olen seurannut ympärilläni olevaa yksinhuoltajien elämää ja (omani mukaan lukien) huomannut että sosiaalitoimelle on ns.kiro sana kun erehtyy sanoo että olen yksinhuoltaja jolla on erityislapsi, silloinhan sopakka alkaa, heti ollaan "tukitoimia" laittamassa ympärille, tarkoituksena kuitenkin äidiltä salaa valmistella huostanottoa lasta kohtaan ja armias sentään jos yksikin naarmu muksuun tulee silloin lasta viedään, ja yleisin syytähuostaan ottoon papereiden mukan tuntuu olevan kun äiti/isä on liian väsynyt hoitamaan erityislasta.
ja perk..... sanon minä, jokainen äiti ja isä on joskus väsynyt fyysisesti se ei tarkoita että henkisesti olisi. tuskin kukaan normaali ihminen haluaa satuttaa lastaan tahallaan, mutta meneppä se sanoo tantoille niiin riemuhan niille syntyy ja pääsevät haukkuu äitiä hankalaksi ihmiseksi joka vastustaa asioiden hoitoa. joten siinä ollaan vielä tulevaisuudessa kun puolet suomen erityislapsista on huostaan ottettuja jotka kokee että lapsi on vain tavara joka annetaan pois ja kierre on valmis, voi vain ihmetellä mihin tää mailmalla on menossa?????
ja perk..... sanon minä, jokainen äiti ja isä on joskus väsynyt fyysisesti se ei tarkoita että henkisesti olisi. tuskin kukaan normaali ihminen haluaa satuttaa lastaan tahallaan, mutta meneppä se sanoo tantoille niiin riemuhan niille syntyy ja pääsevät haukkuu äitiä hankalaksi ihmiseksi joka vastustaa asioiden hoitoa. joten siinä ollaan vielä tulevaisuudessa kun puolet suomen erityislapsista on huostaan ottettuja jotka kokee että lapsi on vain tavara joka annetaan pois ja kierre on valmis, voi vain ihmetellä mihin tää mailmalla on menossa?????
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olen itsekkin tässä ihmetellyt mihin tässä ollaan menossa.Olen kahden lapsen yh.äiti kaikkialla sanotaan että jos et jaksa tule keskustelemaan neuvolaan tai sossuun niin keksitään yhdessä jotain.Kuikas sitten kävisi alkaisi kauhea seuranta jossa tarkkailtaisiin sinun jokaista liikettäsi lasten kanssa.Siinähän menisi jo ihan sekaisin ja varmasti töppäilisi ainakin noiden tanttojen mielestä ja sitten aloitettaisiin ehdotella jos lapset lähtisivät vähäksi aikaa hoitoon että äiti saisi levätä. Onneksi itselläni on äitini joka ottaa poikani aina välillä hoitoon että saan itse levätä sillä poikani on aika villi epeli ja silloi pystyn keskittymään pikku tyttööni joka on nyt 5kk eikä kukaan kyttää.
kurkkaas tonne sijaisvanhempien puolelle. Siel ei just muuta puhuta, ku haukutaan, miten huonossa kunnossa huostaanotetut on. Oon ihan sata varma, ettei just ykskään sijaisvanhempi kykene hyväksymään ja ymmärtämään tai jaksa hoitaa erityislasta niinku oma vanhempi.
Yhen sellasen ihnan, vaikeen lapsen äitinä uskon, et oon ihan tarkotuksella saanu ´tän lapsen, jotta oppisin itse. Jotta oppisin epäitsekkyyttä, rakastamaan ehdoitta ja hyväksymään muutki ihmiset sellasena ku ne on. Auttaa pitää tietysti kaikin keinoinjos voi, mut hyväksyntä on kuitenki tärkeintä.
