Heippa!
Olin 1,5 vuotta opiskelemassa Tanskassa sh-opissa. oli kyllä huippu aikaa.
Seksologia oli jaettu kahteen osaan. Pakolliseen joka oli päivisin ja vapaaehtoiseen jota pidettiin iltaisin todella hienoissa tiloissa.
Paikkoja iltakursseilla oli vain 10 kerrallaan. Jakso kesti kolme kuukautta. Aluksi oli vain tiistai ja torstai ilta, mutta kun porukat innostui, niin joskus meni koko viikko joka ilta.
Juttu meni niin, huhuja on vaikka ja mitä, mutta tosiasia on niin, että koulutuksen aikana EI harrastettu seksiä. Kouluttaja, enimmäkseen hiukka vanhempi mies piti oppitunnin, todella intiimin, jonkun parin ollessa esittelijänä". Se kesti ehkä noin 20-30 minuuttia per ilta.
Sen jälkeen hän AINA ilmoitti, että koulutus on tältä iltaa päättynyt, mutta tiloissa saa vapaasti viettää aikaa aina kello 23.00 asti.
Etusijalla olivat seurustelevat heteroparit. Opetus oli aivan asiallista ja siistiä, mutta ne jatkot olivat sitten aivan muuta.
Lähes aina kävi niin, että alettiin illan oppimäärää kokeilemaan käytännössä. Se oli mahtavaa.
Ite olin parina kahden nuoren tanskalais miehen kanssa. Tilat olivat viihtyisät. Kolme isoa parisänkyä yhdessä huoneessa ja iso kulmasohva ja pikku keittiö ja suihkutilat.
Jälkeenpäin tuntuu, että kaikki mahdolliset asennot käytiin läpi. Oli suuseksin alkeet ja jatkot, oikeata naintia ilta illan perästä.
pojat innostuivat joskus kisaan, että kuka kestää pisimpään! Yks Richard ope joka oli jo 50 oli kyllä aivan lyömätön. Luulen, että hän saattoi naida reippaasti yli tunnin yhtä mittaa eri asennoissa. Kyrpä oli myös sen mukainen. Paksu kalu, mutta ehkä vain noin 16-17 cm pitkä! Ite en hänen kanssa milloinkaan kokeillut, mutta kysyntä siihen mieheen oli kyllä muuten kova! Melkainpä hurjinta oli, kun oli joku tyttö noin 20 v kiima aikaan menkkojen jälkeen. Sellainen kun pääsi tämän Richardin kanssa! Huh!
Jos jollakin on mahdollisuutta lähteä Tanskaan, niin suosittelen. Siellä on muutama kiintiö paikka aina suomalaisille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kerro lisää!!
Joo, juttu meni niin, että kun opetuksen virallinen osa oli ohi niin alettiin oppia kokeileen käytännössä. Usein meitä oli 3-4 paria. Suunnilleen samalla kaavalla, ett siitä mistä oli ollut juttua, niin sillä mentiin. Toiset vaihtoi kumppania useaan. itellä oli vain kaks tanskalais poikaa. molemmat olivat noin 20 v. Tummemmalla oli iso kyrpä, vaan laukesi aina hirveen äkkiä. Vaaleamalla kaverilla on normi vehkeet, mutta hän oli jo oppinut pidätteleen paineitaan. Pisimät kerrat kesti varmaan noin 45 minuuttia.
Oli kiva katella, kun kulmasohvalla oli 4-5 miestä keppi pystyssä ja siinä alettiin harjoitella suihin ottoa. Hirveen kiihottavaa, kun juttua pitkitettiin!
oli kiva seurata, kun Richard taidolla nai kiimaista parikymppistä tiukkaa pillua! Pakko laittaa liukua, kun jäbällä oli hirveen paksu kyrpä, mutta keski ja kesti jyystää koko illan. Tytöt kiljui orkku orkun perään; ja tahti oli tasaista!