Paljon on kätketty tovereita santaan,
Hennalan kolkkohon korpehen.
Siitä saa mainehen lahtarit kantaa,
pyövelikaartimme valkoinen.
Oi jos vielä marssimaan
pääsis kohti sortajaa,
ei oisi onnea sen suurempaa!
Kaikki jotka Hennalassa vankina on olleet,
ne kauheita tietävät kertoella.
He ovat vääryyttä kärsiä saaneet
aivan täydellä mitalla.
Oi kurja Hennala,
mielesämme manala,
keskellä kaunihin Suomenmaan.
Täällä on oikea veljesvihan kehto,
täällä se syöpyvi sydämeen.
Täällä on mustien murheiden lehto,
täällä joka kivikin kyyneltää.
Oi ihmisparkoja,
kun heidän tuskille
ei tuota lohtua taivas, ei maa.
Täällä se nousevi verihöyry maasta
uhrina lahtarikaartille.
Täällä se inhottaa lika ja saasta,
syöpyvi sorrettuihin sydämiin.
Maahan painaa toivottomuus,
mieltä murtaa katkeruus.
Kahleissa on veljeys ja vapaus.
Tänne on raastettu naista ja miestä
julmimman luokkavihan aikana,
raastettu kodeista, raastettu teiltä,
vankkojen raatajien riveistä.
Nälässä on kidutettu,
satoja on ammuttu,
keskellä humajavan hongiston.
Kenpä voisi kertoa kaikki ne kauhut
kun Hennalan leirillä kärsittiin?
Kuuluu vain räiske ja kiväärin pauhut
kun veljiä siskoja surmattiin!
Voi kurja Hennala!
huutaapi jo taivas, maa:
julmurit maahan nuo tallatkaa!
Suuri on saalis min sortajat saarti
Hennalan kauhujen karsinaan,
kun miestä ja naista tuo lahtarikaarti
tänn' säälittä raahasi ympäri maan.
Ruoskittu, silvottu,
jänteet, luutkin murskattu,
nälkäänkin satoja surmattu!
Kuitenkin jälkeen kamalien öitten
koittavi sorretuille päivä uus.
Silloin ne vapisevat jälkiä töitten,
ne joille tuttua on teloitus.
Vapiseepi valtiaat,
horjuu veljesmurhaajat,
kun nousee oikeuden puoltajat.
Paljon ootte kätkeneet tovereita multaan,
Hennelan kolkkohon korpehen.
Vaihdoitte veljesveren kuolleeseen kultaan
toimissa armeijan valkoisen.
Oi kallis kotimaa,
koskaan en voi unhoittaa
työläisveren vuodatusta kauheaa.
Hennalan kolkkohon korpehen.
Siitä saa mainehen lahtarit kantaa,
pyövelikaartimme valkoinen.
Oi jos vielä marssimaan
pääsis kohti sortajaa,
ei oisi onnea sen suurempaa!
Kaikki jotka Hennalassa vankina on olleet,
ne kauheita tietävät kertoella.
He ovat vääryyttä kärsiä saaneet
aivan täydellä mitalla.
Oi kurja Hennala,
mielesämme manala,
keskellä kaunihin Suomenmaan.
Täällä on oikea veljesvihan kehto,
täällä se syöpyvi sydämeen.
Täällä on mustien murheiden lehto,
täällä joka kivikin kyyneltää.
Oi ihmisparkoja,
kun heidän tuskille
ei tuota lohtua taivas, ei maa.
Täällä se nousevi verihöyry maasta
uhrina lahtarikaartille.
Täällä se inhottaa lika ja saasta,
syöpyvi sorrettuihin sydämiin.
Maahan painaa toivottomuus,
mieltä murtaa katkeruus.
Kahleissa on veljeys ja vapaus.
Tänne on raastettu naista ja miestä
julmimman luokkavihan aikana,
raastettu kodeista, raastettu teiltä,
vankkojen raatajien riveistä.
Nälässä on kidutettu,
satoja on ammuttu,
keskellä humajavan hongiston.
Kenpä voisi kertoa kaikki ne kauhut
kun Hennalan leirillä kärsittiin?
Kuuluu vain räiske ja kiväärin pauhut
kun veljiä siskoja surmattiin!
Voi kurja Hennala!
huutaapi jo taivas, maa:
julmurit maahan nuo tallatkaa!
Suuri on saalis min sortajat saarti
Hennalan kauhujen karsinaan,
kun miestä ja naista tuo lahtarikaarti
tänn' säälittä raahasi ympäri maan.
Ruoskittu, silvottu,
jänteet, luutkin murskattu,
nälkäänkin satoja surmattu!
Kuitenkin jälkeen kamalien öitten
koittavi sorretuille päivä uus.
Silloin ne vapisevat jälkiä töitten,
ne joille tuttua on teloitus.
Vapiseepi valtiaat,
horjuu veljesmurhaajat,
kun nousee oikeuden puoltajat.
Paljon ootte kätkeneet tovereita multaan,
Hennelan kolkkohon korpehen.
Vaihdoitte veljesveren kuolleeseen kultaan
toimissa armeijan valkoisen.
Oi kallis kotimaa,
koskaan en voi unhoittaa
työläisveren vuodatusta kauheaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.