Tärkeempää ois auttaa äitiä jaksamaan, ku viedä lapset. Huostaanotosta tulee vaan lisää ongelmis kaikille osapuolille, ainakin jos syynä on "Äidin jaksaminen" KOTIAPUA!!!! Tulis paljon halvemmaksiki...
voi kuule...ei kukaan sinun lastasi vie pelkän jaksamattomuuden, uupumisen tai muun ns. normaaliongelman takia. Tarvitaan siihen VÄHÄN muutakin.
nim. Minä-sijaisäiti
Tiesithän, että sijaisperhe on kaikkein edullisin ratkaisu huostaanotetulle lapselle? Et tainnut. Sillä summalla, minkä sijaisperhe saa, ei kustanneta kenellekään edes osa-aikaista kotiapua. Valitettavasti. Ottaen vielä huomioon, että lapsen ruoka, vaatteet, asuminen ja harrastukset yms maksavat(joka siis vähennettäisiin tuon kotiavun tekijän palkasta), epäilen ettei kukaan tulisi töihin.
Kuinka te sijaisvanhemmaksi tituleeratut rahastajasiat kehtaatte katsoa aamuisin peiliin, kun rahasta omitte huostaanotetut lapset, ja maksatte asuntolainanne ym. muut pois niillä rahoilla. Tiedätte varsin hyvin mitä se "APU" on mitä vaikeissa oloissa elävät perheet saavat kaupungilta. Kaiken maailman hösöttäjiä, perhetyöntekijöitä, psykologeja ja kuraattoreita pyörii perheen ympärillä tarkkailemassa ja odottamassa pienintäkin virhettä biovanhemmilta. Rahaa ei heru kuin minimitoimeentulotuen verran, ja jokanenhan sen ällää ettei sillä elä. Teille kyllä maksetaan ihan kattava "korvaus" vaivannäöstä. Sama raha pitäis antaa vaikeuksissa oleville perheille. Mutta myönnän sen että hyvä sijaisperhe on parempi kasvuympäristö lapselle kuin lastenkoti.
Pitäisi todellakin muistaa että huostaanotto pitäisi aina olla se viimeinen vaihtoehto. Mutta sitä se ei todellakaan aina ole. Mihin Suomi on oikein menossa jos tähän ei saada joku tolkku?! Tullut monta kertaa mieleen lause: "kansa, joka syö omaa kansaansa".
Kuulehan sie, kyllä bioille aina yritetään kaikki mahdolliset tukitoimet. Paljonko ne maksavat yhteiskunnalle? Oletko miettinyt mitä maksavat ne ainaiset oikeuden käynnit yhteiskunnalle?
Sillä työllistetään monen monta henkilöä.
Lastensuojeluperheissä hyppää jos jonkinmoista perhetyöntekijää, terapeuttia ym. Kyllä te
bioäidit kalliiksi tulette.
Sijaisvanhemmat yrittävät sitten tolasten biojen
kasvatuksen jälkeen saada lapseen jotain tolkkua.
Olisitte onnellisia, et niitä ees joku huolii
nurkkiinsa reuhaamaan.
Olen ollut sosiaalialalla työssä ja totta se on ettei biologisille vanhemmille anneta juurikaan suoraa taloudellista tukea. Tukitoimien vastaanottamisen moni kokee varmaan sellaisena asiana että niitä painostetaan ottamaan vastaan, ja melkein aina niiden avulla pyritään valvomaan perhettä. Jos ei ota "tukea" vastaan on heti yhteistyökyvytön ja hankala vanhempi.
Sinun asenteesi biovanhempia kohtaan ja vihasi sijoituslapsia kohtaan heijastuu tekstistäsi ja se kertookin jo kaiken millä motiiveilla teet sijaisvanhemman työtäsi. Toivottavasti viranomaiset huomaavat sen ja vievät rahareikäsi eli viattomat sijoituslapsesi parempaan perheeseen.
Toivottavasti olet lapseton ihminen!! Ei tähän voi muutakaan sanoa!
Huomaa, että olet tosiaan sivusta seurannut. Sivusta seuranneethan aina niitä parhaita asiantuntijoita luulevat olevansa? Kaikkein parhaimpia lastenkasvattajia ovatkin ne joilla ei itsellä ole lapsia. Ja jos sinulla sattuukin lapsia olemaan, niin säälin niitä raukkaparkoja! Sinulla on paha tunnevamma. Täällä palstalla ei tuollaisia juttuja viitsisi lukea.
