Ilmastonmuutos ja sen syyt.
Kun ns. suuren yleisön huomio kiinnitetään hiilidioksidipäästöihin, siltä jää huomaamatta että päästöt ja niiden kasvu johtuu ikuisesta talouskasvusta. Toisaalta, jos kasvu loppuu hetkeksikin, ihmiset joutuvat työttömiksi ja haluavat että kasvu jatkuu että he saavat työpaikkansa takaisin.
Mutta sitä nälkäiset työttömät eivät helposti huomaa ettei talouskasvupakko ole mikään luonnon laki vaan ahneiden ihmisten kehittämä hiostusjärjestelmä.
Koska ikuiseen talouskasvuun perustuva maailmanjärjestys on ihmisten tekemä, ihmiset voivat myös vaihtaa sen parempaan järjestelmään.
Minkälainen olisi se parempi järjestelmä, elämäntapa, siitä kannattaisi keskustella mutta aivan ensimmäiseksi ns. suuren yleisön, suuremman kuin 62,6 %, pitäisi tajuta että ikuinen talouskasvu on kaiken pahan alku ja juuri.
Vähintään yhtä suuri uhka kuin ilmastonmuutos on merien, jokien, pohjavesien ja maaperän saastuminen ja hillitön väestönkasvu kaikkine seuraamuksineen. Kaikki nämä uhkat johtuvat talouskasvusta, jopa väestönkasvu.
Bangsterit tarvitsevat kehittämänsä rahajärjestelmän takia ikuista talous- ja väestönkasvua. Siitä - rahajärjestelmästä- on lähdettävä liikkeelle kun ilmastonmuutosta aletaan torjua.
Mutta niin kauan kuin valtamedia on bangsterien hallussa vailla kilpailevaa, kansallismielistä mediaa, mitään todellisia muutoksia ei saada aikaan koska valtamedia vie kansaa kuin Hamelnin pillipiipari. Eikä valtamedialla ole hyvät mielessä, päinvastoin, sillä on mielessä NWO.
---
FIAT-VELKARAHAJÄRJESTELMÄ PÄHKINÄNKUORESSA
5.10.2018 Jari Rutanen
…Velkarahajärjestelmä toimii niin, että uutta rahaa syntyy tyhjästä ("ex-nihilo") aina, kun valtio ylikuluttaa ts. tekee alijäämää (menot > verot) (/2/, s.3), sekä silloin kun liikepankit luovat luottoja asiakkaileen (/1/, s.17). Kaikki raha on velkaa, joka on syntynyt tyhjästä pelkkinä kirjauksina liikepankin tai keskuspankin tietokoneelle. Rahaa puolestaan häviää aina kun lainoja lyhennetään ja kansalaiset maksavat verojaan…
http://rutanen1965.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262091-fiat-velkarahajarjestelma-pahkinankuoressa
VANHOJA KOMMENTTEJA
Kerroin mistä päästöt, muutkin kuin kasvihuonepäästöt, johtuu.
Kerroin myös kuka ja mikä on päästöjen ja niiden ikuisen kasvun takana.
Olen kirjoittanut tästä aiheesta kymmeniä juttuja, mutta jo pelkästään tämä lyhyt teksti pitää sisällään avaimet ongelman ymmärtämiseen ja asiantilan korjaamiseen.
Mielenkiintoista että asia ei kiinnosta vaalikarjaa.
Vaalikarja tulee äänestämään Tupua, Hupua ja Lupua niin kuin aina ennenkin.
Hyvää yötä sanoi mummo kun silmä puhkes.
”Räjähtäneen väestön elättämisestä tulee pieni ongelma tuolloin.”
Niinpä. Erään arvion mukaan puolet öljyvarannoista oli kulutettu vuoteen 2005 mennessä. Tarkka arvio voidaan tehdä vasta jälkikäteen.
Vuosisadan alussa, ennen Fordin liukuhihnaa, öljyn kulutus oli lähes nolla, öljyhuipulla kulutus on huipussaan ja kasvaa edelleen, eli se toinen puoli öljystä kulutetaan huippunopeasti. Siihen ei mene läheskään sataa vuotta niin kuin meni kulutushuipulle nousemiseen.
”…Optimistiset ennusteet öljyhuipun ajankohdasta sijoittuvat vuoteen 2020 tai sen jälkeen, mikä olettaa suuria investointeja vaihtoehtoisiin polttoaineisiin tai sähköön perustuvaan liikenteeseen ilman suuria muutoksia elämäntyyliin öljynkuluttajamaissa. Pessimistiset ennusteet olettavat öljyhuipun jo tapahtuneen, että olemme öljyhuipulla tai että öljyhuippu saavutetaan aivan pian. Tällaisissa ennusteissa öljyhuipun seurauksia ei enää kannata yrittää lieventää, ja sen seurauksena ennustetaan maailmanlaajuista lamaa, teollisen yhteiskunnan romahtamista ja suurta väestön vähentymistä…”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Öljyhuippu

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kukas se olikaan joka sanoi nuo kohtalokkaat sanat,lisääntykää ja täyttäkää Maa?
On se vaan ihme ja kumma että yksi kahdella jalalla kulkeva kädellinen laji pyrkii tuhoamaan koko muun luonnon,mutta sitä luonnon vastaiskua odotellessa katsellaan ja ihmetellään kun media inisee ja valittaa kurittajansa käsissä.
Näin Jessika Aro;
Jaa artikkeli Facebookissa
135
Jaa artikkeli Twitterissä
Venäjän presidentti Vladimir Putin syytti perjantaina länsimaita Ukrainan konfliktista ja kiisti syytökset, joiden mukaan Venäjä olisi rakentamassa imperiumia tai rikkonut naapurimaidensa suvereniteettia.
Länsimaat ovat toistuvasti arvostelleet Venäjää Ukrainan itsemääräämisoikeuden rikkomisesta ja Krimin niemimaan annektoinnista sekä sanoneet Venäjän vieneen joukkojaan Venäjän-mielisten separatistien avuksi Itä-Ukrainaan. Moskova on kiistänyt syytökset.
Perjantaisessa puheessaan Putin arvosteli erityisen tiukasti Yhdysvaltoja, joka hänen mukaansa on epävakauttanut maailmaa. Väitteensä tueksi hän mainitsi Irakin, Libyan ja Syyrian sodat. Washington pyrkii Putinin näkemyksen mukaan järjestelemään koko maailmaa omien intressiensä mukaiseksi, ja kansainvälisen suurten maiden konfliktin riski on kasvanut.
– Me emme aloittaneet tätä, hän sanoi.
Myös asesopimusten rikkomisen uhka on Putinin mielestä kasvussa. Hän vaati neuvotteluja kansainvälisesti hyväksyttyjen voimankäyttökeinojen ehdoista ja kritisoi ulkovaltojen puuttumista valtioiden sisäisiin asioihin.
Presidentti Putin puhui perjantaina politiikan asiantuntijoille Sotshissa. Uutistoimisto AP kertoo Putinin puhuneen erittäin tunteikkaasti, ja Reutersin mukaan puhe sisälsi kovinta lännenvastaista kritiikkiä sitten vuoden 2000, jolloin Putin nousi valtaan. Puhe myös osoitti, kuinka kaukana Moskova ja länsimaat ovat toisistaan tällä hetkellä.
Putin arvosteli Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen Venäjän-vastaisia pakotteita, joita hän pitää "virheenä".
– Venäjä ei – – pyydä keneltäkään mitään. Venäjä on omavarainen, Putin sanoi.
Putin sanoi myös, ettei Yhdysvallat ole Venäjälle uhka.
Lähteet: REUTERS, AP