eikös kohta valita piispa Kuopioon. Kuka olis hyvä hengen mies ?
piispan vaali
Tane73
23741
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Sam Sirkka
Mitro. Jos sille antais toisen tai siis kolmannen mahdollisuuden. Tiristetään siitä kaikki irti mikä lähtee.
Niin. Hölmömpikin varmaan tajuaa, että siinä hommassa pitää toimia esimerkkinä muille. Että jos ei muutoin syystä tai sattuneesta tule toimineeksi, niin toimii sitten vaikkapa esimerkin vuoksi. Vanha sanontahan kuuluu, että "varjele tapaa, niin tapa varjelee sinua." Saattaishan tuosta olla tiristettävissä vaikka mitä.
Mitro ei nyt varmaan kitkuttaisi joissakin toissijaisissa pikkuasioissa, jotka saavat aikaan ennemminkin hajaannusta ja pahaa mieltä.
Kaikille ei kertakaikkiaan vain sovi alamaisena olo. Tekee vain heistä kapinallisen ja katkeran. Johtohommissa saisi näkyvyyttä, mutta joutuu pakosta myös kehittämään itseään. Eikä voi edes syytellä johtoa olosuhteista kun itse on johdossa. On pakko ottaa vastuu omasta käytöksestään. Eikö näin?
no ei ole mikään pakko kehittää itseään :D
Juha Ahvio
Yllättävän moni muodollisesti kelpoinen on kieltäytynyt jostakin syystä. Luterilaisessa kirkossa on aina monta ehdokasta.
Aikansa elänyt on vaatimus naimattomuudesta tai leskeydestä. Silloin pätevimmät jäävät pois auttamattomasti. Valita voi vain parista miehestä. Piispan virka ei ole mitenkään ylityöllistetty, koska seurakuntia on vähän.
Eli asia on päätetty. Valitaan Mitro. Kunhan se pääsee huollosta. Öljyt tarkistettu, hihna kiristetty, pyyhkimet säädetty, kupoli kiillotettu, pumpun säätimen suulakkeet tiivistetty,... Ja sitten vain....R A L L I A !!!
Kirkolliskokouksessa Valamossa tänään: työpaikkahaastatteluun kutsuttu: Andreas Larikka, piispa Arseni ja igumeni Sergei.
Luterilaiset papit ovat leipäpappeja,hengellisyys puuttuu,sanaa muunnellaan!
Mitä tämä tähän kuuluu?
Eikös papin kuulu saarnata työkseen kuulijoilleen totuuden sanaa? Kirkossa ei pidä omiaan kertoa,se on eksytystä kirkkokansalle.
Minkävärinen savu se tislaamosta nousi näin piispanvaalin aikaan oliko punainen, vihreä vaiko äkäinen?
Kuka keksi ehdottaa Andreas Larikkaa ja miksi???
Larikka olisi hyvä valinta, katsokaapas kun sitä voi kiristää, eli maalikkojenkin tahto tulee kuulluksi. Niinhän sitä tehtiin edelliseesäkin piispanvaalissa, että valittiin tiettyjen henkilöitten ohjailtava maronetti.. Seksuaalisuudella on niin helppo kiristää, ja ja siitä ns. jotain tietävät osaavat sen taidon, niin nytkin ja siis siksi Larikka piispaksi, ettei Liisankadunsanomien valta heikkene!
No on siellä toinenkin kiristettävä ehdokas, joka itseasiassa taidettiin valita.
Hannu Pyykkönen kirjoitti blogissaan 13.11., että kirkolliskokouksen arvovalta ei voisi mennä enää tätä alemmas. Nyt taidettiin kuitenkin saada uusi pohjakosketus.
Kirkolliskokous teki eilen piispainkokoukselle oman ehdotuksen piispaehdokkaista suljettujen ovien takana. Kahden jo ennakkoon tiedossa olleen ehdokkaan lisäksi kisaan tuli yllättäen mukaan Andreas Larikka.
Tämä aiheuttikin Facebookin keskusteluryhmissä melkoisen myrskyn. Miten toimituskiellossa oleva pappi, jonka viimeisin kirkkoherranpesti on päättynyt henkilökohtaisen ongelman takia, voi olla ehdolla piispaksi?
Kirkolliskokous ja piispainkokous jatkoivat iltapäivällä asian käsittelyä useaan eri otteeseen ja suljetuin ovin. Hannu Pyykkösen mukaan illalla kabinetista tuli pois ärtyneiltä vaikuttavia ja hieman punottavia piispoja.
Nyt pelataan isojen poikien valtapelejä. On yleisesti tiedossa, että Elia nousi vuonna 2014 piispaksi helsinkiläisten kirkolliskokousedustajien äänillä. Ilmeisesti tarkoitus oli laitaa hänet Ouluun harjoittelemaan. Ambrosiuksen siirtyessä eläkkeelle Elia olisi sitten siirtynyt hänen paikalleen Helsinkiin.
Nyt käydään tulevan arkkipiispanvaalin esikierrosta. Seuraava arkkipiispa on joko Elia tai torstaina valittava uusi piispa. Elian rasitteena on käynnissä oleva poliisitutkinta hänen toimistaan Vaasan kirkkoherrana. Hänen kannattaakin pelata korttinsa nyt niin, että nyt valittava piispa ei muodosta hänelle tulevaisuudessa uhkaa, kun uutta arkkipiispaa ryhdytään valitsemaan.
Valitaan Ambrosius. Hänet tunnetaan ja tiedetään. Mitä tässä pelailemaan ja taktikoimaan ruvetaan.
Ettei nyt sitten dementia iske kesken kaiken. Vanhakin kun on.
Siinäpä ärsyttävä jokapaikan huomiohöylä.
Minä tietenkin...ai niin mutkun istun kirkkoveneenpäällä.
Kuinkas tämä piispan vaali nyt tavallista riviuskovaista koskettaa noin niinku iäisyyselämän kannalta? Piispoja on valittu, valitaan ja tullaan valitsemaan kautta aikojen ilman, että siihen itse voi juurikaan vaikuttaa. Tärkeintä varmaan, että ei suostu toimimaan kehittymättömän alaisuudessa- olkoon se sitten vaikka piispa. Ei sikäli, ettäkö näissä valittavissa nyt jokin vika olisi. Täytyy vain muistaa se, että pienissä yhteisöissä (kuten Suomen ortodoksinen kirkko) ei ole paljon mistä valita. Silloin on suuri vaara, että todellakin saa jonkin kehittymättömän "pomokseen"/"ohjaajakseen".