Että tällanen tapaus tällä kertaa.
Ja "kato vähä niinku" kielenkäyttökin osoittaa suuren henkisen kehityksesi tason.
Silloin kun olemme alkaneet sijaisperheeksi, meiltä tutkittiin varallisuus, tulot ja menot. En tiedä kuinka paljon nämä vaikuttivat sijoitettujen lasten saantiin, mutta tuskin niitä huvikseen kyseltiin.
Kun meille 1. lapsi sitten tuli, meillä oli 2autoa, joista ei velkaa ollut, ja velaton talo, joka kyllä vaihdettiin suurempaan lapsen tullessa.
Minä en ainakaan saa "kattavaa" korvausta lasten hoidosta. Jos kaikki kulut laskettaisiin niin kulukorvaus ei niitä kattaisi. Oletko miettinyt sitä, että omaan lapseen on elatusvelvollinen, mutta naapurin lapseen ei? Tarkoitan tällä sitä, ettei periaatteessa voisi olettaa sijaisvanhempien maksavan lapsen kuluja, mutta käytännössä näin ei ole.
Ei meillä sij.vanhemmillakaan aina helppoa ole, kun usein kuulee juuri näistä "valtavista rahavirroista" joita pankkiin keräämme. Tuntuu juuri tällaiselta kuin nytkin, ettei meistä mitään hyötyä ole, toisten lapset varastamme ja kuntien rahat. Kaikki vaan mukaan joukolla sijaisperhetoimintaan, sij.perheitä ei ole koskaan liikaa! Epäilen kyllä, että jos tästä niin hyvin maksettaisiin, kun ihmiset olettavat, niin sij.perheistä ei taitaisi olla puutetta.
Toivotan kaikille kuitenkin hyvää kevään odotusta!
P.S. Kehtaan kyllä katsoa itseäni peiliin aamuisin, jos minulla ei olisi näitä kahta lasta ja kävisin töissä, saisin matalapalkka-alaltakin enemmän kuukaudessa rahaa kuin mitä näiden kahden lapsen hoidosta. Mutta olemme valinneet tämän rakkaudesta näihin lapsiin, pitäisikö sitä pyytää anteeksi?
Oletteko aina varmoja että näiden lasten paikka on sijaisperheessä eikä omassa kotona? Tehän ette niitä päätöksiä tee, ettekä ole tehneet sitä ns. lastensuojelutyötä perheen kanssa ennen sijoitusta.
Eturistiriita syntyy myös kun elämäntapanne on jo muotoutunut kiinteästi yhteen sijaislapsen kanssa ja hänen oma biovanhempi/vanhemmat on kunnostautunut ja pystyisi huolehtimaan omasta lapsestaan. Pystytkö ihan rehellisesti, tuskatta luopumaan lapsista ja ajattelemaan että paras hänen olla omassa kodissaan jos se vain suinkin on mahdollista. Perheiden yhdistämiseenhän kaiken sijaistoiminnankin pitäisi pyrkiä. Eikö?
Oletko miettinyt miksi niistä sijaisperheistä on pulaa? Itse en ainakaan edellä mainittujen syiden vuoksi ryhtyisi sijaisvanhemmaksi. Sieluni ei ole myytävänä.
Kyllä, olen 100% varma, ettei näiden lasten paikka ole bioperheessä. Emme tee päätöksiä, tulemme kuvioon vasta kun alamme tutustua lapseen (muutama kuukausi ennen varsinaista muuttoa).
Mitä tarkoitat eturistiriidalla?
Meillä on myös biologisia lapsia, joten normaalia lapsiperheen arkea meillä elettäisiin, vaikkei sijoitettuja olisikaan. Tosin minä olisin työelämässä, joten taloudellisesti kannattavampaa se kyllä olisi.
