Marssi USA:aan

Hondurasista alkunsa saanut karavaani-ilmiö perustuu maailmalle levitettyyn vääristyneeseen kuvaan "Amerikkalaisesta unelmasta", joka on kärjistynyt elämän kurjistuessa latinalaisessa Amerikassa, sanovat "tavallisesti asioista perillä olevat tahot", tässä tapauksessa läheltä asiaa seuraavat.

Nämä seuraajat sanovat, että Honduras on syötetty täyteen tätä unelmaa, joka ilmeisesti on ajassaan jäljessä, mutta sitä eivät heille kerro iphones - musiikkivideot - lujaa ajavat ökyautot – elokuvatähdet – paras ruoka maailmassa tai vapaa sosiaalinen turva elinajaksi, joka on osa unelmaa.
Ne eivät kerro, että USA elää paluuta omaan raakaan arkeensa, vaikka Trumpin kovienotteiden vuoksi maan talous onkin rohkeassa nousussa.

Nämä samat tarkkailijat ovat panneet merkille, että pääosa karavaaniin osallistujista ovat nuoria työkykyisiä ihmisiä, päällään hyvät vaatteet ja naisilla kaulassaan kultaketjut ja ranteissaan kultaiset renkaat.
Jos heillä on lapsia, ne on jätetty kotiin, mutta kutsutaan mukaan sitten, kun työlupa ja – paikka on varmistettu.
Pakolaisia nämä ihmiset eivät ainakaan ole, päättelevät läheltä seuraajat.

Miksi he aikovat massatunkeutua juuri välivaalin alla, kuka ja miten järjestää ruokahuollon ja jätehuollon marssilla, mikä taho tässä on takana, koska tämä vaikuttaa organisoidulta? Kuinka paljon mukana tulee rikollisia ja terroristeja, pysäytetäänkö heidät aseellisesti vai vangitaan ja palautetaan rajan yli? Onko tämä maahantunkeutuminen verrattavissa sotaan, vaikka heillä ei olisi aseita? Onko demokraattien kannattajia häiritsemässä rsajavartijoiden töitä; aseellisesti? Alkaako siitä sisällissota USA: saa?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kelleri kirjoitti:

Hondurasista alkunsa saanut karavaani-ilmiö perustuu maailmalle levitettyyn vääristyneeseen kuvaan "Amerikkalaisesta unelmasta", joka on kärjistynyt elämän kurjistuessa latinalaisessa Amerikassa, sanovat "tavallisesti asioista perillä olevat tahot", tässä tapauksessa läheltä asiaa seuraavat.

Nämä seuraajat sanovat, että Honduras on syötetty täyteen tätä unelmaa, joka ilmeisesti on ajassaan jäljessä, mutta sitä eivät heille kerro iphones - musiikkivideot - lujaa ajavat ökyautot – elokuvatähdet – paras ruoka maailmassa tai vapaa sosiaalinen turva elinajaksi, joka on osa unelmaa.
Ne eivät kerro, että USA elää paluuta omaan raakaan arkeensa, vaikka Trumpin kovienotteiden vuoksi maan talous onkin rohkeassa nousussa.

Nämä samat tarkkailijat ovat panneet merkille, että pääosa karavaaniin osallistujista ovat nuoria työkykyisiä ihmisiä, päällään hyvät vaatteet ja naisilla kaulassaan kultaketjut ja ranteissaan kultaiset renkaat.
Jos heillä on lapsia, ne on jätetty kotiin, mutta kutsutaan mukaan sitten, kun työlupa ja – paikka on varmistettu.
Pakolaisia nämä ihmiset eivät ainakaan ole, päättelevät läheltä seuraajat.

Miksi he aikovat massatunkeutua juuri välivaalin alla, kuka ja miten järjestää ruokahuollon ja jätehuollon marssilla, mikä taho tässä on takana, koska tämä vaikuttaa organisoidulta? Kuinka paljon mukana tulee rikollisia ja terroristeja, pysäytetäänkö heidät aseellisesti vai vangitaan ja palautetaan rajan yli? Onko tämä maahantunkeutuminen verrattavissa sotaan, vaikka heillä ei olisi aseita? Onko demokraattien kannattajia häiritsemässä rsajavartijoiden töitä; aseellisesti? Alkaako siitä sisällissota USA: saa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu