teitä vainotaan maailmassa kaikkein eniten.
Eli rankaiseeko Jumala teitä?Saattaa joku Jumala rangaistakin, minun Jumala ei rankaise, hän on lempeä, rakastaa ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1223929Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3132031Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481801- 1051717
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21680IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391661Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4351500Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531222Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4211181