En pystyisi tuskatta luopumaan lapsesta jota ehkä vuosiakin olisin kasvattanut, en kyllä missään vaiheessa ole niin sanonutkaan. Aikuinen pystyy sellaisen asian käsittelemään, varsinkin kun tietää, että bioperheessä on asiat kunnossa.
En myisi minäkään sieluani mistään hinnasta, mutta toisia autan aina kun voin. Tämäkin "työ" on juuri sitä auttamista mielestäni, vaikka kaikki ei sitä sellaisena näekään.
Olen ollut yh:na lain mukaan 6 vuotta ja todellisuudessa yli 10 vuotta. Minulla on 2 ADHD lasta ja he ovat todellakin olleet sieltä vaikeammasta päästä. 7 vuotta jaksoin taistella nuoremman kanssa ja sitten oli pakko nostaa kädet pystyyn ja ilmoittaa, että keinot ja voimat loppu. Hän on nyt sijoitettuna. Ei minulle yksikään sossu tai kukaan muukaan ollut ehdottamassa huostaanottoa. Vasta viimeisenä keväänä tilanne alkoi mennä siihen pisteeseen, että hoitava lääkäri väläytti, että tällainen mahdollisuus on olemassa ennen kuin lapsen elämä menee ihan raiteiltaan. Että enpä usko, että niillä sossuilla on aikaa alkaa kehittämään ihan huvikseen niitä huostaanottoja. Tai sitten minulla on ollut vaan niin hyvä tuuri, kun olen törmännyt yleensä ammattinsa osaaviin ja mukaviin sossuihin.
Kaikki lapset jotka kärsivät jostain ylivilkkaus oireista tai dysfasiasta, jotka tunnen tai tiedän, ovat yh äiskien tai jollain lailla epämääräistä elämää viettävien vanhempien lapsia. Uskon että äidit ovat ryypänneet tai käyttäneet jotain muuta raskaus aikana, sitä vaan on onnistunu kusettamaan muita.
Monet on yh:ta sen takia kun miehet ei kestä että lapsilla ilmenee jotain, erilaista. Vaikeudet yhdistää tai erottaa ja meillä erotti. 4 lasta, joista kaikilla kielelliset erityisvaikeudet, kahdella ADHD, yhdellä ADD ja se toinen ADD on tosi vaikea ja rankka.
Naimisissa oltiin ja yritettiin, lapsilla omat rumbansa sairaaloiden kanssa ja me käytiin perheneuvottelukeskuksessa 2,5 vuotta! kunnes lopulta todettiin että ei siitä ole mitään hyötyä - tuli vain sanottua asioita, jotka olisi pitänyt jättää sanomatta. Molemmat lopen uupuneita lasten ongelmien kanssa, aina 24H jatkuva rumba päällä. Päädyttiin ihan sovussa eroon ja ei mennyt kuin ½vuotta kun todettiin kuinka hyvä ratkaisu. Minä sain lähinä sen jokatoisenviikonlopun hengähdystauon ja ex sanoi jaksavansa paremmin kun sai oman lepotaukonsa. Molemmat löytäneet uuden rakkaan vierelleen, kaikkien lapset (4 4 2) sujuvasti, sopuisasti, rakkaudella ja huolenpidolla kuvioissa mukana.
Eikä meistä kukaan ole juonut odotusaikana tms.
En voi uskoa, että tälläkin palstalla saa lukea tällaista.Onneksi meille ad/hd-lasten äideille on muitakin palstoja joissa voi keskustella näistä asioista asiallisesti ja jakaa tuntemuksiaan.
"Uskot, että äidit ovat ryypänneet tai käyttäneet jotain muuta raskausaikana" Mitä jotain muuta? Minä ainakin elin mielestäni liiankin terveellistä elämään.
