KUIN TAITAVA ON JUMALA!

Oletteko huomanneet kuinka taitava sekä voimallinen on Jumala!

Hänen luomistyötä on koko maailmankaikkeus, ja kuinka taitavasti hän on luonut luomakunnan ja ihmisen, ettei niissä alun perin ollut minkäänlaista virhettä.

Ja kuinka taitava Jumala on kun on luonut vaikkapa vain kolme lemmikkikissaani!
Kaikki kissat ovat erilaisia, mutta kaikki pitävät paijauksesta, ja seurustelevat kanssani kukin kolme kissaani eri tavalla.

Ja maailmankaikkeuden Jumala suunnitteli ennen valmistusta luonnollisesti ajatuksissaan, aivan niin kuin me ihmiset jotain teemme, niin ensin se on mielessämme. Ja jo ajatuksissaan Jumala osasi suunnitella, että tämä ja tämä toimii ja tuon ja tuon täytyy olla niin ja niin.

Ja tuon jälkeen Jumala aloitti luomisen, ja teki juuri niinkuin Raamatun Luomiskertomus meitä opettaa, ja katso! kaikki oli sangen hyvää!

Ei ole kuin yksi Jumala, ja se Jumala, jota Raamattu meitä opettaa. Ja tuo Jumala rakastaa luomakuntaa ja varsinkin ihmisiä, antoi jopa Poikansa Jeesuksen kärsiä sijaisrangaistuksen meidät Jumalan lakien rikkoneiden ihmisten puolesta, että yksikään ei huku joka uskoo tähän Jumalan Poikaan, Jeesukseen.

4

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hepr. 3:12:
      Paha, epäuskoinen sydän voi luopua elävästä Jumalasta.

    • Anonyymi

      "... ihmisen, ettei niissä alun perin ollut minkäänlaista virhettä."

      Oli virhe. Jumala loi ihmisestä sellaisen, että hän tulee lankeamaan syntiin. Jumala olisi voinut luoda ihmiseen ominaisuuden, jonka ansiosta ihminen olisi tiennyt mitä synti ja kuolema on, jolloin ihminen ei olisi langennut syntiin.

      "Ja kuinka taitava Jumala on kun on luonut vaikkapa vain kolme lemmikkikissaani!"

      Ei ole Jumalan tekosia. Ihminen on jalostanut kissoja tuhansien vuosien ajan, jotta mainitsemasi ominaisuudet olisi saatu.

      "Jumala osasi suunnitella, että tämä ja tämä toimii ja tuon ja tuon täytyy olla niin ja niin."

      Vaan kun ei toimi.

      "Ja tuon jälkeen Jumala aloitti luomisen, ja teki juuri niinkuin Raamatun Luomiskertomus meitä opettaa, ja katso! kaikki oli sangen hyvää!"

    • Anonyymi

      Sinä näköjään kieltäydyt lukemasta Raamatusta, miten asiat oikeasti ovat. Tässä vähän faktoja:

      Jumala laittoi ihmiset samalle maapallolle sen Saatanan kanssa, joka sai lankeamaan kolmasosan enkeleistä. Kuitenkin Jumala teki ihmisistä heikompia kuin enkeleistä. Vanhan testamentin mukaan Vanhan testamentin aikaan enkelit ovat ihmisten yläpuolella. Ihmiset eivät olleet koulutettuja, eivätkä tunteneet syntiä. Eivät myöskään Luciferia ennestään. Aadam ja Eeva olivat tiedoissaan ja taidoissaaan lapsen kaltaisia, samoin he uskoivat Luciferia naiveina, kuten ketä tahansa korkeampaa olentoa. Miksi eivät olisi uskoneet, koska kukaan ei ollut koskaan ennen valehdellut eikä pettänyt heitä.

      Mutta Jumala tiesi heidän lankeavan, sillä olihan pelastusssuunnitelma oli valmiina jo ennen luomista. Jumala sanoi vielä Aadamille ja Eevallekin, että he tulisivat lankeamaan, sillä sanoihan hän:

      “mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä SINÄ PÄIVÄNÄ, JONA siitä syöt, sinä totisesti kuolet.” (1Moos 2:17, FinRK)

      Jumala ei sanonut, että "sinä päivänä, JOS sinä syöt" vaan hän sanoi: sinä päivänä kun sinä syöt.

      Se oli Jumalan suunnitelma ja tarkoitus.

      Kun ihminen oli langennut syntiin, Jumala ei korjannut asiaa. Hän ei antanut anteeksi ja palauttanut heitä lähtötilanteeseen. Ei, vaan kirosi ihmisen ja maan ja täten vaikeutti ihmisen elämää vielä lisää. Se ei ollut Lucifer, joka vaikeutti ihmisen elämää eikä synti itsessään. Se oli Jumala.

      Jumala siis tarkoituksella saattoi ihmiset tilanteeseen, jossa heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ennemmin tai myöhemmin langeta. Sen jälkeen hän potki ihmisiä vielä lisää päähän. Jumala, joka ihan tarkkaan tiesi, mitä synti on ja millainen Lucifer on teki sen lapsen kaltaisille ihmisille, jotka eivät synnistä mitään tienneet.

      Ja Jumalako ei ole syypää ihmisen lankeamiseen?  Minä ainakaan en pidä itseäni syyllisenä siihen, että minut on luotu sellaiseksi, etten kykene vastustamaan syntiä. Enkä jaksa innostua ajatuksesta, että Jumala loisi ihmisen ja maan, joista hän sanoi, että ne olivat erittäin hyviä, ja sitten muka kiroaisi ne yhdestä ensimmäisestä ihmisen virheestä ja määräisi vielä ne helvettiin, jotka eivät pystyisi synnittömyyteen, kun kukaan ei synnittömyyteen Vanhan Testamentin mukaan pystynyt. Eikä pysty edelleenkään. Edes maalliset isät ja äidit eivät kykene noin huonoon johtajuuteen omassa perheessään tai työpaikoillaan esimiesasemissaan. Heillä on rakkautta vähän mutta he eivät halua ihmisille mitään noin kauheaa, mitä Jumala on tehnyt.

      Täysin käsittämätöntä on myös se, että kun ensin Jumala tekee ihmisestä lankeavan ja aiheuttaa tämän lankeamisen tieten tahtoen, niin sitten ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jumalasta ja Jeesuksesta, tuhotaan ihan vain sen takia, etteivät he ole sattuneet kuulemaan Jumalasta ja Jeesuksesta, tai siksi, että he eivät kykene uskomaan näin sairaaseen kertomukseen Jumalasta.

      On harmillista, ettet sinä näe näitä asioita, vaikka ne on Raamattua lukemalla ihan helppoa nähdä. Mikset näe? Oletko sokea totuudelle? Onko sinun helpompi jatkaa elämääsi kun suljet silmäsi kaikelta tältä?

      Mutta onneksi Jumala ei ole oikeasti tuollainen, mitä Raamatun tarut kertovat. Raamattu on vain kokoelma tavallisten uskovaisten ihmisten kirjoituksia, joissa he kertovat oman käsityksensä joskus aiemmin tapahtuneista asioista, jopa satoja vuosia ennen kirjoitusajankohtaa tapahtuneista asioista. Näin kertomukset ovat värittyneitä eivätkä kerro koko totuutta Raamatun ajan tapahtumista. Sillä millainen Jumala Raamatun Jumala olisikaan, jos Raamatun kertomukset olisivat täyttä totta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      176
      1219
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      644
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      562
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      557
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe