Miksi suvakit ovat rumia

Xyxy

He tekevät sen tarkoituksella.

https://sarastuslehti.com/2018/09/27/miksi-me-naytamme-niin-hyvalta/

Rumentavat itseään, koska ovat jo rumia ja kaunaisia siksi hyvännäköisille konservatiiveille. Paljon on varmaan tuollaista yleisten kauneusihanteiden vastustamista, mitä pidetään yleisesti kauniina. Pitkä tukka naisella, söpösti meikkiä, ei tatskoja naamassa, ei liikaa läväreitä. Sopusuhtainen paino. Sonnirenkaat eivät yleisesti ole kauniita ja lävistyspallerot muistuttavat syyliä. Yritetään olla tarkoituksella perinteisen kauneuskäsitteen vastaisia.

Tietysti monet konservatiivit haluavat näyttää konservatiivisen kauniilta. Itsekin pidän pitkää tukkaa, koska oletan sen miellyttävän miehiä enemmän ja nostavan kysyntääni.
Saksassa opetetaan tunnistamaan natseja juurikin ulkonäöstä.

Läskipositiivisuus. Tietysti voi kapinoida yhteiskuntaa vastaan, mutta helpompi olisi ehkä laihduttaa. Ei ihmiseen tule enempää kaloreita, kuin hän syö. Miettiä niitä syitä, miksi syö niin paljon tai ei harrasta liikuntaa. Tunnesyöminen esim. Voi vaatia myös terapiaa noiden asioiden työstäminen. Voi olla myös sairaus tai lääkitys, mikä lihottaa.

Paljolti suvakit julistavat, että ruma on kaunista, totuus valhetta, homot normaaleja jne. Pojat tyttöjä. Kommunismiin kuuluu tietty todellisuuden kieltäminen. Ja meidän muiden pitää osallistua tähän teeskentelyyn. Olla hienotunteisia transseksuaalien tunteita kohtaan. Todellisuus saa silloin väistyä. Useimmiten todellisuus onkin se, joka eniten loukkaa suvakkeja.

Entisistä maskuliinisista hyveistä, sankaruudesta on tehty kiellettyä. Siksipä varmaan miehet ja nuorukaiset tavoittelevat joukkosurmaajan imagoa. Yhteiskunnastamme puuttuu positiiviset miehen mallit. Naisille ja sateenkaariväelle ja roturyhmille on samaistuskohteita. Heitä nostetaan miesten ohi. Samoin Usassa sorsitaan päteviä aasialaisia tyhmempien latinojen eduksi

Kaikesta epänormaalista on tehty normaalia ja vaaditaan se jumalasemaan kohottamaan. Valkoisista miehistä on tehty anteeksipyyteleviä pahiksia, matoja, jotka antavat raiskata naisensa, jotka arabim**aa taitavat kaivatakin.

Me annamme hävittää itsemme menneiden syntien tähden. Orjakauppa yms. Vaikka mustat ja muslimit ovat myös pitäneet orjia. Jos emme pane hanttiin, olemme pian uhanalainen rotu.

Artikkeli oli muuten hyvä, mutta lopetus oli vain askeleen päässä natsismista. Kans.sosialismiin kuului terveiden ja vahvojen palvominen ja epäkelpojen kaasuttaminen. Jokainen meistä on omalla tavallaan epätäydellinen ja kaikista meistä löytyisi vikoja, jotka takaisivat meille paikan kaasukammiossa. Myöskään pelkkä fyysinen kauneus ei riitä etuisuuksiin. Kristilliseltä kannalta pitäisi olla ymmärtäväinen kanssaihmisiämme kohtaan. En myöskään sikäli usko kilpailuun ja evoluutioon jumalana. Piilevätkin asiat voivat olla hengissäsäilymisen valtti. Ulkoisten asioiden perusteella tuomitseminen on pinnallista ja harhaanjohtavaa.

1

130

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      605
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    9. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    Aihe