Lasteni isä on luonteeltaan dominoiva, mutta ei hänkään saanut lapseemme toivottua kuria.Mukaan tuli tietysti syytely minun kasvatusmetodeistani. Syyttelykierre oli valmis. Tietäähän sen, että siitä seurasi parisuhdeongelmia.Tuntui, että olimme epäonnistuneet kasvatutyössämme vaikka teimme kaiken samoin kuin toisen lapsemme kohdalla. hän on 1,5v vanhempi ja kuin herran enkeli.Emme ymmärtäneet, emmekä tienneet mitä teimme väärin. Erosimme lopulta. Toki siihen oli muitakin syitä, mutta ne asiat eivät kuulu tälle palstalle. Ad/hd-lapsen kanssa elämäminen vaatii kyllä extrapitkää pinnaa. Siitäkin huolimatta rakastan lastani yli kaiken, kuten isänsäkin tekee. Siksi tuollaiset puheet lapsen terveyden tahallisesta pilaamisesta satuttavat todella.
Sinä toisin sanoen yleistät, että kaikki ylivilkkaudesta kärsivät lapset omaavat huonon lapsuuden tai me äidit olemme turmelleet lapsemme kehityksen jo raskausaikana. Ad/hd.ta on tutkittu paljon viime aikoina. Sen on todettu johtuvan (oliko se) aivojen välittäjäaineiden kulkeutumiseen liittyvistä asioista(korjatkaa jos olen väärässä) ja olevan periytyvää.
"Sen on todettu johtuvan (oliko se) aivojen välittäjäaineiden kulkeutumiseen liittyvistä asioista(korjatkaa jos olen väärässä) ja olevan periytyvää."
Kyllä, oikeassa olet se johtuu aivojen välittäjäaineiden puuttumisesta tai sitten niite ei olekkaan. Mutta tuo periytyvyys onkin eri juttu. Tutkittua on että se on suurelta osin periytyy (ja saattaa olla jossakin suvussa, hypäten jopa 2-3 sukupolven takaa), mutta syy saattaa olla myös ongelmat odotuksessa/synnytyksessä, lapsen sairaudet varhaislapsuudessa tai sitten ei edes löydetä syytä (kuten meillä kävi kahden laajan perinnöllisyysselvityksen jälkeen). Se luonto vain tekee omia juttujaan, eikä me ihmiset kaikeen löydetä selitystä.
Kaunista kevään alkua kaikille enemmän tai vähemmän tarkkaavaisuuden kanssa eläville ihmisille =) *empä taaskaan jaksanut kirjautua sisään;TarimaN*
Siis piti olla se johtuu aivojen välittäjäaineiden puuttumisesta tai sitten ne kulkevat väärään suuntaan. =)
arvasin että joku laittaa juuri sitä teksitiä mitä laitoit, en tiedä muista mutta itse en ole juonut, en polttanut, en käyttänyt huumeita tai muutenkaan huonoa elämää kummankaan raskaus aikana joten miten voit väittää että adhd lapsia on vain yksinhuoltajilla?????
onko nuo kuuluisuudessakin olevat adhd-tapaukset sitten epäsosiaalisen vanhemman lapsia????
tietääkseni lapsi, jonka äiti on 'ryypännyt' odotusaikana, kärsii varsin erilaisista oireista ja diagnoosina on FAS
Meinaa olen 4lapsen yh ja odotan viidettä ( mies ystävä asuu naapurissa)laskettua heinäkuussa. Rankan menneisyytemme (perheväkivaltaa) takia olemme päiväkodin suosituksesta hakeutuneet perheneuvolaan josta lapset saa apua traumoihinsa. On kuitenkin järjestetty palaveri jossa oli mukana psykologi, esikoulu ope, lastenhoitaja, puheterapeutti, minä, ja vielä joku jossa pohdittiin lasteni kehitystä ja suunniteltiin tulevaa. Nyt onkin eskarilaisen asiat ok, mutta pienin menee vielä toimintaterapiaan (huono motoriikka)
puheterapiaan jne... Onkohan niin, että tämä yksinhuoltaja on sossun silmätikku? Toisaalta mitä merkitystä sillä on? me eletään normaalia elämää ruoka päivittäin, puhtaat ehyet vaatteet lapsilla joka päivä jne... Kolhuja tietysti aina joskus sattuu, muttei mulle niistä kukaan ole ikinä erityisemmin maininnu.
