Eläketukilain voimaantuloa on ehdottomasti aikaistettava eduskunnan päätöksellä. On kohtuutonta kiduttaa toivottomassa työmarkkina-asemassa olevia vielä vuosi. He ehtivät täyttää jo 61 v. ennen ensi vuoden lokakuuta, koska laki koskee ennen 1. päivää syyskuuta 1958 syntyneitä. Vetkuttelu yli vaalien tuntuu kummalliselta, kun kyse on vain jo kertaalleen käytössä olleen lain laajentamisesta, minkä budjettivaikutuskin on olematon. Toteutusrutiinin luulisi olevan hallussa.
0Äänestä
ohoikansanedustajat
ohoikansanedustajat kirjoitti:
Eläketukilain voimaantuloa on ehdottomasti aikaistettava eduskunnan päätöksellä. On kohtuutonta kiduttaa toivottomassa työmarkkina-asemassa olevia vielä vuosi. He ehtivät täyttää jo 61 v. ennen ensi vuoden lokakuuta, koska laki koskee ennen 1. päivää syyskuuta 1958 syntyneitä. Vetkuttelu yli vaalien tuntuu kummalliselta, kun kyse on vain jo kertaalleen käytössä olleen lain laajentamisesta, minkä budjettivaikutuskin on olematon. Toteutusrutiinin luulisi olevan hallussa.
Lisään vielä, että Lex Lindström 1 tuli voimaan kesäkuun alussa 1.6.2017, vaikka laki hyväksyttiin syksyllä 2016 eduskunnassa. Mikä ihmeen byrokratiakuvio estää kakkosta tulemasta voimaan jo ennen vaaleja tai jopa vuoden 2019 alussa, kun eduskunta päättää asiasta jo ennen joulua? Viime kerrallakaan ei ollut tietääkseni mitään ongelmia lain täytäntöönpanossa.
0Äänestä
fgfhdfgh
Tuo olisi askel oikeaan suuntaan, että pitkään työttömyydestä kärsineet pääsisivät eläkkeentapaiselle tuelle, jota saadessaan kuitenkin saisi tehdä töitä, jos niitä kuitenkin vielä löytyisi.
Olisi kuitenkin parempi sallia tuolle eläketuelle jo 56-vuotiaat, ei vasta kuusikymppiset. Se ei estäisi heitä tekemästä työtä, jos sitä olisi, mutta poistaisi nämä turhat kiusaamiset turhilla kursseilla ja olemattomien töiden hakemisilla ja olemattomissa työpaikoissa työskentelemisillä ja viranomaistapaamisissa kärvistelemisillä. Se vähentäisi myös yhteiskunnallista kritiikkiä keskustelupalstoilla ja somessa, koska juuri nämä eläkeikää lähestyvät ovat teräväsanaisimpia ja selvänäköisimpiä nykymenon arvostelijoita.
0Äänestä
valtionetana
Karenssilappu tulee kotiin parissa päivässä, vaikka postinkulku miten nikottelisi, mutta eläketuen toimeenpano vie vuoden. Hitaat ovat rattaat, kun köyhä on saamapuolella.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ehdotus eläketukilain muuttamiseksi. Eläketukilain on tarkoitus astua voimaan 1.10.2019.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_204 2018.aspx