S24 muutokset tähtää jo vaaleihin?

PäällikköSininenRisti

Kun botti poistaa tai ylläpito poistaa viestin, tulisi kirjoittajalle myös tulla ilmoitus mikä sana, lause tai ilmaus rikkoi sääntöjä.
Näin kirjoittajat pystyisivät keräämään kielletyistä ilmauksista itselleen dataa.
Epäilen, ettei s24 tähän millään suostu, koska koko vihapuhetta ei ole edes kriminalisoitu, eli vihapuhetta ei ole olemassakaan. Vihaista puhetta on, mutta sitä ei saa kriminalisoitua edes Myyrä-Mykkänen.
Vihapuhe on juuri yhtä epämääräinen käsite, kuin oli neuvostoliitossa surullisenkuuluisa neuvostovastaisuus. Eu:ssa eli euvostoliitossa se on nimeltään vihapuhe.
Riittävän epämääräinen termi, muutamia näytösoikeudenkäyntejä silloin tällöin, niin kansa pitää turvan kiinni vaikka mummoja potkittaisiin kadulla päivittäin militanttiporukan toimesta.
Neuvostovastaisuustuomiollahan pystyttiin tuomitsemaan kylän mummutkin, kun oli kaksi kaalinpäätä kasvamassa mökin päätyssä.
Tätäkö te eu:n rakastajat haluatte? Milloin alkaa järki sakenemaan ja ääni muuttumaan kellossa eu:n suhteen? Eu on uusi tuleva diktatuuri ja se teidän ihailemanne eurooppalainen elämäntapa on pelkkä sisäänheittotuote. Jos eu on pystyssä vielä vuonna 2027 niin suomessa ei enää silloin äänestetä. Silloin on voimassa Orwellin kuvaama yhteiskunta, uusi euroopan neuvostoliitto.
Tästä kehityksestä on lukemattomia varoitusmerkkejä ilmassa, sitä ja sitä valtiota pitää rankaista, tätä ja tätä valtiota ei voi potkia ulos sääntörikkomuksista, tätä valtiota ei tahdota päästää irti liitosta, tälle valtiolle kostetaan, jos eroaa. Valtaa keskitetään yhteen palatsiin, kuten kremliin. USA on itse pahuus eu:lle ja toki näin oli myös esikuvalleen neuvostoliitollekin.
Jos eu ei hajoa alle 10 vuodessa, niin sitten on piru merrassa. Siitä ei irrota enää demokraattisesti.
Kertokaapa mikä muu, kuin diktatuuri on semmoinen hallinto, jonka kätyrit eri jäsenvaltioissa estävät kansalaisiaan äänestämästä pysymisestä unionissa? Ei kuulosta miltään vapaakauppa-alueelta.
Pöl.jät suomalaiset kuse.tettiin (väitetysti hieman yli 50% puolesta) äänestämään eu:n puolesta lupaamalla verovapaa viina, verovapaa tupakka ja verovapaat autot.
Kertokaapa pöl.västit jotka olitte niin lyhytnäköisiä, että äänestitte kyllä, että kuinka monta suomalaisesta kaupasta suomesta ostamaanne verovapaata viinapulloa olette juoneet, tai verovapaata kessua polttaneet, puhumattakaan siitä, kuinka monta verovapaata mersua olette polettaneet jo paaliin?
Koko systeemi perustui ku.setukseen ja ku.setuksella sitä ylläpidetään.
Herätkää nyt jo hemmetissä!
Jos äänestät keväällä vanhoja puolueita kokoomuksesta komukoihin, niin muutosta ei tapahdu.
Nämä kaikki ajavat globalismia ja liittovaltiota, eroten ainoastaan vähäpätöisissä paikallis-lillukanvarsi-asioissa toisistaan, jotta uskoisit sinulla olevan vaihtoehtoja.
Vielä voit vaikuttaa oikeasti. Äänestä perussuomalaisia. Ellei persujen rationaalinen asialinja miellytä, löytyy pienistä ryhmistä sinulle varmasti jokin vaihtoehto, kunhan et erehdy äänestämään kommunisteja tai feministejä. Nämä kaksi viimeksi mainittua ovat globalistien varmistusporukoina odottamassa pelikentän ulkopuolella kansan epätodennäköisen havahtumisen aiheuttamaa reaktiota äänestää pienporukoita. Älä siis erehdy myöskään tuohon ku.setukseen.

Ensi keväänä on viimeinen mahdollisuus vaikuttaa äänestämällä. Käytä äänesi viisaasti.
Katso miltä näyttää tällä hetkellä ruotsissa. Autot palaa ( volvo siirtyi kiinalaisomistukseen, ehkä laatu ei enää samaa, kuin ennen). Omituisia alueita ilmestynyt joihin ei voi enää mennä ( ehkä jokin bermudan kolmio-ilmiö), Poliiseilla meneillään jokin outo mielenilmaus, kun eroavat laumoina ( ehkä ruotsin korkeat työttömyyskorvaukset ja muut etuudet vaikuttaa). Hallitusta ei saatu kasaan, kun valedemokratiassa muut kategorisesti kieltäytyivät yhteistyöstä kolmanneksi suurimman puolueen kanssa. Ehkä uudet vaalit tulossa. Jos näin käy, niin silloin kolmanneksi suurin nousee suurimmaksi. Ruotsalaisten mitta alkaa olemaan täynnä tätä demokratian halveksuntaa.

Kun ensi keväänä on siellä suomessa vaalit, niin tehän tiedätte, että sama demokratian halveksunta jatkuu suomessakin persuja kohtaan vanhojen puolueiden toimesta, jos te sen mahdollisuuden niille annatte. Äänestäkää siis kerralla oikein.

Ugh. Olen puhunut.

0

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1585
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1224
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1147
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1066
      5. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        1027
      6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        582
        1015
      7. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        20
        920
      8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        912
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        774
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        700
      Aihe