erityislapsi saattaa olla syy yksinhuoltajuuteen? monilla varmasti onko mutta onko aiheelista haukkua äitejä jotka jaksavat ja haluavat rakastaa ja turvata vaikka yksinkin lapsensa elämän vaikka se olisikin rankkaa. meillä kaikilla joilla on erityislapsi olemme varmaankin samaa mieltä että me olemme ja joudumme olemaan vahvoja, pitkäpinnaisia, venyviä ja osaltaa antaa oman elämän väistyä syrjään lapsen parhaaksi???
mutta onko meidän vikamme että sukumme tai synnytys sairaalan virheen takia meillä on erityislapsi??? toivon etä ihmiset jotka halveksivat yh.äitejä miettisivät mitä he todella joutuvat kestää ja kokemaan ja vasta sitten miettimään sanomisiaan.
Minusta tämä kirjoitus on jätettävä huomioimatta. Ei kukaan tervejärkinen voi kirjoittaa tosissaan tällaista tekstiä. Tämän enempään en edes viitsii jatkaa tätä juttua.
Uskon, että tälläinen rankka erityislapsi ajaa avioparit helpommin avioeroon.
Kun on perheessä erikoishoitoa tarvitseva lapsi, ei parisuhteen hoitoon jää aikaa eikä ainakaan
energiaa. Toiseksi, tälläistä lasta ei saa minnekkään hoitoon. Ei kukaan sukulainen uskalla ottaa vastuulleen tälläistä. Eli kahden keskiseen aikaan ei aviopareilla ole mahdollisuutta.
Uskon, että tämä on se yleisin yhtälö. Miehen on helpompi lähteä, kun lapsi vie vaimonsa ajan ja voimat ihan tyystin.
Sijaisperheenä olen ainakin tämän huomannut.
Meillä ennen tätä ADHD-lasta ei ollut erimielisyyksiä. Nyt kun lapsi on ollut meillä yli 8 vuotta, olemme riidelleet ja aina on ollut syynä väsyminen tähän lapseen. Ja useinhan nämä ADHD-lapset ovat vielä niin hyviä puhumaan, että nauttivat saada eripuraa perheeseen.
En usko, että siinä on syy ADHD:hen, että on yksinhuoltaja, vaan se on jatkumoa tälle ilmiölle
arjen tallaamisessa.
miksi koet tukitoimet kyttäykseksi? onko sinulla siten jotain salattavaa jonka pelkäät paljastuvan?
yleensä kaikki tapaamani ad/hd lasten äidit ovat olleet kiitollisia tukiperheestä ja viikonloppu vapaasta edes kerran kuukaudessa.
eikä tukilapsi toiminta suinkaan ole huostaanoton alku vaan parhaimmillaan lapselle ihana lomanen ja äidille tilaisuus omaan aikaan ja omiin juttuihin. ilman sitovaa ja vaativaa lasta.
meillä kävi neljä vuotta sisarussarja, joilla sekä dysfasiaa että keskittymisvaikeuksia eikä koskaan puhuttu sijoituksesta.
sääli, että kunnan rahat loppuivat ja tukitoiminnasta luovuttiin. sen perheen äiti ainakin nautti saamastaan tuesta.
Itse lastenkodissa kasvaneena sanoisin, että harvoin lapset (ainankaan minun kokemusken mukaan) huostaanotetaan ilman syytä. Turhaan valitatte jos lapset teiltä viedään pois.
En tosin väitä etteikö huostaanottoja joskus tehtäisi ilman syytäkin. Ihmisiä ne sossutkin on.
Huostaanottoa ei pysty valmistelemaan ilman että huoltajat tietäisivät! Tukitoimien tarkoitus on että ei koskaan mentäisi huostaanottoon, yksikään kunta ei HALUA ottaa lapsia huostaan ja syy on yksinkertainen: se on älyttömän kallista. Huostaanoton perusteeksi ei todellakaan riitä se, että äiti on nyt väsynyt, se ei koskana menisi lautakunnassa ja hallinto-oikeudessa läpi!
Monesti huomaan ihmisten uskovan että sossu kun päättää huostaanotosta niin asia on sillä selvä mutta kun se ei mene niin. Yhdelläkään sossulla ei ole oikeutta tehdä huostaanottopäätöstä.
Pitääkö huostaanotossa sitten olla aina lääkärin lausunto ja minkä alan lääkärin.
Kun oma lapseni riehui ja kävi lopulta minuunkin käsiksi pienenkin ei-sanan jälkeen, vaadin lasta sairaalaan tutkimuksiin.Se oli kiven takana tämän päätöksen saaminen. Vedottiin vain murrosikään tulemisesta jne.
Kun uhkasin lopulta, että jätän lapsen heitteille ja lähden kuukaudeksi jonnekin, mihin tahansa ja sairaslomalle, jotta hänet otetaan sairaalaan tutkimuksiin, sillä kukaan terve normaali ihminen ei mielestäni käyttäydy kuin lapseni. Muistan lääkärin ilmeen, oli kuin giljotiiniin menossa. Ja ensimmäiseksi sairaalassa, suljetulla osastolla, alle kouluikäisten lasten kanssa, hänet laitettiin ihan aluksi n u k k u m a a n. Ei ketään vierailulle, ei puhelinsoittoja paitsi minulta kerran päivässä. Ja pappi sai käydä juttelemassa pyynnöstäni.
Lapseni rauhoittui parissa päivässä, nukkui, söi ja sai olla rauhassa. Hänellä ei todettu mitään psykiatrista ongelmatiikkaa??? Minut syyllistettiin. Loppupalaverissa oli mukana koko iso joukko hoitohenkilöstöä, minä, lapseni ja kiitos, sosiaalivirkailija.
Kun koin, että syytökset tulivat minulle, olen liian nopeaan tehnyt johtopäätöksen tänne tuomisesta jne jne, lapsi voi jatkaa elämäänsä kotona ja piste.
Silloin tämä ihana sosiaalihoitaja otti puheenvuoron ja muistan sen ikäni. Hän katsoi yhtä hölmistyneenä kuin minäkin tätä tärkeänoloista naispsykiatria. Ja esitti kysymyksen: ette kai tarkoita, että tämä lapsi saa teidän luvallanne nyt jatkaa samaa riehumista kotona, haistattamista ja äidin päälle tulemista ilman, että katsotte, hänellä ei ole minkäänlaista mielen ongelmatiikkaa.
Teki mieli ottaa kaulasta tätä järkeenkäyvän puheen pitäjää. Ja vasta silloin alkoi psykologi selvittämään: totta kai lapsen on toteltava jne jne. Ja minä jatkoin: mutta kun ei tottele ja te lupaatte, ettei tarvi, koska on murrosikään tulossa. Minuako saa sitten lyödä mennen tullen, kun viha ja kiukku nousee hetkessä kielloista.
Voi pyhä yksinkertaisuus, se oli niin turha, hölmö ja vaikka mitä tilaisuus. Mutta tämä sosiaalityöntekijä järjesti meille henkilön sosiaalihuollon piikkiin: meillä alkoi käydä tukihenkilö lapsen luona viikottain. Hän ojensi ja ohjasi lastani omalla tavallaan, kun koki, miten lapsi yritti ottaa ylivallan pöytäpuheissa, jutteluissa jne. Kiitin häntä monasti. Tätä tukihenkilöä meillä käytettiin 4 v. Nyt hän on enää ystävä, ei sosiaalitoimistosta ohjattu. Kiitän tätä viisasta sosiaalityöntekijää aidosta arkitilanteen ymmärtämisestä ja että me tarvitsimme ihan oikeasti apua arjen pyörittämisessä.
Nyt murrkuikä on takana ja lapseni on kuin enkeli. Kohtelias, pyytää heti anteeksi, jos yrittää korottaa ääntään ja jopa antaa halia itseään. Kertoo joka ilta nukkumaanmennessäni, miten hän rakastaa minua ja olen kiva äiti. Se on kuin satua, jota en tahdo uskoa todeksi. Kyynel tulee ed. herkästi,koska kävin läpi helvetin ja jäin henkiin.
Ymmärrän jokaista vanhempaa, jonka kotona on tämä riiviö päässyt irti. Sitä ei ymmärrä kukaan ulkopuolinen. Jäimme pois sukulaisten tilaisuuksista, koska en jaksanut enää kuunnella vihjailuja jne. Mutta - uskon, että anteeksiannosta huolimatta kannan loppuelämäni tuskaa, jota ei voi ottaa kukaan pois, ei edes oma hengellinen elämänkatsomukseni. Huusin joskus polvillani vessassa Luojaani, opettaa ja auttaa, miksi elämämme on näin hirveää. Ja nyt koen, että elämä on rauhoittunut.
Nuoren ymmärtäminen sairaudestaan on riipaisevaa. Se on se äidin tuska. Jokainen toivomme näkevämme lapsemme edistyvän ja kasvavan itsestään huolehtivaksi aikuiseksi. Vain luottamus johonkin korkeampaan antaa itselleni voimia, ei meitä jätetä, kunhan alkoholi, huumeet ja rikollisuus eivät koskaan tulisi mukaan. Voimia ja siunausta itsekullekin. Olemme saaneet osan, joka ei ole helppo, mutta lapsemme ovat ihania, kun sille päälle tulevat.
Jäi pois ed. kirjoituksestani. Otin sitten nettilääkäriin yhteyttä ja hän ohjasi meidät neurologille ja sitä kautta tuli aikanaan diagnoosi: F90. Mutta - sairaala ei koskaan korjannut monista pyynnöistäni huolimatta antamaansa diagnoosia adhd:sairaudeksi. Jopa sairaalan sos.hoitaja soitti ja kysyi, miten osasin ohjata lapseni neurologille, koska heiltä lähetettä ei laitettu. Astuin siis heidän varpailleen.
Helsingistä tuli diagnoosi pitkien testien jälkeen. Ja pyyhkeet sai sairaala ja koulu, ennenkaikkea aikaisempi luokanopettaja. Hänen kirjoituksistaan lääkäri teki pitkälle meneviä johtopäätöksiä ja ihmetteli, etten ollut tehnyt kantelua lääninhallituksen kouluosastolle tästä luokanopettajasta.
Jos koette, että koulu ei auta ja ota vakavasti lapsenne asioita, keskustelkaa em. kohteeseen, he osaavat neuvoa, kannattaako laittaa kantelu. Ainakin sen jälkeen tulee jotain.
Muuten, kun nuori lähtee jatko-opiskelemaan vaikka amatsuun tai lukioon, saako ja voiko avustajaa hakea ja millä hakukriteereillä. Lapseni menestyi vain erityisluokassa ja vielä kahden kesken opettajan kanssa lopulta. Mutta hänen mielestään lapseni jatko-opiskelussaan tarvitsee ehdottomasti oman tukihenkilön. Kuka tietää?
Joka tapauksessa ei tarvitse olla lääkärin lausuntoa, mutta jos keskeinen asia on vanhempien tai lapsen terveydentila niin lääkäri sen arvioi eikä sossu! Uskoisin, että muuallakin on sama käytäntö, mutta meillä ainakin huostaanottoa mietittäessä ensimmäisenä pyydetään lausunnot ja arviot kaikilta tahoilta jotka ovat perheen kanssa olleet tekemisissä. Yleisimmät tahot ovat psykiatria, päihdehoito, päiväkoti, koulu, perhetyöntekijät ja ensikoti. Ja hyvin usein jonkun alan lääkäriltä arviota pyydetään.
Asia ei todellakaan ole noin. Olen itse ADHD-kaksosten yh-ADHD-äiti ja jouiduin hakemaan apua 7 vuotta ennen kuin sain mitään tukitoimia ja olen tyytyväinen kaikkeen saamaani tukeen.